USKALTAISKOHAN5

 

ANNEN OMA RATKAISU

Arie alkoi olla entistä enemmän huolissaan Annen sielun elämästä.

Hän oli oppinut, että uskominen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen omakohtaisena Vapahtajana on välttämätön. Mutta miten sen välittää toiselle ihmiselle loukkaamatta hänen omaa tahtoaan? Miten sen välittää ihmiselle, joka on hänen rinnallaan tärkeämpänä ketään toista?

Anne oli selvästi kiinnostunut, mutta se ei tarkoittanut päätöstä puoleen eikä toiseen.

Arie tyytyi lopulta uskomaan siihen, että jos Anne suostuisi käymään hänen mukanaan keskustelupiirissä, Jumalan Sana, joka on terävämpi kuin kaksiteräinen miekka, tulee erottelemaan Annekin sydämessä hengen ja sielun välisiä suhteita, sillä hän oli oppinut, että luonnollisessa ihmisessä ne ovat sekoittuneet toisiinsa siten, ettei tiedä kumpi on kumpi, mikä määrää milloinkin. Välistä ihminen osoittaa hengellisyyden merkkejä, toisessa hetkessä taas selkeitä lihallisuuden merkkejä.

Mutta Arie päätti jättää asian silleen, ettei hän innoissaan sotkisi Jumalan omaa aikataulua.

Arie kuitenkin päätti jouduttaa ratkaisun tekemistä sillä, että hän osti Annelle syntymäpäivälahjaksi Raamatun, jossa sivujen reunat olivat kultaiset ja tekstin vierellä runsaasti merkintöjä kyseiseen kohtaan liittyvistä rinnakkaisteksteistä. Tämän hän tiesi helpottavan Raamatun tutkimista ja kunkin kohdan ymmärtämistä. Arie voi vain toivoa, että Anne alkaisi itse tutkia Raamattuaan. Hän uskoi, että sieltä Anne saisi tarvittavat kehotteet hänelle sopivassa muodossa.

 

Arien mieli painiskeli edelleen tuon uudesti syntymis-kysymyksen parissa.

Se herätti monia ajatuksia ja pohdintoja.

Kun kerran on niin, ettei kukaan voi päästä Jumalan valtakuntaan muuten kuin Jeesuksen kautta, kuten Hän sanoi, miten on niiden miljoonien juutalaisten laita, jotka ovat pyrkineet toteuttamaan Lakia omassa elämässään, tai niitten lukemattomien ihmisten, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan laista ja vielä vähemmän Jeesuksesta? Miten heidän käy? Onko heillä mitään toivoa? Onhan kuitenkin hartaita ihmisiä kaikissa uskonnoissa, jotka aidosti uskovat siihen, mitä siinä uskonnossa opetetaan, mihin he ovat syntyneet ja kasvaneet, ja pyrkivät elämään sen antamien ohjeitten mukaan. Tai vaikkapa Intian hinduja, joista monet luopuvat kaikesta, jättävät hyvät työpaikkansa, perheensä, elämän mukavuudet, ja vetäytyvät jonnekin erämaan luolaan alkeelliseen elämänmuotoon etsiäkseen heidän uskontonsa lupaamaa valaistusta, hengen tilaa, jossa heidän ymmärryksensä mukaan ihminen pystyy aistimaan Jumalan läsnäolon ja sulautumaan Häneen. Heistä käytetään nimitystä pyhä, ja monilla heistä onkin henkisiä kykyjä, joita tavallisella ihmisellä ei ole, mutta ovatko he pyhiä ja hyväksyttyjä myös Jumalan silmissä? Tai budhalaisia munkkeja, jotka elävät samantapaista eristettyä ja kaikista lihallisista nautinnoista kieltäytyvää elämää?

Entä Amerikan mantereen intiaaniheimot, jotka rakensivat pitkälle kehitettyjä yhteisöjä ja joilla oli omat uskontonsa ja uskonnolliset tapansa ja menonsa? Mutta he eivät olleet koskaan kuulleet Israelin Jumalasta tai Jeesuksesta, miten heidän laitansa on, minne he joutuvat?

Mutta kaikilla kansoilla, kaikkein primitiivisimmilläkin, on ollut omat jumalansa, joita he ovat palvelleet, toiset uskollisesti, toiset vain muodon vuoksi jos sitäkään, kuten tapahtuu kaikissa uskonnoissa.

Onko kaikki vain ”turhuutta ja tuulen tavoittelua”, kuten saarnaaja sanoo? 

 

Arien ajatukset risteilivät näissä ikuisissa kysymyksissä, ei niin, että hän pystyisi löytämään tyhjentäviä vastauksia niihin, joita lukemattomat ihmiset ovat pohtineet pääsemättä juuri alkua pitemmälle.

Ei kai voine olla niin, että Jumala oli luomistyönsä tehtyään jättänyt ihmiskunnan selviytymään miten pystyy, että vain Israelin heimolle Hän olisi antanut tiedon itsestään ja toivon, mutta muille ei?

