UUDEN IHMISEN ALKU

Hän sai alkunsa kahden nuoren ihmisen rakkauden hedelmänä, ilman suunnittelua tai harkintaa.

Kiihkeiden hyväilyjen ja syleilyjen ja yhdynnän seurauksena miehen naisen elimistöön siirtämä paljain silmin havaitsematon nuijapää vaelsi emättimen kosteaa sisäpintaa kohti kiihotinta, jolla johtimen alkupäässä odottava mikroskooppinen munasolu houkutteli sitä luokseen. Sillä oli kiire voittaa ne tuhatkunta miljoonaa kilpailijaansa, joilla oli sama päämäärä, mutta joista vain yksi selviytyisi voittajana.

Löydettyään kohteensa voittoisa nuijapää tunki itsensä munasolun pehmeän kalvon läpi sisälle mukauttaen omat perintötekijänsä munasolun perintötekijöitten viereen. Ne tulisivat yhdessä määrittelemään tulevan ihmisen ominaisuudet. Tulevalla ihmisellä ei itsellään ollut siihen mitään osuutta, kuten ei myöskään sukupuoleensa. Nämä perintötekijät, inhimillinen sukuperintö, joka muodostuu 3 miljardista ydinosasta ahtautuneina 23 kromosomiin, olivat siirtyneet sukupolvelta toiselle muuttumattomina. Vain vähäiset mutaatiot varsinaisten perintötekijöitten ulkopuolella ovat muotoilleet ihmisten ulkoisia tuntomerkkejä, kuten ihon väriä, kasvojen muotoa, pituutta jne., joita kutsumme rotuominaisuuksiksi, mutta 99.9 % ydinosista ovat lähes identtiset kaikilla ihmisluokkaan kuuluvilla.

Koska voittoisella nuijapäällä oli y-kromosomi, tämä ihmisen alku tulisi olemaan miespuolinen.

Jos nuijapäällä, jota myös siittiöksi kutsutaan, olisi ollut x-kromosomi, tuloksena olisi ollut tyttö, joka saisi paljon ulkoisia ja ehkä henkisiäkin ominaisuuksiaan äidiltään.

Tämä y-kromosomi siirsi miehen perintötekijät pienelle miehenalulle ilman sekoittumista naisen perintötekijöihin, kuten muut kromosomit tekivät. Miehen perintötekijät olivat lukemattomien sukupolvien perintöä, jotka siirtyivät isältä pojalle sellaisinaan. Tämän avulla on mahdollista seurata miehen sukutaustaa kaukaisiin sukupolviin saakka modernin geenitekniikan ansiosta.

Puolen tunnin sisällä munasolun pintakalvo kiinteytyi, niin etteivät sen ulkopuolelle ehtineet kilpailevat

nuijapäät pystyneet sitä läpäisemään. Ne norkoilivat siellä aikansa toivottomissa yrityksissä, mutta lopulta masentuneina kuolivat ja poistuivat muitten jätteitten mukana.

ELÄMÄN KIIHKOA

Muutaman tunnin sisällä nuijapään hedelmöittämässä munasolussa alkoi kiihkeä elämä. Se eli sisäistä liikehdintää ja jakaantui ensin kahdeksi, sitten neljäksi ja yhä kiihtyvällä vauhdilla yhä useampaan osaan.

Jokaisen solun sisäiseen rakennetun suunnitteluohjelman mukaan alkoi myös solujen erikoistuminen eri tehtäviin. Kukaan ei ole pystynyt selittämään, mikä lopulta ohjaili sitä monimutkaista prosessia, minkä mukaan solut tulisivat erikoistumaan mitkä mihinkin tehtäviin ilman tarpeettomia kaksoiskappaleita.

Munasolu kulkeutui ilman kiirettä munan johdinta pitkin sen seinämien supistusten työntämänä syvemmälle kohti kohtua ja sen limakalvoa, johon se kiinnittyi muutaman päivän kuluessa.

