ISRAELIN TILANNE 458

Muutoksen tuulet tuntuvat jo Lähi Idässä, joskin vasta hiljaisina puhureina.

USA:n välivaalit voivat tuoda radikaaleja muutoksia Bushin Irakin ohjelmiin. Jos demokraatit voittavat enemmistön molempiin kamareihin, Bushin hallituksella tulee olemaan vaikeat ajat edessä. Mutta muutokseen vaikuttaa myös järkyttävästi kasvavat amerikkalaisten sotilaitten kuolleisuusluvut: Yli sata sotilasta menehtyi viime kuukauden aikana. Presidentti Bush onkin jo vihjaillut vetävänsä amerikkalaiset joukot pois suurista kaupungeista ja keskittävänsä ne asemiin kaupunkien ulkopuolelle. Tämä on ensimmäinen askel joukkojen kotiuttamiseksi ja vastuun siirtämiseksi Irakin omille turvallisuusjoukoille.

Nigaragua puolestaan näyttää saavan vasemmistolaisen presidentin, Ortegan. 

SYYRIAN NUORI PRESIDENTTI Bashar Assad alkaa kokeilla diplomaattisia taitojaan. Hänen isänsä Hafez tunnettiin taitavana taktikkona, joka pelaten suurvaltoja toisiaan vastaan sai maalleen ansiotonta arvonantoa ja etuja. Nyt nuorukainen Bashar osoittaa samoja elkeitä. Euroopan suuret maat ovat alkaneet kilvan luoda kontakteja Syyrian hallituksen kanssa. Viime kuukauden lopulla Englannin pääministeri Blair lähetti henkilökohtaisen edustajansa Nigel Sheinwaldin esittämään Syyrialle Englannin aloitteita ja suosituksia. Hänellä oli mukanaan Israelin pääministeri Olmertin viesti neuvottelujen aloittamiseksi Syyrian ja Israelin kesken. Syyrian ulkoministeri Walid Mualem ilmaisi Syyrian halukkuuden ja suostumuksen. Mutta tuskin Sheinwald oli ehtinyt kotiinsa, kun Syyria ilmoitti julkisesti, ettei se suostu keskusteluihin. Lisäksi Syyrian puolustusministeri kertoi medialle, että Syyria on valmis ja valmistautuu sotaan Israelin kanssa, mutta ei ensi vuoden kesän aikana, kuten Israelin sotilaslähteet ennustavat, vaan oman aikataulunsa mukaan.

Englannin tarkoitus oli kaksitahoinen: Korjata Irakin sodan vaurioittamia arabisiteitään ja pyrkiä irrottamaan Syyria Teheranin talutusnuorasta. Molemmat tavoitteet epäonnistuivat. Iranin vaikutus tuntuu entistä voimallisemmin Syyrian ja siten myös Libanonin ulkopolitiikassa.

HAMASIN JA FATAHIN yhteishallituksen muodostaminen näyttää olevan toivotonta kivireen vetämistä. Eilen ilmoitettiin, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja PA:n hallituksen pääministeri Ismail Haniyeh olivat sopineet hallituksen muodostamisesta. Tänään uutiset kertovat, että Haniyeh hylkäsi kaikki Abbasin esittämät pääministeriehdokkaat, ja neuvottelut keskeytyivät. Sekä Ranska että Italia ehtivät jo ilmoittaa, että PA:n uusi yhteishallitus voisi saada EU:n hyväksynnän ja jäädytetyt miljoonat, vaikka kvartetin esittämien kolmen ehdon toteutumisesta ei ollutkaan mitään tietoa. Abbas onkin kertonut arabimedialle, ettei Israelin tunnustamista vaadita enempää Fatahilta kuin Hamasiltakaan, koska Israelin kanssa toimitaan kaiken aikaa. (Jos ei muuten, niin ainakin Kassam-rakettien välityksellä, kuten eräs yleisökirjoitus tulkitsi).