Toisaalta, kun Abram samoili Luvattuun Maahan, Kanaanilaisten maahan, Jumala ei antanut hänelle lupaa asettua pysyvästi asumaan sinne, sille maa oli runsaasti asutettu ”eikä niiden ihmisten synnin määrä ollut vielä täyttynyt”, kuten Jumala ilmoitti Abramille. Mutta se täyttyi muutamassa sadassa vuodessa, ja juutalaisten tullessa Egyptistä Mooseksen ja Joosuan johdolla heille annettiin tehtäväksi hävittää kaikki voittamansa kansat viimeistä asukasta myöten. Julmaa? Ihmisen ymmärryksellä voisi näin sanoa, mutta Jumalan silmissä asia on osa ikuisuutta, jossa kaikki sielut ovat Hänen.

Kysymys on Jumalan pitkämielisyydestä, jolla Hän tarkkailee ihmisen käyttäytymistä, mutta jossain vaiheessa, jonka Jumala yksin pystyy tietämään, Hänen pitkämielisyytensä loppuu.

Tällä tavoin monet kansat ovat tuhoutuneet ja vaipuneet unohduksiin, ehkä vain hautapaikat ja jotkut heille pyhät rakennelmat ovat säilyneet muistona heistä, joistakin ei niitäkään.

Samalla tavoin Jumala hävitti ihmiskunnan vedenpaisumuksen kautta paitsi ne kahdeksan ihmistä, jotka kuuluivat Noan perheeseen. Kuriositeetin vuoksi tulkoon mainituksi, että Kiinan kielessä ”arkkia” ilmaiseva kirjainmerkki kostuu koostuu osista ”kahdeksan ihmistä veneessä”.

Esimerkkinä ihmiskunnan nopeasta loittonemisesta Jumalasta on seuraava teksti: ” Ja myöskin Setille syntyi poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos (hauras, kuolevainen). Siihen aikaan alettiin huutaa avuksi Herran Nimeä.”(1.Ms.4:26) Jakeen loppuosa voitaisiin kääntää näin: ”Siihen aikaan alettiin kutsua Herran nimellä.” Tällä tarkoitettiin, että ihmiset alkoivat kutsua epäjumaliaan Herran Nimellä.

Enos syntyi noin. 235 vuotta Adamin luomisen jälkeen.

Raamatun Sanassa on lukuisia viittauksia Jumalan suunnitelmasta ihmisen pelastamiseksi aivan ensimmäisen ihmisen luomisesta alkaen. Kun Adam ja Eva olivat rikkoneet Jumalan käskyä vastaan, Jumala sanoi merkittävät Sanat:

”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille, Se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet pistävä Häntä kantapäähän.” (1.Ms.3:15)

Tämä Raamatun kohta ymmärretään viittauksena Kristukseen, vaimon Siemeneen, joka oli polkeva rikki Käärmeen pään. Tämä oli lupaus koko ihmiskunnalle, kaikille ihmisille kaikkina aikakausina.

Johannes puhuu ilmestyskirjassa, miten ”Jumalan salaisuus pannaan täytäntöön sen Hyvän Sanoman mukaan, jonka Hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.” (Ilm.10:7) Ja lisäksi:

”Kaikki maan päällä asuvat kumartavat sitä (petoa), kaikki, joitten nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” (Ilm.13:8)

Tämä vihjaa selvästi, että Jumalan salaisuus, Kristus, on ollut alusta lähtien Jumalan suunnitelmassa, että Hänen elämänkirjaansa on kirjoitettu ihmisten nimiä, jotka eivät tienneet Kristuksesta.

Mooses pyysi, että hänen nimensä pyyhittäisiin pois kirjasta, johon Jumala kirjoitti. (2.Ms.32:32)

Psalmeissa puhutaan elämän kirjasta. (Ps.56:9; 69:29; 139:16)

Daniel kertoo, miten oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin (Dan.7:10)

”Siihen aikaan pelastetaan kansasi, kaikki, jotka ovat kirjaan kirjoitetut.” (Dan.12:1)

Voisimme päätellä, että oikeamieliset ihmiset kaikkina aikoina ikään kuin odottivat Jeesusta Kristusta,

Pelastajaa ja Voideltua, mutta eivät koskaan toivomaansa nähneet, muutamia harvoja lukuun ottamatta kuten Abraham, josta Jeesus puhui: ”Abraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä Minun päiväni, ja hän näki sen ja iloitsi.” (Joh.8:56) Jeesus viittasi tässä tapaamiseen Abrahamin kanssa Mamren tammistossa, jossa Hän sanoi Abrahamista: ”Onhan Abrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa ja kaikki sukukunnat maan päällä tulevat siunatuiksi hänessä. Sillä Minä olen valinnut hänet, että hän käskisi perhettänsä hänen jälkeensä, noudattamaan Herran tietä ja tekemään sitä, mikä vanhurskaus ja oikeus on, jotta Herra antaisi Abrahamille tapahtua, mitä Hän on hänelle luvannut.” (1.Ms.18:18-19)

Voisimme heittää tähän retorisen kysymyksen:

”Miksi Jumala ei voinut, nähtyään luomansa ihmisen heikkouden, muuttaa sääntöjä ja luvata anteeksiannon, yleisen armahduksen, kaikille ihmisille?”

Aivan samalla tavoin voisimme heittää kysymyksen:

”Miksi Jeesus ei parantanut kaikkia aikansa ihmisiä, riippumatta heidän hengellisestä tilastaan?”

Joku voisi syyttää yksinkertaiseksi, jos vastaisin tuohon: ”Siksi, että Jumala on pyhä. Siksi, ettei ihminen synnissä rypien voi lähestyä Jumalan pyhyyttä eikä kestä Hänen kirkkauttaan.”

