ISRAELIN TILANNE 452

Libanonin sodan alkutahdit soitettiin keskiviikkona 12. heinäkuuta 2006.

Sinä päivänä kahdeksan maissa aamulla Hizbullah aloitti Katjusha-rakettitulen rajan yli Israelin puolelle lähes koko Libanonin etelärajan pituudelta kivääri- ja automaattiaseiden lisäksi. Hyökkäys oli täydellinen yllätys Israelille, sillä mitään provokaatiota ei ollut tapahtunut kummallakaan puolella.

Israelilaiset sotilaspartiot lähtivät tutkimaan rajalla olevaa kaksinkertaista turva-aitaa kahdella miehistönkuljetusautolla. Sotilailla ei ollut aavistustakaan, että tulenavaus rajan yli oli vain hämäystä.

Kahdensadan miehen vahvuinen erikoiskoulutettu Hizbullahin osasto räjäytti samaan aikaan aukon turva-aitaan, solutti osan miehistään Israelin puolelle aidan vieressä kulkevan soratien varrelle odottaen IDF:n partioautoja, joitten he tiesivät tulevan paikalle.

IDF:n sotilaita kuljettavien autojen ehtiessä väijytyspaikkaan Hizbullahin miehet avasivat niitä vastaan tulen automaattikivääreillään ja pt-ohjuksillaan. Sotilailla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Neljä luotien repimää sotilasta paloi kuoliaaksi, yksi pystyi haavoittuneena ryömimään läheiseen pensastoon ja pelastui, Hizbullahin terroristit raastoivat kaksi haavoittunutta sotilasta mukaansa.

Libanonin puolelle jääneet Hizbullahin varmistusjoukot odottivat IDF:n vastaiskua ja pelastusoperaatiota, mutta sitä ei tullut tuntiin. Tänä aikana haavoittuneet panttivangit vietiin pois ja piilotettiin tuntemattomaan paikkaan, eikä heistä ole sen jälkeen kuultu mitään, edes sitä, ovatko he elossa.

IDF lähetti lopulta pelastusjoukkoja paikalle panssarien tukemana. He joutuivat ankaraan tulitukseen, jossa yksi panssari sai täysosuman pt-ohjuksesta. Vaunussa olleet neljä sotilasta paloivat kuoliaiksi. IDF:n joukot vetäytyivät takaisin omalle puolelle kertoen, että toistakymmentä Hizbullahin miestä oli surmattu.

Tästä alkoi Libanonin sota. Seuraavana päivänä IAF: koneet tekivät lukuisia ilmaiskuja eri puolille Libanonia, myös Beirutin lentokentän kiitoradoille sekä lukuisiin siltoihin ja maanteille estääkseen vankien kuljettamisen pois Libanonista, kuten pelättiin.

MIKSI HIZBULLAH TEKI TÄMÄN KOMMANDOISKUN?

Heinäkuu 4. päivänä Palestiinan vastarintakomitean (PRC) lähettämä kommandojoukko teki iskun IDF:n tukikohtaan lähellä Rafahin raja-asemaa tukikohdan alitse kaivettua tunnelia käyttäen. He surmasivat kaksi sotilasta, haavoittivat muutamia ja ottivat panttivangikseen yhden sotilaista.

On arveltu, että tämä olisi antanut Hizbullahille aiheen tehdä oma iskunsa nostattaakseen omaa arvoaan.

Luotettavampi syy oli kuitenkin Iranin ydinaseohjelman käsittely, josta huomio piti saada suunnattua muualle. Libanonin sota saikin maailman median kääntymään pois Iranin ydinohjelmasta.

SODAN KULKU.

Israelille sota alkoi täysin valmistautumattomana. Israelilla ei ollut sotasuunnitelmaa, tai jos sellainen oli, kuten puolustusministeriö myöhemmin väitti, sitä ei edes käsitelty hallituksessa. Lisäksi IDF:n yleisesikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Dan Halutz edustaa lentojoukkoja, ja hänen väitetään suostutelleen pääministeri Olmertin määräämään taistelujen aloittamisen jatkuvilla ilmapommituksilla Hizbullahin laitoksiin ja tukikohtiin, jotka tiedettiin tiedustelutietojen perusteella. Koska tuhottavat kohteet sijaitsivat asutusalueitten keskellä, asukkaita yleensä varoitettiin ennen hyökkäystä. Täten yksittäisiä taloja, monet monikerroksisia asuinkerrostaloja, tuhottiin täsmäohjuksin. Hizbullah oli varannut näistä usein sen varoilla rakennetuista taloista itselleen pohjakerroksen tai maanalaisia tiloja, sijoittaen niihin toimistotilojensa lisäksi aseita, räjähteitä sekä raketteja laukaisutelineineen. Näitä IAF (Israelin Ilmavoimat) pyrki tuhoamaan.

