Make your own free website on Tripod.com

ISRAELIN TILANNE 464

ISRAELIN SISÄISET TUTKISTELUT Libanonin sota II:n johdosta jatkuvat edelleen.

Israelin puolustusvoimat, IDF, asetti nelisenkymmentä armeijan sisäistä tutkimuskomiteaa tai ryhmää, jotka pohtivat asioita kukin omalta näkökannaltaan ja sektoriltaan.

Hallituksen asettama Winograd-komitea saanee tutkimuksensa valmiiksi helmikuun lopussa. Se jatkaa edelleen eri johtohenkilöitten kuulusteluja, joista yli 40 on jo antanut oman näkemyksensä.

IDF:n yleisesikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Dan Halutz sai lopulta tarpeeksi todettuaan menettäneensä sekä suuren yleisön että armeijan upseereiden luottamuksen. Hänen tilalleen nimitettäneen ensi viikolla kenraalimajuri Gavi Ashkenazi. Hänen nimittämistään on kritisoitu sillä, että hän on yksi syytetty Libanonin sodan surkeasta lopputuloksesta, jonka takia Israelin puolustustahto ja –voima on asetettu kyseenalaiseksi.

Armeija on yhtä voimakas kuin ennenkin, kuten entinen komentaja Moshe Yaalon totesi Herzlian puheessaan, mutta sen johto ei ollut tehtävänsä tasalla. Dan Halutz tiettävästi luotti niin täysin lentoaseen käyttöön, että hän kielsi maa-armeijan hyökkäyksen Hizbullahin asemia vastaan Libanonissa vastoin lähimpien alaistensa neuvoja ja vaatimuksia. Vasta aivan sodan loppuvaiheessa hän salli sen, mutta silloinkin pääministeri Olmert puuttui sodan johtamiseen estäen maa-armeijan tehokkaan käytön.

IRAN ON NOUSEMASSA alueen suurvalta-asemaan, mikä näkyy lähes kaikessa, mitä Lähi Idässä nykyisin päätetään. Se on korviaan myöten mukana Irakissa, jossa se rahoittaa ja aseistaa sinne lähetettyjä Iranissa koulutettuja taistelijoita USA:n ja sen liittolaisten joukkoja vastaan. Monet heistä ovat entisiä Irakin kansalaisia, jotka joutuivat sotavangeiksi tai muuttivat Iraniin Saddam Husseinin sortoa pakoon.

Iran rahoittaa Syyrian asehankintoja, joista viimeiset ovat huippunykyaikaisia Venäjältä ostettuja it.-ohjuspattereita, joita ohjataan automaattisella tutkalla.

IRAN RAHOITTAA, kouluttaa ja aseistaa Hizbullahia Libanonissa. Aseita kuljetetaan sinne Syyriasta rajan yli päivittäin, eivätkä YK:n UNIFIL-joukot tee asialle mitään. Hizbullahin joukot ovat palaamassa Libanonin eteläosaan entisiin tukikohtiinsa vastoin YK:n päätöksiä. Sen rakettivaranto on suurempi kuin ennen Libanonin sotaa, mikäli sheikki Hassan Nasrallahin sanoihin on luottamista.

IRANIN KÄSI tunnetaan myös Gazan alueella, jossa Hamas sai PA:n pääministeri Ismail Haniyehin Iranin vierailun yhteydessä lupauksen 250 miljoonan USD avustuksista.

AL-QAIDA on Iranin kouluttamien terroristien ohella tunkeutumassa Gazan alueelle. Siitä on todisteena eilen 40 miehen naamioituneen vahvasti aseistautuneen miesjoukon tunkeutuminen lomakeskukseen Gazassa. Miehet ottivat kolme vartijaa vangeikseen, tiedustelivat heiltä, kuka paikan omistaa, ja sen jälkeen tuhosivat suurimman osan siitä suurilla pommeilla. He uskoivat, että sen omisti Abbasin neuvonantaja Muhammad Dahlan. Miehet kertoivat vartijoille kuuluvansa al-Qaidaan.

TOINEN RYHMÄ räjäytti al-Arabiyan TV-aseman Gazassa, mutta he olivat luultavasti Hamasin jäseniä.

IRANIN YDINASESUUNNITELMIEN johdosta useat Lähi Idän maat ovat päättäneet hankkia ydinlaitoksia, joskin tarkasti selittäen, että ”vain kansainvälisessä tarkkailussa ja vain sähkön tuottamiseen”. Saudi Arabia on yksi näistä Egyptin ohella, jolle USA lupasi antaa teknistä asiantuntija-apua, ja viimeinen on Jordania.