Siksi tarvittiin sovitus, tarvittiin uhri, joka sovittaisi ihmisen Jumalan edessä. Siksi Jeesus ei voinut julistaa yleistä parantumista kaikille ihmisille, jokaisen oli tultava Hänen luokseen, ja siksi jokaisen syntisen on saatava henkilökohtainen vakuutus syntiensä sovittamisesta Karitsan veren kautta.

Jeesuksen sovitustyön jälkeen se tapahtuu maan päällisen elämän aikana, ennen sitä eläneille se on kuin talletuksena Jumalan luona, niille, jotka sitä etsivät. Eläimen veri juutalaisten uhreissa oli symbolinen, ei se pystynyt poistamaan syntitaakkaa. Se oli kuin opettamassa Kristukseen. Kuten Paavali sanoo, juutalaisia varjeltiin Lain alle suljettuina uskoa varten. (Gal.3:22-24) Uskoa Jeesukseen, sillä Abraham vanhurskautettiin ennen ympärileikkausta, joka annettiin hänelle merkiksi. 

Mutta kaikkien ihmisten on kerran tultava sen valkean tuomioistuimen eteen, josta Johannes puhuu.

Silloin avataan kirjat, ja avataan toinen kirja, joka on elämän kirja. Kuolleet tuomitaan sen mukaan, mitä kirjoihin on kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja jokainen, jonka nimeä ei löydy elämän kirjasta, heitetään tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema. (Ilm.20:11-15)

”Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.” (Ilm.20:6) 

 

ARMOLAHJOISTA

Arien piiri jatkoi toimintaansa aina, kun siihen oli tilaisuutta. Jollakin oli tentti pahasti lukematta tai jotain muuta menoa, mutta uskollisesti porukka kuitenkin jaksoi kokoontua.

Monista aiheista yksi alkoi kiinnostaa outoudellaan. Olivathan he kuulleet armolahjoista ja lukeneet niistä Raamatustaankin, mutta se tuntui kovin vieraalta ja vähän pelottavaltakin, koska aina varoitettiin ja moitittiin hurmahenkisyydestä ja astumisesta jonnekin tavallisen riviuskovan käsityskyvyn ulkopuolelle.

Mutta nuoria ihmisiä on aina kiinnostanut uusi ja ennen kokematon.

Miksei tuotakin voisi kokeilla, ei kai siitä liene mitään vahinkoakaan, vaikka kyllä siitäkin jotkut varoittelivat, että järki siinä voi seota. Mutta eikös siellä Isossa Kirjassa suorastaan kehotettu etsimään niitä?

Asiasta keskusteltiin, mutta vaikeus oli siinä, ettei kukaan oikein tiennyt, miten niitä saisi. Joku luki sieltä tekstistä, että niitä voi pyytää ja vielä niitä parhaita lahjoja.

Niinpä sitten aloitettiin rukoileminen, kuten oli neuvottu. Eipä siinä mitään tapahtunut, mutta sitten muutaman kerran jälkeen yksi tyttö alkoi mongertaa jotain outoa, josta kukaan ei saanut selvää. Hetken sitä ihmeteltiin eikä se tyttökään osannut sanoa muuta, kuin että hänelle tulee sellaisia sanoja mieleen. Mutta sitten jatkettiin kyselemistä yhteisessä pyynnössä, mitä tämä olisi, ja vähän ajan kuluttua eräs poika alkoi kertoa, että hänelle tulee mieleen sanoja suomeksi sitä mukaa, kuin tyttö puhuu omaa kieltään.

Kerro toki meillekin, oli yhteinen pyyntö.

Siitä se alkoi, pian ymmärrettiin, että toinen puhuu kielillä ja toinen selittää, niinhän siellä Isossa Kirjassa opetetaan. Ja jos ei kukaan osaa selittää, parempi olla hiljaa, tai pyytää, että pystyisi itse sen tekemään.

Ja mistä tämä uusi kieli sitten puhui? Enimmäkseen se oli kehotuksia heille itse kullekin, joskus hyvinkin henkilökohtaisia, joita sanomaa selittävä poika aristeli tuoda julki. 

Arie seurasi kiinnostuneena Annen reaktioita.

Olikohan tämä kaikki liian outoa hänelle, mentiinkö tässä kuin latvasta puuhun, hän mietiskeli.

Arie ymmärsi senkin, että voimakkaat tunnelataukset voivat olla vahingollisia uskon kehittymiselle, ja aina oli vaara olemassa, että ne voivat kääntää kaiken huomion väärään suuntaan, että sielulliset kokemukset saavat keskeisen osan ilman, että ratkaisua edes tehdäänkään. Puhutaanhan siellä Kirjassakin, että ihmiset voivat oman sielunsa voimasta jopa profetoida. Mutta miten erottaa, mikä on raitista ja mikä ei, mikä on aitoa profetiaa mikä ei, tai mikä on Pyhästä Hengestä ja mikä omasta sielusta lähtöisin?

Arie alkoi ymmärtää, että kaiken avaimena oli se, että ihminen tosissaan ja vilpittömästi ottaa vastaan Pyhän Hengen lahjan, että hän saa sydämeensä Pyhän Hengen sinetin vakuudeksi siitä, kenelle hän siitä lähtien kuuluu, ja että siitä alkaa elämä Pyhässä Hengessä. Ilman sitä ihminen on altis kaikelle sielulliselle. 

