Make your own free website on Tripod.com

KESKIVIIKKO 13.09.06

1.       ISRAEL

Israelin hallitus hyväksyi vuoden 2997 budjettiesityksen äänin 19 – 4, labourin puheenjohtaja ja puolustusministeri Amir Peretz pidättyi. Shas-ministerit äänestivät esitystä vastaan ja Shasin puheenjohtaja Eli Yishai vakuutti, että se tulee äänestämään vastaan myös Knessetissä, ellei siihen tehdä muutoksia sen sosiaalietuuksien osassa. Peretz haluaa, että palkkoja nostetaan 1000 NIS kuukaudessa, mutta hän on yksinäinen ratsastaja vaatimuksessaan myös omassa puolueessaan. Poliittinen kissanhännänveto puolueitten ja ministereittenkin välillä ei suinkaan ole ohi. Olmertilla on vaikea ylämäki saada hallituksestaan toimintakykyinen. Yksi mahdollisuus on hallituksen sisäinen uudistus, joka jättäisi luultavasti liikenneministeri Shaul Mofazin ulkopuolelle hänen ja Olmertin välien huonontumisen vuoksi. Toinen vaihtoehto on hallituksen laajentaminen oikeistopuolueisiin ja ehkä Labourin ero.

ULKOMINISTERI Tzipi Livni matkusti aikaisin aamulla Yhdysvaltoihin keskustelemaan PA:n mahdollisesta uudesta yhteishallituksesta Hamasin ja Fatahin kesken. Keskusteluja vaikeuttaa se, ettei hallitusohjelmaa ole vielä julkistettu, joten ei tarkalleen tiedetä, mitä osapuolet ovat sopineet. USA:n ulkoministeriön edustaja Gonzalo Gallegos ilmoitti maanantaina USA:n hallituksen mielipiteenä, että PA:n hallituksen tulee hyväksyä kvartetin edellyttämät kolme ehtoa, jotta sen kanssa voitaisiin työskennellä. Livni haluaa selvittää, mikä on USA:n kanta Israelin palestiinalaisilta työntekijöiltä ja tulli- ym. maksuista pidättämiin varoihin, sekä voiko uuden hallituksen kanssa asioida. Israelin ratkaisut näissä asioissa ovat esimerkkeinä EU:n ja USA:n suhtautumiselle PA:n uuteen hallitukseen.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas lensi Jordaniaan, jossa hänen odotetaan tapaavan korkean israelilaisen turvallisuusmiehen. Heidän keskusteluissaan kosketellaan PRC:n kaappaaman IDF:n sotilaan palauttaminen ja palestiinalaisten vankien vapauttaminen Israelissa. Torstaina Abbas lentää Yhdysvaltoihin osallistuakseen YK:n yleiskokoukseen.

ISRAEL VAPAUTTI sotilastuomari majuri Ronen Atzmonin päätöksellä 18 Israelin pidättämää PLC:n kansanedustajaa 25 000 NIS vakuutta vastaan kultakin. Heidän asiaansa käsitellään oikeudessa torstaina, ja he ovat kotiarestissa oikeuden päätökseen saakka. Tämä lienee osa sanattomasta sopimuksesta, että Israel vapauttaa heidät, jos PA:n yhteishallitus saadaan muodostettua, ja ehkä myös yhteydessä korpraali Gilat Shalitin vapauttamisen kanssa. Shalitin isä vetosi suoraan kaappaajiin sanoen tutkineensa islamilaisuutta ja saaneensa sieltä vaikutelman, että alkavan Ramadanin paastokuukauden aikana muslimit osoittavat rauhantahtoa ja kuukauden lopulla vapauttavat vankeja. IDF pidättyy Ramadanin aikana operaatioistaan.

Shalitin vapauttaminen hyödyttäisi myös palestiinalaisia ja vähentäisi heidän vaikeuksiaan.

PALESTIINALAINEN PYSSYMIES ampui israelilaista beduiinisotilasta, joka toimi jäljittäjänä, haavoittaen häntä päähän Kissufimin rajanylityspaikan lähellä Gazassa. Hän kuoli myöhemmin haavoihinsa. Tämä 44-vuotias laskuvarjojääkäri oli 10 lapsen isä. Hän oli mukana osastossa, joka operoi muutaman sadan metrin päässä rajalta Gazan alueella. Osasto tunkeutui taloon, jossa kaksi pyssymiestä avasi tulen sotilaita kohti.

Hamasin aseellinen siipi ja PRC (Kansan vastarintakomitea) ilmoittivat olleensa tulituksen takana.

IDF on operoinut Deir el-Balahin alueella Gazassa maanantai-illasta lähtien etsien terroristien asekätköjä ja asetehtaita sekä tunneleita. He löysivät yhden aukon maan alle, joka luultavasti johtaa terroristien kaivamaan tunneliin.

Maanantainvastaisen yönä IAF iski ohjuksilla taloon, jossa oli suuri asevarasto. Talo kuului korkealle Hamasin virkailijalle, joka työskenteli Hamasin sisäministeri Said Siyyamin kansliassa. Asukkaita varoitettiin ennen iskua ja he pakenivat ilman vaurioita.

