TORSTAI 25.01.07

PRESIDENTTI MOSHE KATSAV syytti eilen illalla pitämässään hyvin tunnepitoisessa ja hyökkäävässä puheessaan median edustajille mediaa, poliisia ja oikeuskansleri Menachem Mazuzia ”noitavainoista”, ja lupasi taistella viimeiseen asti todistaakseen syyttömyytensä ja puhdistaakseen nimensä.

Katsav ei myöntänyt syyllistyneensä mihinkään väärään: ”En ole koskaan haavoittanut yhtään miestä tai naista”, hän totesi. Hänen puheensa sävy ei vakuuttanut kuulijoita, päinvastoin monet heistä pitivät sitä presidentin arvolle sopimattomana ja joku arvostettu professori vertasi sitä rikollisliigan johtajan esiintymis-tapaan. Katsav lupasi, että jos asian julkisen kuulemisen jälkeen häntä syytetään virallisesti, hän eroaa välittömästi, mutta näissä olosuhteissa hän pyysi Knessetin valiokunnalta tilapäistä virkavapautta ilmoittamatta aikamäärää, mutta valiokunnan enemmistö puoltaa vapautusta kolmeksi kuukaudeksi.

HaaRETzin suorittaman kyselyn mukaan valiokunnan enemmistö kannattaa Katsavin esitystä, mutta sille on tehty toinen esitys, jonka mukaan Katsav tulisi erottaa välittömästi. Sillä ei ole kahden kolmasosan eli 19 jäsenen kannatusta valiokunnan 25 jäsenen keskuudessa. Valiokunta päättää asiasta tänään.

KATSAVIN VIRKAVAPAUDEN ajan Knessetin puhenainen Dalia Itzik toimii presidenttinä.

SEURAAVAN PRESIDENTIN valintaa valmistellaan kaiken aikaa. Hallituksen varapääministeri Shimon Peres ilmoitti olevansa kiinnostunut asiasta, mutta vain avoimin kortein, ei suljetuin vaalilipuin. Peres myös totesi, että hänellä olisi ollut todisteita Katsavin naisseikkailuista ja yhteyksistä rikollisiin jo vuonna 2000, mutta hän kielsi vaali-avustajiaan käyttämästä tätä.

PÄÄMINISTERI Ehud Olmert liittyi ulko-oikeusministeri Tzipi Livnin mukana Katsavin kivittäjiin eilen illalla Herzlian puheessaan vaatien Katsavia eroamaan maan edun tähden.

Olmert puoltaa aatetoveriaan Peresiä presidentiksi.

PROFESSORI Amnon Rubinstein toteaa, ettei Katsavin ole pakko erota tässä vaiheessa.

Haredia edustavat kansanedustajat eivät puolla presidentin erottamista.

PRESIDENTTI Moshe Katsavin vaimo Gila on ollut uskollisesti miehensä rinnalla kaiken aikaa.

Moshe Katsav muutti perheensä mukanaan Israeliin pienenä poikana. Hän kasvoi pienessä Malachin kylässä Tel Avivin ja Gazan välillä.

MIESTEN JA NAISTEN EROTTAMINEN Egged bussiyhtiön 30 bussilinjalla on herättänyt ansaittua kummastelua ja ärtymystä varsinkin naisturistien ja -asukkaittenkin keskuudessa. Määrätyt uskonnolliset juutalaissuunnat eivät salli sitä, että nainen istuu miehen edessä. Tämän takia miesten tulee istua busseissa edessä ja naisilla varatut paikat ovat bussin takaosassa. Jotkut sitkeät naiset ovat itsepäisesti pitäneet kiinni oikeudestaan istua missä haluavat vain saadakseen osakseen joittenkin miesmatkustajien kiihkeät huudot ja solvaukset ja joissakin tapauksessa uhkaukset väkivallasta. Kuljettajat eivät puutu asiaan, koska bussiyhtiö määrittelee periaatteet, joilla yhtiön busseja hoidetaan.

TUNNETTU KIRJAILIJA  Naomi Ragen puuttui asiaan vaatien oikeuslaitosta kieltämään sukupuolten erottelemista julkisilla bussilinjoilla.

BETLEHEMIN KRISTITYT ovat pitäneet hyvin matalaa profiilia suhteessaan Palestiinan Auktoriteettiin ja niihin rikollisjengeihin, jotka heitä ahdistelevat. Nyt he ovat uskaltanet tulla julkisuuteen, koska hyökkäykset ja heidän omaisuutensa ryöstöt ovat kasvamassa. Monet kristityt perheet kertovat lähettäneensä kirjeitä Abbasille, Vatikaaniin, kristillisten kirkkojen johtajille ja Euroopan hallituksille valittaen heihin kohdistettuun painostukseen ja rikoksiin, mutta kukaan ei kuuntele heitä.

Eräs ahdistettu kristillisen perheen jäsen Samir Qumsiyeh, joka omistaa Beit Sahurissa yksityisen TV-aseman, kuvailee tilannetta erittäin vaaralliseksi. Hän epäilee, ettei 15 vuoden jälkeen Betlehemissä ole jäljellä yhtään kristittyä perhettä. Qumsiyeh on saanut useita tappouhkauksia ja hänen taloaan vastaan on tehty palopommihyökkäyksiä, joskin kukaan ei ole loukkaantunut.

