MITÄ TODELLA TAPAHTUI.

JOHDANTO.

Lainkuuliaisina kansalaisina olemme tottuneet siihen, että se mitä meille opetetaan kouluissa ja tiedostusvälineissä on ehdotonta ja todellista. Kaikki tapahtui juuri siten, kuin meille kerrotaan.

Mutta meille ei kerrota mitään siitä, mitä tapahtuu tietämättämme tutkijain ja tiedemiesten kammioissa ja laboratorioissa, arkeologisissa kaivauksissa ja löydöissä ja niiden tulosten arvioimisessa ja analysoimisessa. Tiedemiesten, tutkijain ja ajattelijoiden päätelmät ja teoriat esitetään tieteen viimeisenä sanana tiedeyhteisölle ja suurelle yleisölle.

Tiedemiehen ja tutkijan rehellisyys joutuu kovalle koetukselle, esittääkö hän löytönsä ja havaintonsa sellaisinaan vai peukaloiko hän niitä. Ei hänen tarvitse välttämättä vääristellä tuloksiaan, hän voi vain jättää joitain häiritseviä yksityiskohtia huomiotta. Toisaalta tiedetään tapauksia, jossa tiedemiehet ovat tietoisesti yhdistelleet toisiinsa kuulumattomia löytöjään, jotta lopputulos paremmin vahvistaisi heidän omia teorioitaan.

On helpompi peukaloida todistusaineistoa kuin muuttaa omia teorioitaan.

Toinen tutkijoita, tiedemiehiä ja ajattelijoita kiusaava kysymys on, seuraako hän yleisesti hyväksyttyjä teorioita, vai onko hänellä uskallusta esittää niistä poikkeavia huomioita ja johtopäätöksiä.

Hän tietää, että yleisesti hyväksyttyjen teorioiden mukainen johtopäätös ja tutkimustulos myös hyväksytään, mutta niistä poikkeaminen tietää ongelmia.

Aina joku arvostettu auktoriteetti kokee arvovaltansa tulleen loukatuksi, jos nuori kokematon tiedemiehen alku keksii jotain hänen ajatteluaan vastustavaa tai kyseenalaistavaa.

Seurauksena on murskaava arvostelu, apurahojen ja virkapaikkojen saamisen mahdottomuus, mikä puolestaan tarkoittaa uralla edistymisen vaikeutumista.

Meidän on kuitenkin hyvä muistaa ja tiedostaa, että tieteen viimeinen sana on voimassa vain sen hetken. Tieteen kunkin hetkinen totuus on sen hetkinen tietämys, mikä muuttuu uusien todisteiden tullessa esiin, sillä edellytyksellä, että tutkijalla on rehellisyyttä ja rohkeutta tuoda ne yleiseen tietoisuuteen, vaikka ne sotisivatkin aikaisempaa tietämystä vastaan.

Tutkijat, tiedemiehet ja ajattelijat eivät hekään toimi umpiossa. Heilläkin on kulttuuri- ja perhe- taustansa, maailmankatsomuksensa ja ideologiansa, jotka enemmän tai vähemmän leimaavat heidän ajatteluaan ja toimiaan.

Heidän tulee myös herkästi seurata suuren yleisön ja oman erikoisalansa suuntausta ja ideologiaa.

Tämän he katsovat olevan tärkeää heidän edistymiselleen urallaan.

Länsimaiseen kulttuuriin 1800-luvun lopulla levinnyt maallistuminen ja juutalais-kristillisten arvojen kyseenalaistaminen leimaa monien ajattelijoiden ja tutkijoiden työskentelyä.

Filosofit vaativat Pyhien Kirjoitusten tutkimista ja arvostelemista kuten mitä hyvänsä kirjallisuuden tai historian tuotteita. Raamattukritiikki sai alkunsa.

Karl Marx kokosi omat uskonnon ja Raamatun Jumalan hylkäävät teoriansa, jotka perustuivat materialismiin ja ihmisen omiin kykyihin luoda paratiisivaltio maan päälle.

Psykologit ja psykiatrit kehittelivät omia teorioitaan Freudin ja Jungin esittämien väitteiden pohjalta, jotka sittemmin on todettu virheellisiksi, mutta joita kuitenkin noudatetaan.

Humanistit Voltaire ja Kant pyrkivät tekemään tyhjäksi kaikki Raamatussa esitetyt kertomukset suurista koko maapalloa kohdanneista katastrofeista kuten koko Raamatun arvovallan.

James Hutton (1726-1797) julkaisi teoriansa maapallosta, jota seurasivat Charles Lyell (1797-1875), Lamarck ja Charles Darwin (1809-1882). Heidän teorioittensa pohjalta maailmaan on levinnyt oppirakennelma, jota kutsutaan yleisesti nimellä kehitysoppi.

Siitä käytetään myös nimitystä Uniformitarismi vastakohtana Katastrofismille, jonka lähtökohta on maapallon nykyisen tilan muotoutuminen suurten katastrofien kautta lyhyen ajan kuluessa.

Donald W Patten esittää kirjassaan The Biblical Flood and the Ice Epoch, että katastrofiteoria

syntyi ja kehittyi kolmen periodin aikana seuraavasti:

Ensimmäinen kausi alkaa muinaisista esi-isistä jatkuen Kopernikiin, eli tarkemmin Halleyn, Whistonin ja Newtonin aikaan noin vuonna 1700. Tänä aikana tietämys muinaisesta vedenpaisumuksesta oli yleinen ja lujasti juurtunut länsimaiseen kulttuuriin.

Toinen kausi (1700-1860) alkoi Halleysta, Newtonista ja Whistonista jatkuen Lyelliin, Darwiniin ja Wallaceen. Tänä aikana katastrofiteoria oli hallitseva maan historiassa, ja sitä vahvistivat astronomiset tutkimukset osaksi Newtonin ja Whistonin ansiosta. Astronomia ja luonnontieteet tulivat systemaattisen tutkimuksen kohteiksi.

Kolmas kausi (1860-1960) on Lyellin, Darwinin ja Wallacen aikakausi. Tänä aikana sai alkunsa ja vähitellen myös johtavan asemansa maan historian filosofiassa katastrofiteorian kilpailija uniformitarismi eli kehitysoppi, tai –teoria. Vain pieni vähemmistö perinteisistä arvoista ja opeista kiinni pitäviä, protestanttisia kirjailijoita ja fundamentalisteja vastusti tätä uutta ateismiin tukeutuvaa filosofiaa. On huomattavaa, että Darwinin vaimo Elma kieltäytyi julkaisemasta miehensä kuoleman jälkeen osia hänen kirjoituksistaan niiden räikeän kristillisen uskon vastaisuuden vuoksi. Marx halusi omistaa pääteoksensa Darwinille, mutta tämä kieltäytyi ehkä peläten sen loukkaavan hänen uskottavuuttaan tai arvovaltaansa.

Neljäs kausi (1960-edelleen). Tämän kauden aikana kehitysoppiteoria on vahvistanut asemiaan siten, että sitä opetetaan kouluissa ja yliopistoissa ainoana oikeana oppirakennelmana maan kehityksessä. Se on osa länsimaista juutalais-kristillistä kulttuuria syövää uuspakanuutta, joka kyseenalaistaa kaikki entiset Raamattuun perustuvat arvot ja opit. Katastrofiteoriasta voitaisiin Suomen kielen käytännön mukaan käyttää nimitystä luomisoppi.

On huomattavaa, etteivät kaikki katastrofiteorian kannattajat ole hengellisesti heränneitä tai ”uskovia”. Osa heistä kannattaa tätä teoriaa, koska se heidän mielestään on ainoa järkevä selitys maapallon ja sen kannella liikkuvan elämän synnystä ja olemassa olosta.