Arie pani merkille, että Annen posket paloivat kuumina noitten tilaisuuksien aikana, mutta ei hän muuten osannut sanoa mitään. Kerran kuitenkin, kun Arie keskusteli Annen kanssa kokemuksistaan, Anne tunnusti, että hän haluaisi päästä syvemmälle asioissa, koska hänestä tuntui, että hän oli kuin ulkopuolinen.

Arie tunsi melkein kuin kohoavansa ylös maan pinnalta. Hän ymmärsi, että Anne alkoi olla valmis.

Seuraavassa piirin kokouksessa Arie rohkaisi sitten mielensä, ja pyysi niitä, jotka tunsivat vierautta piirissä, että he saisivat yhdessä rukoilla sellaisen puolesta. Anne oli heti valmis. Hän pyysi, että hänen puolestaan rukoiltaisiin, että hänkin saisi Pyhän Hengen lahjan. Hän lupasi antaa elämänsä kokonaan Jumalalle ja lupautui elämään sen mukaan, kuin Pyhä Henki häntä kuljettaisi.

Anne paneutui polvilleen tuolinsa eteen ja koko piiri kerääntyi hänen ympärilleen pannen kätensä hänen päälleen. Tuskin oli ehditty sanoa juuri mitään, kun Anne alkoi muuttua silmin nähden. Hänen kätensä kohosivat ja hänen kasvoilleen nousi ihmeen iloinen ja autuas ilme kyynelten virratessa hänen silmistään. Ja hänen suustaan alkoivat virrata uudet kielet, hän puhui selvästi artikuloiden selkeästi muotoiltua kieltä, joskin kukaan ei ymmärtänyt, mitä se oli.

Vasta myöhemmin he saivat selville, että hänen puhumansa kieli oli vanhaa hepreaa, jota sitä tunteva pystyi jopa ymmärtämään aivan luonnollisen tiedon avulla. Sitä otettiin nauhalle asiantuntijan tutkittavaksi.

Koska kieli oli hepreaa, siinä Jumalan nimi oli Jehovah ja Jeesuksen nimi toistui muodossa Jeshuah, sen he pystyivät siitä tiedostamaankin. Anne pystyi myös itse tulkitsemaan puhuttavansa. Hänen sanomansa olivat pääasiassa vanhoja juutalaisia Temppelirukouksia ja psalmeja, mutta myös selkeää ilmoitusta.

Koko pieni keskustelupiiri muuttui aivan uudeksi. Ei ollut enää kiusallisia katkoja, ikään kuin kaikki sanottava olisi sanottu. Nyt tilaisuudet kestivät ja kestivät, rukouksesta ei tahtonut tulla loppua.

Arie ei saanut kieliä, mutta hän huomasi pystyvänsä selittämään ongelmallisia Sanan kohtia. Siitä todettiin, että hän oli saanut viisauden ja tiedon sanat. Tämä lahja toimi parhaiten piirissä, kun yhdessä tutkittiin Sanaa. Kukin piirin jäsen sai jokin hengellisen lahjan, joka sopi hänen henkiseen rakenteeseensa.

Arie pani myös merkille, että hänen sisimmässään soi hengellisiä lauluja. Se alkoi heti aamulla herättyä, ja jatkui pitkin päivää. Laulut myöskin vaihtuivat, eri laulu eri päivänä.(1.Kor.14:15; Ef.5:19; tämä kohta on englantilaisessa tekstissä viehättävässä muodossa: singing and making melody in your heart to the Lord)

Mutta kaikkein eniten Arie iloitsi siitä, että nyt Annekin tunsi olevansa kotonaan piirissä, että he olivat kaikki yhtä. Ja Arie pystyi nyt keskustelemaan Annen kanssa näistä Hengen asioista ilman pelkoa siitä, että tulisi ymmärretyksi väärin tai että Anne kokisi syrjäytymistä suhteessa häneen.

 

KÄÄRME PUUTARHASSA.

Arien piiri jatkoi keskeytymättä, mutta nyt aivan uusissa puitteissa. Keskustelujen tilalle nousivat yhteiset rukoushetket tärkeimmiksi ja odotetuimmiksi aiheiksi.

Piiriin tuli uusi poika, Aapo. Hänkin opiskeli yliopistossa yhteiskunnallisia aineita. Hän oli eloisa ja vilkas, ulospäin suuntautuva, joka tuntui luontevasti sopeutuvan piiriin.

Aapo oli aina äänessä, hän tuntui ennen pitkää hallitsevan koko piiriä.

Hän ei ujostellut sanoa välittömästi, mitä ajatteli, hän rukoili äänekkäästi ja voimallisesti. Kaikki tuntuivat hyväksyneen hänet yhdeksi piirin jäsenistä.

Mutta Arie alkoi tulla levottomaksi.

Hän koki hengessään outoa painetta Aapon ollessa piirissä. Hän ei kuitenkaan osannut kiinnittää siihen enempää huomiota eikä puhua siitä edes Annen kanssa.

Mutta hän ei voinut sille mitään, ettei hän löytänyt hengen yhteyttä Aapon kanssa. Päinvastoin, hän koki kylmyyttä, joka tuntui vievän kaiken sen läheisen yhteyden, mitä he olivat aiemmin kokeneet.