Kohdun limakalvo oli varautunut munasolun tuloa varten. Se oli turvonnut kiekon tapaiseksi alustaksi, istukaksi, sen verisuonisto oli lisääntynyt, ja siellä oli runsaasti verta ja sen mukana energiaa ja happea, jota nopeasti kehittyvä pieni ihmisen alku tarvitsi yhä enemmän ja enemmän.

Jo kahdeksan viikon vanhana sikiö, kuten sitä kansan kielellä kutsutaan, oli kehittänyt lähes kaikkien ihmisen tarvitsemien elimien rudimentit, myös pikkuruiset jalat ja kädet. Sikiö oli nyt 30 mm:n mittainen. Sen jälkeinen kehittyminen oli lähinnä täydennystä, lopputuloksen hiomista ja kasvamista.

Yksi ensimmäisistä elimistä oli sydän, jota sikiö tarvitsi kierrättämään verta pikkuruisen ruumiinsa eri osiin, sillä sikiön verenkierron tulee alusta lähtien olla erillään äitinsä verenkierrosta. Pikkuruinen sydän pumppasi sikiön omaa verta ja sen mukana istukasta saamansa energiaa ja happea sikiön ruumiiseen napanuoraa pitkin, jota pitkin myös kuona-aineet kulkeutuivat takaisin äidin istukkaan ja poistuivat äidin verenkierron kautta. Äidin ja pikkumiehen veri eivät kuitenkaan missään vaiheessa sekoittuneet toisiinsa. Kaikki huoltotoimet tapahtuivat neutraalilla alueella istukassa.

Ultraäänitutkimuksissa sikiön sydämen sykintä pystyttiin havaitsemaan jo kuuden viikon kuluessa.

Ison Kirjan ilmoituksen mukaan ihmisen sielu on hänen veressään.

Tämä tarkoittaa sitä, että tämä ihmisen alku oli alusta lähtien oma persoonansa, hänellä oli oma sielunsa.

Tämän johdosta voimme tästä lähtien käyttää sikiöstä persoonapronominia hän.

Tämä pieni alkio oli ihminen, ei sieluton limamöykky tai äitinsä ruumiin jatke.

Hänellä oli sykkivä sydän ja pikkuriikkinen pää, kädet ja jalat, joskin vielä munasolun kalvon suojassa, joka kasvoi sitä mukaa kuin sikiö kehittyi. Myöhemmin kehittyivät silmät, korvat, nenä ja muut elimet.

Tästä voimme myös tehdä sen johtopäätöksen, että ihmisen syntymätapahtuma, jolle annamme suurta huomiota, on itse asiassa käytännön toimenpide, muutos yksistä olosuhteista toisenlaisiin. Tekisimme suuren palveluksen sekä itsellemme että kehittyvälle ihmistaimelle, jos alkaisimme arvostaa odotusajan merkitystä ja sitä, ettei ihmisen alku ole syntymässä. Se alkaa munasolun ja siittiön yhtymisestä.

Viidennen viikon aikana hänelle alkoivat muodostua miehen tuntomerkit, siitin ja eturauhanen.

Pienen miehenalun äiti sai ensimmäisen vihjeen hänen olemassaolostaan todetessaan, että verta täynnä oleva istukka ei irronnut, kuten se normaalisti tekisi, eli hänen kuukautisensa eivät tulleet aikanaan.

Tämä todettiin myös suoritetussa raskaustestissä.

KUOLEMANVAARA

Pikku mies ei tiennyt, että hänen elämänsä oli nyt ensimmäisen kerran vaakalaudalla.

Isän ja äidin päätöksestä riippuisi, jatkuisiko hänen kasvamisensa vai loppuisiko se alkuunsa.

Tutkiva lääkäri teki rutiininomaisesti epähienon kysymyksen: Haluatteko te lapsen vai aloitetaanko toimenpiteet sikiön poistamiseksi kohdusta.