Immanuel Velikovsky, koulutukseltaan lääkäri ja psykoanalyytikko, mutta joka on keskittynyt muinaisen kirjallisuuden tutkimiseen, sanoo juutalaisten juuriensa lisäksi olevansa Freudin kannattaja ja ateisti. Hän on kirjoittanut neljän kirjan sarjan, joka perusteellisesti tomuttaa tutkijoiden homehtuneita mielipiteitä maapallon synnystä ja kehityksestä. Tulen käsittelemään joitakin hänen kirjoissaan esittämiään väittämiä ja tutkimusten tuloksia.

Tämän teoksen tarkoituksena on esitellä joitakin yleisten hyväksyttyjen käsitysten kanssa kilpailevia teorioita ja tutkimusten tuloksia muinaisista oloista ja tapahtumista, mitkä voivat tuoda tavalliselle lukijalle lisävaloa ja mielenkiintoa noiden aikojen tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

En halua ottaa kantaa esittelemieni tapahtumien oikeellisuuteen eivätkä minun taustatietoni siihen riittäisikään. Uskon, että lukija pystyy itse arvioimaan niiden arvon ja uskottavuuden.

SUURI PAMAUS.

Näin tiedemiehet kuvaavat maailmankaikkeuden syntymää, hetkeä, josta kaikki sai alkunsa.

Vertauksen vuoksi katsotaan, mitä Raamatun Sana ilmoittaa asiasta.

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. (I Ms 1:1)

Ei mitään dramatiikkaa, ei suurta pauketta eikä hämminkiä.

Toinen kohta, josta voidaan katsoa, on Johanneksen evankeliumista.

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus” (Joh. 1:1-4)

Suuri juutalainen ajattelija Moses Maimonides (Rambam, 1135-1204) vuosisatoja sitten kiteytti ajatuksensa näin:

”Luomistapahtuma (I Mooseksen kirjassa) on luonnontiedettä, mutta niin vaikeaselitteinen, että se on verhottu arvoituksen kaapuun. Ristiriitaisuudet tieteen ja uskonnon välillä nousevat Raamatun väärästä tulkinnasta.”

Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, ettei maailmankaikkeutta luotu lähes 6000 vuotta sitten, vaikka se onkin tärkeä virstanpylväs, tai paremminkin, se luotiin asteittain nykyiseen muotoonsa.

Mutta miten aikamme tiede selittää maailmankaikkeuden syntyhistorian? Seuraan seuraavassa selitystä tri Jeffrey Satinoverin kirjan ”The Truth behind the Bible Code” mukaan, sivu 273.

1. Jostain selittämättömästä syystä maailmankaikkeus ponnahti esille ”ex nihilo”, tyhjästä.

2. Ensimmäiseksi se ilmeni melkein käsittämättömän pienessä mikropelletissä.

3. Alun perin se käsitti pienen osan ainetta sekoittuneena valtavaan määrään painetilassa olevaa energiaa.

4. Mikropelletti räjähti ulospäin lähes valon nopeudella – tämä oli ”suuri pamaus”. Ensimmäisen sekunnin olemassa olonsa aikana se paisui yhtä atomia pienemmästä tahrasta pallomaiseksi massaksi halkaisijaltaan yli 270 000 mailia (432 000 km) ja massaltaan 5 000 kertaa maapallon massa. Sen laajeneminen sai suuren osan energiasta muuttumaan asteittain aineeksi. Se on jatkanut laajentumistaan samalla nopeudella siitä lähtien.

5. Mikropelletti oli aluksi kymmenulotteinen, joista kuusi romahti nopeasti niin pieneen muotoon, ettei meillä ole mahdollisuuksia niitä havaita. Jäljelle jäivät neljä meille tuttua ulottuvuutta: kolme avaruudessa ja neljäntenä aika (jotka suhteellisuusteorian mukaan ovat keskenään muunneltavia suuntia neljäulotteisessa avaruus-ajassa.) Alkuperäinen pelletin aine muuntui kymmenulotteiseksi nauhaksi (string) melkein puhdasta energiaa. Nämä nauhat, jotka nyt täyttävät maailmankaikkeuden, ovat lähes käsittämättömän ohuita ja aineettomia - halkaisijaltaan 10 potenssiin –27, – mutta koska ne ulottuvat kaikkialle maailmankaikkeuteen, kukin niistä arvioidaan massaltaan yhtä suureksi kuin 10 potenssiin 17 aurinkoa. Tätä kutsutaan nimellä ”supernauha” (superstring), kaiken teoriaksi, TOE.

MILLOIN SUURI PAMAUS TAPAHTUI?

Tiedemiehet ovat pystyneet laskemaan suuren pamauksen ajankohdan, koska heillä on edellisen teorian lisäksi käytössään alkuperäisen pamauksen jäljelle jääneen valon voimakkuus (ns. 2.7 K kosminen taustasäteily) sekä arvio maailmankaikkeuden nykyisestä koosta.

Kosmologien laskelmien mukaan maailmankaikkeus syntyi noin 15 miljardia vuotta sitten.

Maailmankaikkeuden iän määritteleminen on aina kiehtonut tutkijoita ja ajattelijoita.

Aiempina vuosisatoina eläneet tutkijat olettivat maailmankaikkeuden pysyneen muuttumattomana aina, ilman alkua ja loppua. Monia arvioita on esitetty, jotka heittävät toisistaan satoja tuhansia, jopa miljoonia vuosia.

Vasta Einsteinin suhteellisuusteoria pani ounastelemaan tieteellisiin laskelmiin perustuvaa maailmankaikkeuden iän määrittämistä.

Maailmankaikkeuden synnystä on muitakin teorioita. Seuraava kuvaus eräästä sellaisesta perustuu Donald W Pattenin kirjaan The Biblical Flood and the Ice Epoch.

KANT-LAPLACE NEBULUS TEORIA.

Immanuel Kant (1724-1804) oli taustaltaan luterilainen pietisti. Jo aikaisessa akateemisen uransa vaiheessa hän irtaantui rajusti uskonnollisesta perinnöstään ja kehittyi aikansa johtavaksi epäilijäksi.

Hän perusti Saksan rationalismin, joka on antanut maailmalle sellaisia hahmoja kuin Feuerbach, Hegel, Marx (jonka vaikutus Leniniin oli ratkaiseva) ja Nietzsche (jolta Hitler sai vaikutteita).

Kantin elämän pääaiheita olivat kriittinen filosofia ja teologia.

Kuitenkin uransa alkuvaiheessa Kant oli syvästi kiinnostunut astronomiasta, historiasta, matematiikasta ja fyysisestä geografiasta. Hän sai vaikutteita kosmologi Descartesilta, matemaatikko Leibnitziltä, astronomi Newtonilta ja Swedenborgilta, ilmeisen häiriintyneeltä insinööriltä, joka väitti tavanneensa olentoja Jupiterilta ja muilta tähdiltä.

Tutkimustensa tuloksena Kant julkaisi 31-vuoden iässä teoriansa aurinkokunnan järjestelmästä, jota kutsutaan nimellä Nebular Hypothesis (Tähtisumu olettamus). Se oli osana hänen teostaan nimellä General History of the Nature and Theory of the Heavens, julkaistu vuonna 1755.

Kantin vaikutus on ollut erittäin suuri kolmen seuraavan vuosisadan aikana kosmogenesian ja kosmologian tutkijain piirissä.

Kantilla ei ollut käytössään tutkimustuloksia eikä laskelmia olettamuksensa tueksi.

