Make your own free website on Tripod.com

Tiistaina 23.08.05

1.       Gazan viimeinen juutalaisyhteisö Netzarim tyhjeni eilen

JPost kuvaa juutalaisten pakkosiirtoa kodeistaan Netzarimissa ”yleväksi” lähdöksi, ikään kuin vapautetun maan yksipuolinen luovuttaminen vastustajalle ilman myönnytyksiä vastapuolelta omaisi

joitain kunnioitettavia piirteitä. Palestiinalaiset sanovat sen selvästi: Gazan juutalaisyhteisöjen  luhistuminen on alkuna Israelin lopulliselle tuhoutumiselle. IDF:n eteläisten joukkojen komentaja kenraalimajuri Dan Harel onnitteli itseään onnistuneesta operaatiosta: ”Onnistuimme välttämään kuolonuhreja, onnistuimme säilyttämään evakuoitavien kunnioituksen, ja me onnistuimme suorittamaan kaiken aiheuttamatta korjaamatonta vahinkoa.” Hänen mukaansa IDF selvisi kaikesta vain parantuvin naarmuin. Myös hän ylisti asukkaiden ”ylevää käyttäytymistä” ja ylisti armeijan huomaavaisuutta sallia parin terrori-iskuissa omaisiaan menettäneen Netzarimin perheen jäämistä vielä ylimääräiseksi yöksi koteihinsa rakkaittensa muistoksi, mutta lähtö olisi edessä aamulla.

Tämän jälkeen suuret raivaustraktorit möyrivät kaikki juutalaisten suurella vaivalla ja uhrauksilla rakentamat viehättävät yhteisöt elottomiksi rauniokasoiksi, joilla palestiinalaiset muutaman päivän kuluttua pitävät voitonjuhliaan. Palestiinalaiset siviilit seuraavat juutalaista hävitystä talojensa katoilta kutsuen tätä aikaa elämänsä onnellisimmaksi tapahtumaksi. ”Kuka olisi uskonut, että juutalaiset itse hävittävät omat talonsa ja kaupunkinsa!”

2.       Sotilaat ja poliisit mursivat Chomeshin ja Sa-Nurin portit

Arviolta 7000 poliisia ja sotilasta on valmiina hyökkäämään seuraavan ”vihollisen” kimppuun: Kaksi Samarian juutalaiskylää on tarkoitus tyhjentää juutalaisista parin päivän sisällä. Tiedustelutietojen mukaan kyliin linnoittautuneet pari tuhatta ulkopuolista ovat varustautuneet kiväärein, savupommein ja ”tavanomaisin” asein, munilla, maaleilla, vedellä ja maalinohennusaineilla kuten Kfar Daromissa.

”Hyökkäysjoukot” aikovat toimia mahdollisimman nopeasti pyrkien lannistamaan vastarinnan pelkästään miesylivoimansa turvin. IDF on lisäksi lähettänyt paikalle tarkka-ampujia, joille on annettu kehotus osua vaarallisiksi arvioitavien maalien alaraajoihin. Paikallinen johtaja Yigal Amitay sanoo huhujen väkivallasta perustuvan hallituksen levittämään propagandaan ja valittaa, että ulkopuoliset ovat tunkeutuneet yhteisöihin aiheuttamaan häpeää koko yhteisölle.

JPostin kolumnisti Herb Keinon kertoo IDF:n suunnittelevan raudan takomista niin kauan, kun se on vielä kuuma, eli jatkavan operaatioita laittomina pidettyjen, nuorten yltiöpäitten juutalaiskylien viereisille kukkuloille rakentamien parakkiryhmien tuhoamiseksi.

Myös Hebronin keskustaan majoittuneet 15 juutalaisperhettä pelkäävät joutuvansa armeijan  saappaan tallomaksi hallituksen päätöksen mukaisesti. Perheet muuttivat paikalle kaksi vuotta sitten terroristin murhattua imeväikäisen Shalhevet Passin. Palestiinalaiset rakensivat torin juutalaisten omistamalle maalle, jonka he kaappasivat 1929 Hebronin juutalaisväestön massamurhan ja karkotuksen jälkeen. Maanantaina asukkaat järjestivät spontaanin mielenosoituksen Hebronin Kuningas Davidin kadun risteyksessä vastalauseena sinne sijoitetun laskuvarjojoukon siirtämiseksi Samarian pohjoisosaan osallistumaan Chomesin ja Sa-Nurin tyhjentämiseen. Poliisit tulivat paikalle suurella joukolla ja pidättivät 10-vuotiaan Tair Cohenin, jonka he vapauttivat 1000 USD takuuta vastaan. Poliisi taitaa jatkaa terroristien taktiikkaa iskeä lapsiin.

3.       Sharon saa kehuja maailmalta

Monet valtion päämiehet ovat onnitelleet Sharonia onnistuneesta operaatiosta. Presidentti Bush kutsui operaatiota historialliseksi, ja jopa Mahmoud Abbas soitti Sharonille toivoen uuden ajan alkamista palestiinalaisten ja Israelin välisille suhteille.

