Make your own free website on Tripod.com

ISRAELIN TILANNE 463

ISRAELIN SISÄINEN TILANNE on pahasti hajallaan. Aivan liian monet korkeat virkaa pitävät johtajat ovat rikospoliisin tutkittavina tai odottamassa oikeuskäsittelyä. Pian lienee edessä tilanne, jossa ei enää löydy johtajaehdokkaita, joilla olisi puhtaat paperit. Joku yleisön osaston kirjoittaja totesikin, että Israel on nyt lopultakin astumassa samaan ruotuun toisten Lähi Idän maitten kanssa, joissa virkamiesten lahjominen on ehdoton edellytys asioitten eristymiseksi. Israelissa sentään ongelmaa käsitellään julkisesti.

PÄÄMINISTERI EHUD Olmertin rikostutkimusten alkaessa on alettu valaa kannuja, kuka ottaa maan ohjaksen käsiinsä, jos Olmert eroaa tai pakotetaan luopumaan virastaan edes tilapäisesti.

Ulkoministeri Tzipi Livni (Kadima) on apulaispääministerin paikalla muodollisesti lähinnä Olmertista seuraava, mutta lähes samalla nimikkeellä toimivat myös Shimon Peres (Labour) ja Avigdor Lieberman (Israel kotimme). Kadiman piirissä laskelmoidaan, että olisi ehkä taktisesti viisainta antaa Shimon Peresin hoitaa tämä sekava välikausi, jos Olmert siirtyy syrjään ja jos uudet vaalit pidetään lähi aikoina.

TZIPI LIVNIN  sopivuudesta pääministerin virkaan on vahvoja epäilyksiä. JPostin kommentaattori Caroline B Glick tutkii Livnin ja Liebermanin taustojaan 16.01.07 otsikolla ”Olmerts heir´s apparent”. Huomioita siitä.

Olmert ja Livni nousivat nykyisiin asemiinsa vahingossa Ariel Sharonin nimittäessä lähelleen ihmisiä, jotka olisivat ehdottoman luotettavia eivätkä kyselisi liikaa. Livni toimi ulkoministerinä Sharonin puhdistaessa Gazan juutalaisista, n. 8500 ihmistä, joista vieläkin yli puolet on ilman pysyvää asuntoa ja työpaikkaa. He molemmat ovat vannoutuneet samalla tavoin Juudean ja Samarian puhdistamiseksi juutalaisista. Olmert voitti vaalit Sharonin maineen varassa tällä iskulauseella, jota hän piti pääministerinkautensa keskeisenä tavoitteena. Hän suunnitteli niiden alueitten, asukkaita nyt yli 263 000 ihmistä, massatyhjentämistä heti, kun suunnitelmat olisivat valmiit. Hänen onnettomuudekseen Libanonin sota sotki suunnitelmat, ja Olmert joutui hyllyttämään rakkaat suunnitelmansa, joskaan ei luopumaan niistä kokonaan.

LIVNI MÄÄRITTELI Haaretzin haastattelussa omat päämääränsä. Palestiinan valtio tulee sen mukaan perustaa niin pian kuin mahdollista. Tämä on hänen mukaansa tärkeämpi kuin Hizbullahin uudelleen aseistautuminen Libanonissa, Syyrian valmistautuminen gerillasotaan Israelia vastaan tai Iranin ydinaseuhka. Juudean ja Samarian, jotka ensin puhdistetaan juutalaisista, luovuttaminen Hamasille ja Fatahille on kiireisin asia. Mutta Glick muistuttaa, tämä olisi vain ensimmäinen vaihe. Sitä tulisi seuraamaan Jerusalemin osien luovuttaminen Palestiinan valtiolle, ja miljoonien ulkomailla syntyneitten, Israelin tuhoamiseen vannoutuneitten, arabien muutto Juudeaan, Samariaan ja Gazaan.

IRANIN TILANNE on Livnin mukaan täysin hallinnassa, Glick muistuttaa, Livnin ”loistavan” ulkopolitiikan seurauksena Israel voitti Libanonin sodan viime kesänä, vaikka IDF:n tavoitteet jäivät saavuttamatta. Hizbullahin kaappaamat kaksi sotilasta ovat edelleen tuntemattomassa paikassa, Hizbullah on lisännyt raketti- ja ohjusvarantoaan lähes kaksinkertaiseksi siitä, mitä se oli ennen sotaa, ja palaa entisiin asemiinsa Libanonin eteläosiin UNIFIL:n huolehtivien silmien alla, jossa katsotaan, että IDF hävisi sodan.

Glick muistuttaa, että Livnin filosofian mukaan Iranin ydinaseen aiheuttama suurin huoli on siinä, että se aloitti aseistuskilpailun Lähi Idän arabimaissa. Livni ei katso, että Iranin presidentin toistuvat uhkaukset Israelin tuhoamiseksi ydinpommilla on vakavasti otettava haaste. Toinen JPostin kolumnisti Asa-el valitti artikkelissaan, kuka tulee jatkamaan juutalaisuutta, jos Israelin juutalaiset tuhotaan ydinpommilla?

