SUNNUNTAI 14.01.07

USA:N ULKOMINISTERI Gondoleezza Rice aloitti vierailunsa Lähi Itään tapaamalla lauantai-iltana Israelin ulkoministeri Tzipi Livnin, puolustusministeri Amir Pereztin, hänen apulaisensa kenraali Sneh´n, neuvonantajansa Amos Giladin ja sotilastiedustelun johtajan Amos Yadlinin sekä erikseen strategisten asiain ministeri Avigdor Liebermanin.

Rice ei todellakaan tuonut mitään uusia aloitteita. Hän vakuutti median edustajille, että jo kuolleeksi todettu ”tiekartta” on edelleen ainoa suunnannäyttäjä Israelin ja palestiinalaisten välisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Ainoa uusi asia tuli ilmi amerikkalaisen journalistin kysyessä Ricelta, pystyykö hän naimattomana ja lapsettomana ymmärtämään Irakilaisten hätää, mihin Rice totesi, ettei se estä hänen moraalista arviointiaan. Journalisti yritti suunnata saman epäilyksensä Livniin, minkä johdosta Rice oikaisi journalistia, että Livnillä on mies ja lapsiakin, mikä aiheutti Livnissä ministerin arvovallalle sopimattoman lähes hysteerisen reaktion.

Livni painotti vastauksessaan, ettei ole tarkoitus hypätä tiekartan määrittelemien vaiheiden yli. Hänen omasta suunnitelmastaan ei mainittu tiedostustilaisuudessa, kuten ei ole tietoa, miten Rice suhtautui Peretzin omaan rauhansuunnitelmaan, jos hän sen esitteli Ricelle.

Lieberman sen sijaan mainitsi Ricelle, että on vain ajan kysymys, milloin IDF joutuu palaamaan Gazan alueelle, ja että tilanteen pystyttämiseksi rauhallisena tarvitaan 30 000 miehen kansainvälinen joukko-osasto.

MIKSI SITTEN RICE tuli vierailulle, jos sille ei ollut mitään syytä? Tarkkailijat arvelevat, että Ricen vierailun varsinaisena tarkoituksena on yrittää saada ”maltillisten” arabimaiden, Persianlahden maitten, Saudi Arabian ja Egyptin kannatus Bushin uudelle Irakin suunnitelmalle. Nämä maat, joissa sunni-enemmistö pitää valtaa, ovat huolissaan shia-enemmistöisen Iranin mahdin kasvamisesta ja Iranin avoimesta pyrkimyksestä nousta suurvalta-asemaan Lähi Idän alueella ja laajentaa vaikutustaan maailmanlaajuiseksi.

EGYPTIN PRESIDENTTI Hosni Mubarak totesi äskettäin, että tiekartta epäonnistui ja tarvitaan uusi ohje.

Rice tapaa sunnuntaiaamuna PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin ja maanantaina on vuorossa pääministeri Ehud Olmert. Abbas kävi yllätysvierailulla Jordaniassa lauantaina saadakseen taustaa keskusteluilleen Ricen kanssa. Jordanialaisten lähteitten mukaan Abbas esittelee Ricelle suunnitelmansa tilapäisestä Palestiinan valtiosta väliaikaisin rajoin, mutta sen toteutuminen lienee mahdotonta Israelin vastustuksen ja palestiinalaisten sisäisten väkivaltaisuuksien vuoksi.

HAMASIN EDUSTAJA Ghazi Hamad totesi Ricen vierailun vain syventävän palestiinalaisten välisiä ongelmia ja että se palvelee USA:n ja Israelin etuja. Hamasin poliittisen apulaisjohtajan Marzukin mukaan Olmertin äskeinen Egyptin vierailu toi lisää ongelmia vankeinvaihdolle ja siirsi Gilad Shalitin vapauttamista.

Abbasin uskotaan vierailevan lähipäivinä Damaskoksessa, jossa hän tapaa sekä Hamasin Damaskoksessa asuvaa että Syyrian johtoa.

Israelin vankilassa viiteen elinkautiseen tuomittu Fatahin Tanzim-johtaja Marwan Barghouti tapasi arabikansanedustaja Muhammad Barakein äskettäin Rimonimissa. Barghouti vakuutti Barakeille, että Palestiinan valtion perustaminen 1967 tulitaukolinjoille, Jerusalem pääkaupunkina, pakolaisten paluuoikeus ja huomattavan palestiinalaisten vankien vapauttaminen ovat palestiinalaisten minimivaatimuksia. Barghouti ilmoitti Barakeille, että palestiinalaiset vangit aloittavat syömälakon, elleivät palestiinalaisten väliset väkivaltaisuudet lopu. Hän kehotti Israelin arabeja ottamaan entistä enemmän osaa vankien vapauttamisoperaatioon. Hän myös välitti ilmeisesti Abbasin lähettämän viestin, että Abbasin tulisi saada tavata Olmert lähitulevaisuudessa. vaikka ”Olmert ei ollut täyttänyt mitään päätöksistä, joita hän oli luvannut.”

OHJUSTENTORJUNTA JÄRJESTELMÄ, jolla pystytään poistamaan Kassam- ja Katjusha-rakettien aiheuttama uhka, tullaan valitsemaan parin viikon sisällä, kertoo puolustusministeriön edustaja. Ministeriö pyysi USA:lta lähempiä tietoja kahdesta järjestelmästä, Aegis meripuolustusjärjestelmästä ja maalle sijoitetusta THAAD (Theater High-altitude Area Defence) järjestelmästä.