Pian Aapo alkoi puhua ”kielillä” ja hän alkoi myös liittää rukoustensa yhteyteen ”sanomia”, kuten hän niitä kutsui. Ne olivat hyvinkin henkilökohtaisia, mutta niissä ei ollut sellaista hoitavaa sävyä, joihin Arie oli piirissä tottunut. Niitten sävy oli tuomitseva ja komentava, ikään kuin eräänlainen käskynjakotilaisuus. 

Aina kokousten jälkeen Ariella oli vaikeuksia syventyä Raamattuunsa, eikä rukouskaan tuntunut enää samalta. Mistä tässä mahtoi olla kysymys?, pohti Arie mielessään.

Lopulta Arie rohkaisi mielensä ja kertoi Annelle huolensa Aaposta.

Arie yllättyi Annen voimakkaasta reaktiosta.

 

-          Minusta hän on kiva. Pidän hänen rohkeudestaan ja antaumuksestaan.

-          Olen kyllä huomannut, että olet tavallaan kiintynyt häneen, mutta minä tarkoitan, etten voi saada yhteyttä häneen hengessäni. Koetko sinä samaa?

-          En minä ole havainnut mitään vierautta. Hän on syvällinen ja aito minun mielestäni.

-          Mutta miksi minä koen kylmyyttä hänen rukoillessaan ja ”profetoidessaan”?

-          Jospa sinä olet vain mustasukkainen. Koet jääväsi sivuun hänen kanssaan. Minusta hän on suorastaan ihana. Kyllä sinä varmaan näet hänet aivan väärässä valossa.

 

Arie huomasi tulevansa levottomaksi puhuessaan Annen kanssa. Keskustelussa oli ensimmäistä kertaa vilahtanut sana mustasukkainen ja ihana. Ne jotenkin sävähdyttivät Arien mieltä.

Mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä pahemmalta se tuntui. Hänelle alkoi myös tulla mieleen eri tilanteita, jossa he olivat yhdessä Aapon kanssa, ja hän alkoi nähdä Annen hyväksyviä ja myönteisiä silmäyksiä Aapon suuntaan ja tämän erityishuomiota Annelle aivan eri tavalla.

Kuvitteliko hän mielessään, vai oliko heidän välilleen kehittymässä suhde? Ei kai sentään, olihan hän Annen kanssa elänyt niin monia ihania elämyksiä, ettei Anne voinut noin vain ihastua toiseen. Mutta kuitenkin?

Arie oli aloittanut asian tutkimisen hengellisenä ongelmana, mutta nyt siitä oli kehittynyt jotain aivan muuta, joka oli hänelle uusi eikä hän ymmärtänyt sitä.

Mutta se viilsi hänen sieluaan veitsen tavoin. Hän tunsi menettäneensä tai olevan menettämäisillään jotain hyvin arvokasta ja läheistä, jotain, jota hän oli tallentanut sydämelleen kuin kallista aarretta, jotain, joka oli kuin osa häntä. Ja se viilsi hänen sieluaan, mutta eri tavalla kuin äidin kuolema.

Arie koki olevansa kuin haavoitettu lintu. Hänen sielussaan oli repeytynyt jotain, jonka hän luuli jo parantuneen. Se oli nyt kuin vereslihalla, aukinainen haava, joka ärtyi pienestäkin kosketuksesta.

Arie yritti puhua Annelle tunteistaan, mutta tämä oli jotenkin kaikonnut ulottumattomiin. Läheinen yhteys oli poissa. Arie ei ymmärtänyt ollenkaan tilannetta, johon hän oli joutunut.

Anne näki hänen kärsivän ja pyrki lohduttamaan, mutta ei se tullut sydämestä.

Anne oli joutunut tuon oudon hengen valtaan, joka oli päässyt heidän salaiseen puutarhaansa.

Arie alkoi varovaisesti puhua ongelmastaan luotetulle ystävälleen piirin suhteen, ja huomasi, ettei hän ollut ainoa, joka oli huolissaan piiristä.

Hän pyysi tätä ystäväänsä mukaan yhteiseen rukoustilaisuuteen, ja tämä toi toisenkin, jonka kanssa hän oli puhunut. Yhdessä he paneutuivat ongelmaan, ja he tunsivat entistä selvemmin, että käärme oli päässyt luikertelemaan heidän piiriinsä, eikä kukaan ollut sitä huomannut.

Tämä pieni salainen piiri kokoontui rukoilemaan ja tutkimaan, mikä oli aiheuttanut tämän repeämän ja mitä pitäisi tehdä asian korjaamiseksi. Arie ei puhunut Annelle mitään näistä kokoontumisista, eikä tämä tuntunut muutenkaan olevan innokas tapaamaan häntä.

Arie kärsi ahdistustaan hiljaa omassa sydämessään. Mitähän Taivaan Isä haluaa tämän kautta opettaa hänelle? hän mietiskeli.

Oliko kysymys jostakin uskon koetuksesta vai oliko hänessä jotain, mikä pitäisi korjata?

Välillä Arielle tuli tunne, että koko hänen uskonsa ja elämänsä uskossa oli kuin hiuskarvan varassa.

