TORSTAI 22.03.07

  1. TURISTIEN SURKEUDET Ben Gurionin lentokentän turvallisuustarkastuksissa ovat nousseet

lehtiotsikoihin saakka. Asia sai uutta pontta erään naisturistin tehtyä valituksen hänen yksityisyytensä loukkaamisesta, koska hänet määrättiin riisuutumaan alasti, naisvirkailija kopeloi hänen rintojaan ja lopuksi käski hänet kyyristymään ja tutki taskulampun avulla hänen takamustaan varmistaakseen, ettei hän ollut kätkenyt mitään kiellettyä salaisiin paikkoihinsa.

ENTINEN LENTOKENTTÄVIRKAILIJA, joka oli työskennellyt Israelin kolmella lentokentällä Atarotissa, Ben Gurionilla ja Eilatissa kuten myös Israelin terminaaleissa ulkomailla, vakuuttaa ”etnisen turvallisuus-tarkkailun” olevan paikallaan, koska hänen mukaansa juutalainen tuskin tulee Israeliin tuhotakseen itsensä ja muita sen mukana, vaan siksi, että hän rakastaa Israelia. Hän olettaa, ettei tämä välttämättä ole arabien ja ei-juutalaisten Israelin matkaajien asenne, ja että arabeja epäillään enemmän kuin muita ei-juutalaisia.

Hän kuitenkin tunnustaa, että arabeja toimii myös kenttävirkailijoina, eikä heitä pidetä sen epäluotettavimpina kuin muitakaan virkailijoita.

ISRAELIN LENTOKENTILLE on tarkoitus lähiaikoina asentaa uudet läpivalaisulaitteet, joiden uskotaan parantavan matkailijoille aiheutettua epämukavuutta ja nopeuttavan turvallisuustarkkailua.

Jotkut arka-hipiäiset vain arastelevat jo valmiiksi, sillä laitteet ”riisuvat” jokaisen sen läpi kulkevan.

  1. EILEN AAMULLA  suurella fanfaarilla ja muhkeilla uhkauksilla  alkanut yleislakko lopahti iltaan

mennessä kokonaan, ja tänään työntekijät palaavat työpaikoilleen kuten mitään ei olisi tapahtunut. Useita lentovuoroja kuitenkin ehdittiin perumaan, mutta yhtä monia päästettiin sekä tulemaan että lähtemään lakosta huolimatta. Tämän ”yleislakon” mielekkyydestä keskustellaan vielä kärkevästi.

JOUKKO ENGLANTILAISIA  jalkapallofaneja oli niiden joukossa, jotka pääsivät laskeutumaan Ben Gurionille. He tulivat kannustamaan Englannin jalkapallojoukkueen peliä Israelin vastaavaa yhdistelmää vastaan lauantaina, jossa he uskovat vievänsä voiton ja tärkeät Euro 2008 karsintapisteet kotiin.

Nämä fanit ovat siitä erikoisia, että he yhdistävät matkaansa käynnin Yad Vashem holokaustmuseossa perjantaina osana ystävyyskampanjaansa sekä osallistumisen huutosakkina kuudentoista englantilais-nuoren jalkapallomatsiin samanikäisiä Israelin arabeista ja juutalaisista koottua joukkuetta vastaan Tel Avivissa perjantaina iltapäivällä. Näitten jalkapallofanien halusta osoittaa ystävyyttään juutalaisille ja Israelille on tullut käytäntö, jonka he ovat yhdistäneet ottelujen seuraamiseen käymällä juutalaisille tärkeillä ja muistorikkailla paikoilla – sekä positiivisia että negatiivisia muistoja herättävillä.

  1. USA:N ULKOMINISTERI Gondi Rice, kuten häntä USA:ssa tuttavallisesti kutsutaan, saapuu

sunnuntaina Israeliin tavattuaan ennen sitä Egyptin johtajia ja jatkaa sitten matkaansa Jordaniaan, Saudi Arabiaan ja Emiirikuntiin, joita on alettu kutsua ”arabikvartetiksi”.

Kaksipäiväisen Israelin vierailunsa aikana Rice aikoo tavata sekä Ehud Olmertin että Mahmoud Abbasin kahteen kertaan ”saadakseen paremmin iskostettua järkeä näitten paksupäitten kalloihin”, eli antaakseen heille äidillisiä ohjeita, miten hiekkalaatikolla tulee käyttäytyä.

Olmertille Rice yrittää vakuuttaa, että hänen tulee kehittää ja värittää Israelin ulkoministerin ideoimaa termiä poliittisesta horisontista siten, että siitä tulee houkuttelevampi palestiinalaisille.

