Islamin maailmanvalloitus

Lainaan aluksi pari kirjoitusta aiheen johdannoksi kirjasta ”Israel Valinkauhassa.”

Caroline B Glick kertoo islamin uusista valloituksista artikkelissaan Jerusalem Post UP Front 02.01.04 otsikolla Europes Arab Gambit. Seuraavassa otteita siitä.

EU:n EU-maiden keskuudessa suorittama mielipidetiedustelu, jonka mukaan Israel on maailman rauhan pahin uhka, hämmästytti monia ja sai EU:n johtajiston kiemurtelemaan hämmentyneinä.

Genevessä toimivan historioitsijan Bat Yeorin mukaan se on kolme vuosikymmentä jatkuneen Euroopan politiikan huipentuma. Yeor oli Israelissa viime joulukuussa, jossa hän luennoi uudesta kirjastaan Eurarabia. Siinä hän toteaa, että Eurooppa on sekä tietoisesti että tiedottomasti luopumassa juutalais-kristillisistä juuristaan ja antautumassa omaksuakseen uuden kulttuurillisen ja poliittisen identiteetin, jossa arabi- ja islamilaiset traditiot, mukaan lukien dhimmi-traditio, ovat sen keskeiset yhdistävät aiheet. (dhimmitude = ei-muslimien alistuminen Islamin kulttuurin ja laajentumisen alle). Yeor toteaa Euroopan antisemitismin olevan ilmausta Euroopan mutaatiosta uuteen kulttuuriin ja yhteisöön, johon liittyy merkittäviä kulttuurillisia ja uskonnollisia muutoksia.

Ranskan presidentti Charles de Gaulle, joka Ranskan vetäytymiseen asti vuonna 1962 Algeriasta suosi Israelia, muutti täysin Ranskan politiikan arabi- ja muslimimaailmaa kohtaan. Uuden politiikan mukaan Ranska pyrkii irrottautumaan Naton ja USA:n sidonnaisuudesta. Arabit tulisivat tämän uuden politiikan mukaan antamaan Ranskalle strategisen itsenäisyyden. Nyt Ranska pyrkii EU:n kautta muotoilemaan Euroopalle uuden yhtenäisen politiikan, jota johtaisi Ranska, ja joka kilpailisi USA:n kanssa. Tämä Euroopan strateginen itsenäisyys perustuu allianssiin arabien kanssa.

Yeorin mukaan de Gaullen politiikka oli utopistinen, mutta nyt Euroopan poliittinen lähentyminen arabi- ja muslimimaailmaa Israelin ja USA:n kustannuksella on vuoden 1973 Jom Kippur sodasta ja Opecin öljyboikotista lähtien muotoutunut käytännön politiikaksi. Marraskuussa 1973 Ranskan presidentti George Pompidou ja Saksan kansleri Willy Brandt tapasivat Pariisissa. He antoivat yhteisen julistuksen, jossa he muotoilivat EC:n (EU:n edeltäjä) politiikan arabien vaatimusten mukaan Israelia vastaan. Yeorin mukaan tämä oli Euroopan ensimmäinen julistus yhteisestä ulkopolitiikasta.

