ISRAELIN TILANNE 454
1. LIBANONIN SODAN jälkimainingit alkavat rantautua Israelissa.
Maanantaina IDF:n keskilohkon sotilaskomentaja Yair Naveh jätti eroanomuksensa armeijasta yleisesikuntapäällikkö Dan Halutzille, ja keskiviikkona pohjoisen lohkon komentaja kenraalimajuri Uri Adam seurasi hänen esimerkkiään erotakseen armeijan palveluksesta.
Yair Naveh on uskonnollinen ja hän käyttää kipaa. Hän johti IDF:n sotilaita, jotka osallistuivat neljän juutalaiskylän tuhoamiseen ja niitten asukkaitten karkottamiseen Samarian pohjoisosasta. Hänen johdollaan sotilaat olivat mukana tyhjentämässä Amonan etummaista juutalaisasutusta, mikä kehittyi verisiksi yhteenotoiksi paikkaa puolustavien siviilien sekä poliisin ja sotilaitten välillä. Hän hyväksyi lukemattomien siviilien pidättämisen hallinnolliseen arestiin kuukausiksi oikeuskäsittelyä odottaessa. Hänen eronsa syytä ei ole kerrottu, mutta siihen lienee vaikuttanut yleinen tyytymättömyys IDF:n keskusjohdon ja kentän välillä sekä toisaalla kansan luottamuksen romahtaminen Israelin armeijaan.
Kenraalimajuri Udi Adam johti Libanonin sotaan osallistuneita IDF:n joukkoja, joskin sen loppuvaiheessa Dan Halutz nimitti hänen rinnalleen oman apulaispäällikkönsä Moshe Kaplinskin nöyryyttäen siten Adamia.
Halutzin tyytymättömyys Adamiin ilmeni jo sodan kestäessä, vaikka syyt olivat jossain muualla.
Israelin kansa on yleisesti vaatinut kaikkien Libanonin sodan aikaisten poliittisten ja sotilaallisten päättäjien eroa, mikä on osoitettu varsinkin pääministeri Ehud Olmertille, puolustusministeri Amir Peretzille ja IDF:n yleisesikunnan päällikölle Dan Halutsille. Lauantaina Tel Avivin Rabin-aukiolle kerääntyi yli 30 000 siviiliä ja reserviläissotilasta vaatimaan vastuunkantajien eroamista.
2. TAMI STEIMETZ RAUHANKESKUKSEN tutkimus- ja tapahtumien sovittelu- ja ristiriitaohjelman rauhanindeksi-projekti tarkastelee Libanonin sodan Israelin kansalle aiheuttamia jälkimaininkeja. Sen ovat laatineet Tel Avivin yliopiston professorit Ephraim Yaar ja Tamar Hermann. Referoin heidän laatimaansa yhteenvetoa, joka julkaistiin JPostissa 13.09.06: Peace indez: August 2006.
ARTIKKELIN ALUSSA todetaan, että Libanonin äskeinen sota innoitti Israelin juutalaisen väestön terävään poliittisen ja puolustusjärjestelmien arvosteluun. Suuri osa kansasta ei usko maan keskeisten instanssien, mukaan lukien IDF, hallitus, Knesset, korkein oikeus ja media, pätevyyteen ja vakavuuteen. Tämä ilmenee rauhanindeksin tekemissä tiedusteluissa maanantaina ja tiistaina, 4.-5. päivinä syyskuuta.
Tutkimuksessa havaittiin kansan syvä epäluuloisuus IDF:n ja hallituksen kykyyn suorittaa luotettavia tutkimuksia ongelmista, jotka saivat sodan päättymään kuten se päättyi. Yleisen käsityksen mukaan hallitus heikensi oleellisesti maan puolustuskykyä varsinkin arabimaitten silmissä, mikä näkyy yleisenä puolustus-budjetin kasvattamisen hyväksymisenä.
Tutkimus havaitsi kansan suhtautuvan kielteisesti Barakin hallituksen yksipuoliseen vetäytymiseen Libanonin eteläosasta 2000 ilman sopimusta Libanonin ja Syyrian kanssa. Kansan enemmistö ei kuitenkaan usko, että suurempi myöntyvyys Syyrian kanssa olisi poistanut sodan mahdollisuutta, kuten ei nytkään nähdä Israelin puolustuskyvyn heikkenemisestä huolimatta ajan olevan suotuisan neuvotteluille Syyrian kanssa Golanin kukkuloitten luovuttamiseksi rauhansopimusta vastaan.
Enemmistö suhtautuu myönteisesti kansainvälisiin joukkoihin mahdollisuutena palestiinalaisten ongelmassa, vaikka enemmistö näkee YK:n ja Euroopan maitten suosivan arabeja päätellen niiden suhtautumisesta viimeiseen Libanonin sotaan.