Koska raskaus lääkärin arvion mukaan oli kestänyt alle kaksitoista viikkoa, hän ehdotti sikiön imemistä ulos kohdusta erikoisimulaitetta käyttäen. Myöhemmin toimenpiteet olisivat monimutkaisempia ja vaatisivat joko pienen leikkauksen tai aiheutettaisiin ennenaikainen synnytys esim. prostaglandiini hormonihoidon avulla.

Pienen miehen äidillä oli kuitenkin loukkaantuneen yksiselitteinen vastaus: Minä haluan lapseni.

Äiti ei edes tarvinnut päätöksensä tueksi pohtia filosofista kysymystä, että ihmisalulla oli jo oma ruumis, sielu ja henki, joihin hänellä oli yhtä suuri oikeus kuin hänen äidillään omiinsa.

TÄYSIHOIDOSSA

Pieni ihmisen alku oli nyt äitinsä kohdussa kelluen sikiökalvon ympäröimänä nesteessä täydellisessä täysihoidossa, kaikki kulut maksettuina.

Ruoka tuli napanuoran kautta äidiltä valmiiksi purtuna ja sulatettuna. Vaikka pikku miehelle kehittyivät ruuansulatusjärjestelmä siihen liittyvine rauhasineen, niitä ei kuitenkaan tarvittu. Mitään käyttöä ei myöskään ollut keuhkoilla, koska ruuan polttamiseen tarvittava happi tuli sekin äidin veren kautta. Tarpeettomat kuona-aineetkin poistuivat nekin napanuoraa pitkin äidin järjestelmän kautta.

Yhteys pikkumieheltä äidin aivolisäkkeen komentokeskukseen hoidettiin hormonien välityksellä.

Kehittyivät myös viisi aistia, joista silmät pidettiin toistaiseksi tarkasti suljettuina, kuten useimmiten myös suu.

Kuuloaisti kehittyi myös, ja pian pikkumies alkoi seurata ulkomaailman ääniä, jotka tunkeutuivat kohtuonteloon ja nesteen täyttämään kuplaan kumeana, epämääräisenä kuminana, josta vähitellen kehittyvät ja täydellistyvät aivot alkoivat erottaa niitä toisistaan.

Kaiken kruununa oli aivojen kehittyminen, noitten mestariteosten, joita ihmisen tekninen edistyminen on yrittänyt jäljitellä kehittäessään tietokonejärjestelmiään. Aivojen ominaisuuksiin kuuluu yksi tekninen yksityiskohta, jota ihminen kaikessa viisaudessaan ei ole pystynyt jäljittelemään. Se on ihmisaivoille ominainen kyky intuitiiviseen ajatteluun, kaiken sinne koottujen tietokantojen käsittelyn ja yhdistelyn ohella kyky voida nähdä todennäköiseltä vaikuttavan lopputuloksen taakse intuitiivisesti, luovasti. Tiedemiehet ovat joskus kutsuneet tätä ominaisuutta kuudenneksi aistiksi, vaikka sillä ei ole mitään fyysistä ulottuvuutta, ja sen toimintaa qantum-ominaisuudeksi avaruusfysiikasta lainatun termin mukaan.

ITSENÄINEN PERSOONA

Pikku mies kellui omassa yksityismaailmassaan muuttaen asentoaan joko verrytelläkseen tai vain olemisen riemusta. Hänellä ei ollut vielä nimeä, mutta äiti alkoi mielessään kutsua häntä nimellä Arie, mutta koska sukupuolesta ei ollut vielä varmuutta, toisena vaihtoehtona oli tytölle sopiva nimi Aira.

Koska me olemme tietoiset sikiön sukupuolesta, voimme tästä lähtien käyttää hänestä nimeä Arie.

14 viikon vanhana Arielle olivat kehittyneet jo kaikki sisäelimet.

28 viikon vanhana Arie alkoi tutustua paremmin omaan maailmaansa.

Hän muutti asentoaan, kellui joskus pää alaspäin, joskus ylöspäin.

Välillä hän potkaisi äidin vatsapeitettä ilmaistakseen, että täällä ollaan tai että eikös olisi jo ruoka-aika.