EGYPTIN RAJAPOLIISIT löysivät asekätkön Gazan rajan lähettyviltä. Siinä oli 32 automaattikivääriä, 28 pistoolia, suuri määrä erilaisia ammuksia ja räjähteitä, kertoi kapteeni Mahmoud Ali Siinain pohjoisosan poliiseista. Aseet löydettiin tiedustelutietojen perusteella lähellä Rafahia ja salakuljetustunnelia.

ETIOPIASTA  TULLEET SIIRTOLAISET ovat osoittaneet mieltään hallituksen esitystä vastaan pienentää 300 uuden Etiopian siirtolaisen kuukaudessa hyväksymisestä maahan sataan viiteenkymmeneen. Hallitus pyrkii leikkaamaan kustannuksia sieltä, missä se katsoo sen aiheuttavan vähiten vastustusta. Tämä esitys on vihastuttanut Amerikan juutalaisia, jotka ovat keränneet varoja Etiopian juutalaisten muuttoa varten.

Etiopiassa odottaa 13 000-18 000 aikoinaan kristinuskoon kääntynyttä Falash Mura juutalaista kurjissa olosuhteissa tilapäisissä kokoamisleireissä odottaen lupaa muuttaa Israeliin.

Hallituksen edustaja puolustelee leikkausesitystä sillä, että Falash Mura juutalaisten muutto maahan maksaa valtiolle enemmän kuin muitten siirtolaisten ja heidän sulauttamisensa yhteiskuntaan kestää kauemmin.

BINYAMIN NETANYAHU totesi Hertzliyan opintokeskuksen terrorin vastaisessa seminaarissa, että taistelu tulee kohdistaa militaristisen islamin hallituksia ja ideologiaa vastaan. Hän vakuutti, että on olemassa maltillisia muslimimaita, joissa tämä ymmärretään, mutta niiden tulee osallistua tähän taisteluun.

Netanyahun mielestä markkinoiden vapautuminen helpottaa demokratisoimisprosessia, koska sen avulla ihmiset tulevat tietoisiksi kehityksen tuomista saavutuksista.

Hän tähdensi Iranin hallituksen tuomaa uhkaa, joka vahvistuu, jos maa saa kehitettyä ydinaseen. Se nostaa maan arvostusta ja pakottaa alueen muut muslimimaat alistumaan sen vaikutuksen alle. ”Muslimit eivät vihaa länttä Israelin vuoksi, vaan vihaavat Israelia lännen vuoksi”, hän tähdensi.

ISRAELIN OPETUSLAITOS saa kovin kehnot arvosanat maailmanlaajuisessa vertailussa. JPostin asiaa käsittelevä artikkeli antaa arvosanan F, joka tulee sanasta ”fail”, epäonnistunut. Esimerkkejä:

  1. Luokkakoko, yläasteen vertailu: Itävalta 24.3; yhdysvallat 24.3; Espanja 24.9; Kreikka 25.2; Meksiko 19.9; Israel 31.5. OECD maiden keskiarvo 24.1.
  2. Luokkakoko, peruskoulu: Kreikka 18.3; Itävalta 20.1; Meksiko 20.1; Espanja 20.7; USA 23.1; Israel 28. OECD maiden keskiarvo 21.4.
  3. Opettajien palkka: Itävalta 45 000 USD; Espanja 41 000; Ranska 33 000; Kreikka 29 000; Meksiko 21 000; Israel 18 000 USD vuodessa.
  4. Investointi opetukseen lasta kohti: USA 12 000; Norja 10 000; Itävalta 9 000; Italia 8 000; Israel 6.500 USD vuodessa, sijaluku 18. Teollisuusmaitten keskiarvo 7 500 USD vuodessa.

2.       TERRORISMI

Italiassa paljastettu algerialainen terrorisolu suunnitteli hyökkäyksiä norjalaisia kohteita vastaan, niiden mukana Oslon juutalainen synagoga. Norjan juutalaisen yhteisön presidentti Anne Sender kertoo Jpostin kolumnistille Michael Freundille, että paikalliset viranomaiset tiedottivat heille välittömästi marraskuussa sen jälkeen, kun solu oli paljastettu, että oli olemassa välitön uhka synagogaa vastaan. Solun papereista löytyi suunnitelmia synagogaa vastaan. Solun acronymi-nimi on GSPC, mikä on lyhennys nimestä Salafist Group for Call and Combat, joka on al-Qaidan sirpaleosasto. Se irtaantui 1996 Algerian aseellisesta islam-ryhmästä. Norjan poliisi suhtautuu uhkaan vakavasti ja on tehostanut synagogan vartiointia epätavallisin toimenpitein. Norja on monien muitten Euroopan maitten mukana kokenut anti-sionismin ja anti-semitismin voimakkaan kasvun. Synagogaa vastaan on hyökätty, ikkunoita on särjetty ja seiniin töherretty grafiitteja.