SOTA JOSTA VAIETAAN

Lehdistössä näkyy silloin tällöin kirjoituksia, joissa kerrotaan kristittyjä yksityisiä ja yhteisöjä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä, mutta yleensä ne sivuutetaan muitten uutisaiheitten tapaan ilman minkäänlaisia seurauksia tai laajempi kannanottoja.

Tällaisia kriisialueita on maailmalla useita: Kauko Idässä, Afrikassa, Lähi Idässä, Aasiassa, joissa ehkä useimmat ja toistuvimmat hyökkäykset tapahtuvat, mutta myös monissa muissa paikoissa.

Samaan sarjaan voitaneen lukea näyttävät terrori-iskut, jotka ovat ravistelleet ja vuosikymmenien ajan vakiintuneita länsivaltojakin, Eurooppaa ja Amerikkaa.

Israelissa on lehdistössä esiintynyt useita kirjoituksia, joissa käsitellään kristittyjen asukkaiden vaikeuksia Palestiinan Auktoriteetin alaisissa kaupungeissa ja kylissä.

Suoranaista vainoa esiintyy Betlehemissä, sen lähellä sijaitsevassa Beit Jalan kylässä.

Rajuimmat äsken tapahtuneet vainot sattuivat Taiben kylässä lähellä Ramallahia, jossa viitisen sataa arabimuslimia hyökkäsi kristittyyn 1500 asukkaan kylään murhaten, raiskaten sekä polttaen taloja ja autoja. Koko muslimiraivo sai alkunsa siitä, että Taiben kylän mies rakastui musliminaiseen. Naisen vanhemmat surmasivat tytön mukamas perheen kunnian loukkauksesta, eivätkä ilmoittaneet siitä viranomaisille. Muslimi-kylän asukkaat saivat vihiä asiasta ja päättivät kostaa kristityille. PA:n poliisi ei tullut väliin, ja palokunta ehti paikalle vasta monen tunnin kuluttua. Mutta omituisinta asiassa oli se, että poliisit pidättivät musliminaiseen rakastuneen ja veivät hänet poliisiputkaan, jossa häntä pahoinpideltiin raakalaismaisesti. Taiben kylässä riehuneita muslimeja sen sijaan ei pidätetty eikä heille tehty mitään. Oikeutta muslimitapaan?

JPostin numerossa 22.11.05 julkaistiin Elwood McQuaidin kirjoitus otsikolla A War that´s strictly off the Record (sota, josta ei puhuta mitään). Referoin seuraavassa hänen kirjoitustaan.

Artikkeli alkaa kuvaamalla teini-ikäisten tyttöjen matkaa lokakuussa kristittyyn kouluunsa Posossa (Sulavesi) Indonesiassa. Heidän kulkiessaan kookoslehtojen läpi tien varteen piiloutuneet naamioidut jihadistit (pyhää sotaa käyvät muslimit) hyökkäsivät viattomien kristittyjen koulutyttöjen kimppuun. Viidakkoveitsiään heilutellen he ryntäsivät tyttöjen kimppuun silpoen heitä veitsillään. Uhrien kaatuessa maahan kirkuen kauhuissaan he alkoivat hakata heidän päätään irti ruumiista kilpaillen siitä, kuka ehtii saada eniten uhreja. He katkaisivat kaulan kolmelta tytöltä ja viilsivät kurkun auki kahdelta muulta.

Tehdäkseen asiansa täysin selväksi he kantoivat irti hakkaamansa päät paikallisen kirkon oven eteen.

Viikkoa myöhemmin kahta kristittyä tyttöä ammuttiin lähietäisyydeltä päähän samalla alueella. Molemmat uhrit taistelevat hengestään sairaalassa.

Mutta nämä tapaukset ovat vain pintaraapaisu siihen, mitä Indonesiassa tapahtuu, vakuuttaa McQauid.

Vuodesta 1998 vuoteen 2002 Indonesiassa murhattiin yli 10 000 kristittyä.

Aivan viime aikoina tehtiin 40 väkivaltaista hyökkäystä kristittyjä vastaan.

Jos lisätään tähän ketjuun kristittyjen pappien ja johtajien murhat satojen muslimien väkivallan takia suljettujen kirkkojen ohella, alamme saada pienoiskuvan siitä, mitä kristityille tapahtuu eri puolilla maailmaa.