ISRAELIN HALLITUS on ollut kaatumisuhan alaisena jo viikkokausia. Israelin kannalta surkeasti päättynyt Libanonin sota II sai aikaan laajan itsetutkistelun maan sisällä. Tutkitaan sekä sotaan menemisen syitä että ennen kaikkea sen johtamista ja siihen varautumista. Sodan jälkiseurauksena terrorijärjestöt ovat ryhdistäytyneet ja ilmoittaneet Israelin tuhoamisen alkaneen ”hävitystä” sodasta. Libanoniin kootut alle

10 000 YK:n ”rauhanturvaajaa” eivät ole tehneet mitään Iranin ja Syyrian asetoimitusten lopettamiseksi Hizbullahille. Israelin lentokoneet pyrkivät valvomaan Libanonin ilmatilaa, mutta niillä ei ole lupaa ampua kovilla, vaikka selvä todiste aserekasta huristelee kaikkien nähtävillä.

YK:n edustaja Terje Roed-Larsen totesi äskettäin, että salakuljetusta tapahtuu kaiken aikaa.

Saksan merivoimien alukset partioivat Libanonin aluevesien eli 12 meripeninkulman ulkopuolella. Pienehköt alukset voivat esteettä liikkua alueella, jota Saksan alukset eivät valvo ja jonne ne eivät saa purjehtia ilman Libanonin hallituksen lupaa, jota niille ei anneta.

Vahvistaakseen hallitustaan Olmert otti hallitukseensa äärioikeistolaisena ja haukkana pidetyn Avigdor Liebermanin, joka esittää Israelin arabien ja juutalaisten erottamista Kyproksen asukkaitten tapaan. Hän esitti myös, että Israelin arabien asuttamia kaupunkeja voitaisiin vaihtaa juutalaisten asuttamiin kaupunkeihin Juudean ja Samarian alueilla. Liebermania syytetään rasismista, mutta hänen räväkät ehdotuksensa on tarkoitettu murtamaan jähmettynyttä tilannetta, jolle ei nähdä mitään toimivaa ratkaisua.

Kukaan ei usko enää kvartetin ”tiekartan” toteutumiseen. Israelissa odotetaan sydän kylmänä, mihin suuntaan USA:n politiikka tähtää. Pelkona on, että USA menettää kiinnostuksensa Israelin kohtalosta.

Palestiinalaiset ampuIvat keskimäärin. 8-10 Kassam-rakettia päivittäin Israelin puolelle IDF:n puhdistusoperaatioista huolimatta. Vaikka niitten osumatarkkuus on huono ja kantomatka 5-8 km, osuessaan ne saavat aikaan pahaa jälkeä, ja lukuisia ihmisiä on haavoittunut ja muutama kuollut niiden sirpaleista. Pahinta asukkaitten kannalta on elää jatkuvan pelon alaisena.

IDF aloitti viime viikolla operaation Beit Hanoun alueella eliminoidakseen aseita, Kassam-rakettien laukaisualustoja ja –miehistöjä sekä asetehtaita. Viitisenkymmentä palestiinalaista kuoli, niistä yli 90 % aseistautuneita, ja pari sataa haavoittui operaation aikana. Yksi IDF:n sotilas kuoli. Palestiinalaiset ovat alkaneet lähettää naisiaan toisiaan tulittavien joukkojen väliin, mikä on aiheuttanut ainakin kahden naisen kuoleman luodeista. IDF lopetti operaation tänään, mutta rakettien tulta se ei pystynyt lopettamaan.

TEMPPELIVUORI on kauttaaltaan muslimien aluetta, eikä juutalaisilla ole sinne mitään asiaa, toteaa Muslimi-veljeskunnan pohjoisen osan johtaja sheikki Saad Salah. Hän uhkaa verenvuodatuksella, jos joittenkin israelilaisten esittämä synagogan rakentaminen Temppelivuorelle aiotaan toteuttaa. Salah lähtee siitä, että sekä Temppelivuoren maanpäällinen osa että kaikki sen alla olevat osat kuuluvat muslimeille ja ne voivat toimia siellä tahtonsa mukaan. Muslimi-wakf rakensi sinne ns. Salomonin tallien paikalle Lähi Idän suurimman moskeijan ilman sopimusten vaatimia rakennuslupia ja arkeologista valvontaa. Kymmeniä tonneja maanalaisista tiloista poistettua rakennusjätettä kipattiin läheiseen laaksoon, jossa israelilaiset arkeologit ovat sitä hellävaraisesti tutkineet tehden historiallisesti arvokkaita löytöjä.

