TIISTAI 05.09.06

1.        POLITIIKKAA

EGYPTI on aivan yhtä paljon huolissaan Iranin vaikutuksen noususta kuin Israel, joskin ehkä eri syystä. Israelille Iranin mahdin ja vaikutuksen kasvu merkitsee huolta Israelin kansan ja valtion tulevaisuudesta, Egyptin viranomaiset pelkäävät Iranin levittämää ääri-islamilaisuutta ja terrorismin tukemista. Tämä uhka kasvaa Egyptin edustajien mielestä moninkertaiseksi, jos Iran saa ydinaseen.

AJC:n (American Jewish Congress) delegaatio, johon kuuluivat AJC:n ulkoasioitten johtaja Jason Isaacson, AJC:n presidentti Robert Goodkind ja hallituksen jäsen Barry Wallach, tapasi Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheitin, tiedustelupäällikkö Omar Suleimanin ja presidentti Hosni Mubarakin neuvonantajan Osama El Bazin, sekä Egyptin ihmisoikeuksien virkailijoita, Al-Ahram poliittisen ja strategisen tutkimuksen keskuksen analysoijia, Egyptin ulkoministeriön avustajia sekä USA:n ja Israelin diplomaatteja.

Isaacson kertoi erään virkailijan puhuneen kansainvälisen yhteisön lapsellisesta tavasta suhtautua Iraniin. Virkailijan mukaan ei ole realistista uskoa, että keskustelut Teheranin kanssa saavat sen muuttamaan suuntaansa, vaan tulee käyttää sanktioita. Egyptin viranomaiset ovat huolissaan Iranin vaikutusvallan kasvusta Lähi Idässä, ja siitä, että se pyrkii rakentamaan Hizbullahin tapaisia järjestöjä Saudi Arabiaan ja Jemeniin. Tässä Egyptin tuntemukset, vaikka niitä ei julkisuudessa korostetakaan, ovat hyvin samansuuntaisia kuin USA:n ja Israelin. Egypti vastustaa voimatoimien käyttöä Irania vastaan.

Toinen egyptiläisiä huolettava asia on Israelin ja palestiinalaisten välisten rauhankeskustelujen juuttuminen paikoilleen. Isaacson kertoi saaneensa vaikutuksen, että Egyptillä on paljon enemmän yhteistä Israelin kanssa kuin aiemmin, eikä libanonilaisen Kanan kylän pommituksen aiheuttama hetkellinen epämukavuus ole sitä muuttanut. Egypti ei katsonut ollenkaan pahalla sitä, että IDF iski rajusti Hizbullahia vastaan.

AJC:n delegaatio saapui Israeliin eilen ja tapasi pääministeri Olmertin, joka ilmoitti uskovansa Libanonin armeijan ja YK:n turvajoukkojen asettumisen Libanonin eteläosaan rauhoittavan Hizbullahia.

SINN FEIN johtaja Gerry Adams saapuu Israeliin tänään. Hän ilmoitti halunsa tavata Israelin poliittisia johtajia, mutta koska Adams tapaa Ramallahin vierailunsa ja Abbasin tapaamisensa ohella myös Hamasin kansanedustajia, hallituksen päätöksen mukaisesti sen virkailijat eivät voi tavata häntä. Hallitus voi kuitenkin tehdä asiassa poikkeuksen, sillä Adams vaikutti ratkaisevasti Pohjois-Irlannin rauhanprosessin onnistumiseen johtaessaan Sinn  Fein poliittista puoluetta, jolla oli suhteita Iranin tasavaltalaiseen armeijaan, puolisotilaalliseen ryhmään, joka ajoi Pohjois-Irlannin eroa Englannista ja liittymistä Irlannin yhteyteen. 

Adamsin toimiston virkailijat ilmoittivat, että tämä on tietenkin valitettavaa, koska he uskovat vuoropuhelujen tärkeyteen, vaikka olosuhteet eivät olekaan samat kuin heidän tapauksessaan. Adams tapaa Peresin rauhankeskuksen virkailijoita sekä israelilaisten että palestiinalaisten vapaitten yhdistysten (NGO) jäseniä.

PÄÄMINISTERI EHUD OLMERT tunnusti eilen Knessetin ulko- ja puolustusasiain valiokunnassa, ettei realingment-suunnitelma (juutalaisten karkottaminen Juudean ja Samarian sydänmailta) ole enää ajankohtainen. Hänen kansliansa virkailijat ovat tosin vihjailleet tällaista jo jonkin aikaa, mutta Olmert puki tuon sanoiksi julkisesti vasta eilen. Hän kuitenkin vakuutti, että suunnitelma sinänsä on oikea, mutta olo-suhteet ovat muuttuneet ja asioitten tärkeysjärjestys on nyt toinen. Suunnitelma hyllytetään, ei hylätä.

