Make your own free website on Tripod.com

KESKIVIIKKO 24.01.07

PRESIDENTTI KATSAV SYYTETTYNÄ RAISKAUKSESTA huutavat aamun JPostin otsikot kissan kokoisin otsikoin. Seksuaalirikoksia poliisi löysi neljän naisen kanssa, joista yksi todettiin ”seksuaaliseksi kontaktiksi ilman toisen osapuolen suostumusta”. Kaksi naisista oli töissä presidentin kansliassa, kaksi muuta Katsavin edellisen viran aikana. Lisäksi Katsavia syytetään siitä, että hän lahjoitti yksityisille julkisilla varoilla ostettuja hopeakuppeja, häiritsi todistaa ja harhautti oikeutta. Epäilyksiä oli enemmänkin, mutta oikeuskansleri Mazuz katsoi näiden riittävän tässä vaiheessa. Katsavin asianajaja sanoo, ettei Mazuzin syytösharkinta ole lopullinen, vaan hän voi vielä harkita sitä.

PRESIDENTTI Moshe Katsav lupasi antaa tärkeän tiedotteen asiasta tänään iltapäivällä. Monet odottavat hänen ilmoittavan erostaan ja vielä useammat vaativat sitä vaikka voimatoimin.

MUUTAMAT Knessetin jäsenet ovat jo keräämässä nimiä, joilla Katsavin erottamisprosessi voitaisiin aloittaa.

Tilapäisen presidentin valinta Katsavin mahdollisen eroamisen ajaksi on jo täydessä käynnissä. Monet potentiaaliset ehdokkaat kuitenkin harkitsevat tarkkaan, kannattaako heittää hattunsa kehään, jota sudet hallitsevat. Edellinen Knessetin puhemies Reuven Rivlin on yksi uskaliaista, hänellä on puhtaat paperit ja hän on suosittu edustajien keskuudessa. Nykyinen puhemies Dalia Itzik on kiinnostunut kuten myös Colette Avital (Labour), mikä toisi ensimmäisen naispresidentin Israeliin. Ja kuten saattaa arvata, ikuinen ehdokas ja yhtä ikuinen häviäjä Shimon Peres uskoo, että jospa tällä kertaa… Peres kuitenkin haluaisi, että valinta Knessetissä tehtäisiin avoimesti eikä salaisin lipuin, koska hän uskoo hyötyvänsä siitä. Kaikki häntä vastustavat eivät voi ilmaista sitä pelosta tai jostain muusta syystä, mutta Peresin kostonhimo tunnetaan. 

PRESIDENTIN syyttäminen vakavista rikoksista on joka tapauksessa heittänyt ruman varjon koko tälle instituutiolle, olkoon Katsav syyllinen tai syytön, kuten hän itse vakuuttaa. Katsav itse aloitti prosessin valittamalla oikeuskanslerille puoli vuotta sitten naisesta, joka ”kiristää häntä ja vaatii rahaa satoja tuhansia”.

POSITIIVISENA  asiana tästä kaikesta voidaan pitää sitä joittenkin kolumnistien huomiota, että Israelin oikeuslaitos on tarttunut lujemmin jatkuviin laittomuuksiin ja rikoksiin hallinnon korkeimmilla askelmilla, mitä aiemmin useitten pääministereitten tapauksissa on vältetty.

