Make your own free website on Tripod.com

ISRAELIN TILANNE 457

UUTISET LYHYESTI

POLIISI harkitsee perjantaiksi suunnitellun homoparaatin peruuttamista jatkuvien ja yhä väkivaltaisemmiksi kehittyvien paraatia vastustavien mielenosoitusten vuoksi. Asialla ovat pääasiassa haredi-joukot, jotka kivittävät poliiseja, asettavat tiesulkuja ja polttavat roskapönttöjä Jerusalemissa. Useita poliiseja on haavoittunut ja joitakin mielenosoittajia on pidätetty. Muslimit vastustavat paraatia yhtä kiihkeästi.

IDF JATKAA operaatiota ”syksyn pilvet” (autumn clouds) Gazan alueella keskittyen sen pohjoisosaan Beit Hanoun alueelle. Viikonvaihteen aikana 11 palestiinalaista sai surmansa ja keskiviikkona alkaneen operaation aikana on kuollut 47 palestiinalaista, näistä IDF:n ilmoituksen mukaan neljä siviiliä, ja yli 200 haavoittui. Operaatio aloitettiin jatkuvan Kassam-rakettien tulen lopettamiseksi sekä alueelle salakuljetettujen pst- ja it-ohjusten sekä pitkän matkan rakettien etsimiseksi. IDF piiritti moskeijan Beit Hanouissa, jonne oli linnoittautunut 60 epäiltyä terroristia. Neljä kuoli katon osittain romahtaessa, mutta eilen palestiinalaiset naiset menivät joukolla toisiaan tulittavien osapuolten väliin saaden moskeijaan hakeutuneet miehet pakenemaan, osa heistä naiseksi pukeutuneina. Kaksi naista sai surmansa joutuessaan osapuolten kiväärituleen. Abbas uhkaa vedota YK:n turvallisuusneuvostoon operaation lopettamiseksi.

ITSEMURHAPOMMITUKSET ALOITETAAN uudelleen, uhkaavat palestiinalaiset terrorijärjestöt Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin alajärjestö al-Aksa marttyyrien Prikaatit, Islamic Jihadin aseistettu siipi al-Quds Prikaatit sekä PRC:n (kansan vastarintakomiteat) vastaava siipi Salah a-Din. Ne antoivat IDF:lle 48 tunnin uhkavaatimuksen lopettaa operaationsa Gazan alueella. Israelin hallitus puolestaan ilmoittaa, ettei se taivu terroristien esittämien uhkavaatimusten edessä.

KORPRAALI GILAD SHALITIN vapauttamisesta neuvotellaan edelleen. Toistuvasti ilmoitetaan vapauttamisen olevan lähellä, mutta ilmoitettu määräaika menee ohi ilman tuloksia. Kaapparien edustajat, Hamas ja PRC, ovat myös lisänneet vaatimuksiaan, nyt vaaditaan 1400 palestiinalaisen vapauttamista Israelin vankiloista. Terroristit uhkaavat kaapata lisää panttivankeja.

SHASIN EDUSTAJA JA PUHEENJOHTAJA Eli Yishai uhkaa erota hallituksesta, koska se salli Israelin sähköyhtiön (IEC) kuljettaa ylisuuren, 220 tonnin, muuntajan sapattina Ashkelonin voima-asemalle.

BEN GURIONIN lentokentän työntekijät keskeyttivät perjantai-iltana kaksipäiväisen lakkonsa. Työntekijät menettivät malttinsa saadessaan tietää, että kentän hallitus oli palkannut 120 tilapäistä työntekijää. Neuvottelut jatkuvat eikä tällä hetkellä ole selvää niiden tuloksista. Lakko aiheutti kaaoksen kentällä saapuvien matkustajien laukkujen juuttuessa varastoihin, joista osa niistä lähetettiin tuloaulaan torstai-iltana, mutta eri kohteista tulevat laukut olivat sekaisin ja koottiin suuriksi kasoiksi aulaan, jossa epätoivoiset matkustajat yrittivät löytää omansa. Lähtevien matkustajien laukkuja lähetettiin eri koneissa.

EGYPTIN POLIISI löysi 1400 kg TNT-räjähdysaineita kahdesta eri paikasta Siinailla. Yksi erä, 1000 kg, oli 30 km:n päässä Gazan rajasta, ja oli ilmeisesti tarkoitettu salakuljetettavaksi Gazaan. Toinen erä, 400 kg, oli lähellä Suezin kanavaa ja Ismailian kaupunkia. Se lienee ollut tarkoitettu terroristeille, jotka toimivat Siinailla.

Uutislähteet kertoivat äskettäin, että Egypti on siirtänyt 5000 sotilasta tai rajapoliisia Gazan rajan läheisyyteen, mutta uutista ei ole vahvistettu eikä ilmoitettu, mikä niitten tarkoitus olisi. Egyptin presidentti Hosni Mubarak on itse kiistänyt tiedon perättömänä.