Kant esitti, että aurinko oli aikoinaan jättiläismäinen, hajanainen tähtisumu, joka oman vetovoimansa vaikutuksesta kutistui. Suurin osa aineesta kerääntyi auringon keskustaan, mutta osa ei. Jäljelle jäänyt osa siitä kerääntyi tähden ympärille ohueksi kiekoksi, joka kiersi auringon ympäri.

Olettamukseen liittyvät ongelmat, kuten planeettojen liikkeet, planeettojen elementtien koostumus, planeettojen kiertoradat ja niiden satelliittien syntyhistoria, jäivät huomiotta tai niistä esitettiin hyvin hataria viitteitä. Kuitenkin hänen mielipiteensä iskostuivat akateemiseen maailmaan yli kahdensadan vuoden ajaksi. Kantin teoriaa verrataan sveitsiläiseen kelloon, joka vedettiin miljardeja vuosia sitten ja joka on sitten jatkanut käyntiään ilman ulkopuolisia häiriöitä.

Kantin teoria sai kyseenalaista tukea havainnosta, että Saturnuksen ympärillä on kiekkomaisia renkaita.

Simon Laplace esitti oman Kantin olettamukseen tukeutuvan teoriansa aurinkokuntajärjestelmän synnystä vuonna 1796.

Hänen teoriansa mukaan aurinkokunnan alkulähteenä on ollut laaja kaasumainen juokseva aine, joka jäähtyi ja jähmettyi jättäen jälkeensä osasia, jotka myöhemmin kiinteytyivät planeetoiksi.

Koska hänelläkään ei ollut laskelmallisia ja havainnollisia tutkimustuloksia, hän ei itse uskonut teoriansa oikeellisuuteen. Se kuitenkin hyväksyttiin tiedemiespiireissä sadan vuoden ajan.

Laplace ja Kantin teorioiden samankaltaisuuden vuoksi niitä kutsutaan nimellä Kant-Laplace Nebular Hypothesis.

Kant kuten Voltaire, Darwin, Marx ja muut edusti hänen aikanaan kristilliseen teologiaan ja ajatteluun levinnyttä järkeisoppia, rationalismia. Hänen aloittamaansa suuntaa filosofiassa ja teologiassa kutsutaan ”korkeammaksi kritiikiksi” ja epäilykseksi.

Sen motiivina ja päämääränä oli kyseenalaistaa kaikki, mikä viittasi juutalais-kristillisen Raamattuun perustuvan luomistapahtuman ja yliluonnollisesta yksilöiden, kansojen ja maailman tapahtumien ohjailusta. Sen edustajat pyrkivät pukemaan kaiken Raamattuun kohdistuvan kritiikkinsä tutkimuksen tulosten ja tieteen valheelliseen kaapuun, jolla pyrittiin hiljentämään heihin kohdistunut arvostelu.

Täten he väittivät, ettei Nooakin vedenpaisumusta voinut tapahtua, koska sateitten määrä ei olisi siihen riittänyt. Jerikon muurit eivät voineet kaatua Joosuan armeijan edessä, vaikka alue on osa suurta Afrikan Syyrian vajoama-aluetta, jossa maanjäristykset ovat yleisiä. He eivät voineet hyväksyä teorioita suurista planeettoja koskevista katastrofeista, jotka ovat suuresti vaikuttaneet maapallon ja sen pinnan muodostuksen kehitykseen.

He pyrkivät myös arvostelemaan Vanhan Testamentin profeettakirjojen kirjoittamisen aikatauluja lähtien siitä, että niissä esitetyt tarkat profetiat ja ilmoitukset syntyivät vasta niiden tapahduttua.

Saarnaaja oli heidän mukaansa kirjoitettu vuoden 100 eKr. jälkeen, vaikka se oli ollut osa kanonisia kirjoituksia jo 150 vuotta eKr., kuten Kuolleen Meren kirjakääröt todistavat.

Samoin Danielin kirja oli heidän mukaansa kirjoitettu vasta 150 eKr., koska muuten ei voitu selittää sen pikkutarkkoja kuvauksia tapahtumista etukäteen.

Tämän saksalaisen rationalismin, järkeisopin, mukaisesti Raamatun arvovaltaa on pyritty horjuttamaan korkeimmalta mahdolliselta taholta, johtavien tiedemiesten ja tutkijain arvovallalla. Samalla on pyritty horjuttamaan ja kyseenalaistamaan koko juutalais-kristillinen kulttuuri ja arvomaailma, jonka vastainen taistelu on kiihtynyt omana aikanamme.

Surullinen havainto on se, että monet johtavat teologit ovat mukana kehittämässä ja ohjailemassa tätä epäuskoon perustuvaa järkeisoppia. Sitä voisi hyvällä syyllä kutsua nimellä epäjumalanpalvonta (idolatry), jonka palvonnan kohteena on ihmisen järki.

MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY JUUTALAISTEN MUKAAN.

Juutalaisilla ei tiettävästi ollut – ainakaan omassa maassaan – tähtitorneja eikä tähtien tutkimiseen ja palvontaan tarkoitettuja porrastorneja, joita oli Assyriassa ja Babyloniassa. Sinne siirretyt juutalaiset varmaan saivat tuntuman Babylonian ja Assyrian tähtien tutkimiseen, mutta sen ei tiedetä vaikuttaneen juutalaisten omiin laskelmiin ja teorioihin.

Juutalaiset tutkivat maailmankaikkeuden syntyä ja pyrkivät määrittelemään sen aikamääriä, mutta he perustivat laskelmansa ja teoriansa Pyhiin Kirjoituksiinsa ja niiden ilmoituksiin, jotka usein käsitettiin salaisesti kätketyiksi juoksevan tekstin joukkoon. Toisaalta heillä oli perinne suullisesta ilmoituksesta, Oral Law, joka annettiin Moosekselle Lain antamisen yhteydessä, ja joka on kulkenut suullisena versiona sukupolvelta toiselle.

Seuraava esitys perustuu tri Jeffrey Satinoverin jo edellä mainittuun kirjaan The Truth behid the Bible Code, sivu 274-275.

1. Sekä Maimonides (Rambam) että Nachmanides (Ramban) totesivat, ettei ennen luomista ollut avaruutta eikä aikaa. Kaikki luotiin tyhjästä.

2. Kabbalistit samaan aikaan selittivät, että ennen luomista Jumala täytti koko iäisyyden täydellisesti ja kaikkialla. Luomisen hetkellä Hän kuitenkin ”vetäytyi” pallonmuotoiselta (spherical) alueelta ikuisuuden keskuksesta luoden tyhjyyden tai onttouden. Tähän Hän asetti osan omaa itseään Korkeamman Valon äärimmäisen ohuessa muodossa, josta oli kehittyvä fyysinen maailmankaikkeus. Nachmanideen luomistapahtuman kommentaarin mukaan maailmankaikkeus ei sillä hetkellä ollut sinapin siementä suurempi. Juutalaisten esi-isien mukaan sinapinsiemen oli pienin elämänyksikkö, jolla oli kapasiteetti laajentua ja kasvaa joksikin valtavaksi.

3. Nachmanides kuvaili tätä sinapinsiemenen kokoa seuraavasti: Aine (substanssi) oli sillä hetkellä niin ohut ja käsittämätön, ettei sillä ollut todellista olemusta. Sillä oli kuitenkin potentiaali omaksua olemusta ja muotoa ja tulla kosketeltavaksi aineeksi.