Arie ei juuri protestoinut ruuan suhteen, mutta joillekin hän nyrpisteli nenäänsä. Joissakin oli kirpeä sivumaku, mikä sai hänet irvistelemään.

Joskus ruuan mukana tuli nestettä, joka sai Arien tuntemaan outoa huimausta. Vähitellen hän oppi ymmärtämään, että äiti oli silloin juhlinut käyttäen viiniä ruuan kostukkeeksi, vaikka häntä oli varoitettu siitä.

Arie kulki äitinsä mukana kaikkialle, minne hän menikin. Äidin asennolla ei juuri ollut väliä, koska Arie kellui omassa nesteen täyttämässä maailmassaan, mikä tehokkaasti vaimensi ulkoa tulevat häiriöt.

Arie oppi pitämään autokyydistä, mikä mukavasti tärisytti ja keinutti hänen maailmaansa. Auton moottorin surina tuli heikon epämääräisenä Arien korviin. Joskus äkilliset jarrutukset ja pysähdykset saivat hänen pikkuruisen sydämen nousemaan kurkkuun, mutta se tasoittui nopeasti rauhan taas palattua.

Arien hermojärjestelmä ei ollut millään tavoin yhdistetty äidin hermojärjestelmään, eikä äidin odotusaikaan kuuluvat tunteiden vaihtelut ja kuohahtelut häirinneet hänen rauhaansa, mutta joskus äidin kokemat shokkitilat ja järkytykset tuntuivat kiristyneiden lihasten johdosta selvästi myös Arien nestemaailmassa. Koska sekä ruoka että elämisen kannalta välttämätön happi tuli äidin verenkierron kautta, häiriöt äidin sydämen toiminnassa tuntuivat heti myös Arien täyshoito-järjestelmässä. Silloin Arie vetäytyi kerälle vetäen kätensä ja jalkansa kuin henkeään haukkoakseen pikkuriikkisen ruumiinsa suojaksi.

Arie oppi erottamaan äitinsä rauhoittavan äänen muista ulkoa tulevista äänistä. Hän piti äidin silloin tällöin hyräilemistä laulunpätkistä, jotka tulivat mieleen heikkoina muistikuvina vielä vuosien kuluttua.

Toisinaan Arien maailmaan tulvi outoa jyskytystä ja kovia ääniä, mikä sai hänet peittämään korviaan pikkuisilla nyrkeillään. Maailmassa elettiin rokkikautta ja kuunneltiin kovaäänistä, rämisevää musiikkia.

Arie oppi äitinsä äänen ohella erottamaan toisen äänen, joka oli matalampi ja oudompi. Ei Arie tiennyt mitään, että myös tämä ääni kuului hänen maailmaansa. Mutta joskus tuo matalaääni tuli aivan lähelle ja jokin määrittelemätön pyrki tunkeutumaan hänen maailmaansa. Isä ja äiti rakastelivat. Ensin se sujui vielä ilman vaikeuksia, mutta vähitellen Arie koki itsensä kovin epämukavaksi hänen kasvaessaan ja vapaan tilan pienentyessä. Siihenkin löytyi lopulta ratkaisu isän ja äidin omaksuessa uusia asentoja.

Ei Arie tarvinnut erityisiä ruoka-aikoja, sillä äidin verenkierto kuljetti äidin ruuansulatuksen valmistamaa ruokaa pitkin päivää. Mutta kyllä Arie huomasi äidin ruoka-ajat, sillä silloin sekä ruuan maku että tarjonta muuttuivat runsaammiksi.

Joskus Arie mutusteli suutaan ja lipoi huuliaan kuin sanoakseen, mitähän hyvää me tänään saadaan.

Joskus kun äiti halusi nukkua pitempään eikä ruokaa alkanut kuulua, Arie potkaisi äidin vatsapeitettä ja tyrkkäsi vähän käsilläänkin herättääkseen äidin huomion.

Arie jatkoi huoletonta elämäänsä äitinsä hellässä täyshoidossa.