Toiseksi häntä alkoi mietityttää koko naisen osuus miehen elämässä. Hän koki, että asiaa piti tutkia tarkemmin kaikessa hiljaisuudessa. Hänelle jäikin nyt enemmän vapaata aikaa, kun tapaamiset Annen kanssa harvenivat. Mutta syvällä sydämessään hän kärsi tuskaa Annen menettämisen takia. Anne oli muodostunut kuin osaksi hänen sieluaan, jolle hän pystyi kertomaan asioista, ja joka tuntui liikkuvan aina samoilla aaltopituuksilla, usein arvaten hänen ajatuksensa sanoittakin.

Arie ei tiennyt, tapasiko Anne Aapoa keskustelupiirin ulkopuolellakin, eikä hän lopulta halunnut tietääkään. Se olisi vain lisännyt painetta ja tuskaa hänen omassa sielussaan.

Heidän keskeisistä silmäyksistään Arie kuitenkin arvioi, että jotain siellä oli kehkeytymässä. 

Voidakseen ymmärtää tarkemmin, mitä Raamattu kertoo naisesta, hän haki aihetta koskevat jakeet sanakirjan avulla ja alkoi niitten perusteella tutkia asiaa. 

 

Ihmisen luomistapahtuman yhteydessä kerrotaan, että Jumala loi ensin miehen, Adamin, ja hänen rakennusosistaan Hän sitten muovaili Adamille sopivan avun, Evan.

Langettuaan Saatanan asettamaan ansaan, johon myös Adam putosi, Jumala antoi naiselle raskaan rangaistuksen rikoksestaan, joka tuli osaksi koko ihmiskuntaa, kaikkien naisten osaksi.

Samalla Jumala sanoi, että mies on hallitseva naista, mutta että nainen haluaa miestä.

Yleisenä huomiona Arie huomasi, että juutalaisuudessa naista kunnioitettiin ja arvostettiin, olivathan jotkut profeetat ja kansanjohtajatkin naisia, vaikka naisen arvo olikin sama kuin orjan, 30 hopearahaa.

Mutta Salomo esittää sananlaskuissaan ja saarnoissaan hyvinkin kärkevää kritiikkiä naisesta.

Salomo hankki naisia itselleen aivan kuin joku voisi kerätä itselleen kalliita esineitä tai hevosia.

Salomo myöskin otti vaimoja suvuista, joita juutalaiset eivät saaneet tuoda kotiinsa. Se verran hän kuitenkin arvosti kotiaan, ettei tuonut faraon tytärtä Davidin linnaan, ”koska se on pyhättö”.

Mutta Salomo puhuu ”naidusta naisesta, joka pyydystää kallista sielua” (Snl.6:26), tai varoittaa

”naisesta, joka tulee porton puvussa, sydämeltään kavala.” (Snl.7:10)

Hän vertaa tyhmyyttä ”naiseen, joka on levoton ja tyhmä, joka ei mitään ymmärrä.” (Snl.9:13) Salomo varoittaa antamasta ”voimaansa naiselle, vaellusta kuningasten turmelijain valtaan.” (Snl.31:3)

Saarnaajassa Salomo tuo esille vieläkin kovemman arvion: ”Ja minä löysin sen, mikä on kuolemaa katkerampi: Naisen, joka on verkko, jonka sydän on paula ja jonka kädet ovat kahleet. Joka on otollinen Jumalan edessä, pelastuu hänestä, mutta synnintekijä häneen takertuu.” (Srn.7:27)

Viisautta etsiessään Salomo huomaa tämänkin: ”mitä sieluni on yhäti etsinyt, mutta en ole löytänyt, on tämä: Olen löytänyt tuhannesta miehestä yhden, mutta koko siitä määrästä en ole löytänyt yhtään naista.” (Srn.7:29) Salomo puhuu tässä ilmeisesti omista vaimoistaan, sillä hänellä oli tuhat vaimoa.

Salomo päätyy huomioon: ”Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.”

(Srn.7:30)  Ei Salomo kuitenkaan naisvihaaja ollut. Siitä on todisteena hänen kelpo vaimon ylistyksensä. (Snl.31:10-31) Mutta pettynyt hän oli ja turhautunut kaikkiin vaimoihinsa.

Jeesuksen mukana kulki useita naisia, joista Raamattu sanoo: ”Ja ne kaksitoista olivat Hänen kanssaan, niin myös muutamia naisia, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista: Maria, Magdalenaksi kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt, ja Johanna, Herodeksen talouden-hoitajan Kuusaan vaimo, ja Susanna ja useita muita naisia, jotka palvelivat heitä varoillaan.” (Lk.8:2-3)

Jeesus ei tehnyt erotusta miesten ja naisten välillä, vaikka hän valitsi opetuslapsikseen vain miehiä.

