MAANANTAI 05.02.07

IDF:N UUSI KOMENTAJA Abi Ashkenazi sai hallituksen yksimielisen hyväksymisen eilisessä istunnossa.

Hänen virkakautensa kestää täydet neljä vuotta eikä kolmea ja yhtä lisävuotta, kuten on ollut tapana.

Hän ottaa virallisesti vastuun Israelin armeijan kehittämisestä ja johtamisesta 14. helmikuuta 2007.

Edellisen komentajan Dan Halutzin ja hänen sijaisensa Moshe Kaplinskyn aikana valmisteltiin suunnitelmia, joita uusi komentaja joutuu tutkimaan ja toteuttamaan sekä laatimaan omia lisäyksiään.

VISAISIN TEHTÄVÄ, mikä Ashkanezia odottaa, on IDF:n laatima operaatio Gazan alueella, mikäli tilanne siellä kääntyy Fatahin tappioksi, kuten nyt näyttää ilmeiseltä huolimatta USA:n ja Israelin runsaasta ase- ja taloustuesta. Ainoa toivo tilanteen rauhoittamiseksi on Fatahin ja Hamasin johtajien Mekkan kokous.

Fatahin ja Hamasin keskinäiset tulitaistelut, johtajien teloitukset ja toistensa jäsenten kidnappaukset ovat hämmästyttäneet tarkkailijoita. Miksi sitä tulisi nimittää? Molemmat osapuolet ovat sunni-muslimeita, shia-muslimeita ei ole kummallakaan puolella sotajoukoksi asti, mutta Hamasin tukijat ovat Iranin shia-muslimeja, Fatahia tukevat pääosin sunni-muslimit. Jotkut pyrkivät nimittämään taisteluja uskonsodaksi, toiset ideologiseksi sodaksi, mutta pohjimmiltaan kysymys on vallasta.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja Hamasin ulkomaanasioitten johtaja Khaled Mashaal tapaavat huomenna Mekkassa, Saudi Arabiassa. Uskotaan, että he pystyvät hiomaan keskinäiset erimielisyytensä ja sopimaan yhteishallituksen muodostamisesta. Tulitauosta on sovittu muutamaan kertaan, mutta taistelut ovat jatkuneet kaikesta huolimatta, joskin lientyneinä, yksittäisenä ammuskeluna ja kaappauksina. Hamasin pyssymiehet kaappasivat viikonvaihteen aikana Muhammad Dahlanin serkun.

Hamasin ”sotilassiiven”, Izaddin Kassam, edustaja antoi eilen uhkavaatimuksen turvallisuusvirkailijoille ja upseereille, jotka ottivat osaa Islamilaisen yliopiston valtaukseen, ”antautumaan keskiviikkoon mennessä tai kantamaan vastuun toimistaan.”

RAMALLAHISSA Fatahin pyssymiehet hyökkäsivät eilen Hamasin johtaman hallituksen vankien asioitten ministeriöön, särkivät kalustoa ja varastivat ministeri Wasti Kabahan yksityistietokoneita.

MAHMOUD ABBAS ei enää kainostele sanoa suoraan, että ”taistelua on tarkoitus jatkaa yhtenäisin joukoin, mutta kiväärit osoitetaan yhteistä vihollista ja miehittäjää, Israelia vastaan. Meidän tulee yhdistää Hamasin ja Fatahin veri taistelussa Israelia vastaan kuten teimme intifadan alussa. Haluamme poliittista kumppanuutta Fatahin kanssa, emmekä ole vain optimistisia, vaan myös hyvin päättäväisiä tässä, ja siksi me olemme menossa Mekkaan”, Abbas totesi ennen matkaansa. Siinä meillä on rauhankumppani.

KANSAINVÄLISEN PUNAISEN RISTIN KOMITEA esitti viikonvaihteessa syvän huolensa viimeaikaisesta väkivallasta Gazan alueella, jossa on kuollut yli 25 ihmistä ja yli 200 haavoittunut. Komitea esitti huolensa varsinkin siitä, etteivät taistelevat osapuolet tarpeeksi kunnioita ja suojele ihmisiä, jotka eivät ota osaa taisteluihin tai ovat kykenemättömiä jatkamaan taisteluaan. Sivullisten ei tulisi kärsiä väkivallan seurauksista, sanoi Christoph Harnish, KPR:n Israelin ja palestiinalaisalueitten lähetystön johtaja. Hän huolehti siitä, etteivät huolto- ja lääkintähenkilöstö aina voi suorittaa tehtäviään taistelujen keskellä.

USA:N PRESIDENTTI EHDOKAS 2008 vaaleissa, demokraattien ehdokas Hillary Clinton, asettuu tukevasti Israelin tukijoitten piiriin, ainakin mikäli on luottamista hänen puheisiinsa AIRPAC:n (Amerikan Israelin julkisten asioitten komitean) päivälliskokouksessa viikonvaihteen aikana. Senaattori Hillary Clinton, 59-vuotias demokraatti New Yorkista, puhui kovia sanoja terrorismia vastaan ja ilmoitti omana kantanaan, ettei Iranille tule sallia ydinasetta. Hillary joutui pahaan välikäteen vieraillessaan Israelissa marraskuussa 1999, jonka aikana hän pussaili julkisesti Arafatin vaimoa Suha Arafatia, joka oli juuri syyttänyt puheessaan Israelia palestiinalaisten lasten myrkyttämisestä. Hillary puolustautui vetoamalla Suha Arafatin puheen epätäydelliseen käännökseen, minkä johdosta hän ei tiennyt puheen todellista sisältöä. Vaikka Hillaryn puheen takana onkin äänten kalastus, hänen julkista tunnustautumistaan Israelin tueksi kiitetään.

USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice sen sijaan saa antaa selvityksen paljon tuoreemmasta ”kielen lipsahduksesta”, jos se oli sellainen. Äskettäisen Euroopan matkansa yhteydessä hän lehdistötilaisuudessa viittasi Hamasiin kutsuen sitä ”vastarintajärjestöksi”, mikä sai huomioitsijat varpailleen: Onko USA:n politiikka Hamasiin nähden muuttunut? USA:n ulkoministeriön lausunnon mukaan ei ole muuttunut. Virallisesti USA luokittelee Hamasia terrorijärjestöksi, jonka kanssa ei neuvotella ja jota ei tueta. Epävirallisesti USA:n ulkoministeriössä on kuitenkin hyvin vahva arabimyönteinen henkilökunta, jonka tunnot voivat huomaamatta hakeutua myös ulkoministerin terminologiaan väsyttävillä ulkomaan matkoilla.

ENGLANNIN PÄÄMINISTERI Tony Blair vakuuttaa aloittavansa ”todellisen liikkeen” Lähi Idän rauhan-prosessin edistämiseksi. Hän totesi BBC:lle antamassaan haastattelussa, että maailman johtajien yksimielisen kannan mukaan Israelin ja palestiinalaisten välinen kriisi on yksittäinen kaikkein tärkein tekijä, joka vaikuttaa maailman rauhaan, ja ilmoitti, että läpimurto saavutetaan pian. Hän lupaili, että ”muutaman seuraavan viikon aikana velvollisuutemme on aloittaa rauhanprosessi, joka pystyy työskentelemään, kokeilemaan ja saamaan sen edistymään. Tuloksia voidaan odottaa pian.”

KANADAN HALLITUS perustaa tällä viikolla Israelia tukevan painostusryhmän, ”Israel Allies Caucus”, tarkoituksella tukea Israelia ja kannustaa juutalais-kristillisiä arvoja kristillisen Israelin tuen pohjavirrassa kaikkialla maailmassa. Kanadan parlamentissa toimiva Israelia tukeva ryhmä perustetaan saman tapaisesti kuin Israelin Knessetissä toimiva, eri puolueitten jäsenistä koostuva painostusryhmä. Samantapaisia tukiryhmiä on perusteilla muutamien kuukausien aikana Filippiineillä, Etelä-Koreassa, Malawissa, Etelä-Afrikassa ja Suomessa, kertoo Etgar Lefkovitsin JP:n artikkeli 04.02.07.

PALESTIINALASET yrittivät kaapata israelilaisen peukalokyytiläisen Samariassa pari päivää sitten, joka odotti bussia tien varrella. Lähestyvässä henkilöautossa oli Israelin rekisteritunnukset, mutta kuljettajan murrettu hepreantaito paljasti hänet arabiksi, vaikka hän kielsi sen. Autossa olleet yrittivät pakottaa israelilaisen peukalokyytiläisen autoonsa, mutta tämä pääsi pakenemaan ja ilmoitti asiasta poliisille.

Kolmen miehen ryhmä saatiin pian kiinni.

IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad ilmoittaa kansalleen, että se voi odottaa tärkeitä ja mullistavia uutisia 11.helmikuuta 2007, joka on Iranin 1979 vallankumouksen vuosipäivä. Hän vihjaili sekä teknisistä että lääketieteellisistä edistysaskeleista, mm. uudesta Iranissa kehitetystä AIDS-rokotteesta, joka on täysin ilman sivuoireita mutta ehdottoman pätevä. Toinen tiedotus lienee ydinsuunnitelmaa koskeva.

Monet kansainväliset huomioitsijat ovat sen sijaan varoitelleet, että sotilaallinen isku Iraniin toisi arvaamattomia vaikutuksia ei vain Lähi Itään vaan kaikkialle maailmaan. Monet uskovat, ettei kaikkia diplomatian keinoja ole käytetty loppuun Iranin ydinasekiistassa, mitkä tulee ensin kokeilla loppuun.

Tätä mieltä ovat myös USA:n entiset sotilasjohtajat, jotka pyytävät Englannin apua kriisin ratkaisemiseksi.

ULKOMAISET DIPLOMAATIT syyttävät Israelia, että kieltäytyessään jakamasta tietojaan aseitten salakuljetuksista Hizbullahille Libanoniin, Israel estää UNIFIL:ia toteuttamasta sille annettua velvollisuutta turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1701 toteuttamiseksi. Julkistamalla tietonsa Israel antaisi kansainväliselle yhteisölle syyn toimia tehokkaammin salakuljetuksen estämiseksi, he toteavat.

GAZAN ALUEELLA paikalliset tulitaistelut haavoittivat sunnuntaina kahdeksaa palestiinalaista. Torstaista lähtien ainakin 29 ihmistä on kuollut ja yli 250 haavoittunut ryhmien keskinäisissä taisteluissa.