Hänen äitinsä hoiti tunnollisesti tarvittavat seurantatutkimukset, joiden yhteydessä tutkittiin myös, ettei pienellä miehenalulla ollut mitään sellaisia sairauksia kuten selkärankahalkiota tai mongolismia.

Arie osoittautui täysin terveeksi ja hyväkuntoiseksi, äidin mielestä joskus jopa liiankin eläväksi potkien ja muutellen asentoaan pitkin päivää ja yötäkin.

Yksi silmin erottamaton solu oli nyt kasvanut yli kuuden miljoonan solun muodostamaksi ihmislapseksi.

Mutta yhdeksännen raskauskuukauden aikana äidin oma biologinen kello alkoi hälyttää, että oli aika sanoa täyshoitosopimus irti. Ensimmäisiä vihjeitä Arie sai siitä silloin, kun äidin vatsan tienoilla esiintyi ajoittaisia supistuksia, jotka hirvittivät pikku miestä. Mitähän nyt oli tapahtumassa?

UUSI YMPÄRISTÖ

Yhdeksännen kuukauden aikana Arien äiti alkoi tulla rauhattomaksi.

Hän tunsi ajoittaista pahoinvointia, hän tunsi itsensä kömpelöksi ja paksuksi. Vatsa paisui entisestään ja oli tiellä mitä hyvänsä hän yritti tehdä, jopa nukkuminen oli vaivalloista, ja vessahätäkin tuntui vähän väliä.

Ruokahalukin oli kasvanut niin, että aina tuntui olevan nälkä, mutta olihan hänen nyt syötävä kahden edestä.

Äiti inhosi katsoa peliin, hän ei tuntenut naista, joka katsoi peilistä häneen takaisin.

Iho oli kellastunut, posket riippuivat velttoina ja silmissä oli kostean väsynyt ja alistunut ilme, tukkakin oli kadottanut luonnollisen loistonsa.

Hän kinusi jatkuvasti myötätuntoa ja huomiota mieheltään, joka hänkin tuntui loitontuneen jonnekin saavuttamattomiin, ikään kuin pelkäisi häntä tai ainakin tuntisi olonsa epävarmaksi hänen seurassaan.

Äidin tunteet ailahtelivat masennuksesta väsymykseen ja onnellisiin kuvitelmiin vauvasta, joka lepäisi hänen rinnoillaan. Kaikki merkit viittasivat siihen, että suuri muutos olosuhteisiin oli tulossa.

Suuri muutos alkoi kuitenkin yllättäen ja varoittamatta.

Arie kellui nestemaailmassaan pää alaspäin, potkaisten vielä kuin kiusaten äitinsä vatsapeitettä.

Ensimmäisen supistuksen tullessa Arie ihan hätääntyi: mitä sinä nyt, enhän minä tosissani.

Mutta sitten supistukset alkoivat toden teolla. Sitä jatkui hetken aikaa, välillä heikentyen ja sitten alkaen uudelleen entistä voimakkaampina.

Ja sitten, yhtäkkiä, Arien nestemaailma hajosi, repeytyi ja kaikki neste valui pois. Samalla voimakkaat supistukset alkoivat työntää pikku miestä ulos jonnekin, joka tuntui ahtaalta ja vihamieliseltä.

Arien elämässä alkaisi uusi ajanjakso, jossa kaikki oli uutta ja vierasta.

SYNNYTYS

Arien äiti oli onneksi saanut kutsuttua apua tilanteessa, joka tarkoitti Arien syntymistä virallisesti tähän ihmisten maailmaan. Ihminen hän oli ollut alusta lähtien, mutta nyt sen epäilijätkin joutuivat tunnustamaan.

Arie saatiin vedettyä ulos synnytyskanavasta äidin tuskanparahdusten seuraamina ilman komplikaatioita.

Napanuora tuli Arien mukana ulos, sen toinen pää edelleen istukkaan kiinnittyneenä, mikä myöhemmin tarpeettomana irtautuisi ja tulisi ulos muitten jätteiden joukossa.