ERÄSTÄ MUNKKIA pahoinpideltiin tämän yrittäessä estää rikollisjoukkiota valtaamasta kristityn omistamaa maata Beit Sahurissa. Suuria alueita kristittyjen omistamista maista on laittomasti riistetty ”maamafian” toimesta. Fuad ja Georgette Lama huomasivat viime syyskuussa muslimien aitaavan läheisessä kylässä perheen omistamaa kuuden dunamin maa-aluetta. Paikalle kutsuttu PA:n virkailija tuli paikalle asianajajan kanssa, mutta he vain siirsivät maan virkailijan nimiin, kertoo 69-vuotias Lama.

PA:N VIRKAILIJAT näyttävät asiasta kertovan artikkelin mukaan olevan aktiivisesti mukana kristittyjen omaisuuden ryöstämisessä. Eräs maanomistaja kertoo, miten rikollisjoukkion vallattua hänen maapalasensa hän valitti asiasta PA:n virkailijalle, mutta se ei tehnyt asialle mitään.

KRISTITYT sanovat valittaneensa asiasta Abbasille, joka osoittaa myötätuntoa mutta mitään ei tapahdu.

Pahin vika Betlehemissä ja sen ympäristössä on lain ja oikeuden puute. Siellä hallitsevat rikollisjoukkiot, eivätkä poliisit uskalla tehdä niille mitään tai he ovat itse mukana laittomissa puuhissa.

Useimmat kristityt eivät uskalla puhua ongelmistaan koston pelossa tai siksi, että heidät voidaan leimata Israelin asiamiehiksi, joka tarkoittaa kuolemantuomiota ilman oikeuskäsittelyä. (JP 25.01.07 Kh A Toameh)

JOURNALISTI JA JEWISH AGENCYN asiamies Konstantin Borovko hakattiin kuoliaaksi viikonvaihteen aikana Vladivostokissa. Borovko oli Israelin kansalainen ja hyvin tunnettu paikallisesti ottaen osaa lukuisiin toimintoihin. Hän lähti ystävänsä kanssa yökerhosta, kun tuntemattomat hyökkääjät iskivät heidän kimppuunsa. 25-vuotias Borovko sai useita iskuja päähänsä ja kuoli välittömästi. Poliisi arvelee, että kysymyksessä oli ryöstö. Poliisi aloitti tapahtuman tutkimukset.

SIIRTOLAISMINISTERIÖ aloitti keskiviikkona kampanjan, jonka tarkoituksena on saada Venäjälle muuttaneet Israelin kansalaiset (jordim) sekä Venäjällä vielä asuvat arviolta puoli miljoonaa Venäjän juutalaista muuttamaan Israeliin. Ministeri Zeev Boim arveli, että tällaisia ”jordim”-juutalaisia on Venäjällä

30 000 – 40 000 entisen Neuvostoliiton alueelta. Ministeriö aikoo investoida projektiin 20 miljoonaa NIS.

Toinen samantapainen projekti tähtää Amerikan maihin muuttaneita israelilaisia palaamaan kotimaahansa.

HIV-POSITIIVINEN KIRURGI todettiin äskettäin suoritetuissa rutiinitesteissä. Yli tuhat potilasta leikannut sydänkirurgi ja professori ei ollut itse tietoinen sairaudestaan ennen testiä, joka hänelle tehtiin jatkuvan flunssan hoidon yhteydessä. Kirurgi miettii kotonaan saamaansa informaatiota.

Hän ei ole homo eikä käytä huumeita, eikä ollut tietoinen, mistä oli saanut tartunnan.

ISRAELIN TERVEYSMINISTERIÖ ei kuitenkaan näe mitään tarvetta suoritta kirurgeille ajoittaisia HIV tai B hepatiitti tai muita testejä. HIV positiivisen kirurgin tulisi ministeriön asiantuntijan tri Boaz Levin mukaan käyttää kaksinkertaisia latex-käsineitä, ettei hänen verensä mahdollisen haavautuman kautta sekoitu potilaan vereen, mutta painottaa, ettei ole syytä paniikkiin.

ENTINEN CIA-PMO James Woolsey ei antaisi palestiinalaisille omaa valtiota useaan vuosikymmeneen, ei ennen kuin he oppivat suhtautumaan keskellään asuviin juutalaisiin kuten juutalaiset suhtautuvat heidän keskellään asuviin arabeihin. (vrt.Jer.12:15-17) Hän totesi, että länsivallat käyvät neljättä maailmansotaa fundamentaalisen maailmanlaajuisen islamin kanssa samoin kuin länsi kävi kolmatta maailmansotaa, ns. kylmää sotaa, Neuvostoimperiumin johtaman kansainvälisen marxismin kanssa. Sitä sotaa käytiin neljä vuosikymmentä ja on odotettavissa, että myös tämä sota kestää vuosikymmenet, hän arvioi (ellei niitä päiviä lyhennetä, kuten Jeesus sanoi). Woolsey pitää virheenä Gazan evakuointia kuten myös sitä, etteivät USA ja Israel käyttäneet Libanonin sodan antamaa tilaisuutta tuhotakseen määrättyjä sotilaskohteita Syyriassa.