4. Nachmanides kuvaa, mitä tapahtui sinapinsiemenen kokoiselle maailmankaikkeudelle. Tämän käsittämättömän substanssin alkuperäisestä keskittymästä sen pienen pienessä olomuodossaan, substanssi alkoi laajentua jatkaen laajentumistaan maailmankaikkeudeksi, jollaisena me sen tunnemme. Laajentumisen aikana siinä alkoi tapahtua muutoksia. Sen alkuperäinen, ohut, olemukseton substanssi sai tuntemiamme aineen kosketeltavia muotoja. Tästä alkuperäisestä luomistapahtumasta, tästä eteerisen ohuesta valeaineesta, kaikki, mitä on ollut olemassa tai tulee koskaan olemaan, oli, on ja tulee muotoilluksi.

5. Korkeamman Valon kynänohut kiila, joka muotoili maailmankaikkeuden sen ”siemen” asteessaan, käsitti kymmenen aspektia tai ulottuvuutta. Kuuden päivän luomistapahtuman aikana kuusi näistä aspekteista kutistui niin pieniksi, että pystymme havaitsemaan vain neljä – neljä fyysisen olemuksen ulottuvuutta.

Juutalaisten oppineiden ja tutkijoitten välittämä kuva maailmankaikkeudesta, sen synnystä ja kehityksestä on hämmästyttävän yhdenmukainen aikamme tieteen saavutusten kanssa.

On muistettava, että nämä juutalaiset oppineet elivät keskiajalla.

JUUTALAISTEN LASKELMA MAAILMANKAIKKEUDEN AJASTA.

Juutalaiset laskivat maailmankaikkeuden alkuhetken lähtien omista Pyhistä Kirjoituksistaan.

Tässä me joudumme suoraan kontaktiin juutalaisten suullisen perimätiedon (Oral Law) kanssa.

Kabbalistit olivat asiantuntijoita suullisen lain tulkitsemisessa ja säilyttämisessä.

Luomistapahtuman tutkimuksen ehkä ehdottomin ja arvovaltaisin kabbalisti oli Nechunya ben HaKanah. Muiden asioiden ohella, joissa hän oli asiantuntija, hän erikoisesti vakuutti, että 42 kirjaimen Jumalan Nimi antoi mahdollisuuden laskea maailmankaikkeuden iän luomistapahtumasta lähtien.

Kabbalistit vakuuttavat, että Jumalan 42 kirjaimen Nimi viittaa erikoisesti Jumalan toimiin ennen luomista. Vaikka maailmaa ei vielä fyysisesti ollut olemassa, se oli tohu v`bohu, muodoton ja tyhjä, ”Jumalan mielessä” oli olemassa suunnitelma siitä, millainen ideaali (tai alku-) vuosi tulisi olemaan. Juutalaisen tradition mukaan tätä vuotta kutsutaan muodottomaksi tai varhaisvuodeksi (primordial), joka on suoraan yhteydessä Jumalan 42 kirjaimen Nimeen. Tämän nimen kabbalistit pystyivät löytämään I Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun alusta, luomiskertomuksesta.

Koska tämän kaltainen informaatio oli arkaluotoinen kuten se on nykyäänkin, Nechunyan laskelmat ovat jotenkin epämääräisiä. Hänen jälkeensä rabbi Yitzhak deMin Acco ilmoitti luvut täsmällisesti.

Ensimmäisen uuden kuun synodinen alkamispäivä ja varhaisvuoden laskelmat oli tarkoitettu otettaviksi kirjaimellisesti vain, jotta laskelmat tuottaisivat tarkkoja tuloksia.

Tämän mukaisesti Nechunya väitti, että jos osaa käyttää oikein Jumalan 42 kirjaimen Nimeä,

I Mooseksen kirja antaa ajan maailmakaikkeuden alusta ihmisen luomiseen saakka, eli 42 000 jumalallista vuotta. Mutta jumalallinen (pyhä) vuosi ei ole 365,25 meidän päiväämme vaan 365 250 meidän vuottamme. Yksinkertaisen laskutoimituksen kautta saamme 42 000 x 365 250 = 15.3 miljardia vuotta.

Meidän on taas syytä peittää suumme hämmästyneinä: Nechunya eli ensimmäisellä vuosituhannella, Demin Acco kolmannellatoista vuosisadalla.

JUUTALAINEN AJANLASKU.

Juutalainen ajanlasku eli kalenteri perustuu kuun kiertoon. Aikoinaan juutalaiset myös juhlivat uuden kuun syntymistä, mutta nykyinen juutalaisuus on pudottanut sen pois omista traditioistaan.

Kuun kiertoaikojen määritteleminen on kuitenkin ensi arvoisen tärkeää myös tänä päivänä, koska juutalaisten Mooseksen Laissa määräämien juhlien aika määritellään kuun kierron mukaan.

Juutalaiset puhuvat ”ajoista ja vuodenajoista” (times and seasons) tarkoittaen tällä sitä, että juutalaiset perustavat aikansa kuun kiertoon, muut kansat elävät auringon kierron mukaan.

Ajan tarkka määrittäminen on heille käytännöllinen, järjellinen, ei maaginen toimenpide.

”Joka oppii yhdenkään asian maagikolta on ansainnut kuoleman. Sitä, joka pystyy laskemaan ajat ja vuodenajat, mutta ei sitä tee, tulee vieroksua ja jättää huomiotta.”

Tri Jeffrey Satinover pohtii kirjassaan “the Truth behind the Bible Code” sivu 264-265, miten ihmisen uskonelämän raadollisuus vaatii tuekseen ihmeitä, mutta toteaa, miten hämmästyttävän nopeasti ihmeet menettävät vaikutuksensa.

Luonnonvoimien mahti voi osaltaan korvata tämän tarpeen, kunnes todetaan tai todistellaan, että nekin toimivat mekaanisten lakien mukaan. Myös luonnon monimutkaisuuden tajuaminen voi toimia tällaisena ihmeen korvikkeena, todisteena jumalallisesta ohjauksesta, hienovaraisuudesta, ei sen laajuudesta. Mutta tutkijat hajottavat tämänkin selittämällä, että myös se perustuu luonnossa toimivaan mekaaniseen prosessiin.

Juutalaiset oppineet eivät tarkastelleet luontoa erillisenä, vaan he tarkastelivat luontoa ja sen kuvioita yhdessä noista prosesseista kirjoitettujen selitysten kanssa, selitysten, joita ei pitäisi olla olemassakaan.

Juutalainen vastaus kysymykseen maailman syvemmästä tarkoituksesta on: ”Tulkaa, tutkikaamme Toran kätkettyjä syvyyksiä, ja kun löydätte niitä, saatte itsellenne todisteita jumalallisen käden ohjauksesta maailmassa.”

Kuun kierron arvioiminen uudesta kuusta seuraavaan on erittäin ongelmallinen, vaikeasti mitattavissa ja laskettavissa. Tämä johtuu siitä, ettei kuun kiertoaika pysy samana, vaan se vaihtuu kaiken aikaa. Talmudissa jo valitellaan: ”Aurinko tietää laskuaikansa, mutta kuu ei sitä tiedä.” Lisäksi kuun kiertorata etääntyy maasta.

Kuumatkojen onnistumiselle oli tärkeää tietää tarkalleen kuun sijainti. Kuun pinnalle laskeutuminen olisikin ollut lähes mahdotonta suunnitella ilman erittäin tarkkoja satelliittien välittämiin tietoihin perustuvia laskelmia.

Tiedetään, että kuu palaa tarkalleen samalle kohdalle avaruudessa maahan nähden kerran 689 282 vuodessa. Ei ole ollut mahdollisuuksia tarpeeksi pitkiin havaintoihin kuun aseman määrittämiseksi, jotta niiden perusteella voitaisiin laskea kuun keskimääräinen, ideaali kiertoaika.

Jo muinaiset babylonialaiset tiesivät, että 235 kuu-kuukautta antaa saman luvun päiviä kuin 19 aurinkovuotta.