PUOLUSTUSMINISTERI Amir Peretz antoi armeijalle listan ensimmäisten ”laittomien” parakkikylien tuhoamisesta Samariassa. Ensimmäisenä listalla on Yitzharin kylän etummainen yhteisö Samariassa. Avigdor Lieberman ilmoitti välittömästi, että hän vastustaa ehdottomasti juutalaisten kylien ja kaupunkien tuhoamista. Peretzin käskyn ajoittuminen selittynee hänen halustaan osoittaa Liebermanille, kuka on IDF:n ylin päättäjä. Liebermanin asema hallituksessa on toimia varapääministerinä ja strategisen suunnittelun ministerinä, lähinnä Iranin ydinaseuhkan aiheuttaman pelon vuoksi.

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad on viime aikoina hillinnyt tulenpalavaa kieltään Israelin tuhoamiseksi, mutta se ei osoita hänen halunsa heikkenemistä. Hän on keskittynyt asevientiin, uusien kehittelyyn ja ennen kaikkea ydinaseen rakentamiseen, mitä mikään ei näytä voivan estää. USA on muutamien muitten maitten vahvistamina koonnut näyttävän laivaston Persianlahdelle. Julkisesti ei ole ilmoitettu, onko niillä muitakin päämääriä kuin varoittaa Irania yhteisharjoitusten lisäksi.

Pohjois-Korean ydinase lienee käyttökunnossa, ja tuntien sen ja Iranin läheiset suhteet on asiallista olettaa, että tieto-taidon lisäksi myös aseet kulkevat kätevästi maitten välillä ilman kansainvälistä valvontaa.

TÄNÄÄN  viisi palestiinalaista kuoli yhteenotoissa IDF;n kanssa. Kaksi heistä, Jihadin jäseniä, kuoli tulitaistelussa sotilaitten kanssa, kolme kuoli ammuksen osuessa PLC:n (PA:n parlamentin) jäsenen Jamil Shantin taloon. Yksi talossa kuolleista oli Hamasin tunnettu jäsen, Shanti itse ei ollut paikalla.

IDF:n sotilaat saivat saaliikseen runsaasti aseita sekä tuhosivat viisi Kassam-raketin laukaisualustaa ja -miehistöä tänään päättyneen operaatio Syksyn Pilvet aikana.

HOMOPARAATI  voi sittenkin toteutua perjantaina. Korkein oikeus antoi eilen päätöksen, jossa se velvoittaa Israelin hallituksen valitsemaan paraatille turvallisen reitin. Israelin oikeuslaitos on tunnetusti ollut vasemmistolainen, mitä tämäkin päätös osoittaa. Paraatia vastustaa yli 90 % kansasta. Ortodoksit ja haredi-joukot ovat osoittaneet väkivaltaisesti mieltään paraatia vastaan ja tullevat tekemään sen perjantainakin.

INHIMILLISESTI KATSOEN  juutalaisten ja palestiinalaisten asuttaminen rinnakkain Jordanjoen länsipuolelle näyttää olevan mahdotonta, elleivät suuret katastrofit muuta tilannetta ratkaisevasti. Yli tuhannen israelilaisen kuolleen ja monen tuhannen vammautuneen sekä runsaasti kaksinkertaisen palestiinalaisten uhriluvun jälkeen vain kalkkiutunut Shimon Peres muistaa enää edes mainita Oslon sopimukset, eikä kukaan usko presidentti Bushin utopistisiin kuvitelmiin kahdesta valtiosta, jotka asuvat rinnakkain rauhassa ja turvallisesti Jordanjoen länsipuolella. Palestiinalaisten kahden sukupolven aikana lapsilleen tekemää vihan kylvöä ei poisteta muutamassa vuodessa.

Toisaalta Israelin turvallisuus ei siedä maan luovuttamista Israelin vihollisille Jordanjoen länsipuolella.

Raamatun teksteistä voidaan poimia pari kohtaa, joissa asiaa käsitellään asiallisesti.

Hesekiel ilmoittaa, että juutalaisten arpoessa maataan juutalaisille sukukunnille, myös maassa asuville muukalaisille, jotka asuvat heidän keskellään ja ovat synnyttäneet lapsia siellä, tulee arpoa maata siellä, missä he asuvat. (Hes.47:22-23) He asuvat Israelin rajojen sisällä, ei omana valtionaan. (Hes.47:13-21)

Jesaja puolestaan lisää muutamia reunaehtoja kirjassaan. (Jes.56:6-7)

KASTEL 07.11.06

Gabriel