Tämä sotataktiikka perustui Irakin sodan alkuvaiheen kokemuksiin. Se perustui voimakkaisiin lentoiskuihin, joilla vastustajan joukot hajotettiin niin, etteivät maajoukot kohdanneet mainittavaa vastarintaa.

IAF teki 34 sotapäivän aikana kaikkiaan 15 500 lentoa Libanoniin.

Israelin poliittinen JA sotilaallinen johto, joka oli kokematon ja jolle sotatilanne oli tuntematon, tarkkaili Hizbullahin reaktioita odottaen, että se jossain vaiheessa ilmoittaisi saaneensa kyllikseen ja pyytäisi tulitaukoa. Näin ei tapahtunut. Lopulta katsottiin maaoperaation olevan välttämätön.

Reserviläiset kutsuttiin aseisiin vakinaisten joukkojen tueksi. IAF:n operaatiot sujuivat ilman kommelluksia, mutta maajoukkojen johtaminen osoittautui täysin epäonnistuneeksi. IDF ei ollut tietoinen, mikä sen päämäärä oli, minne saakka sotilaat saivat edetä eikä sillä ollut yhtenäistä taistelusuunnitelmaa. Käskyjä annettiin jossain vaiheessa, mutta joukkojen ollessa etenemässä kohteeseensa annettiin toinen käsky, jolla joukot vedettiin takaisin. Usein kenttäjohtajat kieltäytyivät noudattamasta käskyjä, jotka olivat epäjohdonmukaisia ja mahdottomia toteuttaa. Joukkoja pysäytettiin sotanäyttämölle pitkäksi aikaa alttiina vastustajan keskitetylle tulelle. Tämä kaikki aiheutti tarpeetonta mieshukkaa, vaikka taistelutahto ja –moraali oli korkea.

Pahin jarru tässä oli pääministeri Olmert, joka pidätteli maajoukkojen käyttöä kaksi viikkoa ja sitten toiset 10 päivää, ja vasta kaksi päivää ennen tulitaukoa antoi niille käskyn edetä Litanijoelle. Tämä operaatio maksoi 33 sotilaan hengen, ja kuten osoittautui, tarpeettomasti. IDF laski, että eteneminen Litanijoelle kestäisi ainakin viikon, ja kaksi viikkoa tarvittaisiin Hizbullahin bunkkerien tuhoamiseen. Tämä tehtävä jäi lähes kokonaan suorittamatta viivyttelyn ja aikapulan vuoksi.

PAHIN ONGELMA tuli kuitenkin esiin taistelujen aikana.

Hizbullah oli vuodesta 2000 lähtien, jolloin IDF pääministeri Ehud Barakin käskystä veti joukkonsa Libanonin eteläosan puskurivyöhykkeeltä yön pimeydessä hyläten sen liittolaisen SLA:n joukot susien armoille, päättäväisesti ja suunnitelmallisesti rakentanut vapautuneen alueen omaksi hallintoalueekseen. Se oli Iranin ja Syyrian sekä taloudellisen että koulutusavun turvin rakentanut Litranijoen eteläpuoliselle alueelle lähes 200 tukikohtaa ja bunkkeria, joissa oli mukavuudet pitkäaikaista oleskelua varten, niissä oli wc- ja suihkutilat, keittiöt, sähkövalaistus, ja joissain maanpäällinen kamera, joka välitti kuvan ulkopuolen tapahtumista sisälle tv-ruutuun. Monet niistä olivat aivan YK:n tukikohdan vierellä, joista pystyi suoraan näkemään bunkkerin sisääntuloaukolle. Hizbullahin terroristien perheet asuivat läheisissä kylissä muun kansan parissa.

Jotkut YK:n asemat joutuivat IDF:n ja Hizbullahin joukkojen tulituksen väliin, ja yhdessä tapauksessa neljä YK-sotilasta kuoli, yksi heistä suomalainen.

Hizbullahin joukot, arviolta 2500-3000, olivat saaneet erikoiskoulutuksen Iranissa, Syyriassa tai palestiinalaisten pakolaisleireissä Iranin kustannuksella. Heidät aseistettiin kaikkein nykyaikaisemmilla aseilla, mukana tutkaohjattuja Silkworm C-802 maalta merelle ammuttavia ohjuksia, jollaisella se vaurioitti israelilaista ohjusvenettä Beirutin edustalla ja surmaten neljä merisotilasta. Sen lisäksi Hizbullah sai tuhansia syyrialaisvalmisteisia Katjusha ja Fajr- ja Fajr-5 raketteja, joihin oli asennettu tuhansia metallikuulia tuhovoiman lisäämiseksi. Iran toimitti sille omia Zelzal rakettejaan, joitten kantomatka ulottui Tel Aviviin ja Beershebaan saakka. IAF tuhosi nämä Zelzal-raketit ennen niitten käyttöä, kuten myös autojen lavalle sijoitettuja Fajr raketteja saatuaan raketin sijainnin koordinaatit heti niitten laukaisun jälkeen.