Tämän julistuksen jälkeen arabiliitto avasi muodollisen keskustelun EC:n kanssa. Keskusteluissa asetettiin kolme elintä, jotka tulisivat muotoilemaan suhteet USA:n ja Israelin kanssa sekä Euroopan maihin suuntautuvan arabisiirtolaisuuden suhteen. Uuden kehyksen pääelin oli European-Arab Dialogue, EAD. Uuden politiikan päämääränä oli pakottaa Israel vetäytymään vuoden 1949 aselepolinjoille; sallia arabien vapaa muutto Euroopan maihin ja painostaa jatkuvasti USA:ta lopettamaan Israelin tukeminen. Yeorin mukaan EAD:n toimien vuoksi, joihin kuului keskusteluja myös politiikan, parlamentin ja kulttuurin alueilla, miljoonien arabisiirtolaisten virrat Eurooppaan hakevat vertaistaan Euroopan kolonialismin historiassa. Ennen kokematon oli myös Euroopan päätös, joka salli ja rohkaisi uusia siirtolaisia säilyttämään suhteensa emämaihin ja esti näin heidän sulautumisensa Euroopan yhteiskuntaan. Arabien ja Euroopan viranomaisten yhteiset julkilausumat siivilöivät arabi- ja islamilaisen kulttuurin Euroopan yliopistoihin. Julkilausuma vuodelta 1975 kehottaa Euroopan hallituksia luomaan suotuisat edellytykset arabisiirtolaisten ja heidän perheittensä osallistumiselle arabikulttuuriin ja uskonnolliseen elämään. Yeorin mukaan tämä päätös oli tuhoisa. Eurooppalaiset eivät nähneet, etteivät he vain hylänneet Israelia, vaan olivat tuhoamassa itsensä. Eurooppa oli hylkäämässä juutalais-kristilliset juurensa ja kulttuurinsa ja omaksumassa uuden, joka perustuu alistumiseen Islamin vallan alle. Tilalle oli tulossa uusi uskonto: palestiinalaisuus, jonka tähtäimenä on tuhota Israel ja perustaa sen tilalle Palestiinan valtio. Palestiinalaiset korvaavat juutalaisen Jeesuksen muslimien Jeesuksella.

MAURIN VIIMEINEN HUOKAUS.

Professori Fouad Ajami julkaisi viehättävän kuvaannollisen artikkelin Jerusalem Postissa huhtikuun loppupuolella 2004 otsikolla The Moor´s Last Laugh (Maurin viimeinen nauru). Artikkeli oli julkaistu aiemmin Wall Street Journalissa USA:ssa.

Paitsi sen kuvakielen viehättävyys, jota en edes yritä jäljitellä, sen sisältö on siksi tärkeä ja ajankohtainen, että on syytä esitellä sen pääkohdat.

Ajami kertoo ensin vanhan legendan maurien Espanjasta. Granadan viimeinen muslimikuningas Boabdil oli pakotettu luovuttamaan kaupungin avaimet katalonialaisille tammikuun toisena päivänä 1492.

Ennen poistumistaan hallitsemiltaan alueilta hän eräällä kukkulalla kääntyi heittämään vielä viimeisen silmäyksen menettämälleen alueelle. Kukkulaa on siitä lähtien kutsuttu nimellä El Ultimo Suspiro del Moro, Maurin viimeinen huokaus. Kuninkaan äidin kerrotaan moittineen poikaansa, joka ”itkee kuin nainen sen sijaan, että olisi taistellut kuin mies”.

Eräs arabirunoilija kertoo kulkiessaan Granadan katuja vaistomaisesti hamuilleensa taskustaan avaimia, jotka sopisivat kaupungin talojen oviin. Al Andalus, Andalusia, on ollut avoin haava muslimien ruumiissa, kerran voitettu mutta onnettomasti menetetty. Muslimikronikoitsijat lisäävät Granadan tarua kertoessaan säkeen: ”Palauttakoon Allah sen islamille”.

Näiden tapahtumien jälkeinen islam kehittyi Afro-Aasian uskonnoksi.

Turkki tosin pyrki kilpailemaan itäisestä Välimerestä, mutta se torjuttiin. Turkki alistui teeskentelemään olevansa eurooppalainen, mutta se ei koskaan onnistunut siinä. Euroopan voitto islamista näytti lopulliselta. Jopa Turkin Balkanille jättämä ottomaanikulttuurin kosketuskin oli kuin

”merilevä kuivalla maalla”.

Mutta Boabdilin kosto tuli.

Se hiipi salaa Eurooppaan.

Demografia, vanhentuva Euroopan väki ja toisaalta Lähi Idän ja Pohjois-Afrikan rajusti lisääntyvä väki, teki Boabdilin työn hänelle. 60-luvun taloudellinen kasvu, joka vaati ulkomaista työväkeä, aloitti muslimivaelluksen Eurooppaan. Tänään 15 miljoonaa muslimia asuu pysyvästi Euroopan Unionin alueilla.