Vaikka juutalaisilla esi-isillä ei ollutkaan käytettävissään silmämääräisiin ja instrumenttien käyttöön perustuvia havaintoja, he pystyivät monimutkaisten laskutoimitusten kautta määrittelemään kuu-kuukauden pituudeksi 29,53059 päivää.

Nasan erittäin tarkkoihin satelliittien välittämiin tietoihin perustuva laskelma kuun kiertoajan pituudesta vuodelta 1996 on 29,530588 päivää.

Mutta mistä tämä juutalaisten hämmästyttävän tarkka kuun kierron määrittely tuli?

Tiedetään, että ainakin jo ensimmäisellä vuosisadalla eKr. se tunnettiin, mutta todisteet vihjaavat, että se tunnettiin jo paljon sitä aiemmin.

Länsimaiset tutkijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että sen on täytynyt tulla juutalaisille ympäröiviltä kansoilta, koska muutakaan ”järjellistä” selitystä ei keksitty.

Kuitenkin heidän kuun kierron määrittelynsä poikkeavat juutalaisten käyttämästä, ei paljon, mutta moninkertaistettuina ero on merkittävä.

Kreikkalaisten kuuluisa Ateenan astronomi Meton laski vuonna 432 eKr. kuun kierron pituudeksi 29,52969 päivää. Tätä paranteli Hipparchus toisella vuosisadalla. Hänen laskelmiensa mukaan kuun kierron pituus oli 29,53051 päivää.

Babyloniassa astronomia ja astrologia oli korkealla tasolla. Siellä oli lukuisia porrastorneja, joissa suoritettiin jatkuvia tähtien liikkeiden tarkkailua, ja jopa astronomisia kouluja. Eräs tällainen koulu oli Sipparissa, jonka johtajana toimi Kidinnu. Hän laski vuonna 379 eKr. kuun kierron pituudeksi 29,53061 päivää.

Jos juutalaiset saivat tiedon kuun kierron pituudesta muilta kansoilta, miksi se poikkeaa heidän ajan määrittelyistään? Heillä oli runsaasti mahdollisuuksia saada suoria vaikutteita kreikkalaisilta, jotka hallitsivat maata pitkiä aikoja, kuten myös babylonialaisilta, joiden parissa juutalaiset pakkosiirtolaiset asuivat.

Juutalaisten mukaan vastaus ongelmaan on yksinkertaisesti se, etteivät he saaneet vaikutteita kummaltakaan taholta.

Juutalaisten oppineiden mukaan, samalla kun Jumala antoi Moosekselle Toran kirjainsarjan, Hän antoi Moosekselle suullisesti tiedon siitä, mitä se sisälsi ja miten sitä tulee käyttää. (4.Ezra 14:4)

(On huomattava, ettei Moosekselle annettu Toran kirjoitus ollut jaettu sanoiksi ja lauseiksi, vaan se oli yhtenäinen, juokseva rivi heprealaisia kirjaimia. Vasta paljon myöhemmin se jaettiin sanoiksi ja lauseiksi kuten myös ryhmitettiin jakeiksi ja luvuiksi, sekä kirjaimet varustettiin lukemisen helpottamiseksi vokaalimerkeillä.)

Juutalaisen tradition mukaan Moosekselle ei ilmoitettu lukuja ajoista ja vuodenajoista, vaan karkea periaate, jonka perusteella tekstistä voitiin löytää tarvittava tieto niiden laskemista varten.

Ensimmäinen juutalaisia, Israelia, koskeva käsky annettiin heille aivan Egyptistä lähdön kynnyksellä ennen Toran antamista Siinailla. (I Ms 11:9-12:13).

Juutalaisten yksi kuuluisimpia oppineita Maimonides (Rambam) sanoi kehittelemänsä 613 juutalaisia koskevan käskyn perustuvan suullisen Toran ohella edellä mainittuun Toran kohtaan.

Tämä on sopusoinnussa sen juutalaisen tiedon kanssa, että kaikki suullisen Toran käskyt ja ilmoitukset on löydettävissä kirjoitetussa Torassa.

Juutalaiset laskevat ajanmäärityksensä eli kalenterinsa maailman luomisesta. Tämä menetelmä on laskettu Maailman Kirjassa, Sefer ha-Olam, jonka laatijana pidetään Yose ben Halaftaa toiselta vuosisadalta. Sen mukaan tämä päivä 25.06.2004 (juhannusaatto) on juutalaisessa kalenterissa kuudes päivä Tamuz-kuukautta vuonna 5764. Tämä kalenteri on edelleen käytössä Israelissa.

Koska kuuvuosi on 11 päivää lyhyempi kuin aurinkovuosi (354 – 365), on juutalaiseen kalenteriin lisättävä karkauskuukausi seitsemän kertaa 19 vuoden kuluessa: vuosina 3, 6, 8, 11, 14, 17 ja 19. Edellinen 19 vuoden lähtövuosi oli 5749 (1988-1989).

Nykyisen juutalaisen kalenterin virallisti patriarkka Hillel II vuonna 358.

Mutta juutalaiset tarvitsivat tarkan päivän, jolloin kaikki alkoi, ensimmäisen uuden kuun päivän.

Se oli välttämätön tieto ajan tarkaksi määrittämiseksi. Juutalaisen tradition mukaan Jumala antoi vihjeen tuosta päivästä, jolloin Hän pani kaiken alkuun eli loi ajan. Rabbi Gamliel vanhempi kirjoitti tällaisen tradition muistiin, jonka hän kertoo saaneensa isoisältään. (Rabbi Gamliel vanhempi (k. v. 50) toimi UT:n mukaan Paavalin opettajana.) Hän antaa kirjoituksessaan tarkkoja ohjeita ajan ja vuodenaikojen laskemiseksi.

Juutalaisen tradition mukaan ensimmäinen uusi kuu ilmestyi taivaalle määrättynä aikana kuudennen päivän aamuna, kun ihminen luotiin; ei neljäntenä, jolloin kuu ja aurinko ripustettiin taivaalle. Aika ilmoitetaan tarkkaan: toisen tunnin lopussa kuudennen päivän aamuna luomisesta, V´D eli 14/6.

Ensimmäinen, ”syntymätön (primordial)”, vuosi alkoi 12 kuu-kuukautta, eli 354,04308 päivää, ennen ensimmäistä uutta kuuta. Todellinen ensimmäinen uuden kuun päivä olisi ollut toisen päivän eli maanantain yönä eli 2 päivää ja 5 ja 1/204 osa tuntia luomisen alkamisesta, jos kuu ja aurinko olisi asetettu taivaalle silloin. (Ne kuitenkin ripustettiin sinne vasta neljäntenä päivänä.) Tämä tieto perustuu luomiskertomuksen alussa ilmoitettuun Jumalan 42 kirjaimen Nimeen, jotka ”valistunut” mieli pystyy näkemään sieltä. Hepreassa tieto ilmaistaan muutettuina englantilaisiksi kirjaimiksi

D´´RHB, eli käännettynä vasemmalta oikealle BHR´´D. Heprealaisten kirjainten lukuarvot ovat siten 2-5-204 (B=2; H=5; R=200 ja D=4). Tätä hypoteettista ”uutta kuuta” pidetään juutalaisen kalenterin laskemisen lähtöhetkenä, ja se päivä lasketaan ensimmäiseksi päiväksi.

Tämä tieto kulki aluksi suullisena ilmoituksena oppineelta toiselle, ja myöhemmin se on myöskin ilmoitettu lukuisissa juutalaisten oppineitten kirjoituksissa.

Minkä tahansa uuden kuun aika voidaan laskea kertomalla menneiden kuu-kuukausien lukumäärä luomisesta lähtien kuu-kuukauden päivien lukumäärällä, joka on 29.53059.