Kuolleesta nousemisen jälkeen Jeesus kielsi Mariaa koskemasta Häneen, koska ”Hän ei ollut vielä mennyt ylös Isänsä luo.” (Joh.20:17) Tuomasta Hän päinvastoin kehotti panemaan kätensä Hänen kylkeensä ja käsiinsä naulanreikiin todetakseen, että Hän oli Jeesus. (Joh.20:27-28)

Apostolit koskettelivat naisen asemaa kirjoituksissaan. Paavali, joka pysytteli poikamiehenä, suositteli sitä muillekin miehille, mutta toisaalta kehotti mieluummin menemään naimisiin kuin kärsimään aiheetonta ikävää, ja välttämään näin haureuden syntejä. (1.Kor.7:1-16)

Paavali puhuu pitkään naisen ja miehen välisestä asemasta, ja tulkitsee naisen aseman kuten se luomisen yhteydessä säädettiin, että naisen tulee olla alamainen miehelle. Paavalille on myös tärkeää, että naiset pukeutuvat säädyllisesti ”eivätkä puhu seurakunnassa, koska se on häpeällistä”. Tämä on herättänyt monenlaisia arvailuja, kuten voisiko se tarkoittaa sitäkin, ettei nainen saa opettaa seurakuntaa. Eräs tulkitsee sen siten, että ehkäpä miesten mukana kulkevat naiset keskustelivat keskenään naisten asioista, kuten onkohan sillä Pietarilla puhtaita alusvaatteita tai kukahan se Paavalinkin pyykin pesee, kun sillä ei ole naista mukanaan?

Paavali toteaa, ettei Jumalan Sana ollut lähtöisin naisesta eikä tullut vain hänelle.(1.Kor.14:36)

Paavali kertoo kuitenkin kirjeessään Timoteukselle, että hänen mielestään ”vaimo ei saa opettaa eikä vallita miestään”, vaan ”pukeutukoon säädyllisesti ja siveästi ja eläköön hiljaisuudessa”, sillä:

”Adam luotiin ensin, sitten Eva, eikä Adamia petetty vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lapsen synnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ja siveydessä.” (1.Tim.2:9-15) (Lapsi on alkukielessä yksikössä)

Onkohan näissä Paavalin tulkinnoissa nähtävissä havainto, että nainen on jotenkin alttiimpi pahan viettelyksiin kuin mies? Naisen psykologinen asennoituminen mieheen on huomion herättäminen, halu tulla huomioiduksi, olla haluttu, että hän myöskin tämän kautta ja hoitamisvietillä varustettuna on hauraampi ja vastustuskyvyttömämpi viettelyksille. Tämä voisi selittää naisen tarpeen pukeutua huomiota herättävästi, mikä ilmenee kaikissa kulttuureissa. Muslimikulttuuri, jossa nainen on alistettu miehen ylivaltaan, pakottaa naisen verhoutumaan kokonaan ulkomaailmasta.

Nämä viettelykset eivät suinkaan aina tarvitse olla luonteeltaan fyysisiä, vaan henkisiä tai jopa hengellisiä. Nainen on kiinnostunut kaikesta mieltä ylentävästä ja tunteita kiihottavasta, eikä välttämättä pysty näkemään, milloin häntä johdetaan harhateille.

Onhan yleisesti tiedossa, että okkulttisten salatieteitten perustajat ja opettajat ovat useimmiten naisia.

Arie oli myös pannut merkille, että hengellisissä kokouksissa esiintyvät kielillä puhujat ja sanomia saavat ovat valtaosin naisia. Ehkä heillä on herkempi kyky vastaanottaa ja välittää Hengen sanomia, mutta niiden esiintyminen häiritsevästi myös Paavalin aikana on voinut olla yksi syy hänen kärsimättömyyteensä. Siksi hän antaa ohjeita, että profeetoista yksi saa puhua kerrallaan ja toiset profeetat arvioikoot hänen sanomansa aitoutta. Tätä ”arvostelua” ei annettu seurakunnalle, kuten usein kuulee varsinkin pappisedustajien tulkitsevan, vaan toiselle profeetalle, jolla on hengellinen lahja siihen. Seurakunta on liian sekalainen arvostelemaan profetioita.

 

Arie painiskeli ajatustensa ja tunteittensa ristiaallokossa.

Hän mietiskeli noita tutkimustensa tuloksia, naisen arvoitusta, ja samalla koko ihmisen arvoitusta, sillä kuka pystyy arvioimaan, mitä miehen tai naisen mielessä liikkuu? Emmehän me todellakaan voi mennä toisen ihmisen sisään nähdäksemme asioita hänen tavallaan. Mutta eihän ihminen pysty arvioimaan edes omaa itseäänkään. Me emme tiedä, mitä kaikkea alitajunnassamme, siellä sydämen syvimmissä kammioissa liikkuu, joista, kuten Jeesus sanoi, tulevat pahat ajatukset, murhat, aviorikokset ja paljon muuta. Ja ne tulevat ulos ja saastuttavat ihmisen. (Mk.7:20-23) 

Ja mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että joka katsoo naista himoiten häntä sydämessään, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan? (Mt.5:28) Kai nainenkin voi, katsoessaan miestä himoiten häntä, tehdä huorin?

Arie ymmärsi, että ihmisen sydämessä on potentiaalinen paha, joka voi saada vallan, jos olosuhteet ovat siihen otolliset ja ihminen antaa sille myöten. Ihmistä eivät suojelleet hänen yhteisönsä moraali tai eettinen voima, vaan olosuhteitten antama suoja. Mutta kun tämä suoja on poissa, ihminen helposti antaa myöten vietteleville tunteilleen. Sitä kautta ihminen saastuu.

Eihän ihminen nykymaailmassa, joka on täynnä alastomuutta ja viettelyksiä, voi mitenkään välttää joutumasta viettelevien ajatusten valtaan. Onko ihmiskunta vajoamassa Sodoman ja Gomorran tapaiseen syntimaailmaan, jossa sitä ei edes yritetty peitellä vaan pidettiin luonnollisena ja asiaan kuuluvana?