KAPINAA KADIMAN SISÄLLÄ edustaa Kadiman 12 kansanedustajan osallistuminen 61 kansanedustajan laatimaan julkilausumaan, jossa he vastustavat Golanin luovuttamista missään olosuhteissa. Kadimalla on 29 kansanedustajaa. Poliittiset tarkkailijat näkevät tässä Kadima-puolueen hajoamisen alkaneen tosissaan ja että tämä osoittaa puolueen sisäisen heikkouden. Monet julkilausumaan osallistuneet ovat jo aiemmin esittäneet mahdollista loikkaamista entisiin emäpuolueisiin tai oman Kadimasta riippumattoman ryhmän perustamista. Virallisesti tällaisen erillisryhmän muodostamiseksi riittää 10 Kadiman kansanedustajaa. Allekirjoittaneitten lisäksi monet puolueen edustajista puoltavat julkilausumaa, mutta julkisivun säilyttämisen vuoksi eivät halunneet julkisesti osoittaa puolueen hajoamisen pikaista mahdollisuutta. Useimmat allekirjoittaneista ovat entisiä Likudin jäseniä ja tutkivat Likudin vaalilistaa voidakseen todeta mahdollisuutensa tulla valituiksi uudelleen, jos he palaavat emäpuolueeseensa.

MAARIV-LEHDEN tiistaina julkaiseman artikkelin mukaan Kadiman ministerit harkitsevat tapaa, millä Olmertin hallitus voitaisiin kaataa ilman uusia vaaleja.

KENRAALIMAJURI Doron Almog esitti tiistaina Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnalle raporttinsa, joka koski kahden IDF:n sotilaan kaappaamista ja kahdeksan kuolemaa heinäkuun 12. päivänä 2005 Libanonin rajalla. Valiokunnan jäsen Ran Cohen (Meretz) puki huomionsa sanoiksi: ”Olemme kuulleet raportin toisensa jälkeen, jotka osoittavat tosiasian, että rikollista käyttäytymistä oli havaittavissa kaikilla tasoilla, erillisistä pataljoonista armeijan komentajaan saakka.” Cohen lisäsi, että raportin mukaan IDF osoitti huolimattomuutta ja rikollista harkintaa tavassa, millä raja-asemia johdettiin.

Silvan Shalom (Likud) huomioi, että raportin mukaan armeijan komentaja Dan Halutz ei ollut tietoinen tilanteesta raja-asemilla. Se myös Shalomin sanoin osoitti, että sota olisi voitu välttää, jos raja-asemilla olisi paremmin varustauduttu kidnappauksen varalta.

WINOGRAD-KOMITEAN raportti tulee heittämään synkän varjon kenraalimajuri Moshe Kaplinskyn uralle, arvioi Yaakov Katz raportin ennakkotietoja. Dan halutz asetti hänet henkilökohtaiseksi edustajakseen Libanonin sodan aikana, minkä johdosta Kaplinsky on neuvotellut lakimiehensä kanssa, mitkä hänen oikeutensa olivat kysellä esimiehensä komentoja. Kuin ennakoiden raportin tuomiota hän vetäytyi armeijan komentajan ehdokkuudesta. Puolustusministeri Amir Petretzillä uskotaan olevan vaikeuksia löytää puolustusministeriön uusi pääsihteeri Gabi Ashkenazin noustessa armeijan komentajan asemaan. USA:n kanta joitakin upseereita vastaan vaikuttaa jopa tässäkin asiassa.

PÄÄMINISTERI Ehud Olmert kävi tiistaina paikan päällä tutustumassa uuden asuntoalueen rakentamiseksi Lachish-alueelle, jonne suunnitellaan pystytettäväksi 7 uutta asukasyhteisöä ja 4 600 asuntoyksikköä, joista 400 on tarkoitettu Gush Katifista karkotetuille edelleen tilapäisparakeissa asuville pakolaisille. Olmert sai kirpeää kritiikkiä tavasta, millä hallitus oli viivytellyt projektin aloittamiseksi.

Kaikkiaan n. 8 500 ihmistä ajettiin kodeistaan Gazan alueella elokuussa 2005, ja evakuointihallituksen mukaan vain 200 perhettä 1 350 perheestä, jotka suunnittelivat rakentaa uuden kodin, ovat saaneet tontin hallitukselta. Lachish-alueen rakennuspaikat ovat vielä määrittelemättä.