Ensimmäiset siirtolaiset olivat innokkaita sulautumaan tähän aluksi outoon ja vieraaseen maailmaan sen ehdoilla ja kuvitellen, että heidän oleskelunsa siellä oli tilapäinen.

Mutta suurelle enemmistölle Algeria, Casablanca, Beirut ja Anatolia oli suljettu pois. Ihmisten teurastaminen Libanonissa ja Iranissa, ryhmien väliset taistelut Syyriassa, ja verenvuodatus Algeriassa vain meren takana Marseillesista saivat sen aikaan.

Taloudellinen kurjuus ja syntyvyysluvut maissa, joista he tulivat, tekivät mahdottomaksi välittää entisen tutun maailman kulttuuria ja käyttäytymistä nuorille. Siirtolaisuus oli ainoa mahdollisuus.

Kahdeksankymmentä luvulla käytiin verisiä sotia etuoikeutettujen ja militanttien vihan välillä. Algeriassa, Syyriassa, Tunisiassa ja Egyptissä despootit ja sotilasluokka voittivat. Heidän voitetut vastustajansa muuttivat pois: taistelua jatkettiin nyt Hampurista, Lontoosta ja Kööpenhaminasta, eli Euroopasta. Muslimiveljeskunta levittäytyi kaikkialle Eurooppaan. Uusilla alueilla oli apurahoja, rahaa, perustuslaillista suojaa ja pakolaissääntöjä, joiden turvin voi käydä entistä taistelua.

Egyptistä paennut fundamentalisti Yasser Sirri valittaa, että koko arabimaailma on hänelle vaarallinen. Hänet on tuomittu poissaolevana useaan kertaan kotimaassaan. Mutta Euroopassa –Lontoossa – hänellä on vapaan kulttuurin antama suoja. Häntä ei luovutettaisi Kairoon tuomittavaksi. Mutta Sirri ei toimi tyhjiössä. Islamin demografia ja islamin mielikuvitus on muuttunut viime vuosina. Uskosta on tullut kannettava, muslimit toivat islamin mukanaan.

He tulivat ”uskottomien maahan”, bilad al kufr, mutta uusi muslimipolvi radikalisoi uskon siellä ”uskottomien”, kafir, maassa. Uusille maille osoitettiin vähäistä jos mitään uskollisuutta, ja poliittis-uskonnolliset radikaalit käyttivät hyväkseen länsimaisen kulttuurin heille antamaa vapautta.

Mutta he vastustivat assimilaatiota. He kielsivät sisariltaan ja tyttäriltään oikeuden sekoittua vieraiden kanssa. Olisi kuvitellut, että Euroopan maailman pluralismi ja voima olisi synnyttänyt uskon, joka kilpailisi islamin uskon kanssa. Mutta tapahtui juuri päinvastoin.

Uskottomien maassa islam terästäytyi taisteluun.

Tiedämme, että Hampurin elämäntyyli, ja se islam, jollaiselle se antoi mahdollisuuden, oli ratkaiseva Mohammed Attan kehittymiselle, joka johti ”kuoleman lentäjiä” syyskuun 11. päivänä 2001.

Hän kävi muodonmuutoksen libanonilaisen ei-uskonnollisen perheen Beirutin katolisen eliitin koulun käyneestä nuoresta matkustajakoneen ohjaimiin syyskuun 11. päivänä.

Taloudellinen taantuminen on vienyt arabimaailmalta kaupungit, joissa eri maiden musliminuoret voivat tavata. Beirutin vanhalle eliitille tarjoama toimintaympäristö on mennyt.

Euroopan kaupungit tarjoavat nyt tällaisen mahdollisuuden.