Muitakin juutalaisen ajanmäärittelyn lähtökohtia on ollut, jotka eivät ole enää käytössä.

Vanhin juutalainen kalenteri oli kymmenennellä vuosisadalla eKr. käytetty Gezer Calendar, jossa kuukaudet nimettiin maanviljelyksen kierron mukaan.

Yksi ajanlaskun lähtöhetki oli juutalaisten exodus Egyptistä. Uusi vuosi alkoi sen mukaan aina Nisan kuussa.

Lailliset dokumentit päivitettiin Seleukien noususta Syyrian valtaistuimelle, ilmeisesti 311 eKr.

Yksi kalenterin lähtökohta oli toisen temppelin hävitys vuonna 70 jKr.

Myös Israelin valtion perustamisvuosi 1948, eli vuosi 5708 juutalaisessa kalenterissa, on yhden laskentatavan lähtökohtana.

Juutalaisen kalenterin mukaisen vuoden saa lisäämällä 3760 yleiseen länsimaiseen vuosilukuun. Vastaavasti yleinen, länsimainen vuosiluku saadaan vähentämällä 3760 juutalaisesta vuodesta.

On esitetty epäilyjä, että juutalaisten laskentatavassa luomisen alusta lähtien on tapahtunut parin sadan vuoden virhe, joka olisi syntynyt siten, ettei kaikkia sukupolvia eri syistä haluttu ottaa mukaan Pyhien Kirjoitusten sukuluetteloihin.

On huomattava, että luomiskertomuksen mukaan Jumala ”loi” aluksi taivaat ja maan.

Siitä, mitä Jumala sen jälkeen teki, ei käytetä sanaa ”loi”, vaan Hän sanoi, käski tai teki, kuten ”kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.” Vasta eläimistä ja ihmisistä sanotaan jälleen, että Jumala ”loi” ne.

YLEINEN ELI LÄNSIMAINEN KALENTERI.

Juutalaiset pitivät kalenterinsa laskemistiedot (Midrash Sod HaIbbur) salaisuutena, kätkien ne sekä babylonialaisilta, kreikkalaisilta että roomalaisilta.

Roomalaiset kehittelivät oman kalenterinsa keisari Juliuksen määräyksestä. Kalenterin tarkoituksena oli korjata aiemmin käytetyn sisältämät virheet. Toinen peruste oli pääsisäisen määritteleminen siten ettei se koskaan sattuisi juutalaisen pääsisäisen, pessahin, kanssa samalle päivälle. Kristinusko tuli Rooman viralliseksi uskonnoksi keisari Konstantinin aikana vuonna 325. Juliaanisessa kalenterissa oli puutteita, joista pahin oli se, että siinä oli 10 vuorokauden virhe. Paavi Gregorius XIII antoi määräyksen kalenterin uusimisesta, josta on sitten käytetty nimitystä gregoriaaninen kalenteri vuodesta 1752 lähtien. Sen laskennan lähtökohdaksi määrätty Jeesuksen syntymäaika määriteltiin kolme-neljä vuotta todellista myöhemmäksi, ja luultavasti keisari Augustuksen hallinnon lähtökohta määriteltiin myös väärin. Edellisen kalenterin kymmenen päivän heitto korjattiin. Myös tämä kalenteri välttää juutalaisen pessahin sattumista kristillisen pääsiäisen kanssa samalle päivälle.

Gregoriaanisessa kalenterissa on karkausvuosi joka 4:s vuosi kuitenkin siten, että täysinä satalukuina niinä satalukuina, jotka eivät ole neljällä jaollisia, karkauspäivä jätetään pois. Karkausvuonna lisätään yksi päivä helmikuuhun.

Jotkut Raamatun selittäjät ovat ymmärtäneet roomalaisen, länsimaisen ajanlaskun omaksuminen vastapainoksi juutalaiselle ajanlaskulle toteuttavan Danielin kirjassa olevan ilmoituksen:

Ja hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä.

Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi puoleksi ajaksi.

(Dan. 7:25)

Daniel 11:31 mukaan tämä kuitenkin tapahtuu silloin, kun neljäs peto lähettää sotajoukkonsa Jerusalemiin, jotka häpäisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen (uhrin) ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen. Ajat ja lait annetaan hänen käteensä 3.5 vuoden ajaksi.

VEDENPAISUMUS JA JÄÄKAUSI.

Ennenäkemättömään korkeuteen noussut valtameri ryntäsi äkillisellä hyökkäyksellä saariin ja maanosiin. Lähteet, joet ja kaatosateet, sekasortoisesti sekoittaen virtansa, antoivat oman osansa vesien nousemiseen.

Sillä kaikki maanpinnan osat vajosivat veden alle, ja koko maailman järjestelmä silpoutui ja menetti muotonsa valtavan amputoinnin voimasta.

(Juutalainen filosofi Philo n. v. 30 jKr. Aleksandriassa, Egyptissä.)

Tiedemiehet ja oppineet olivat 1800-luvulle saakka yksimielisiä siitä, että maapallo on kokenut useita suuria katastrofeja, jotka ovat rajusti muotoilleet sitä ja sen olemusta. Tätä vakaumusta, joka kuuluu oleellisesti juutalais-kristilliseen kulttuuriin, vahvistivat edelleen Newtonin (1642-1727) ja hänen assistenttinsa Whistonin (1667-1752) tieteellinen työ.

Mutta maailma oli astumassa uuteen aikakauteen, josta voisi käyttää nimitystä epäilyn ja nihilismin aikakausi. Kaikki entinen, sen arvot ja perinteet, kyseenalaistettiin ja niitä vastaan hyökättiin tieteen nimellä kulkevan valheellisen kaavun suojassa. Tämä uusi suuntaus ei koskenut vain entisiä totena pidettyjä teorioita ja oppeja maailman synnystä ja kehityksestä, vaan se tunkeutui kaikkialle inhimillisille alueille, uskontoon, teologiaan, filosofiaan, yleiseen käyttäytymiseen ja käytöstapoihin. Tieteeseen tunkeutui uusi ajattelutapa, joka ummisti silmänsä selkeiltä todisteilta pyrkimyksessään saavuttaa valta-asema tieteellisessä maailmassa.

Tätä uutta ajattelutapaa kutsutaan nimellä Unitarismi vastakohtana Katastrofismille. Sitä voitaisiin kutsua myös nimellä järkeis- tai kehitysteoria vastakohtana Katastrofiteorialle eli luomisteorialle.

Tulen tarkastelemaan näitä teorioita pääasiassa kahden kirjoittajan teosten kautta muiden lisäksi.

Ensimmäinen: Donald W Patten; The Biblical Flood and the Ice Age, Pacific Meridian Publishing, co.

Toinen: Immanuel Velikovsky; Ages in Chaos, Sphere Books Ltd.

Worlds in Collision, Dell Publishing Co, Inc.

Earth in Upheavel, Doubleday&co, Inc.

Tarkoitukseni ei suinkaan ole suomentaa monta sataa sivua tiheää englannin kielistä tekstiä, vaan esittelen näiden kehitysteorian kanssa kilpailevien teorioiden pääkohtia ja niiden mielenkiintoisimpia piirteitä. Yksinkertaisuuden vuoksi kutsun tässä teoksessa Unitarismiteoriaa nimellä kehitysteoria ja Katastrofiteoriaa nimellä luomisteoria.