IRANIN SUURVALTAHAAVEET yhdistettyinä teologiseen muslimien messiashahmon, mahdin, ilmestymiseen lähiaikoina, joka yhdistäisi maailman 1.3 miljardia muslimia yhteisen tunnuksen ja johdon alaiseksi, ja joka perustaisi maailmanlaajuisen paratiisivaltion, kalifaatin, jossa tekniikka yhdistyisi tieteiden ja yleisen hyvinvoinnin kanssa, ovat herättäneet Lähi Idän arabivaltioiden yksinvaltiaissa kauhun sekaista pelkoa. Nämä keskiaikaisin valtuuksin hallitsevat eri nimikkeillä esiintyvät valtiaat ovat keskittyneet omien sukujensa hyvinvoinnin kasvattamiseen ja yksityisten omaisuuksiensa ulottamiseen kaikkialle maailmassa satumaisten öljytulojensa ansiosta, ja unohtaneet maittensa teknisen ja sosiaalisen kehittämisen. Nyt he huomaavat olevansa lähes avuttomia Iranin huimasti kasvavan teknisen ja sotilaallisen kehityksen rinnalla.

Jotkut ovat huomioineet, että nämä pääosin sunni-johtoiset valtiot olisivat hautaamassa perinteisen juutalaisinhonsa ja suostumassa ellei peräti etsivänsä liittoa Israelin ja USA:n kanssa.

TOISET ASIANTUNTIJAT kuitenkin varoittelevat, ettei asia ole aivan näin yksinkertainen, sillä shia- ja sunni-muslimit ennenkin pystyneet unohtamaan opilliset erimielisyytensä ja yhdistäneet voimansa yhteistä vihollista vastaan.

USA on Irakin sodassa juuttunut entistä syvemmälle paikalliseen lentohiekkaan tappiolukujen kasvaessa lähes päivittäin irakilaisten siviilien mutta myös omien joukkojen keskuudessa. Bushin ongelmat ovat kasvaneet demokraattien voitettua välivaalit, minkä johdosta hän menetti kongressin molemmat kamarit. Alkaneet taistelut presidenttivaaleihin vuonna 2008 synkistävät entisestään Bushin mahdollisuuksia sotia aloittamansa Irakin sota kunnialliseen lopputulokseen. Nyt sen ainoana hyväksyttävänä tuloksena olisi kunniallinen irrottautuminen sodasta ilman tappion häpeää.

ISRAELIA PATISTETAAN liittymään Natoon. Tätä on suositeltu ulkopuolisten toimesta ja sitä on tutkittu Israelin ulko- ja puolustusministereitten toimesta. Liittymistä puolustellaan sillä, että Iranin aiheuttama uhka Israelia kohtaan kohdistuisi Naton jäsenenä koko järjestöä kohtaan. Toisaalta epäillään, olisiko Israel valmis lähettämään sotilaitaan maailman eri kolkille, missä Nato suorittaa operaatioitaan.

EUROOPAN KASVOT ovat hyvää vauhtia muuttumassa, ennakoivat sen väestönkehitystä seuraavat asiantuntijat. Viimeisen vuosikymmenen aikana on yli 100 000 ranskalaista ja englantilaista kääntynyt muhamettilaisuuteen, ja viime vuoden aikana 5000 saksalaista osti itselleen oman rukousmattonsa.

HEPREALAISEN YLIOPISTON islamilaisen historian professori Raphael Israelin esittämät luvut pian ilmestyvässä kirjassa The Third Islamic Invasion of Europe kertovat omaa karmeaa kieltään. Kirjan mukaan 30 miljoonaa muslimia asuu nykyisin Euroopassa, jonka väkiluku on kaikkiaan 380 miljoonaa. Seuraavan 25 vuoden kuluessa tämä luku suuren muslimisyntyvyyden ansiosta kaksinkertaistuu. Muslimivaltion Turkin liittyminen EU:n jäseneksi yksinkertaistaa muslimien muuttoa EU:n maihin, ja sen 100 miljoonan asukkaan liittyminen nostaa EU:n väkiluvun 450 miljoonaan, eli joka neljäs asukas on muslimi.

Israeli toteaa, että runsaan muslimivähemmistön vaikutus tuntuu jo Ranskan ja Alankomaitten vaaleissa, joissa ehdokkaitten on etsittävä muslimiäänestäjien tukea.