Asteikolla 0 – 100, jossa 0 tarkoittaa kykenemätön tai arvoton, 100 taas sen vastakohtaa, artikkelissa tarkastellaan instituutteja ja tapahtumia. Siitä poimintoja.
Korruptiosta saatiin samalla asteikolla seuraavia tuloksia.
1. IDF sai korkeimman arvosanan 61, eli suhteellisesti korruptoitunut.
2. Korkein oikeus 59.
3. Media 51
4. Hallitus ja Knesset 25 kummallekin. Edelliseen tutkimukseen verraten korruptio nousi.
Tämän perusteella kirjoittajat arvioivat olevan ymmärrettävissä, ettei kansa luota instituutioiden omiin tutkimuksiin. Yleinen käsitys, 68 % kansasta, uskoo, että sota heikensi Israelin puolustuskykyä arabimaailmaan, vain 23 % uskoi sen vahvistuneen.
Kansa kuitenkin luottaa Israelin armeijaan, sillä 68.5 % kannattaa puolustusbudjetin kasvattamista, kun vain 25 % ei pidä sitä tarpeellisena. Puolustusbudjetin kannattajista 46 % ei halua sen vähentävän sosiaali-etuisuuksia tai nostattavan veroja.
Barakin hallituksen aikana vetäytymisellä Libanonista kannatti kansan suuri enemmistö. Nyt 31 % uskoo sen parantaneen Israelin turvallisuutta. 68.5 % uskoo kuitenkin, että Libanonin sota II oli väistämätön ja että Hizbullah olisi vahvistunut, vaikka Israel olisi myöntynyt Syyrian vaatimuksiin Golanin kukkuloista.
Tänään 71 % vastustaa luopumista Golanin kukkuloista rauhaa vastaan, 14 % kannattaa sitä.
Lokakuussa 2002 tehdyssä kyselyssä 58 % vastusti ja 25 % kannatti luopumista Golanista. Tämä kielteinen kanta on kaikissa poliittisissa puolueissa marxilaista Meretz-puoluetta lukuun ottamatta.
YK:n joukkojen sijoitusta Libanonin eteläosiin kannattaa 71 % ja 51 % suosittaa samaa palestiinalaisalueille, 39.5 % vastustaa sitä.
47 % Israelin kansasta uskoo, että EU-maat suosivat arabeja, 31 % uskoo kohtelun olleen tasapuolista ja 15.5 % uskoo EU-maitten suosineen Israelia. 77.5 % uskoo USA:n olleen Israelin tukena.
Kirjoittajat tekevät tästä huomion, että Israel uskoo lähes koko maailman olevan sitä vastaan.
Israelin arabeista 77 % suosittaa luopumista Golanin kukkuloista.
59 % Israelin arabeista uskoo EU-maitten ja YK:n 62 % suosineen Israelia, kuten myös USA:n.
Israelin arabit suhtautuvat tutkimuksen mukaan paljon epäilevämmin julkisiin instansseihin.
Israelin juutalaisista 79 % uskoo Iranin uhkaavan Israelia, arabeista 42 %.
Neuvotteluja Iranin kanssa suosittaa 46.3 % koko kansasta, juutalaisista 41.8 %.
3. USKONTO JA POLITIIKKA
Itamar Marcus ja Barbara Crook tarkastelevat aihetta palestiinalaisten näkökulmasta JPostin artikkelissa 13.09.06 otsikolla How Fatah got religion and lost power. (Miten Fatah tuli uskonnolliseksi ja menetti vallan.)
Otan artikkelista muutamia poimintoja.
Kirjoittajat toteavat, että Allah jätettiin pois PLO:n peruskirjasta vuonna 1964 eikä siihen otettu lainauksia Koraanista. Se on arabinationalistinen dokumentti, joka tähtää Israelin hävittämiseen ja arabimaailman yhtenäistämiseen.
HAMASIN PERUSKIRJASSA Allah on sen sijaan nähtävissä kaikkialla, he toteavat.
Islamin kannattajille, jotka muodostivat PA:n hallituksen vaalivoiton kautta 2006, päämääränä on islamin maailmanvalta ja taistelu Israelia vastaan tapahtuu Allahin nimeen, ei arabikansallisuuden vuoksi.
Voidakseen ymmärtää, miten 11 vuoden Fatahin-PLO:n sosialisoinnin kautta päädyttiin nykyiseen tilanteeseen kirjoittajat viittaavat Machiavelliin, joka teoksessaan Prinssi kehottaa hallitsijoita turvautumaan uskontoon poliittisista syistä. Tärkein asia hallitsemisessa on esiintyä uskovana.