Hizbullah on äskettäin käynnistänyt epäiltyjen Israelin asiamiesten etsimisen kylistä ja työpaikoilta lähellä rakettien varastoja Bekaan laaksossa ja Naemehin provinssissa.

Jos Hizbullah oli käyttänyt kuusi vuotta valmistautuakseen sotaan Israelia vastaan, IDF oli nukahtanut. Se oli laiminlyönyt armeijan varusteiden hankkimisen, sotilaita puuttui luotiliivejä, kypäröitä ja ennen kaikkea koulutusta, jota oli pahoin laiminlyöty. Logistiikka ei pelannut taistelutilanteissa, joukot eivät saaneet ruokaa eikä vettä edetessään vihollisen alueelle Libanonissa.

Monet panssarimiehet valittivat, etteivät he olleet koskeneet panssariin kymmeneen vuoteen, eivätkä monet tienneet, miten heille annettuja aseita käytetään.

Israelin Merkava-tankkia pidetään yhtenä maailman parhaista. Se on pyritty tekemään siten, että miehistön turvallisuus on huomioitu paremmin kuin missään muussa. Myös sen panssaroinnin laatu on huippuluokkaa. Taistelujen aikana huomattiin, etteivät tankkien kuljettajat osanneet käyttää niitten erikoiskykyjä hyväkseen. Niitten tulee taistelutilanteessa olla kaiken aikaa liikkeellä.

Libanonin sotaan osallistui 350-400 tankkia. 22 tankkia sai osuman ohjuksesta joka tunkeutui sen panssarin läpi, loput viidestäkymmenestä vaurioituneesta saivat pahoja kolhuja. 30 panssarijääkäriä ja upseeria kuoli, yli 100 haavoittui. Osa tankeista vaurioitui pommeista vatsapanssaria vastaan, kaksi niistä Merkava-4.

Yksistään Slukin ja Marjayoun taisteluissa 14 tankkia sai osuman.

Hizbullahilla näytti olevan loputtomat varastot laserohjattuja pt-ohjuksia (panssarintorjunta), mukana ehkä tehokkain venäläisvalmisteinen Kornet-ohjus. Hizbullah käytti niitä tehokkaasti myös maajoukkoja vastaan.

HIZBULLAH aloitti sodan alkamisesta lähtien Israelin siviilikohteitten säälittömän pommituksen raketeillaan. Vielä edellisenä päivänä ennen YK:n turvallisuusneuvoston tulitauon tulemista voimaan se ampui 250 rakettia Israeliin. Hizbullahilla arveltiin olevan yli 13 000 erimerkkistä ja eri kantomatkan omaavaa rakettia.

Israelin viranomaiset laskevat, että lähes 4000 rakettia ammuttiin Israeliin, niistä 901 kaupunkeihin.

Israelin pohjoisosan yli miljoonasta ihmisestä yli 300 000 pakeni etelään, loput joutuivat asumaan suurimman osan ajasta ilman mukavuuksia olevissa väestösuojissa. Lukemattomat vanhukset, sairaat ja köyhät joutuivat värjöttelemään asunnoissaan odottaen ja toivoen, ettei raketti tälläkään kerralla osuisi. Monet yksityiset ja vapaaehtoisjärjestöt toimittivat näille ihmisille ruokaa, vettä ja lääkkeitä oman turvallisuutensa kustannuksella, koska hallitus ei tehnyt asialle mitään. Pohjoisen alueen teollisuus kuten muukin taloudellinen toiminta keskeytyi sodan ajaksi, aiheuttaen alueelle yli 1.4 miljardin USD tappiot.

Sodassa kuoli 43 israelilaista siviiliä, 4262 siviiliä hoidettiin sairaaloissa rakettien aiheuttamien vammojen takia. Sotilaita kuoli sodassa 116.

RAKETIT ISKIVÄT sodan aikana 12 000 rakennukseen, niistä 2000 tuhoutui.

Julkisia rakennuksia vaurioitui rakettien iskuista 4000.

Raketit sytyttivät yli 400 pensas- ja metsäpaloa. 12 000 dunamia metsä- ja pensasaluetta tuhoutui,

Kiryat Shmonan alueella yksistään 7000 dunamia. Näiden vahingot on arvioitu 4.6 miljoonaksi USD, ja niiden uusiutuminen kestää sukupolven ajan.

Eräs sodan uhri oli isännättömät 700 koiraa, jotka nälkäisinä ja janoisina harhailivat autioituneita katuja säikkyen rakettien korvia särkevää rytinää. Osa niistä kuoli nälkään ja janoon.