Tärkeysjärjestyksen kärkeen ovat nousseet tarpeet keskustella naapurien kanssa Iranin uhkasta ja siitä, voidaanko rauhankeskusteluja Palestiinan Auktoriteetin kanssa elvyttää, kertoo Kadiman kansanedustaja Otniel Schneller, joka on suurimmaksi osaksi vastuussa Olmertin suunnitelmasta.

KADIMA-PUOLUEEN TULEVAISUUTTA suunnitellaan perustamalla haaraosastoja eri puolille maata. Kadima on ollut siitä erikoinen, ettei sillä ole ollut puolueorganisaatiota eikä suurta virkailijoitten armeijaa kuten esim. Labourilla ja Likudilla. Kadima aikoo palkata puoluevirkailijoita vain vaaleja varten, sen haaraosastot on tarkoitus kehittää toimistoiksi, ”Kadima-taloiksi”, jotka johtavat  sosiaali-taloudellisia projekteja koordinoiden samalla poliittista aktiviteettia maakunnissa. Olmert oli koonnut useita Kadimaa tukevia kaupunginjohtajia keskusteluihin, joitten yhteydessä hän sanoi pysyvänsä pääministerinä vielä seuraavankin vaalikauden. Monet poliittiset vasemmistojohtajat ja esim. Peace Now painostusryhmä ovat vaatineet Olmertia, että koska hänen Kadima-puolueensa asettama päämäärä ja sen ainoa tarkoitus Juudean ja Samarian karkotussuunnitelman toteuttamiseksi on kuollut, puolue tulee hajottaa, koska sillä ei ole mitään poliittista ohjelmaa, ja se tosiasiassa toteuttaa oikeistolaista politiikkaa. Myös Labour-puolueen vetämistä pois hallituksesta on vaadittu.

JOSSI BEILIN, MERETZ, vaatii Madrid II kansainvälisen kokouksen kutsumista kokoon.

EFFIE EITAN, NU/NRP, vaatii Olmertin hallituksen korvaamista kansallisella hätätilahallituksella, koska nykyisen hallituksen ainoa agenda on hengissä säilyminen, mikä antaa kuvan naapurimaille, että Israel on hajoamassa ja että se on kykenemätön ratkaisemaan päivänpolttavia ongelmia.

EGYPTIN, YHTYNEITTEN EMIIRIKUNTIEN JA SAUDI ARABIAN ulkoministerit kokoontuvat tänään tiistaina Kairoon keskustelemaan arabiliiton rauhansuunnitelmasta, joka on tarkoitus esittää YK:lle kuun loppupuolella. PLO:n ulkoministeri Farouk Kaddoumi luultavasti osallistuu myös keskusteluihin.

Israelissa ei odoteta mitään uutta Kairon kokouksesta, mutta se seuraa tarkkaavaisena sen edistymistä. YK:n pääsihteeri Annan mainitsi Ammanissa saaneensa arabiliitolta pyynnön, että YK:n turvallisuusneuvosto käsittelisi rauhanneuvotteluja ja antaisi niille uutta vauhtia. Arabiliiton suunnitelman taustalla on Saudi Arabian rauhanaloite, joka hyväksyttiin Beirutin arabiliiton kokouksessa maaliskuussa 2002.

Viikon lopulla Israeliin saapuvat Englannin pääministeri Tony Blair, Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov sekä Italian ulkoministeri Massimo d´Alema, jotka varmaankin puuttuvat myös näihin asioihin. Ramallahissa on suunnitteilla mielenosoituksia Blairin mahdollista vierailua vastaan, koska ”hänellä on libanonilaisten verta käsissään”. Myös USA:n valkoisen talon tiedustelukomitean delegaatio on vierailulla Israelissa. Ulkoministeri Livni puolestaan matkustaa Yhdysvaltoihin ensi viikolla.

ENGLANTI, RANSKA, SAKSA JA ITALIA ovat kieltäneet USA:sta Israeliin sotilastarvikkeita kuljettavilta koneilta välitankkauksen kentillään. Tämän johdosta ne joutuvat lentämään puolityhjinä.

KOFI ANNAN kertoi Ammanissa, että sekä Israel että Hizbullah ovat pyytäneet häntä toimimaan välittäjänä vankien vaihto-operaatiossa, jossa kaksi Hizbullahin kaappaamaa IDF:n sotilasta vapautetaan Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiviä libanonilaisia vankeja vastaan. Israel sanoo, että Hizbullahin tulee vapauttaa vangit ilman ehtoja YK:n päätöslauselman 1701mukaan.