ERIMIELISYYKSIÄ on USA:n ja Israelin näkemysten välillä, joita tarkkailijat näkevät kahdella suunnalla:

ENSIMMÄISEKSI Israel haluaa täydellistä PA:n uuden yhteishallituksen boikottia, mutta USA haluaa pitää yhteyttä sen ministereihin, jotka eivät ole sidoksissa Hamasin kanssa.  USA:n pääkonsuli Jerusalemissa Jacob Walles on jo tavannut tällaisia PA:n ministereitä.

TOISEKSI Rice ottanee esille Israelin hallituksen jo kerran hyllyttämän idean poliittisesta näköalasta, eli keskustelujen tulee jatkua muillakin aloilla kuin turvallisuus- ja ihmisoikeuskysymyksissä.

kvartetti tukee täysin Ricen pyrkimyksiä edistää keskusteluja Olmertin ja Abbasin välillä tarkoituksella selkeyttää poliittista horisonttia Palestiinan valtion perustamiseksi sekä Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin lopettamiseksi. Rice tähdensi tätä todistaessaan kongressin alakomitealle, joka valvoo ulkomaista apua, todeten: ”On tärkeää, että palestiinalaiset tajuavat heidän tulevaisuutensa lepäävän maltillisten voimien kuten Abbasin varassa”. Rice pyrkii saamaan tämän näkökannan myös Abbasin tajuntaan.

BUSHIN HALLITUS pienensi jo kerran hyväksyttyä 86.4 miljoonan USD strategista avustuspakettia PA: le puoleen voidakseen paremmin valvoa, etteivät varat joudu Hamasin käsiin. Tämä tulee olemaan entistäkin vaikeampaa yhteishallituksen sisällä, jota Ismail Haniyeh (Hamas) johtaa. Edellisen Haniyehin hallituksen aikana EU:n 700 miljoonan USD tuki ja Israelin tilittämät 100 miljoonaa USD on PA:n uuden talousministeri Salam Fayyadin mukaan käytetty tavalla, jota ei ole pystytty jäljittämään.

  1. USA:N KONGRESSIN EDUSTAJAINHUONEEN  jäsenistä yli puolet oli allekirjoittanut vakavan

vetoomuksen, joka luovutettiin EU:n USA:ssa vierailevalle ulkomaanjohtajalle Javier Solanalle tiistaina. Vetoomuksessa kehotetaan Solanaa ja EU:ta pysymään lujana PA:n hallitukselle asetetuissa tukirajoituksissa, kunnes se on tunnustanut kvartetin sille asettamat kolme ehtoa.

Solana tähdensi vastauksessaan, että EU:n politiikka tuen siirtämiseksi tulee jatkumaan, ja ettei EU tule antamaan suoraa tukea PA:n hallitukselle.

PA:N PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh kertoi Corriere della Serassa olleen uutisen mukaan, että Italian alivaltiosihteeri Vittorio Craxi, joka edustaa Italian ulkoministeri Massimo D´Alemaa, oli vakuuttanut tukevansa kvartetin julistaman boikotin lopettamista. (JP H L Kreiger)

  1. talousministeri Avraham Hirschon katsoo, ettei hänellä ole mitään syytä erota ministeriöstään,

vaikka poliisi jatkaa hänen kuulustelujaan. Hän sai tukea oikeuskansleri Menahem Mazuzilta, joka totesi, ettei häntä voida pakottaa eroamaan. Kadima-puolueen sisällä kuitenkin haetaan uutta ehdokasta talousministeriksi, mikä enteilee, ettei tilanne voi jatkua tällaisena.

Hirschonia vastaan tehdyt syytökset ovat vetämässä mukaan pääministeri Olmertin, jolle tämän epäilyksen mukaan Hirschon antoi osan kähveltämistään varoista. Olmert  kampanjoi silloin puolueen puheenjohtajuudesta Sharonia vastaan.

  1. ISRAELIN DRUUSINAISTEN ongelmista on kaksi ajankohtaista esimerkkiä, jotka ovat yltäneet myös

lehtien palstoille.

Aiemmin tässä kuussa druusikaunotar Angelika Faris oli valittu kamppailemaan Israelin kauneimman naisen kunniasta. Mutta sitten druusi-vanhemmisto kokoontui tutkimaan asiaa ja totesi, ettei druusinaisen häveliäisyyssäännöt salli hänen ottavan osaa tilaisuuksiin, joissa hän joutuu esiintymään paljastavissa vaatteissa ja jopa uimapuvussa julkisesti. Faris sai tappouhkauksia, ja oli pakotettu luopumaan.

Toisen esimerkin alkutahdit soitettiin eilen. Nuori druusinainen palkattiin virallisesti Israelin poliisivoimiin eilen pidetyssä virkapuvun luovutus- ja virkavalan vannomistilaisuudessa. Tämä 22-vuotias poliisiupseeri on kotoisin Shfaramin kylästä ja hän on suorittanut tutkinnon kriminologiassa ja opetusalalla. Hänen tehtävänään on toimia kotiväkivallan tutkijana, missä hänen uskotaan pystyvän miestutkijoita paremmin ymmärtämään naisten ongelmia. 