Indonesian kristittyjen koulutyttöjen raaka murha osoittaa sen laajuuden ja päättäväisyyden, millä jihadistit ovat taistelemassa maailman herruudesta.

Se nostattaa vakavaa huolta, ja enemmänkin, pelottavia näköaloja länsimaisten demokratioiden tulevaisuudesta, joita muslimit pitävät vääräuskoisina juutalais-kristittyinä saarekkeina, jotka täytyy joko alistaa tai tuhota.

Jos asia on niin vakava kuin todisteet osoittavat, miksi täydellinen hiljaisuus? Miksi länsi ei vastaa millään tavoin ihmisyyttä vastaan tehtyihin loukkauksiin, joita muslimien suorittamat rikokset ovat?

Loukkaamisen pelko

Kun muslimi-jihadistien ohjaamat koneet iskivät Maailman kauppakeskuksen (WTC) torneihin New Yorkissa ja Pentagonin keskukseen Washingtonissa neljä vuotta sitten, miksi länsi pyrki painamaan asian villaisella ja torjumaan tosiasian, että rikolliset olivat kiihkomielisiä muslimeja?

Siksi, että se ei uskaltanut yhdistää kunniallisia lakia noudattavia muslimeja heidän islamilaisiin veljiinsä.

Maltillisia muslimeja ei sopinut moittia, meille kerrottiin. Todellakin, eivät he olleet syyllisiä, muuta se, etteivät he tuominneet hyökkäyksiä ja että suuri enemmistö heistä pysyi vaiti, oli kuurouttava.

Lontoon maanalaisten pommitusten jälkeen 2005, mikä on lähes jo unohdettu, Britti-hallituksen yksi ensimmäisistä toimista oli kutsua muslimijohtajat keskustelemaan vaikeuksista, jotka saattoivat heidät sellaiseen äärimmäiseen tekoon.

Uutisraportit Ranskan äskeisestä polttamisesta tuskin mainitsevat hälyttävän tosiasian, että Molotovin koktaileja heittelevät, varkaat ja tuhopolttajat olivat muslimeja, joita kiihotettiin, varustettiin ja todistettavasti ohjattiin paikoista heidän slummiensa ulkopuolella.

Syvissä itsetarkkailuissa piehtaroivat lännen johtajat kyselevät itseltään kasvavan terrorismin varjossa, mitä me teimme väärin saattaessamme muslimit kärsimään yhteisöissä, jotka he valitsivat kodikseen massa-siirtolaisuuden kautta, ja toisaalta, mitä muuta meidän tulee antaa vähentääksemme heidän kärsimyksiään?

On selvää, että me olemme sodassa. Mutta koska se kohdistuu pääasiassa kristittyihin ja heistä evankelisiin, ei-uskonnollisten hallitsema media vaikenee asiasta.

Kuulkaapa ääniä ympäri maailmaa: ”Ramadan ei ole laiskuuden aika”, kirkuu muslimisaarnaaja Australiassa. ”Ramadan on jihadin (pyhän sodan) aika sekä omaa itseään että vihollista vastaan.”

Hänen sanomansa on seuraava: Tämä on aika, jolloin uskollisten tulee päättävämmin pitäytyä koraaniin ja halukkaammaksi taistella vihollista eli länsimaailmaa vastaan. Ja sanoman ydin tähtää pimeän ajan koittavan Allahin suosiolla Amerikan ylle.

Tämä sanoma kuuluu kaikissa moskeijoissa kautta maailman, Jerusalemista Jakartaan ja Amerikkaan, kiihottaen nuoria miehiä ja naisia viemään soihtu tai pommivyö hääseremonioihin ja kookoslehtoihin vääräuskoisten surmaamiseksi.

Surullista myöntää, että yksi heikoimmista lenkeistä islamin pyhän sodan vastustamisen ketjussa, joka murhaa teini-ikäisiä kristittyjä koulutyttöjä, on lännen kristinusko, joka näyttää olevan enemmän huolestunut ”epätoivoisten kotirouvien” (desperate housewives, TV-sarja, jota pm Tony Blairin vaimo sanoo seuraavansa) ongelmista kuin islamin murhanhimoisen, kansainvälisen kampanjan uhrien todellisista tilanteista.

Kun tämä lenkki katkeaa, voi olla jo liian myöhäistä, päättää McQuaid artikkelinsa.

(Elwood McQuaid on USA:ssa asuva kristillisen sionistiliikkeen veteraanijohtaja.)

KASTEL 23.11.05

Gabriel