KANSALLISEN INFRASTRUKTUURIMINISTERI Binyamin Ben-Eliezerin mukaan Israelin tule varautua ei-tavanomaisen energian kehittämiseen. Tämä siksi, että maalla ei ole luottamuksellisia suhteita maailman suuriin öljyä tuottaviin maihin, joista useimmat ovat jopa Israelille vihamielisiä muslimimaita, ja toiseksi öljyn hinnan pelätään nousevan rajusti sekä nopeasti kasvavan tarpeen että rauhattomuuksien vuoksi.

Ben-Eliezer ei yksilöinyt, mitä energiamuotoja hän tarkoitti, mutta hänen uskotaan viitanneen ydinenergiaan.

HAIFALAINEN YHTIÖ AFSK, jota johtaa Yisrael Feldman, kertoo Arutz Shevan 15.01.07 artikkelin mukaan kehittelemästään järjestelmästä, jolla se pystyy tuottamaan öljyä 25 USD tynnyrihinnalla. Prosessia kutsutaan nimellä ”Hom-Tov”. Se käyttää raakaöljyn jalostamisprosessissa jäävää 10 %:n jätettä, jota kutsutaan asfaltiksi tai bitumiksi. Sitä on totuttu käyttämään teitten pinnoitteeksi tai vesieristeisiin. Tämä jäte on peruselementti Hom-Tov prosessissa, jossa se yhdistetään Negevissä löydettyyn öljykiveen. Negevissä toimivat fosfaattitehtaat ovat fosfaattikerrostumia etsiessään kaivaneet maan pinnalle tätä öljykiveä, jota n eivät itse voi käyttää. Kivi sisältää 20 % orgaanista ainetta, ja sitä on käytetty polttoaineena mm. Brasiliassa, Kiinassa, Virossa ja Venäjällä.

HOM-TOV prosessin avulla voitaisiin Israelin öljyntarpeesta tyydyttää 30 % seuraavan 70 vuoden ajan.

Alustava rakentamisen kustannusarvio on 700 miljoonaa USD.

IDF:N SOTILAAT ampuivat tiistaiyönä kolmea palestiinalaista Gazassa, jotka lähestyivät turvallisuusaitaa. Kaksi heistä otettiin vangeiksi kuulusteluja varten. Yhden ruumis löydettiin keskiviikkoaamuna.

TIISTAIN VASTAISENA YÖNÄ sotilaat pidättivät 40 etsimäänsä palestiinalaista Juudeassa ja Samariassa.

IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahamdinejad totesi tiistaina Syyrian ulkoministeri Wailed Mualemin Iranin vierailun yhteydessä, että USA ja Israel tulevat pian häviämään maan pinnalta.

Senaattori Newt Gingrich totesi puhuessaan Herzlian kokousväelle videon kautta, että Israelia uhkaa uusi holokausti. Siihen tarvitaan kolme ydinpommia, joilla tuhotaan Tel Aviv, Haifa ja Jerusalem. Hän ennusti, että sama uhka voi olla myös USA:n vaarana, jonka jälkeen vapaus sellaisena kuin me sen tunnemme häviäisi ja valtakunta saisi sotilaallisen diktatuurihallituksen, paljon julmemman kuin osaamme kuvitellakaan.” Tämä voisi toteutua kolmen tai viiden vuoden kuluessa, koska emme tiedä, koska viholliset ryntäävät kimppuumme”, hän arvioi.

MASSACHUSETTSIN edellinen kuvernööri Mitt Romney arvioi, ettei Hizbullah taistele luodakseen Palestiinana valtion, sen tarkoituksena on hävittää Israel. ”Tämä jihad lähteen Iranista ja kulkee Teheranista Damaskoksen kautta Gazaan”.

POHJOIS-KOREA on luvannut teknistä apua Iranille sen suunnittelemissa ydinkokeissa. Iranin suunnittelema ydinkoe suoritetaan London Daily Telegraphin mukaan lähiaikoina maanalaisena.