Olisi mielestäni kohtuullista olettaa, että tiedemiehet ja oppineet, joilla on käsissään viimeisimmät todisteet siitä, mitä on nyt ja mitä on ollut vuosisatoja ja –tuhansia vuosia sitten, pystyisivät rehellisesti ja ilman ennakkokäsityksiä käsittelemään käsissään olevaa aineistoa. Näin ei kuitenkaan näytä olevan, vaan henkilökohtaiset ambitiot ja luutuneet käsitykset ohjaavat heidän ajatuksiaan ja tutkimustensa tuloksia tavalla, jota ei voi pitää hyväksyttävänä.

On harvassa yliopiston professoreita ja tutkijoita, jotka Helsingin Yliopiston eksegetiikan professori Puukon tavoin voivat tunnustaa: ”Raamatun profetiat näyttävät toteutuvat piinallisen tarkasti”. Hänelle se oli piinallista, koska hän oli opettanut niistä, että ne ovat vain kansantarinoita.

Professori Puukon käsitysten muuttumiseen vaikutti ennen muuta juutalaisten paluu esi-isiensä maahan, Israeliin, lähes kahdentuhannen vuoden jälkeen todellisesti, ei symbolisesti.

Edellä mainitut kaksi tutkijaa edustavat kumpikin katastrofi- eli luomisteoriaa, mutta mielenkiintoista heissä on se, että heidän lähtökohtansa ovat täysin erilaisia.

Patten tarkastelee tieteellisiä löytöjä ja tutkimuksia uskon pohjalta, kuten C W deCeault sanoo Pattenin kirjan The Biblical Flood and the Ice Age esipuheessa:

”Todellakin, tämä kirja on sidottu yhteen fundamentaalisen kristillisen uskon tunnusmerkillä, jota kirjoittaja tunnustaa. Kirja vahvistaa fundamentaalista kristillistä uskoa; se väittää tosissaan, ettei Raamattu ole vain luotettava historian todiste, vaan myös tulevaisuuden perusta ja sisältö.”

Immanuel Velikovsky syntyi Vitebskissä, Venäjällä 1895. Hän opiskeli Moskovan, Berliinin, Viinin ja Edinburghin yliopistoissa. Hän editoi vuosina 1921-1924 yhdessä Albert Einsteinin kanssa teoksen Scripta Universitatis atgue Bibliothecae Hierosolymitarum, josta kasvoi Heprealainen yliopisto. Velikovsky oli juutalaista syntyperää. Hän sanoi olevansa Freudin oppien kannattaja ja ateisti. Hän oli koulutukseltaan lääkäri, erikoistunut psykoanalogiaan. Hänen erikoinen mielenkiintonsa oli kohdistunut muinaisiin kieliin.

Velikovskyn kirjat pyrkivät selvittelemään erikoisesti kahta maailman nykyhistoriaan suuresti vaikuttanutta aikakautta, joista ensimmäinen tapahtui 34-35 vuosisataa sitten, toinen 800-700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Velikovsky perustaa teesinsä paitsi tiedemiesten ja tukijoitten kirjoituksiin ja havaintoihin tutkimuksistaan myös kansan suussa säilyneisiin ja kirjoitettuihin perinteisiin muistikuviin, joiden lähtökohtana on usein ollut maailmaa järisyttävät tapahtumat.

Jopa suomalaisten Kalevala on päässyt Velikovskyn todistusaineistoon.

Näin myös Vanhassa Testamentissa kuvaillut normaalista poikkeavat tapahtumat ja ihmeet on hänen teoksissaan esitetty ja käsitelty todella tapahtuneiksi. Ateistisen maailmankuvansa mukaisesti Velikovsky ei kuitenkaan voinut hyväksyä niitä ihmeiksi, ”ihmeitä ei tapahdu”, hän toteaa. Hänen yrityksensä todistaa epätavallisia ilmiöitä epätavallisista luonnonilmiöistä johtuviksi saavat siten joskus pateettisia muotoja. Hän ei näe, että vaikka Egyptin kokemat vitsaukset tai Punaisen Meren avautuminen, jotta kansa pääsisi siitä yli, olisivat olleetkin luonnollisten ilmiöiden aiheuttamat, niiden ajoittuminen Israelin kansan kohtaloihin olisi ollut todellinen ihme.

Velikovskyn kuvaaminen ateistiksi on mielestäni väärä analyysi. Pikemminkin hänestä voidaan sanoa, että hän kapinoi Jumalaa vastaan, jonka hän tiesi olevan olemassa.

Velikovskyn ensimmäinen kirja Worlds in Collision ilmestyi 1950. Kuten arvata saattaa, se sai kehitysteoriaa ja luonnollista valintaa kannattavan tiedemiespiirin kuohuksiin. Kirjan esittämiä huomioita ja teesejä vastaan hyökättiin kaikkialla, mutta pitäviä todisteita niiden kumoamiseksi he eivät löytäneet. Hyökkäykset olivat enemmän henkilökohtaisia. Ehkä ainoa merkittävämpi puutos, joka voidaan osoittaa, on kaavioiden ja piirrosten puuttuminen Velikovskyn teoksista.

Velikovsky oli pahasti sohaissut sitä harmonian ja tasapainon tilaa taivaallisia ja maanpäällisiä alueita koskevissa kysymyksissä, jotka perustuivat Newtonin avaruusmekaniikkaan ja Darwinin kehittelemään teoriaan maanpinnan eläin- ja kasvikunnan kehityksestä ja luonnollisesta valinnasta.

TODISTUSAINEISTOA.

Kehitysteoria perustuu toteamukseen, että maapallon kehitys on jatkunut keskeytyksettä satoja tuhansia ja jopa miljoonia tai miljardeja vuosia ilman ulkopuolisia häiriöitä.

Äkilliset, rajut luonnonmullistukset, jääkausi ja koko maanpiiriä koskettavat tulvat ja maanjäristykset puhumattakaan ulkopuolisten taivaankappaleiden osuudesta maapallon kehitykseen on suljettu pois teoriaan soveltumattomina.

Maapallo on kuitenkin täynnä arvoituksia; jokaista selvitettyä ongelmaa kohti nousee joukko uusia ratkaisemattomia kysymyksiä.

Maapallon kuori on historiansa aikana kokenut lukemattomia kriisejä, mitä kukaan järkevästi ajatteleva ei voine asettaa kyseenalaiseksi.

Osa siitä näyttää repeilleen ulospäin jonkun sisäisen tai ulkoisen tai mahdollisesti molempien voimien vaikutuksesta.

Osa näyttää painuneen sisäänpäin jättäen syviä parantumattomia haavoja sen pintaan.

Lisäksi maan kuoressa on havaittavissa enemmän tai vähemmän selkeitä kaarimaisia muotoja, joita Donald W Patten on esitellyt kirjassaan the Biblical Flood and the Ice Age.

Eräs tällainen kaari on Appalakian-Caledonian-Herzynonian kaari Pohjois-Amerikasta Etelä-Amerikkaan. Se leikkaa maapalloa pituusakselin suuntaisesti.

Toinen kaari on Afrikan-Punaisen Meren-Suolameren-Syyrian kaari, joka noudattelee alueiden maankuoressa tapahtunutta mannerlaattojen repeämää maapallon pituusakselin suuntaisesti.

Kolmas kaari voidaan havaita Euroopan Alpeilta alkava Vähä Aasian-Himalajan-Japanin saarten kautta Kurillien saarille jatkuva, maan leveyspiirin suuntainen kaari.

Neljäntenä voidaan huomioida Tyynen Meren käsittämättömän syvä vajoama meren pohjassa maapallon pituusakselin suunnassa.

Maapallo näyttää repeilleen ulospäin ja samaan aikaan toisella kohtaa, ehkä sen vastakkaisella puolella, voidaan havaita syviä työntymiä sisäänpäin.