Arien suurin ongelma oli kuitenkin katkeruus ja viha, jotka pyrkivät tunkeutumaan esille.

Olivatko nämäkin niitä sydämen saastaisuuksia, jotka saadessaan valtaa saastuttavat ihmisen?

Mutta eräänä yönä hän kuuli kuin luonnollisin korvin kuultavan äänen, joka kutsui häntä. Arie kuuli äänen muistuttavan häntä: Muistatko, kun surit äitiäsi, miten Minä vapautin sinut tuskastasi?

Arie alkoi muistella tuota jo melkein unohduksiin jäänyttä tapahtumaa, ja sai sieltä vastauksen.

Artie nousi heti vuoteeltaan ja etsi Raamatustaan Sanan kohdan josta ääni häntä muistutti.

”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen Kristukselle kuuliaiseksi.” (2.Kor.10:5)

Siinä se oli, aivan selvästi ja yksinkertaisesti sanottuna.

Arie polvistui vuoteensa viereen ja aloitti hiljaisen rukoushetkensä kiittäen Jumalaa Hänen uskollisuudestaan ja siitä, ettei Hän ollut unohtanut häntä hänen tuskaansa.

Sitten Arie luovutti tunteensa Annesta Jumalalle ja pyysi anteeksi niitä katkeria ajatuksia ja vihan tunteita, joita hänen mieleensä oli tullut. Lopuksi Arie vangitsi kaikki ajatuksensa Kristukselle kuuliaisiksi, kuten kirjoituksessa sanottiin. Hänen mieleensä häilähti kuvia äidistään, mutta ei enää tuskaisina.

Hän tunsi, miten tuskaiset ja katkerat ajatukset ja tunteet kaikkosivat hänestä ja hänen sydämeensä virtasi rauha ja luottamus siihen, että Jumala tekee juuri sen, mikä on Hänen tahtonsa ja hänellekin parasta.

Arielle tuli kuin sanomana mieleen tuntemus, että tämän kautta Jumala halusi puhdistaa myös Annen sydämen ja vapauttaa hänet syvempään Jumalan tuntemiseen.

Arie voi vain ihmetellä, ettei ollut nähnyt tätä aiemmin.

Arie alkoi ymmärtää, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että jos joku tulee Hänen tykönsä eikä vihaa isäänsä ja äitiään ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla Hänen opetuslapsensa. (Lk.14:26) Tässä kohdassa sana ”vihaa” on ymmärrettävä etusijan antamiseksi, ei vihaksi sanan varsinaisessa merkityksessä.

Arie ymmärsi, että Jumalan tarkoituksena on saada ihminen takaisin siihen läheiseen yhteyteen, joka Hänellä oli alussa ensimmäisen ihmisen, Adamin kanssa. Tämä tarkoittaa luopumista kaikista maallisista oikeuksista ja omista vaatimuksista, ei hylkäämistä vaan luopumista niistä siten, ettei mikään niistä saa kahlehtia ihmisen täydellistä yhteyttä jumalan kanssa. Sillä mihin ihminen sydämensä kiinnittää, siihen hän on vanginnut itsensä. (Mt.16:24-26)

ARIEN PIENI keskustelupiiri kokoontui nyt säännöllisesti, mutta aiempi piiri kärsi ja kuihtui. Aapo hallitsi sitä suvereenisti, eivätkä monet sen jäsenistä tunteneet viihtyvänsä siellä.

Jonkin ajan kuluttua Arie sai kuulla, että Aapo oli jäsenenä toisessa piirissä, jossa kävi lukuisasti opiskelijoita. Se oli järjestettynä melkein sotilaallisesti. Kullekin piirin jäsenelle annettiin tehtäviä, joista hän oli vastuussa. Piiriä veti yksi opiskelijoista, joka oli kertonut saaneensa Jumalalta tehtäväksi suorittaa lähetystyötä monissa maissa. Sitä varten hän tarvitsi varoja voidakseen hankkia työssä tarvittavia välineitä, joihin kuului lähetyslaiva. Piirin johtaja tutki kunkin jäsenen taustoja ja antoi tehtäviä sen mukaan. Joillekin hän antoi tehtäväksi organisaation muodostamiseksi, jollekin toimia rahastonhoitajana, toisille, joilla oli varallisuutta, hän antoi tehtäväksi palvella piiriä varoillaan. Hän ehdotti, että ne, joitten vanhemmat olivat varakkaita, vaatisivat vanhemmiltaan perinnön maksamista etukäteen, jonka he voisivat sitten luovuttaa piirin käyttöön. Monet opiskelijoista tunsivat olevansa tärkeitä ja valittuja saadessaan tehtävän ja vastaan panematta suostuivat siihen, mitä heiltä vaadittiin.

Aapo oli saanut tehtäväksi kalastella uusia varakkaita jäseniä piiriin.

Arie sai tietää, että Aapo oli vetänyt Annen mukanaan piiriinsä, mikä sai Arien tuntemaan suurta levottomuutta. Hän tunsi hengessään, että Anne oli suuressa vaarassa, vaikka hän ei voinutkaan täysin ymmärtää sen laatua. Mutta hän tunsi voimattomuutta tarttua asiaan lujemmin.