Eipä Ari ollut tietoinen siitä, että hän oli juuri väistänyt toisen henkeään uhkaavan vaaratilanteen, ainakin jos hänen syntymänsä olisi tapahtunut Amerikassa. Siellä on, ainakin joissakin osavaltioissa, voimassa laki, joka sallii ns. osittaisen syntymän abortin. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan ollessa vielä osittain syntymäkanavassa lääkäri voi surmata vauvan työntämällä terävän metallisauvan vauvan niskaan. Harkituksi murhaksi tätä voisi paremmin kutsua. Tällaisten tai aiemmin abortoitujen vauvojen ruumiita voivat sairaalat sitten myydä yhtiöille, jotka valmistavat niistä valkuaisaineita naisten kasvovoiteita valmistavien yritysten tarpeisiin.

Mutta joutuessaan ulkoilmaan napanuora kuivui ja painui kasaan eikä enää pystynyt kuljettamaan ruokaa eikä myöskään happea, minkä tarve oli sydämen toiminnan kannalta kiireisin ja tärkein.

Arie tunsi tukehtuvansa yrittäen vaistomaisesti haukkoa henkeään, mutta suuhun jäänyt lima esti kunnollisen hengityksen. Auttava lääkäri otti Arien jaloista kiinni ja roikotti häntä ylösalaisin naputellen häntä kädellään selkään. Tämä oli pikku miehen ensimmäinen selkäsauna, jonka hämärä muisto seurasi häntä aina.

Arie oli kauhuissaan. Nestemaailman turvallinen, ruumiinlämmin ympäristö muuttui kylmäksi ja oudoksi.

Lisäksi kädet, jotka häntä hoivasivat, tuntuivat kovilta ja aiheuttivat kipua.

Mutta hänen hengityksensä alkoi kuitenkin toimia, vaikka eihän hänellä ollut siihen mitään kokemusta.

Napanuora katkaistiin ja Arie kiedottiin pehmeisiin vaatteisiin ennen kuin hänet sijoitettiin äitinsä viereen.

Ei Arie tuntenut eikä nähnyt äitiään, mutta hänestä säteilevä lämpö ja tuttu ääni rauhoitti.

Lopulta Arie pantiin lämpöiseen veteen, joka kummasti helpotti oloa, olihan se enemmän tuttua ja muistona turvallisesta nestemaailmasta.

Arie asetettiin uudelleen äitinsä rinnalle, pestynä ja kapaloituna ja tuoksuen vauvalta kuten vain vauvat voivat. Vaistomaisesti hän hapuili äitinsä rintaa, josta tuli houkutteleva tuoksu, sekin uusi ja ennen kokematon. Arie siemaisi ensimmäisen maitoerän äitinsä rinnasta, mikä avasi hänen ruuansulatus-mekanisminsa ensimmäistä kertaa.

SISÄÄNAJOVAIHE

Arien koko fysiologia aloitti toimintansa. Kaikki sisäänrakennetut elimet alkoivat toimia juuri siten, kuin ne oli kokonaissuunnitelman mukaan tarkoitettukin toimimaan. Hänessä ilmeni tuo hämmästyttävä elämän elinvoimaisuus, mikä on ominaista kaikille lihaa ja verta oleville luontokappaleille, muillekin kuin inhimillisille.

Arien aistit aloittivat myös toimintansa, ja viestit niistä kulkivat hermoratoja pitkin aivojen asianmukaisiin keskuksiin, jossa alkoi niiden seulonta ja tutkiminen. Arien aivot olivat kehittyneet lähes sataprosenttisesti täydellisiksi eikä niissä tämän jälkeen tapahtuisi juuri mitään kasvua tai muutoksia. Sen solut olivat myöskin rakennetut lopulliseen muotoonsa ja lukumääräänsä eivätkä ne uusiutuisi kuten muut solut. Tämä siksi, ettei solujen uudistuessa sinne kerättyä aineistoa tuhoutuisi. Aivojen lopullisesta rakenteesta johtuen Arien pää oli suhteeton muuhun ruumiiseen verrattuna.