AVIGDOR LIEBERMAN ei saa Glickin tutkimuksissa yhtään parempaa arvosanaa mahdollisena Olmertin perillisenä. Lieberman meni tukemaan Olmertin hallitusta pelkästään poliittisten laskelmien perusteella, arvioi Glick. Liebermanin päämääränä on nostaa puolueensa johtavaksi oikeistopuolueeksi. Sen kannatus onkin noussut Labourin ja Kadiman vastaavasti romahtaessa, joskin Likud on vielä selvästi suosituin.

Glich huomioi, että Lieberman pystyy näkemään Israelin terrorismin vastaisen taistelun osaksi kansainvälistä Jihadia. Tämän vuoksi Lieberman pyrkii sitomaan Israelin taistelun osaksi kansainvälistä Jihadin vastaista taistelua. Lieberman totesi USA:n ulkoministeri Ricelle tämän Israelin vierailun yhteydessä, että Israel on pakotettu tunkeutumaan uudelleen Gazan alueelle ja miehittämään sen pohjoisosan, josta Kassam-raketit pääasiassa ammutaan Israeliin, sekä Philadelphia-käytävän Egyptin ja Gazan rajalla, jotta aseitten salakuljetus Siinailta saataisiin loppumaan. Mutta Liebermanin laskelmien mukaan tilanteen pysyttäminen rauhallisena vaatisi 30 000 Nato-sotilaan asettamista IDF:n miehittämille alueille Gazassa.

Glick toteaa, että Liebermanin idea on päivänselvä: Israelin tulee liittyä Natoon. Lieberman jättää huomiotta, että keskeiset Nato-maat, Ranska, Saksa, Belgia ja Turkki, tekivät kaikkensa estääkseen USA:n hyökkäyksen Irakiin 2003. Näiden EU-maitten ulkopolitiikan johtava periaate on ollut palestiinalaisten tukeminen, mukaan lukien Hamas, niiden pyrkimyksissä tuhota Israel.

GLICKIN ARVION mukaan Sharon peitteli nuorukaisena omaksumansa vasemmistolaisen politiikkansa pragmaattisuuden kaavun alle, millä hän petti äänestäjänsä. Hänen suosionsa ansiosta Olmert voitti vaalit viime maaliskuussa peittäen omat vasemmistoideansa Sharonin tavoin, johon kuului Juudean ja Samarian luovuttaminen ilmaiseksi ilman vastavuoroisuutta palestiinalaisilta.

Täten molemmat pääministeriehdokkaat ovat hylättävien listalla, toteaa Glick artikkelissaan.

KÄSITTELIN EDELLISESSÄ raportissa Sarah Honigin artikkelia ”katkeamaton side”, sen ensimmäistä osaa.

Artikkelin toisessa osassa Honig jatkaa juutalaisten tuhoamiseen vannoutuneen Jerusalemin päämuftin, Haj Amin al-Husseinin toimintaa Hitlerin vieraana Berliinissä toisen maailmansodan aikana sekä vertaa sitä ajankohtaisiin juutalaisten ja Israelin tuhoamiseen tähtääviin suunnitelmiin.

HONIG KERTOO, että Amin al-Hussein pyrki esiintymään runollisena ja kiteytti ajatuksensa juutalaisista lyhyisiin säkeisiin, joita Hitlerin propagandakoneisto toisteli radiolähetyksissään arabimaihin.

”Juutalaiset tuovat maailmaan köyhyyden, rikollisuuden ja surkeuden”; He kiduttivat viattomia profeettojaan, surmasivat Johannes Kastajan (Yihyeh) ja hylkäsivät Jeesuksen (Issa)”; ”He tuhoavat hyveellisyyden kaikissa maissa. He varastavat, ottavat omakseen ja käyttävät hyväkseen. He ovat anarkian tuojia ja aiheuttavat maailman kärsimykset” ; He ovat kuin koiperhosia, jotka syövät kaiken. He ovat hirviöitä ja kaiken pahan perusta maailmassa.” Heidän sympatian osoituksensa ovat hämäystä ja veitsesi jo viiltää heidän kurkkunsa auki. Jopa Mooses (Mussa) hylkäsi heidät.”

HONIG TOTEAA, ettei näin verenhimoinen terminologia ole suosittu sivistyneimpien arabien keskuudessa, mutta he ovat menestyksellisesti käyttäneet hyväkseen kristillisen maailman syyttävää omatuntoa, mikä pakotti sen perustamaan juutalaisen valtion islamin yksinoikeudella omistamaan Lähi Itään vetoamalla juutalaisten väittämään holokaustiin. Tällä muslimit ovat menestyksellisesti pystyneet muuntamaan arabit kärsijän asemaan, toteaa Honig. Täten islamo-fasismi pystyy samanaikaisesti hyödyntämään sekä holokaustin tuomaa kärsijän asemaa että kieltämään holokaustin todenperäisyyden. ”Tältä pohjalta Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin retoriikka ei ole mitään uutta, se on vain vanhan juutalaisten hävittämisen nykyaikainen versio, jota arabi-muslimimaailman maallistuneet johtavat voivat hyödyntää ulkomaisia kuuntelijoita varten”, selittää Honig.

