PERJANTAI 29.09.06

1.        ISRAEL

JPostin suorittamassa mielipidetiedustelussa pyritään kartoittamaan Israelin tämän hetkistä poliittista jakaumaa, mikä tulosten perusteella näyttää olevan vaikeaa. Haastattelu tehtiin tiistaina ja keskiviikkona, ja siinä kyseltiin 500 äänestysikäisen kansalaisen mieltä, virhemarginaali on 4.5 %.

Kysyttäessä mitä puoluetta äänestäisit jos vaalit olisivat tänään, saatiin seuraavia lukuja:

26 % ilmoitti, ettei tiedä; 16 % ilmoitti, ettei äänestä ja 6 % kieltäytyi vastaamasta.

Puolueiden kannatus oli seuraava: Israel Beiteinu 8.5 %; Likud 8.3 %; Kadima 6.5 %; Labour 6 %; Shas 6 %; NU/NRP 4.3 %; Meretz 4 %; UTJ 3.5 %; Gil-eläkeläiset 2 %.

Hallituspuolueista Kadiman, Labourin ja Gin-eläkeläisten kannatus on pudonnut roimasti, Shasin kannatus on pysynyt vakaana. Eläkeläisiä äänestäneistä 70 % ilmoitti olevansa epätietoinen tai jättävänsä äänestämättä, Kadimassa pettyneitä oli 60 %; Labourissa 40 %.

Tiedustelun tulokset osoittavat sitä epätietoisuutta ja epävarmuutta, joka tuntuu israelilaisessa yhteiskunnassa. Juuri päättynyt juutalainen vuosi 5766 toi useita rajuja yllätyksiä ja aiheutti monia suruja ja pettymyksiä suurelle osalle kansaa. Kas tässä muutamia: Maan johdossa esiin kaivetut skandaalit, syytökset seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja korruptiosta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä; Gazan evakuoinnin jättämä trauma; poliisin väkivaltainen käyttäytyminen Gazassa ja Amonassa ja mielenosoituksissa; pääministeri Ariel Sharonin odottamaton sairastuminen; uusien vaalien aiheuttama yllättävä poliittinen tilanne; palestiinalaisten väkivallan kiihtyminen varsinkin Gazan alueelta; IDF:n sotilaitten kaappaaminen Israelin alueelta Gazaan ja Libanoniin ja sen seurauksena IDF:n toistuvat operaatiot Gazassa ja viimeisenä listassa Libanonin sota, joka alisti viidennen osan puolustuskyvyttömästä kansasta runsaan kuukauden ajaksi jatkuvan Katjusha-tulen kohteeksi, pakottaen 300 000 ihmistä etsimään suojaa kauempaa rajalta, surmaten 53 asukasta; haavoittaen vakavasti 250, lievemmin 2000; tuhoten 2000 ja vaurioittaen 12 000 rakennusta; polttaen tuhansia hehtaareita metsää ja puistoja lähes 4300 Hizbullahin ampumien Katjusha-, Fajr- ja muitten rakettien ja kranaattien toimesta. IDF menetti Libanonin sodassa kaatuneina 116 sotilasta.

Luetteloon voisi lisätä Israelin valtiota ulkopuolelta uhkaavat vaarat: Hizbullahin aseistautumisen jatkuminen, Syyrian uhittelu jopa sotatoimilla ja uuden Hizbullah-tyyppisen terrorijärjestön perustaminen Golanin kukkuloitten saamiseksi takaisin (vaikka varsinainen syy on se, että Syyriaa painostetaan ulkoisesti sen terroristien suosimisen ja niitten tukemisen ja aseistamisen johdosta, myös Irakissa), sekä Iranin uhkaukset Israelin tuhoamiseksi heti, kun se saa siihen tarvittavan kapasiteetin, kuten ydinpommin.

Kaikesta tästä huolimatta Israelin juutalainen selkäranka ei ole taittunut, vaikka sen sisällä Israelin arabit osoittavat enemmän myötätuntoa maan vihollisiin kuin kotimaahansa.