Tieteellisesti on voitu todeta, että tapahtumat rekisteröityvät ihmisen muistipakkaan ”digitaalisina” kuvina, ei sanallisina muistoina. Tätä ominaisuutta on käytetty ns. sisäisen parantumisen metodissa, missä ihminen pystyy palautumaan kauan sitten elettyihin, joskus hyvinkin tuskallisiin tapahtumiin.

Mutta koska Arien aivojen muistipakkaan taltioitu tietomäärä oli kovin rajoitettu, niillä ei ollut mahdollisuutta verrata ruumiin eri osista saamiaan viestejä aikaisempiin havaintoihin, minkä johdosta tietojen seulonta ja tulkinta olivat kovin hapuilevia.

Arien fysiologiaa suojeli raskauden aikainen immuniteetti järjestelmä, mikä tulisi kestämään kahdeksan ensimmäisen päivän ajan, mutta muuttuisi sitten ihmisen normaaliksi torjuntajärjestelmäksi.

Juutalaiset ovat saaneet tiedon tästä ominaisuudesta pyhien Kirjoitustensa mukana. He ympärileikkaavat poikalapsensa kahdeksan päivän vanhana, milloin vauvan immuniteetti vielä suojelee häntä tulehduksilta.

Edellä esitetty on katkelma käsikirjoituksesta ”Uskaltaiskohan”.

Huomioita edellisen johdosta.

Syntymättömän vauvan abortoinnista on länsimaissa kehittynyt ehkäisymenetelmä.

Se on tuonut mukanaan useita vaikeita uskonnollisia, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä.

Se on myös asettanut lukemattomat synnytyslääkärit mahdottoman tilanteen eteen.

www.worldnetdaily.com julkaisi 27.11.05 artikkelin, jossa kosketellaan Englannissa todettuja aborttien yhteydessä esiintyviä ongelmia. Sen mukaan Englannissa syntyy vuosittain ainakin 50 abortoitavaksi tarkoitettua vauvaa elävänä, he hengittävät ja itkevät. Heille oli annettu kaliumkloraattia (potassium cloride) jonka tarkoituksena oli pysäyttää heidän sydämensä kohdussa, mutta se ei ollut tehonnut. Tämän johdosta he syntyivät elävinä 19 raskausviikon aikana tai sen jälkeen suoritetusta lääkeannoksesta huolimatta. Aborttia hoitava lääkäri joutuu nyt vaikean sekä moraalisen että laillisen kysymyksen eteen: Jos hän tappaa juuri elävänä syntyneen vauvan, onko hän syyllistynyt murhaan, josta häntä voidaan syyttää?

Englannissa vuonna 1994 lääkehoidolla kohtuun surmattujen sikiöiden määrä oli 5166; viime vuonna se oli 7432. Arviolta 70-80 % vauvoista 23. tai 24. raskausviikon aikana syntyy elävinä lääkehoidosta huolimatta.

Manchesterissä vuosien 1996-2004 syntyi 31 vauvaa elävinä, vaikka heille annettiin kuolettava lääke.

Englannissa yleisen käytännön mukaan yli 21. raskausviikon jälkeen abortoitavat sikiöt tulee tappaa kohtuun ennen syntymää; sitä nuorempien uskotaan menehtyvän keinotekoisen synnytyksen yhteydessä.

Ymmärtämättömänä maallikkona esitän typerän kysymyksen:

Jos hengittävä ja itkevä vauva surmataan synnytyksen yhteydessä tai heti sen jälkeen, se voidaan katsoa uskonnollisesti ja moraalisesti tuomittavaksi ellei peräti murhaksi.

Mutta jos syntymätön sikiö, olkoon missä vaiheessa tahansa, surmataan äitinsä kohtuun, se ei ole murha?

Syntymättömänäkin ihmisen sikiö on itsenäinen persoona, hänellä on oma verenkierto ja sydän, joka sitä kierrättää hänen omassa ruumiissaan, eli voimme sanoa: hänellä on ruumis, sielu ja henki.