Omat koirat sen sijaan purivat armotta. Sharon osallistui Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnan kokoukseen maanantaina kertoakseen evakuoinnin tilasta. Uzi Landau, joka havittelee Likudin puheenjohtajuutta, sanoi Sahronin olevan korruptoitunut pääministeri, julma ja sydämetön valehtelija. Effi Eitam, NRP, vannoi kyyneleet silmistään valuen, että he tulevat eristämään Sharonin hänen omaan Mukataansa (PA:n hallintokeskus Ramallahissa) Sycamore-tilalleen, missä hän voi helliä lampaitaan eikä enää osallistua julkiseen elämään. ”Sinut tullaan muistamaan tämän rikoksen vuoksi sukupolvien ajan. Meidän kostomme tulee olemaan poliittinen emmekä me tue sinua tai osallistu hallitukseesi. Tulevat sukupolvet tulevat valittamaan Gusj Katifin hävittämistä Tisha Be´avina kuten he nyt valittavat ensimmäisen ja toisen Temppelin hävittämistä.”

Roni Bar-On varoitti Landauta ja Eitamia, että he vaarantavat Sharonin hengen, ja valiokunnan puheenjohtaja Yuval Steinitz pyysi herroja perumaan sanansa, mistä he kieltäytyivät. Hän pyysi sitten itse anteeksi Sharonilta valiokunnan nimissä. Meretzin jäsen Jossi Sarid kutsui aiemmin Juudean, Samarian ja Gazan alueen neuvostoa ryhmäksi rikollisia, jonka pillin mukaan maata oli hallittu viimeiset 40 vuotta. ”Ei ole mahdollista tänään parantaa repeämää harhautuneen kultin kanssa, jolla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa,” Sarid laukoi.

4.       Oikeusfoorumi Israelin maalle: hallitus epäonnistui evakuoinnissa

Foorumi on tutkinut hallituksen toimia evakuoitujen hoitamiseksi kodeistaan karkotuksen jälkeen ja todennut, että siellä vallitsee kaaos. Hallitus lupasi, että sillä on ratkaisu kaikkiin pulmiin, mikä ei ole toteutunut. Foorumin puheenjohtaja Yitzhak Meron kertoo, että hallitus oli varannut vain puolet tarvittavista hotellihuoneista hyläten evakuointihallinnon (Sela) puolustuksen, että asukkaat kieltäytyivät yhteistoiminnasta sen kanssa. Asukkaat eivät tiedä, mihin heidät sijoitettaisiin. Heille luvattiin 10 päivän täysihoito hotellissa, mutta monet hotellit ajoivat heidät pois parin päivän jälkeen, koska huoneet oli varattu turisteille. Netzer Hazanin asukkaat oli määrätty Haspiniin Golanin kukkuloille. He halusivat pysähtyä Jerusalemissa käydäkseen Länsimuurilla. Kuskit sanoivat olevansa liian väsyneitä jatkamaan matkaa samana iltana, mikä pakotti asukkaat yöpymään Jerusalemissa. Seuraavana päivänä he saapuivat Haspiniin, mutta heitä ei otettu sisään, vaan heidän oli palattava Jerusalemiin. Foorumin asianajajat auttavat yksityisiä karkotettuja heidän taistelussaan pysyvien asuntojen hankkimiseksi.

Sharon kutsuu karkotettujen asuttamista ja integroimista yhteiskuntaan kansalliseksi tehtäväksi, mikä tulee tehdä niin pian kuin mahdollista.

5.       Turismi kasvaa jännityksestä huolimatta

Heinäkuussa maahan tuli 200 500 turistia, eli 29 % enemmän kuin vuonna 2004 samaan aikaan. Elokuun lukuja ei ole saatavilla, mutta kyselyjen mukaan kasvutrendi jatkuu edelleen, eikä evakuointi näytä vaikuttaneen vahingollisesti turismiin. Turistit, joista suuri osa on kristittyjä pyhiinvaeltajia,  tuntevat Israelin ilmapiirin vapaammaksi ja turvallisemmaksi nyt kuin aiemmin.

Tilastojen mukaan Hamas on vastuullinen n 54 %:iin hyökkäyksistä viiden vuoden aikana. Hamas oli syyllinen 217 hyökkäykseen neljästä sadasta syyskuusta 2000 elokuun 15. 2005 välisenä aikana. Islamic Jihad teki 34 iskua, al-Aksa Marttyyrit 22 iskua. Hamas surmasi 79 sotilasta 167 surmattujen sotilaitten kokonaismäärästä. Hamasin jäseniä kuoli 145 niistä 215 terroristista, jotka saivat surmansa hyökkäystensä yhteydessä, Jihad menetti 28 ja Fatah 23 jäsentään.