ISRAEL VALMISTAUTUU Juudean ja Samarian sisäosien luovuttamiseen Abbasin johtamalle Fatahille, kertovat aamun uutiset. Salaisia keskusteluja on käyty Israelin ja palestiinalaisten kesken Egyptin suojeluksessa, kertovat uutislähteet. Tätä ennakoi EU:n ulkomaanasioitten johtaja Javier Solana Israelin vierailunsa yhteydessä, ja sitä ennakoivat Israelin johtavien poliitikkojen lausunnot. On odotettavissa ratkaisevan tärkeitä muutoksia Lähi Idässä, lähteet kertovat. Avoin kysymys on edelleen, miten Fatah ja Hamas ratkaisevat keskinäiset kiistansa ja avoimen väkivaltansa. Hamas tuskin luopuu vallastaan, jonka se sai laillisten vaalien kautta, ja Abbas näyttää pelkäävän julistaa uudet vaalit, joitten lopputulos on arvoitus. Fatah voi voittaa viimeisen gallupin mukaan, mutta tuskinpa siihen voi luottaa.

LOITSUJA VUOSITUHANSIEN TAKAA, on Jerusalemin heprealaisen yliopiston seemiläisten kielten professori Richard Steiner löytänyt pystyttyään tulkitsemaan yli 5000 vuotta vanhan Saqqaran kuninkaan Unasin hautakammion seinään kirjoitettuja hieroglyfejä. Loitsut on tehty myrkyllisiä käärmeitä vastaan, etteivät ne häiritsisi muumioitujen kuninkaitten elämää kuoleman jälkeen. Ne on kirjoitettu seemiläisellä kielellä egyptiläisin hieroglyfein. Ne on oletettavasti tehty Bybloksessa Foinikiassa, jonka kanssa Egypti kävi kauppaa ostaen sieltä puutavaraa ja säilytysaineita muumioimista varten. Foinikialaiset ja muinaiset Kanaanin asukkaat olivat seemiläisiä kansoja. (JP 23.01.07 Etgar Lefkovits)

PAKANAUSKONTO ELPYY KREIKASSA.

ZEUS-JUMALAN palvonta kiellettiin Rooman valtakunnassa v. 394 keisari Konstantinuksen määräyksellä. Palvonta menot kuuluivat olympiadeihin, joita Kreikassa vietettiin vuodesta 776 eKr. alkaen. Uudistetut palvontamenot alkoivat viattomasti joka toinen vuosi järjestetyillä tulensytyttämisseremonioilla, joitten väitettiin olevan puhtaasti ei-uskonnollisia. Zeuksen palvojat hakivat kuitenkin uskolleen valtion virallisen luvan, jonka mukaan se hyväksytään virallisena uskontona.

Sunnuntaina palvojat järjestivät julkisen seremonian, jonka järjestäjänä oli Ateenassa toimiva järjestö Ellinais. Seremonia järjestettiin muinaisen temppelin raunioilla, josta on jäljellä korinttilaistyyppisiä pilareita, ja jonne käynti oli virallisesti kielletty. Seremonia järjestettiin Zeus jumalan vihkiytymisestä Heran kanssa, jota pidettiin rakkauden ja avioliiton jumalattarena. Tilaisuudessa yksi nainen esitti papitarta, joka kädet ylös kohotettuina pyysi jumalaa antamaan sateita maahan. Pappi valutti viiniä ja suitsuketta poltettavaksi pienellä kuparisella kolmijalalla kuoron laulaessa muinaisia hymnejä muinaisiksi kreikkalaisiksi sotilaiksi pukeutuneitten vartijoitten valvoessa tilaisuutta.

KRISTINUSKO nousi valta-asemaan neljännellä vuosisadalla ja se kielsi silloiset pakanalliset menot.

Kreikkalaisortodoksinen kirkko ei ole voinut hyväksyä myöskään tulensytyttämisseremonioita, koska niitä vietetään muinaisen pakanajumalan Apollon, valon jumalan kunniaksi. (JP 22.01.07 Paris Ayomamitis)

ISRAELISSA TOIMIVA islamilainen järjestö, jota pidetään Muslimiveljesten alajärjestönä, väittää juutalaisten kaivavan al-Aksan moskeijan alla rakentaakseen kolmannen Temppelin. Tämä järjestön johtaja heittää aina määrävälein tämän syytöksen kiihottaakseen sillä kansaa ja saadakseen kannatusta.

KASTEL 23.01.07

Gavriel