Puolustusministeriön arvion mukaan järjestelmän saattaminen käyttökuntoon kestää ainakin kaksi vuotta päätöksestä, eräs potentiaalinen järjestelmä neljä vuotta. Kotimaisen Rafael-yhtiön ohjusten käyttöön perustuva järjestelmä (Arrow-3) on puolustusministerin mukaan suosituin tällä hetkellä.

ISRAEL koekäyttää lähiaikoina maailman suurinta ohjaajatonta lentokonetta (drone). Se on suunniteltu ballististen ohjusten torjuntaan. Se pystyy tunnistamaan lähestyvät ohjukset ja tuhoamaan ne ohjuksillaan.

IDF:N SOTILAAT  löysivät perjantaina 32-kilon pommin Jeninistä etelään. Pommi löydettiin tien viereen kaivetusta syvennyksestä ja se oli ilmeisesti tarkoitettu sytytettäväksi sotilaspartioita vastaan.

Aiemmin sotilaat löysivät samalta alueelta 69-kilon pommin. Pioneerit räjäyttivät ne vaarattomasti.

OIKEUSMINISTERIÖ julkistanee syytteet pääministeri Olmertia vastaan vielä tällä viikolla, kertoi TV-kanava 10 eilen illalla. Syyte koskee Leumi-pankin ostotarjouksia Olmertin tullessa talousministeriksi Netanyahun jälkeen. Syytteen mukaan Olmert muutti tarjouspyyntöjä siten, että ne suosivat hänen kahta ystäväänsä. Olmertilla oli suhteita lakifirmaan, joka hoiti toisen tarjoajan tarjousasioita. Oikeusministeriön mukaan poliisi aloittaa rikostutkinnat asian johdosta lähi päivinä.

IRANIN PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad vierailee Etelä Amerikan valtioissa, joissa vasemmisto on ottanut vallankahvan. Venezuelan presidentti Hugo Chavezin kanssa presidentti kaulaili luvaten kuolemaa USA:n johtamalle imperialismille. He sanoivat, että  äskettäin perustettu 2 miljardin USD:n (tai Euron) rahasto tullaan käyttämään niitten hallitusten tukemiseen, jotka ponnistelevat Amerikan vaikutusvaltaa vastaan. Ahmadinejad jatkaa vierailuaan Venezuelasta Nicaraguaan ja Ecuadoriin. Iranin vaikutuksen kasvu Etelä Amerikan öljyvaltioissa on alkanut herättää huolestumista USA:n johdossa.

Iran irrottautui äskettäin dollarin käyttämisestä öljykaupoissaan ja siirtyy Euroon.

LIBANONIN vuoren mufti  sheikki Muhammad Ali al-Jozo alkoi äänekkään kampanjan Nasrallahin johtamaa Hizbullah-järjestöä vastaan. Hän syyttää järjestöä Beirutin valtaamisesta ja nimittää Beirutin Rial EL-Solh- aukiolla teltoissa asuvia Hizbullahin kannattajia miehittäjiksi, jotka ostavat asuntoja Beirutin keskustasta, perustavat sinne liikkeitä, moskeijoita, huoltoasemia ja pyrkivät näin valtaamaan kaupungin. Hizbullah käyttää tuhoutuneiden kylien ja siltojen jälleenrakentamiseksi saamiaan varoja kiinteistöjen hankintaan ja maksaa 20 USD jokaiselle sen mielenosoituksiin osallistuvalle. Hän vähättelee ja pilkkaa Hizbullahin esittämää ”jumalallista” voittoa Israelista ja varottelee tämän ”mafiajärjestön” tuomista vaaroista Libanonille, jotka saavat maan entistä kiinteämpään siteeseen Syyrian ja Iranin kanssa. (www.ynetnews.com)

ENTINEN PÄÄRABBI ja Rishon Legionin sefardi-rabbi Mordechai Eliyahu esittää vakavan syytöksen sairaaloiden aborttia suositteleville asiantuntijakomiteoille: ”Onko moraalisesti oikein murhata äitinsä kohtuun syntymätön ihmisalkio, jolla on sielu ja sydän? Egyptissä oli komitea, jonka suosituksen mukaan oli oikein kylpeä juutalaisten lasten veressä.”  Eliyahu syyttää aborttien tekoon osallistuvia lääkäreitä murhasta ja lisää, että Israelin perustamisesta lähtien lähes miljoona juutalaista on murhattu äitinsä kohtuun.

VUONNA 2006 terveysministeriön mukaan jokaista 1000 syntymää kohti tehtiin 140 aborttia.

Vuonna 2004 sairaalakomiteat suosittelivat vanhemmille 21 286 aborttia, 400 pyyntöä kiellettiin.

USEIMMAT ABORTIT johtuvat raiskauksesta, insestistä tai avioliiton ulkopuolisista suhteista.

18 % suosituksista annettiin synnytyksen mahdollisesta psyykkisestä tai fyysisestä vahingosta äidille.

10 % suosituksista koski naisia alle 17-vuotta tai yli 40-vuotta. (www.ynetnews.com)