Juutalainen kansa on vuosituhansien aikana saanut kohdata toistuvia iskuja, jotka olisivat tuhonneet ja hajottaneet minkä tahansa tavallisen kansan, kuten monille on käynyt. Profeetta Jesaja sanoi sen näin:

”Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumistanne. Koko pää on kipeänä, koko sydän on sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne on tulella poltetut, teidän peltonne syövät muukalaiset silmienne edessä, ne ovat autioina, niin kuin ainakin muukalaisten hävittämät. Jäljellä on tytär Sion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa, niin kuin lehvämaja kurkkumaassa, niin kuin saarrettu kaupunki.” (Jes.1:5-7)

Juutalaisten viimeisenä ja ainoana turvana on Israelin Jumala, kuten Jesaja toteaa:

”Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.” (Jes.1:9) 

Israel katsoo kaikesta huolimatta toiveikkaasti vuoteen 5767. Maan talous on yllättävän vahva, minkä ulkomaiset sijoittajatkin ovat havainneet, ja mikä näkyy maan rahan arvon vahvistumisena suhteessa ulkomaan valuuttoihin. Turismi sai pahoja iskuja Libanonin sodan vuoksi, mutta se elpyy nopeasti, jos nykyinen orastava rauhantila saa jatkua.

Kuten edellisestä tiedustelustakin selviää, maan nykyinen hallitus ei ole suosittu ja sen pääministerin kannatus on vain 7 %:n luokkaa. Maassa kyselläänkin, miten päästä eroon hallituksesta ja pääministeristä, jotka eivät tunnusta tekemiään virheitä eivätkä tunnusta avuttomuuttaan hallita maata?

IDF:N PÄÄRABBI kenraali Yisrael Weiss, joka toimessaan joutui vastoin tahtoaan alistumaan Gazan evakuointiin, sanoo ennen lopullista eroaan virastaan, miten katsoessaan kuvia synagogista, opetus-laitoksista ja jeshivoista, jotka joskus olivat olemassa, hänen sydämensä vuotaa verta, hänen silmänsä pysyvät auki eikä hän löydä rauhaa. Hän kyselee jatkuvasti. Oliko kaikki tämä uhraus turhaa? Voiko rauhaa rakentaa tällaisen hävityksen raunioille? Weiss toteaa vakaumuksenaan, että Israelin tulevaisuus vaatii ikuisen vannotuksen: Ei koskaan enää inhimillistä evakuointia, mutta aina valmis yhteisiin ja kansallisiin inhimillisiin yhteyksiin – kaikenlaisiin ja niin paljon kuin mahdollista. Weiss sanoo epäilevänsä, että kukaan rabbi, nähdessään päivittäin edessään vaikean, tuskallisen ja verisen todellisuuden, voisi koskaan suostua uuteen evakuointiin. Weiss sai kokea suurta paheksuntaa pysyessään virassaan evakuoinnin ajan ja johtaessaan 48 juutalaisen haudan siirron Gazan alueelta Israelin puolelle. Monet juutalaiset uskovat tulevansa kirotuiksi koskiessaan kuolleitten hautoihin ja häiritessään heidän rauhaansa.

VARAPÄÄMINISTERI Shimon Peres näyttää lopultakin löytäneen valon: Gazan, Juudean ja Samarian alueille rakennettujen juutalaisasutusten hävittämisen yhtenä kiivaimmista kannattajista hän nyt toteaa Lontoon vierailunsa yhteydessä, ettei setlementtejä voida hävittää eikä rakentamista niiden luonnollisen kasvun edellyttämällä tavalla voida estää. Hän kuitenkin toteaa, ettei hallitus avusta rakentamista, se toteutetaan yksityisin varoin eikä kysymys ole setlementtien laajentamisesta.

Hallituksen rakennusluvista vastaava ministeriö on antanut luvan 800 uudelle asuntoyksikölle tänä vuonna ja 1500 yksikölle viime vuonna.

Peres otti kantaa myös Israelissa levinneisiin uutisiin salaisista kontakteista pääministerin ja Saudi-viranomaisten kesken sanoen, että jos Saudit ovat todella kiinnostuneet rauhan rakentamisesta Lähi Itään, heidän tulee tulla julkisuuteen. ”Rauhaa ei voi rakentaa vain rahan voimalla”, Peres toteaa.

EU:N LÄHETTILÄS Israeliin Ramiro Cibrian-Uzal ehdotti torstaina Israelille tutustuessaan tietoihin laajasta aseitten salakuljetuksesta Egyptistä Gazan alueelle, että jos Libanonin raja-alueen rauhoittamisoperaatio osoittautuu positiiviseksi, miksei Egyptin ja Gazan väliselle raja-alueelle ns. Philadelphia-käytävälle voida sijoittaa rauhanturvajoukkoja. Hän myös paljasti, että viime viikolla kokoontui korkeantason edustajia Israelista, Euroopasta, USA:sta ja Palestiinasta keskustelemaan Rafahin terminaalin avaamisesta, joka on ollut auki vain 10 päivää Shalitin kaappaamisen jälkeen 25. kesäkuuta. Abbasia edusti Saeb Erekat, joka edustaa myös Abbasin johtamia turvallisuusjoukkoja Rafahin terminaalissa.