Satelliitti TV on elintärkeä uuden islamin radikalismin muodostumiselle. Saarnaajat ovat siirtyneet TV-kanaville, joiden kautta he saavuttavat muslimit kaikkialla, missä he ovat. Lännen kaupunkien suomasta turvasta he kehottavat uskovia rohkaistumaan ja vastustamaan assimilaatiota. He varoittavat kättelemästä naispuolisia tutkijoita yliopistoissa, lähettämästä tervehdyksiä vääräuskoisille, infideleille, heidän uskonnollisina juhlinaan, tai palvelemasta armeijassa tai poliisissa. ”Muslimilla ei ole muuta kansallisuutta kuin uskonsa”, sanoi Nasserin teloittama fundamentalisti Sayyid Qutb. ”Me voimme olla heidän kansalaisiaan, mutta me kuulumme omaan uskontoomme”. Radikaalin islamin edustajat eivät pyytele anteeksi. Mitä Algeriasta Ranskaan muuttaneet arabit ovat velkaa sille? Ranskan musliminuorten viha Ranskaa kohtaan on kosto sen kolonialistisille sodille 1830-luvulta lähtien. Ranska on antanut heille kaikki eikä mitään. He saavat olla omissa oloissaan ja he saavat tehdä päätökset islamia ja Lähi Itää koskevissa asioissa, mutta se ei anna heille mitään paikkaa yhteiskuntansa valtavirroissa.

Ongelmia on syntynyt jopa niin vakaassa maassa kuten Belgia. Libanonista muuttanut vasta 32-vuotias Dyab Abu Jahjah on Antwerpenissä aloittanut taistelun muslimien herättämiseksi siinä maassa. ”Assimilaatio ei ole muuta kuin kulttuurillinen raiskaus”, hän sanoo.

Euroopan johtajat tiedostavat asian. He ovat suuntautuneet amerikkalaisvastaisuuteen voidakseen voittaa muslimien suosion. Toisaalta, ”identifioi palestiinalaisten asiaan, ja sinä olet turvassa heidän vihaltaan. Rummuta USA:n johtaman Irakin sodan vastaisuutta, ja radikaalin islamin viha kulkee ohitsesi”. Tämän kuvitellaan voivan säästää ongelmilta. On totta, että Espanja kannatti USA:n johtamaa Irakin sotaa, mutta Espanjan identifioitumisella arabien päämääriin on pitkä historia. Euroopan Unionin maista Espanja on ollut kaikkein suosiollisin palestiinalaisten asialle. Espanja tunnusti Israelin valtion vasta 1986. Kreikan ohella Espanja on pahin Israelin vastustaja. Mutta tämä historia ei antanut heille suojaa maaliskuun 11. päivän 2004 junapommituksille Madridissa.

On surullista, että arabikansat eivät tee vaatimuksia omille hallitsijoilleen. Nuo kulkijat, kuten katkeroituneet terroristit, jotka tuhosivat itsensä ja lähes 200 viatonta ihmistä Madridissa, etsivät nyt tyydytystä katkeruudelleen melkein poikkeuksetta vieraissa maissa.

On mahdotonta nostattaa vastustusta Mubarakia vastaan Kairossa, mutta sen voi tehdä Lontoon Finsburry Puistossa. Euroopan johtajat voivat etsiä keinoja islamin vihan välttämiseksi. Mutta se on pelkkä illuusio. Islamin fundamentalistit eivät tee hienosäätöä uskottomien maassa (bilad al-kufr).

Eurooppa on nyt isäntänä taistelussa järjestyksen ja sen vihollisten välissä, jota demografia ruokkii.

40 % arabeista on alle 14 vuotiaita,

Väestötieteilijät kertovat, että hedelmällisyyden korvausraja on 2.1 lasta naista kohti. Sen alittuessa kansan lukumäärä alkaa laskea.

Saksassa se on 1.3; Italiassa 1.2; Espanjassa 1.1; Ranskassa 1.7 (Ranskan suurempi luku johtuu sen suuresta muslimiväestöstä)

Islamilaisissa maissa luvut ovat aivan toista luokkaa:

Algeriassa 3.2; Egyptissä ja Marokossa 3.4; Irakissa 5.2 ja Saudi Arabiassa 6.1 lasta naista kohti.

Viisi vuosisataa sitten katalonialaiset ottivat Granadan Boabdililta ja he puskivat Sevillestä etelään uuteen maailmaan tyydyttääkseen katalonialaisten tarpeet.

Nyt muslimimaailma elää suurta heräämisen aikaa.

Olisipa se vain totta, että vain amerikkalaisten ystävät ovat vaarassa.