Kirjoittavat toteavat, että Jasser Arafat ja Mahmoud Abbas noudattivat uskollisesti tätä filosofiaa, mutta huomaamattaan tekivät tietä nykyiselle Hamasin hallitukselle. Media seurasi Arafatia uskollisesti jopa Betlehemin synnyinkirkon joulujuhliin, mutta hänen muslimisydämensä tuskin voi samaistua katoliseen messuun, vaikka hänen vaimonsa onkin kristitystä perheestä.
Molemmat johtajat antoivat johtavien uskonnollisten johtajien pitää vihaa ja väkivaltaa Israelia ja juutalaisia vastaan tihkuvia saarnojaan PA:n televisiossa. He itse esiintyivät moskeijan rukoustilaisuuksissa, joissa usein saarnattiin kansanmurhaa. Islamilaiselle opetukselle annettiin huomattava sija PA:n koululaitoksessa.
Vaikka Arafat oli itse maallistunut, hän ei epäröinyt kutsua Palestiinaa islamilaiseksi säätiöksi eli wakf.
Palestiinan perustuslain luonnos huomioi islamin lain perusteet. Heidän tapansa ylistää marttyyriutta, shahada eli Kuolema Allahin hyväksi, oli tarkoitettu kantavaksi voimaksi taistelussa Israelia vastaan.
Kirjoittajat toteavat, että Fatahin uskonnollinen teeskentely oli niin onnistunut, että se islamisoi oman kansansa, varsinkin nuorison.
Maaliskuussa 2005 suoritetun gallupin mukaan 70 % palestiinalaisista suosii sharia-lakia PA:n parlamentin säätämien lakien pohjaksi. Vuotta myöhemmin Hamas oli saanut hallitusvallan ja pääministerin tuolin. Arafatin ja Abbasin aloittama uskonnon asettaminen Israelin vastaisen taistelun motiiviksi oli ollut onnistuneempi kuin he olivat osanneet odottaa. Hamasin peruskirjassa Allah esiintyy 105 kertaa, ja siinä viitataan 39 kertaa Koraaniin sekä Muhammedin sanontoihin ja käytäntöön.
Hamasin ideologian jokainen osa esitetään Allahin ikuisena totuutena.
Hamas on peitenimi Islamin vastarintaliikkeelle. Nimi Palestiina ei edes esiinny liikkeen nimessä. Hamasin kiinnekohta on räikeässä ristiriidassa PLO:n päämäärän, Palestiinan vapauttamisen, kanssa, johon ei pyritä Allahin eikä islamin nimissä. Nämä järjestöt edustavat siten vastakkaisia päämääriä. PLO:n ja Fatahin pyrkiessä Israelin tuhoamisella tilapäiseen Palestiinan valtioon arabien yhtenäistämiseksi, Hamas tähtää Israelin tuhoamisella islamin yhtenäisyyteen – ja aikaan, jolloin minareeteista ilmoitetaan ”Islamin valtion” syntyneen. Maallistuneen johdon muotoutuminen radikaaliksi islamilaiseksi merkitsee merkittäviä huomioita. Hamasin johdon alla rauha ja Israelin olemassaolon hyväksyminen ei ole koskaan mahdollinen, koska Hamas katsoo Israelin tuhoamisen ja juutalaisten hävittämisen kuuluvan Allahin muuttumattomiin totuuksiin. (artikla 7 ja 3) Arafatin ja Abbasin arabiaksi tekemät julkilausumat ja palestiinalaisten koulukirjat tekevät selväksi, ettei Fatah ole koskaan hyväksynyt Israelin olemassa oloa. Palestiinan maalliseen kansallisuusaatteeseen kuuluu potentiaalinen maltillisuus. Siihen sisältyy mahdollisuus, että joku tuleva maallinen hallitsija voisi saada palestiinalaiset tunnustamaan Israelin, mutta tämä on mahdoton Hamasille.
Hamasin johtajat katsovat, etteivät he toteuta omia mielipiteitään vaan Allahin suunnitelmia. Haniyehin virkaan astumisjuhlassa heilutettiin Koraania ja huudettiin Allahu Akbar, johon kansanedustajat vastasivat: ”Koraani on perustuslakimme, Mohammed profeettamme, jihad on tiemme, ja kuolla marttyyrina Allahin kunniaksi suurin toiveemme.”
Kirjoittajat tulevat siihen lopputulokseen, ettei Hamasin ja Fatahin suostuminen yhteishallitukseen merkitse ideologisen aukon täyttämistä vaan epätoivoinen tarve saada länsivaltojen rahavirrat virtaamaan. Siten yhteishallituksen sopimuksen toteutumisesta huolimatta ideologinen ja teologinen orientoituminen tuskin toteutuu, he toteavat.
KASTEL 13.09.06