Cibrian-Uzal väitti, ettei Rafahin terminaalin kautta ole tullut pitkälle kehitettyjä ohjuksia eikä terroristeja, mutta hän tietää salakuljetustunnelien olemassa olon, mutta EU:n joukoilla ei ole oikeutta puuttua asiaan.

USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice suunnittelee Lähi Idän matkaa ensi viikolla. Hänen tarkoituksensa on antaa vauhtia pysähtyneille rauhanneuvotteluille. Rice ei tuo sunnuntaina alkaneen vierailunsa aikana uusia aloitteita, mutta tarkoituksena on tutkia eri vaihtoehtoja ja yleistä ilmapiiriä. Hän tapaa sekä Israelin että Palestiinan johtohenkilöitä. USA on saanut yllättävääkin tukea rauhanpyrkimyksille Saudi Arabiasta Jordanian ja Egyptin lisäksi. Saudit ovat huolissaan tai jopa peloissaan Iranin vallan ja vaikutuksen kasvusta, mikä aktivoi myös terrorijärjestöjä.

OLMERT SUUNNITTELEE  tapaavansa Mahmoud Abbasin lähi päivinä, mitä Netanyahu yllättäen tukee.

2.        PALESTIINA

Mahmoud Abbas yrittää vielä kerran tarttua härkää sarvista. Hän käväisi valittamassa huoliaan Egyptin faaraolle Hosni Mubarakille ja sai kaiketi sieltä virikkeen käydä jututtamassa Hamasin Damaskoksessa asuvaa johtajaa Khaled Mashaalia. Egyptin häntä koskevat lausunnot hipovat uhkavaatimusta, jos hän edelleen kieltäytyy yhteistoiminnasta Fatahin kanssa. Mashaalin kiellosta johtuen Gilad Shalitia ei ole vapautettu, vaikka Egypti oli mielestään neuvotellut valmiin sopimuksen.

Fatahin pääsihteeri ja PLO:n ulkoministeri Faruk Khaddouki, joka asuu Tunisiassa, on esittänyt PA:n hajottamista ja palestiinalaisten asettamista Israelin vastuulle, koska yhteistyötä Hamasin kanssa ei näytä löytyvän. Uutena tulokkaana Lähi Idän poliittiselle areenalle on nousemassa Qatar, jolla on hyvät suhteet Mashaalin kanssa, ja joka on hoitanut taloudellisen ja poliittisen korttinsa taitavasti.

Fatahin sisäpiirissä uskotaan, että Fatahin ja Hamasin keskeiset taistelut jatkuisivat, vaikka yhteishallitus saataisiinkin aikaan. Hamasin puolelta uhataan, että uudet vaalit vain lisäisivät väkivaltaa.

Torstaina sadat PA:n poliisit osoittivat mieltään Gazassa maksamattomien palkkojen vuoksi. Joku sivullinen vinoili, että ilmaan ammuttujen laukausten hinnalla olisi maksettu monen virkamiehen palkka.

3.        YLEISTÄ

www.debka.com mukaan Hizbullahin terroristit kävivät hakemassa Shomeran kibbutsin alueella sijaitsevasta IDF:n huonosti vartioidusta asevarikosta runsaasti aseita, pst-ohjuksia, Lau-ohjuksia, taistelukranaatteja ja kevyttä aseistusta. IDF:n sotilaat kuulustelivat Libanonin puolella Merhawian kylän asukkaita saadakseen selville, mitä todella tapahtui. Varkaus lienee tapahtunut, mutta IDF vaikenee asiasta.

PUNAINEN RISTI on tiettävästi asettunut kannattamaan syyrialaisten sosiaali- ja terveyshenkilökunnan invaasiota Golanin alueelle, jonka Israel liitti valtioonsa. PR:n edustajan mukaan se ei tee eroa terroristin ja tavallisen asukkaan välillä, kun henkilö on haavoittunut. Golanin alueella asuu 17 000 juutalaista ja 15 000 entistä Syyrian kansalaista, joista useat ovat ottaneet Israelin kansalaisuuden. 

ISRAELIN TULEE tulla julkisuuteen ydinaseittensa kapasiteetin esittelemiseksi vastustajille, vaativat jotkut.

Täten Israel antaisi viestin vastustajilleen, että sillä on aina yliote ydinaseistuksessa, he väittävät.

Israel ei virallisesti ota kantaa kysymykseen, onko sillä ydinaseita. Israelin kantana on ollut ja on, ettei se ensimmäisenä käytä ydinaseita, niihin turvaudutaan vasta viimeisenä puolustuskeinona.