DRUUSIVANHEMMISTO  koottiin hätäkokoukseen tutkimaan asiaa. Eräs heistä, sheikki Mzafik Terif, laati vanhemmiston nimissä kirjelmän, jossa ilmoitetaan druusi-yhteiskunnan vastustus druusi-naisen palkkaamisesta poliisivoimiin. Hän osoitti kirjelmän sekä poliisitarkastaja Moshe Karadille että sisäisen turvallisuuden ministeri Avi Dichterille.

POLIISIN EDUSTAJA ilmoittaa, että Israelissa on vapaus jokaisen itse valita ammattinsa, eikä ole mitään syytä estää tätä poliisiupseeria toimimasta valitsemassaan ammatissa.

TARBA-KLAANIIN  kuuluva nuori poliisiupseeri kertoo kuukausimäärin taistelleensa druusi-yhteisön vastustusta vastaan, jonka käsityksen mukaan naisen työskenteleminen itsenäisessä ammatissa vaikeuttaa naisen perheen muodostamista ja lasten kasvatusta. Nainen itse kuten hänen miesystävänsä olivat aluksi epätietoisia asiasta, mutta myöntyivät siihen molemmat. Hän palvele Misgav-asemalla lähellä kotiaan.

ISRAELIN DRUUSIT palvelevat maan puolustusvoimissa, mutta Golanin ylängöllä asuvia se ei koske.

  1. YEROHAMIN KAUPUNKI Negevissä tunnettiin viehättävästä lammikostaan aina vuoteen 2000.

Silloin 9 500 asukkaan kaupungin jätevedet, joita kertyy vuosittain miljoonan kuutiometriä, pääsivät viemärilaitoksen romahtaessa lammikkoon saastuttaen sen käyttökelvottomaksi.

Lammikko rakennettiin vuonna 1998.

JUUTALAINEN KANSALLISRAHASTO (JNF) on laatinut suunnitelman, jolla se pyrkii uutta jäteveden puhdistusmenetelmää käyttäen uudistamaan lammikon sen entiseen loistoonsa.

Varoja operaatiolle on varattu 10 miljoonaa USD. Suunnitelmiin kuuluu linnuntarkkailukeskus, pitkä viehättävä puistokäytävä, 1600 dunamin (400 eekkerin) viherpuisto ja hotelleita.

Tällä hetkellä lammikko on saastunut eikä siihen saa koskea. Puistosta vain osa on käytössä.

Mutta lammikko aiotaan kehittää sekä kalojen että ihmisten käyttöön sopivaksi.

JNF:n suunnittelu- ja strategiaosaston johtaja Ishay Shechter uskoo, että hänen näkynsä ”Yehoram – lammikkokaupunki” tulee toteutumaan vielä seuraavan vuoden kuluessa.

  1. UUTISOTSIKOITA

ARABIKANSANEDUSTAJA  Taleb al-Sana (United arablist) vaatii maailman maita asettamaan maailmanlaajuisen boikotin Israelille. Hän perustelee vaatimustaan sillä, että Israel edelleen tukee ”laittomia settlementtejä” polkien kaikkia kansainvälisiä sääntöjä ja lakeja.

VASEMMISTON JA ARABIEN äänin Knessset päätti perustaa arabiankielisen akatemian Israeliin.

YKSI KUOLI ja 8 haavoittui palestiinalaisten välisissä taisteluissa Gazassa keskiviikkona. Fatahin edustaja syytti, että Hamasin pyssymiehet aloittivat tulituksen Fatahin joukkoja vastaan.

TAISTELUT LEVISIVÄT Gazan kaupunkiin, joissa tänä aamuna ilmoitetaan 45-vuotiaan miehen kuolleen.

HIZBULLAHIN APULAISJOHTAJA Naim Qassem kertoi lehtihaastattelussa, ettei järjestön luopuminen aseistaan ole mahdollista. Hän lupasi, että mielenosoitukset hallitusta vastaan uusitaan tulevaisuudessa.

GAZASSA KESKIVIIKKONA kidnapattu professori Hamd Al-Sousi vapautettiin tänään.

Hän oli UNRWA:n autossa ajamassa kotiinsa moskeijan iltarukouksista, kun neljä oletettavasti Fatahin pyssymiestä pysäytti auton ja vei hänet mukanaan.

Italialaisesta journalistista eikä Gilad Shalitista tiedetä mitään. He ovat ehkä al-Qaida Palestiinan vankeina.

TRIPOD- sivun ongelmien takia olen siirtänyt artikkelit ja kirjoitukset uudelle w-sivuille osoitteisiin

http://israelupdate.achlak.net ja http://israblockupdate.blochspot.com , pyydän käyttämään jompaa kumpaa osoitetta.