Uusi maailma kokonaisuudessaan on tämän islamismin demoni.

Mutta vanhalla rajalla Euroopan ja islamin välillä on aivan omat raivottarensa.

Professori muutti Boaddilin viimeisen huokauksen muotoon ”Maurin viimeinen nauru.”

(Fouad Ajami on professori Johns Hopkins yliopistossa.

Hän on kirjoittanut kirjan ”The Dream Palace of the Arabs.”, Vintage 1999.)

islamin maailman vallankumous

Scott Shiloh julkaisi www.israelnationalnews.com 13.11.05 artikkelin aiheesta otsikolla ”Islamic Radicals plan World Revolution from Temple Mount.” (islamin radikaalit suunnittelevat maailman vallankumousta Temppelivuorelta). Seuraavassa kirjoituksen pääkohtia.

Muhamettilainen puolue HIZAB ALTAHRIR (Islamin vapautuspuolue) muistuttaa ideologialtaan al-Qaidan tavoitteita. Tämä puolue tai järjestö on levittämässä verkostojaan Länsi-Eurooppaan.

Ensimmäisenä sen ohjelmassa on vallankumous ja jihad, pyhä sota.

Sen päämääränä on saattaa koko maailma islamin sharia-lakien alaisuuteen alistamalla ei-muhamettilaiset kansat ja hävittämällä niiden entiset uskonnot.

Hizab Altahrir on levittänyt toimintansa Jerusalemista sitä ympäröiviin kyliin sekä lisäksi Hebroniin, Kalkilyaan ja Tulkarmiin.

Lokakuun muslimien paastokuukauden ramadanin aikana kymmenet tuhannet muslimit kokoontuivat moskeijoihin yhteisiin rukoustilaisuuksiin. Hizab Altahrir käytti tilaisuuksia hyväkseen levittämällä tietoisuutta puolueesta ja sen toiminnasta sekä hankkimalla uusia kannattajia ja aktivisteja riveihinsä.

Puolue on järjestänyt lukuisia nuorisotilaisuuksia PA:n hallitsemilla alueilla, joihin tuhannet musliminuoret ovat osallistuneet iskulauseen alla: Me kampanjoimme vallankumouksen saarnaamiseksi.

Äskettäin musliminuoret pystyttivät valtavan kokoisen plakaatin lähelle Temppelivuoren Kalliomoskeijaa, jossa luki arabiaksi: Vallankumous on jumalallinen käsky. Puolueen liput koristivat julistetta sen molemmin puolin. Vanhemmat muslimit tervehtivät nuoria huutaen: Ensi vuonna Jerusalemissa Islamin vallankumouksen johdon alaisuudessa.

Hizab Altahrir pyrkii levittämään vallankumoustaan Euroopan maihin, ja niistä se on valinnut Tanskan, jonne se pyrkii muodostamaan tukiaseman vallankumouksen ideologian ulottamiseksi muihin Euroopan maihin.

Puolueen yksi johtavista jäsenistä sheikki Issam Amira sanoo asian näin:

”Tanskan muslimit ovat vain 3 % Tanskan kokonaisväestöstä, mutta ne muodostavat kuitenkin suuren vaaran Tanskan kuningaskunnalle. Muhammedin kannattajat, muuttaessaan Yathribiin, olivat alle 3 % kaupungin asukasluvusta, mutta pystyivät kuitenkin muuttamaan sen hallinnon.

Ei ole mikään yllätys, että veljemme Tanskassa ovat pystyneet levittämään puolueemme lentolehtisiä jokaiseen kotiin Tanskassa.

Allah auttaa meitä saamaan voiton siinä maassa ja saamaan aikaan vallankumouksen Tanskassa.”

Amira kertoo, että Tanskan jälkeen puolue levittää vallankumouksen Norjaan, ja Oslosta tulee Islamin vallankumouksen uusi keskuspaikka. Sen nimi muutetaan: Medina no 2, kunnes vanha Medina Saudi Arabiassa saa sen paikan uudelleen. Tämä tarkoittanee vallankumousta siinä maassa.