PALESTIINAN VASTARINTAKOMITEAN (PRC) kaappaaman korpraali Gilab Shalitin vapauttamisesta on saatu aikaan sopimus. Sen mukaan Shalit luovutetaan Egyptin viranomaisille. Israel vapauttaa 300 vankia samaan aikaan, ja toiset 300 kun Shalit on vapautettu ja 200 kuukauden lopussa, kertoo Bahrainissa ilmestyvän Al-Halij lehden reportteri keskusteltuaan Mahmoud Abbasin kanssa. Olmert sanoo, ettei hän tiedä asiasta mitään eikä Abbaskaan enempää kuin Pereskään myönnä tietävänsä sopimuksesta.

Olmert on luvannut tavata Abbasin vasta sitten, kun Shalit on vapautettu. Ylirabbi Lau on antanut tulkintoja, joitten mukaan ei ole halachan mukaan oikein maksaa ihmisestä enempää kuin mikä hänen arvonsa on. Siten satojen vankien vapauttaminen yhtä sotilasta vastaan on halachan mukaan väärin.

ISRAELIN VIRANOMAISET ovat huolissaan tiedoista, että ihmisoikeusjärjestöt Euroopassa keräävät todisteita Israelin viranomaisia vastaan sotarikoksista. He seulovat poliitikkojen ja sotilasvirkailijoitten lausuntoja löytääkseen niistä tukea väitetyille etnisille puhdistuksille ja sotarikoksille. Tämä aiheuttaa sen, että monet upseerit ja päätöksentekijät harkitsevat kahdesti ennen Euroopan matkaansa.

60-VUOTIASTA MIESTÄ puukotettiin tiistaiaamuna Atarotin teollisuusalueelle Jerusalemista pohjoiseen. Alueella työskentelee eri laitoksissa n. 4000 työntekijää, heistä 1500 arabeja. Puukotettu mies kertoi tunteneensa iskun hartioissaan ja kääntyessään katsomaan taakseen näki nuoren arabin juoksevan karkuun, joka jätti veitsen haavaan. Uhri on kohtalaisessa kunnossa.

TERRORI-ISKU AMMANISSA. Terroristi avasi tulen turistiryhmään maanantaiaamuna Ammanissa vanhassa roomalaisessa amfiteatterissa. Yksi englantilainen turisti kuoli ja viisi muuta, kaksi brittinaista, australialainen nainen, uusseelantilainen nainen ja tanskalainen mies, haavoittui tulituksessa. Yksi poliisi haavoittui lievästi. Ampuja saatiin kiinni, hän on Jordanian kansalainen mutta palestiinalaista syntyperää.

Jordaniassa säädettiin uusi laki, joka kieltää kiihottavien saarnojen pidon moskeijoissa. Toinen äskettäin säädetty laki säätää yksityiskohtaisesti, mitkä toimet voidaan katsoa terrorismiksi.

KRISTILLISET SIONISTIT syyttävät Latinalaisen patriarkan ja kolmen Jerusalemissa toimivan kirkonjohtajan  laatimaa kirjelmää yksipuoliseksi, vääräksi ja kiihottavaa kieltä käyttäväksi, joka täysin jättää huomiotta Hamasin hallituksen pyhän sodan päämäärät ja tämän hallituksen tukeman terrorismin.

Latinalaisen patriarkan Michel Sabbahin, joka on palestiinalainen, kirjelmässä sanotaan mm: Kristillinen sionismi on moderni teologia ja poliittinen liike, joka sisältää Sionismin aseman sen äärimmäisessä ideologisessa muodossaan, ollen siten ristiriidassa oikeudenmukaiselle rauhalle Palestiinassa ja Israelissa. Kristillinen sionismi on väärä oppi, joka korruptoi raamatullisen sanoman rauhasta, oikeudesta ja anteeksiannosta.

Evankeliset johtajat sanovat vastauksessaan, että Kristillinen sionismi uskoo Raamatun sananmukaiseen tulkintaan ja hylkää korvausteologian, joka on ollut johtava aate vuosisatojen ajan juutalaisten vainoamisessa ja antoi tuen holokaustille. ”Kristillinen sionismi ei ole vääräoppinen. Me rukoilemme rauhaa, mutta toteamme surullisesti, että Palestiinan nykyinen hallitus on täysin keskittynyt Israelin tuhoamiseen.”

(JPost 05.09.06 Etgar  Lefkovits)