SODAN JÄLKISEURAUKSET.

Ensimmäinen arvio on koskenut sitä, kumpi osapuoli sodan voitti. Olmert ilmoitti heti sodan toisena päivänä, että Israel on voittanut sodan. Hizbullah odotti tulitauon tulemista voimaan, jolloin sen pääsihteeri Hassan Nasrallah ilmoitti, että Hizbullah oli saavuttanut strategisen ¨ja poliittisen voiton.

On totta, että sodan seurauksena Libanonin armeija on uskaltautunut joukkoineen Litanijoen eteläpuolelle, joskin vain Hizbullahin ehdoilla, ja totta on sekin, että kasainvälisiä joukkoja vahvistetaan, ehkä peräti 15 000 mieheen, joka on tavoite. On myös totta, että Hizbullah on kansainvälisen tarkkailun alainen enemmän kuin koskaan ennen.

Hizbullah menetti ehkä 500 eliittimiestään, mutta sillä on vielä yli 2000 ja reserviä arviolta 6000. Se menetti suurimman osan pitkän matkan raketeistaan, mutta sillä on raketteja vielä yli 9000. Sen bunkkerit Litanijoen eteläpuolella ovat koskemattomia, mutta se menetti suurimman osan instituutioistaan ja tukikohdistaan IAF:n pommituksissa. Mutta kukaan ei pysty vielä sanomaan, pystytäänkö Hizbullahin aseistautumista uudelleen estämään, saadaanko Syyria ja Iran pidättäytymään asetoimituksista, terroristien koulutuksesta ja taloudellisesta tukemisesta.

Libanonin sodan seurauksena terrorijärjestöt ovat saaneet uutta rohkeutta ja julkeutta.

Arabimaissa Hizbullahia pidetään voittajana, pystyihän se vastustamaan IDF:n voittamattomana pidettyä armeijaa 34 päivää, pitempään kuin viiden arabimaan vakinaiset armeijat aiemmissa sodissa.

Syyria on selvästi aktivoitunut, käyttäytyen jopa Israelia ärsyttävästi, ikään kuin se haluasi sotaa sen kanssa. Tarkkailijat arvelevat, että Syyrian johto laskee, ettei se pysty taistelemaan IDF:n armeijaa vastaan, mutta se pystyy aiheuttamaan samantapaisia välikohtauksia Israelin rajallaan kuin Hizbullah Libanonissa, ja sillä on suuret määrät raketteja, joilla se voisi terrorisoida Israelin maata. Lisäksi sillä on Iranin tuki takanaan, joka avoimesti on haastanut USA:n ja Israelin kilpailemaan kanssaan.

ISRAELIN SISÄLLÄ sota on aiheuttanut monenlaista kuohuntaa. Kansa haluaisi huonoon sotamenestykseen syylliset ja maan kunnian loukkaajat vastuuseen. Tämä on oireellisesti sekä hallituspuolueitten sisäistä että opposition parissa. Yleisesti vaaditaan kansallisen tutkimuskomitean asettamista tutkimaan kaikkia sotaan johtaneita syitä, toimia sen aikana ja sen jälkeen. Pääministeri Olmert asetti kaksi komiteaa, toisen poliittisen ja toisen sotilaallista tutkimusta varten, mutta niillä ei ole mahdollisuuksia kuulustella ketään ja ne vastaavat niitten asettajille, jotka määrittelevät, mitä tuloksista julkistetaan. Valtion tarkasta Michal Lindentrauss on ilmoittanut tekevänsä virastoineen oman itsenäisen tutkimuksen Knessetille, ei hallitukselle.

Vastuulliset poliitikot ja kansan johtajat kuitenkin varoittelevat massaerotuksista maan johdossa aikana, jossa sen olemassaolo on vaakalaudalla ennen näkemättömien vaaratekijöitten vuoksi.

Sotilaalliset asiantuntijat ovat vakuuttaneet, ettei Hizbullahin Libanonin aseellinen joukkio ole mikään kokoon kyhätty pyssymiesten joukko, vaan se on armeija, sillä on selkeä sotilaallinen muoto, käskynjako ja johto, sillä on asepuvut ja se nauttii armeijan tapaan muona- ja päivärahaa.

Israelin johto ei jostain syystä halunnut kutsua Libanonin sotaa sodaksi, vaan tilapäiseksi hyökkäykseksi. Se olisi kuitenkin selkeyttänyt monia asioita. Israelia kuitenkin syytetään sotarikoksista. Ulkoministeri Livnin Hollannin matkan aikana paikallinen marxilainen kansanedustaja teki hänestä ilmoituksen poliisille sotarikollisena, joka pitää pidättää ja tuomita oikeudessa. Tapaus tuskin jää ainoaksi.

KASTEL 30.08.06

Gavriel