Islamic Movement järjestön pohjoisen haaran johtaja sheikki Riyad Sallah on toinen islamilaisen vallankumouksen johtohahmoista. Hän kertoo asiasta näin:

”Pahan maailmanlaajuiset voimat eliminoidaan maailmasta. Islamin valtio tulee ottamaan sen aseman saattaakseen islamilaisen vallankumouksen kaikkialle maailmaan, ja sen valtion pääkaupunkina tulee olemaan Jerusalem.”

Salalin johtama Islamic Movement toimii Israelin arabien keskuudessa. Se on läheisesti liitossa Hamasin kanssa ja pyrkii luomaan yhteiskunnallisia instansseja, jotka toimivat erillään Israelin instansseista. Se ei myöskään hyväksy Israelin valtiota lailliseksi vaan toimii Hamasin tapaan sen tuhoamiseksi.

Sheikki Salal oli vangittuna Israelissa kaksi vuotta, mutta hänet vapautettiin heinäkuussa ja hänen liikkumistaan maassa ja matkustamista ulkomaille rajoitettiin.

ARVIOITA EDELLISEN JOHDOSTA

Ranskan jo toista viikkoa kestäneet väkivaltaisuudet ovat pakottaneet EU:n ja USA:n johtajat arvioimaan tilannetta uudelleen. Ranskassa eläteltiin toiveita, että sen USA:n johtaman Irakin sodan vastustaminen olisi säästänyt sen terrorismilta. Nyt hekin alkavat jo uskoa, etteivät Ranskan väkivaltaisuudet johtuneet työttömien ja toimettomien nuorten spontaanista halusta osoittaa mieltään hallituksen politiikkaa vastaan, vaan että sitä johdetaan internetin ja kännyköiden avulla ja että se oli suunniteltu etukäteen.

Ranskasta väkivalta on levinnyt jo Belgiaan, ja Saksan johto näkee jo painajaisia omien muslimiensa reaktioista.

On epäselvää, mikä järjestö lieneekään niiden takana,, mutta al-Qaidan agentteja epäillään. On myös epäselvää, liittyykö tämä mitenkään edellä esitetyn islamilaisen vallankumouksen ohjelmaan.

Ranska on aivan toisenlaisessa asemassa kuin Tanska. Ranskassa asuu lähes kuusi miljoonaa muslimia eli n. 10 % väestöstä, joskin viralliset tiedot voivat olla alimitoitettuja. Tällainen kansanosa joka tapauksessa sitoo hallituksen käsiä ja sulkee sen suun hätiköidyltä arvostelulta.

Olen aiemmissa raporteissa kertonut, miten Ruotsissa toimii muslimiryhmiä, jotka järjestävät siinä maassa salaisia aseellisia leirejä nuorille ruotsalaisille, joista käytetään nimitystä ansar al-sunni.

Muhammedin kannattajia Medinassa kutsuttiin nimellä ansar. He tukivat muhamettilaisia mutta eivät välttämättä liittyneet heihin virallisesti.

Länsimaailma on siinä määrin väsähtänyt ja hyvinvointiinsa uppoutunut, että ideologiansa, näkynsä ja uskonsa menettäneenä se on helppo saalis islamin uudelleen elpyneelle ja määrätahtoiselle rynnistykselle toteuttamaan vanhan unelman, joka jäi islamin muinaisilta taistelijoilta kesken.

Israelissa on ihmetellen ja huolestuneina seurattu Palestiinan Auktoriteetin alla elävien kristittyjen pahenevaa kohtaloa. Kysytään yhä vakavammin. Missä ovat maailman 1.8 miljardia kristittyä silloin, kun heitä tarvittaisiin auttamaan ja puolustamaan vainottuja veljiään ja sisariaan?

Islamin tavoitteena on sen ohjelman mukaisesti maailman valloittaminen, eikä siihen kuulu muitten uskontojen jäsenten hyvinvointi tai heidän suojelemisensa.

Myöskin Israelin ja palestiinalaisten välisten rauhanneuvottelujen onnistuminen tuntuu tältä pohjalta tarkasteltuna kaukaiselta utopialta.

Kastel 14.11.05

Gabriel.