Honig kertoo, että islamin propagandakoulut ovat kuitenkin pystyneet vakuuttamaan maailman yleiseen mielipiteen, että ”Israel syntyi synnissä” sodanjälkeisen lännen syyllisyyden seurauksena ja arabien kustannuksella. Täten menneisyys ja nykyisyys kohtaavat tässä toisensa. ”On erikoisen tärkeää muistaa, että paikalliset arabit odottivat innokkaina Saksan voittoa ja sen joukkojen tunkeutumista Palestiinaan. Vieläkin tapaa arabeja, joilla on etunimenä Hitler, Rommel tai Eichmann.”

Honig viittaa Jennie Lebelin kirjaan ”Haj Amin ja Berlin”, jota ei ole käännetty englanniksi. Kirjassaan Lebel dokumentoi tapauksia toisen maailmansodan aikaisissa Keski-Euroopan valtioissa, Romaniassa, Slovakiassa ja Unkarissa, joissa kymmeniä tuhansia juutalaisia lapsia vietiin polttouuneihin, vaikka heidän pelastamisekseen oli tehty valmiit sopimukset ja suunnitelmat. Lebel kertoo, että Adolf Eichmannin läheinen apulainen Dieter Wislinecy todisti ennen tuomitsemistaan kuolemaan, että hän oli antanut määräyksen

10 000 juutalaisen orvon siirtämiseksi Therensienstadtiin vaihtokauppaa varten vain saadakseen käskyn Eichmannilta kaupan purkamisesta Haj Amin al-Husseinin vaatimuksesta. Natsivirkailija Wilhelm Melchers todisti Nyrnbergissä elokuussa 1947, että Amin al-Hussein puuttui kaikkeen, mikä koski juutalaisia. Hän oli avoimesti juutalaisten vihollinen eikä peitellyt haluaan nähdäkseen, että kaikki juutalaiset tuhottaisiin. Hän vaati juutalaisen kansallisen kodin hävittämistä eikä välittänyt, miten juutalaisille kävisi. ”Heidän kaikkien tulisi joutua paholaiselle,” hän totesi, mikä hyvin kuvaa Iranin presidentti Ahmadinejadin toivomusta. (JP 10.01.07) 

AUSTRALIALAINEN ISLAMIN hengellinen johtaja sheikki Feiz Mohammad piti torstaina videoituja saarnoja, jotka oli tarkoitettu sekä Australian että ulkomaailman käyttöön web-sivujen välityksellä.

Sheikki vertasi saarnoissaan juutalaisia sikoihin, jotka ovat menossa helvettiin. Hän innosti lapsia antautumaan marttyyreiksi: ”Haluamme saada lapsia ja tarjota heitä taistelijoiksi islamin hyväksi. Ei ole mitään jalompaa kuin tulla mujahed´iksi (pyhäksi taistelijaksi).” Sheikki valitti sitä, että jotkut vanhemmat arkailevat lähettää lapsiaan islamilaisiin kouluihin peläten, että heidän sieluunsa istutetaan siellä hiukkasen rakkautta islamia kohtaan, tai uhraamaan elämänsä Allahille”.

Sheikki Mohammed johtaa muslimien globaalia nuorisokeskusta Sydneyssä, joka järjestää erilaisia peli- ja retkeilytilaisuuksia nuorisolle. Hän valitti sitä, että nykyajan nuoret pelkäävät kuolemaa, kärsimystä tai veren vuodattamista, jonka johdosta muslimit ovat maailman alistetuin kansa.

AUSTRALIAN MUFTI sheikki Taj Aldin al-Hilali aiheutti suurta kohua julistaessaan vuosi sitten, että verhoamattomat naiset ovat paljasta lihaa, mikä kutsuu seksuaaliseen hyökkäykseen. Äskettäin hän julisti, että maan muslimisiirtolaiset ovat enemmän oikeutettuja kansalaisia Australiassa, koska aiemmin maahan muuttaneet anglo-saksit olivat tuomittuja rikollisia. (lähde: www.ynetnews.com 18.01.07)

ISLAMIIN KÄÄNTYNEITTEN LUKU on Saksassa noussut räjähdysmäisesti. Vuoden 2004-2005 välisenä aikana yli 5000 saksalaista kääntyi muhamettilaisuuteen, lähes kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna.

SAKSAN MUHAMETTILAISTEN imaami Mohammed Herzog, entinen protestanttinen pappi, joka kääntyi islamin uskoon, uskoo islamin saaman suosion perustuvan siihen, että sillä on selkeät arvot ja ohjeet.

INDONESIALAINEN islamin hengellinen johtaja Abu Bakar Bashir, joka vietti jonkin aikaa vankilassa tuomittuna osallisuudesta Balin pommituksiin vuonna 2002, jossa kuoli 202 ihmistä, 88 niistä Australiasta, kehottaa indonesialaisia antautumaan taistelijoiksi palestiinalaisten rinnalla Israelia vastaan.

(Lähde: www.ynetnews.com)

KASTEL 18.01.07 Gavriel