PENNSYLVANIAN YLIOPISTON presidentti tri Amy Gutman esiintyi halloween juhliin itsemurhaterroristiksi pukeutuneen Saad Saadin kanssa. Saadilla oli yllään maastopuku, muslimiterroristin otsanauha ja pommivyö ja hän heilutti kädessään automaattiasetta. Gutman antoi valokuvata itsensä yhdessä opiskelija Saad Saadin kanssa. Gutman on juutalainen, hänet valittiin tämän erään USA:n arvostetuimman yliopiston presidentiksi vuonna 2004. Hänen isänsä Kurt pakeni Saksasta natsien vainoja 1934.  Toisessa kuvassa Saadi osoittaa aseellaan maassa makaavaa opiskelijaa lukien samalla säkeitä koraanista. Pennsylvanian yliopiston päivälehti kuvasi Saadia ”vapauden marttyyriksi”.

EUROOPAN HELLUNTAIKRISTITTYJEN delegaatio Israelissa ilmoittaa tukevansa varauksetta Israelia.

Delegaatiota johtaa pastori Ingolf Ellssel, joka toimii helluntailaisen kattojärjestön Pentecostal Europian Federation (PEF) puheenjohtajana. Kattojärjestö edustaa 40 eri kristillistä tunnustusta Euroopassa 5 miljoonalla jäsenellä. Ellssel arvioi, että Euroopassa on 40 miljoonaa kristittyä, jotka lukeutuvat helluntailaisiin tai karismaattisiin seurakuntiin, ja maailmanlaajuisesti 625 miljoonaa. Liike on nopeimmin kasvava maailmassa. Ellssel lupaa kehittää järjestöstä Israelin puolesta painostavan liikkeen.

HAMASIN JA FATAHIN yhteishallitus on muotoutumassa lähipäivinä, ennustaa PA:n pääministeri Ismail Haniyehin avustaja Ahmed Youssef. Hän uskoo, että maaliskuussa muodostettu Hamasin johtama hallitus, jota vahvistetaan Fatahilla ja pienemmillä puolueilla, saa PA:n taloudellisen syrjimisen loppumaan. Yhteishallitukseen Hamas saisi 8 paikkaa, Fatah neljä ja pienpuolueet yhden kukin.

AVIGDOR LIEBERMAN, joka liittyi Olmertin hallitukseen varapääministerinä ja strategisen suunnittelun ministerinä, antoi äskettäin lausunnon, jonka mukaan Israelin arabit ja juutalaiset tulee erottaa toisistaan samaan tapaan kuin kreikkalaiset ja turkkilaiset Kyproksella. Hänen mukaansa tämä on ainoa mahdollisuus, että nämä kansat voivat asua rauhassa samassa valtiossa. Kuten voi arvata, hän on saanut voimakasta kritiikkiä ja syytöksiä rasismista sekä äärivasemmalta että arabikansanedustajilta.

IRAN JATKAA sotilaallisten muskeliensa pullistelua osoittaakseen länsivalloille, eritoten Israelille ja USA:lle, sotilaallisen valmiutensa. Iran laukaisi äskettäin useita ohjuksia, joitten laatu ja määrä oli yllätys länsivaltojen tarkkailijoille, koska niistä ei tiedetty mitään. Kommentoijat olettavat, että teknologia on saatu Kiinasta, joka aktiivisesti puuttuu sekä Lähi Idän että Afrikan kansojen asioihin, josta on osoituksena Kiinan myöntäminen lainojen ja avustusten kaksinkertaistuminen.

Iran kokeili Shihab-3 ohjusta, jonka kantomatka on 2000 km ja jolla on kymmenen räjähdekärkeä. Lännessä todetaan, ettei sillä ole torjuntaohjusta sitä vastaan, jos kärjet irtoavat etäällä kohteestaan. Muita kokeiltuja ohjuksia olivat Shihab-2, Aolfagar-73, Fateh.110, Scud B ja Zelzal-2.

Iran on reagoinut kiivaasti USA:n johtaman laivasto-osaston sotaharjoituksiin Persianlahdella.

Iranin suurlähettiläs Abdul Reza Faraji Rad varoitti Norjan hallitusta vakavilla seurauksilla, jos se vastaanottaa Iranin opposition johtajan Maryam Rajavin. Rad varoitti Norjan parlamentin ulkomaanasioitten komitean puheenjohtajaa Olav Akselsenia henkilökohtaisesti saatuaan tietää tapaamissuunnitelmista. Rajavi, joka on tunnettu ihmisoikeustaistelija ja jota pidetään terroristina Iranissa, asuu Pariisissa ja on Iranin kansallisen vastarintaneuvoston presidentti. Järjestö edustaa Irakissa toimivaa Mujahideen e-khalg järjestöä (kansan mujahideen), ja on Iranissa tuomittu järjestönä, joka tähtää hallituksen kaatamiseen.

SATEET ALKOIVAT Israelissa, vähän etuajassa, mutta yhtä kaikki toivottuina. Huomenna luvataan kirkastuvaa. Kestää aikansa, ennen kuin helteissä kuivunut maa antaa vettä jokiin ja Kinneretiin.

KASTEL 05.11.06

Gabriel