Osalla näistä kaarista on jatkuvaa tuliperäistä toimintaa ja maanjäristyksiä, osalla se on rauhoittunut.

Kaiken kukkuraksi maan kuoresta ulospäin työntyvien vuorimassojen kiviaines koostuu suurelta osalta sedimenttikivestä, mikä todistaa niiden olleen joskus merenpinnan alla.

Kullankaivajat ovat löytäneet Alaskassa jäätyneen soran ja monenkirjavan jätekasan seasta eläinten luita ja niihin sekoittuneina ihmisten muotoilemia kivisiä työkaluja, koruja ja nuolen ja keihään kärkiä. Osa luista on sukupuuttoon kuolleiden, kuten mammuttien, mastodonttien, superbiisonin ja hevosen, osa maapallolla vieläkin elävien eläinten luita. Luita on löydetty yli sadan jalan (30 m) syvyydestä maanpinnan alapuolella. Nämä eläimet ovat hautautuneet sinne jääkauden jälkeen.

Mammutin, muinaisen ja Intian elefantin sukuisen, syöksyhampaita on tuotu markkinoille Siperiasta jo Plinyn aikana ensimmäisellä vuosisadalla. Mammutinluun kauppa sai uusia mittasuhteita tsaari Ivan Julman kasakkapäällikön Yermakin valloitettua Siperian venäjälle 1582.

Vuonna 1797 löydettiin Siperian koillisosasta kokonainen mammutin syväjäätynyt ruumis, täydellisenä lihoineen, nahkoineen ja karvoineen. Sen jälkeen niitä on löydetty monin paikoin Siperiasta. Niiden liha muistuttaa äskettäin jäädytettyä häränlihaa (beef), ja sitä on syötetty koirille ilman jälkiseurauksia. Alaskasta löydettyjen mammuttien ja mastodonttien lihaa on tarjottu Fairbanksin eräiden ravintoloiden pihvilistoilla.

Katariina II:n hovimetsästäjä Liakhov ulotti kerran metsästysretkensä Siperian pohjoispuolelle Jäämeren saarelle. Hän toi sieltä raportin, että saari on täynnä mammutin luita. Saari tunnetaan sittemmin hänen nimellään. Vuosi oli silloin 1805-1806. Myös läheiset Stolbovin ja Belkovin saaret ovat täynnä mammutin, puhvelin ja sarvikuonon luita. Saarten lähellä olevan meren pohjasta ovat kalastajat saaneet verkkoihinsa mammutin luita. Tätä pidetään todisteena siitä, että nuo saaret, kuten myös Uusi Siperian saari, ovat joskus olleet maayhteydessä mantereelle.

Siperiasta löydettyjen jäätyneiden mammuttien vatsat olivat täynnä sulamatonta ruokaa ja joillakin oli heiniä ja lehtiä suussaan. Nälkään ne eivät kuolleet. Mikroskooppisissa tutkimuksissa niiden nahkasta löydettiin punaisia verisoluja, mikä osoittaa niiden kuolleen tukehtumalla. Mammuttien vatsasta löydettyjä kasveja ja puita ei kasva Siperian pohjoisosassa, eikä Jäämeren saarilta, joista mammuttien luita löydettiin kasoittain, kasva tänään juuri mitään.

Kaikkein suurin ongelma tutkijoille on ollut, miten ruumiit ovat voineet jäätyä niin nopeasti, ettei normaali hajoaminen päässyt alkuun eikä vesi ehtinyt erottautua verisoluissa.

Kehitysteorian edustajat Darwin mukaan lukien eivät löytäneet mitään järjellistä selitystä asialle.

Erään tutkijan esittämä teoria, että ilma vähitellen jäähtyi ja jatkuvat lumisateet saivat aikaan jäätymisilmiön, on kuolleena syntynyt ajatus.

Eläinten on täytynyt jäätyä erittäin alhaisessa lämpötilassa, tutkijoiden mukaan alle –150 F astetta.

Spitsbergen Pohjoisella Jäämerellä sijaitsee alle kymmenen leveysastetta pohjoisnavalta. Sieltä on löydetty 136 lajia eri kasvien fossiileja. Kasvien joukossa oli mäntyjä, kuusia, sypressejä, jalavia, pähkinäpuita ja vesililjoja. Spitsbergenin pohjoiskärjestä löydettiin 7.5-9 metrin vahvuinen hyvälaatuinen kivihiilikerrostuma. Sitä peittää musta savi- ja hiekkakivikerrostuma, jonka seassa on fossiilinoituja maakasveja. Myös koralleja löydettiin. Ne kasvavat ainoastaan lämpimässä vedessä.

Etelänapamanner on laajempi kuin Eurooppa. Siellä ei meidän aikanamme kasva yhtään mitään. Muutama degeneroitunut hyönteinen on löydetty sieltä, ja pingviinit ja hylkeet vierailevat siellä. Tutkijat ovat löytäneet sieltä puiden fossiileja ja kivihiilikerrostumia. Sielläkin on täytynyt olla rehevää kasvillisuutta ja metsiä.

Michiganissa USA:ssa löydettiin valaan luurankoja jääkautista laskeumaa peittävässä suomalmissa. Löytö on merkillinen, sillä luurangot ovat kerrostumassa, joka on syntynyt jääkauden jälkeen.

Valaan luita tai luurankoja on löydetty muualtakin USA:ssa kuivalta maalta.

Tertiääriaikakauden valaan, Zeuglodon, luita löydettiin Alabamassa ja muissa lähialueen maissa niin paljon, että maanviljelijät käyttivät niitä aidoissaan.

Suuria siirtokivilohkareita on löydetty eri puolilta Eurooppaa ja muualta maailmassa. Niiden kivilaadusta on voitu päätellä niiden alkuperä. Useat niistä ovat kulkeutuneet pitkiä matkoja lähtöseudultaan. Skandinaviasta lähtöisin olevia lohkareita on löydetty Keski-Euroopasta.

Englannista Plymouthin alueelta on löydetty kalkkikivihalkeamista eri muotoisia kallion lohkareita, joiden joukossa on eläinten luita – mammutteja, virtahepoja, sarvikuonoja, hevosia, jääkarhuja ja biisoneja. Ne ovat murtuneet pieniin osiin, yhtään luurankoa ei ole löydetty kokonaisena. Niissä ei ole merkkejä, että niitä olisi jyrsitty, vaikka niiden joukossa oli hyeenan, suden, karhun ja leijonan luita. Samantapaisia kallionhalkeamia on löydetty paitsi Englannista ja Walesista, myös monelta paikkakunnalta Länsi-Euroopassa, jotkut niistä 500 metriä korkealta yläosaltaan tasaiselta kukkulalta (Mont Genay). Sieltä löydettiin mammutin, antiloopin, hevosen ja muiden eläinten jäännöksiä. Luut ovat erittäin silpoutuneita, mutta eivät ihmisen tai petoeläinten, kuten suden, luolaleijonan tai karhun toimesta. On arveltu, että eläimet olisivat vetäytyneet brekkian eristämän kukkulan laelle paetessaan nousevaa vettä, mutta se ei selitä, miksi niiden luut ovat murskautuneet.

Luetteloa todistusaineistosta voisi jatkaa kertomalla esiin kaivetusta Predmostin asutuksesta Moraviassa, jossa on jäänteitä ihmiskulttuurista ja ihmisistä yhdessä arviolta tuhannen mammutin luurangon kanssa, joiden luita muinaiset asukkaat käyttivät hautojen rakentamiseen.

Tai punaisesta savikivestä Skotlannissa, jossa on runsaasti kalojen erikoisiin asentoihin kiertyneitä luurankoja todisteena kalojen kokemasta väkivaltaisesta kuolemasta.

Tai tertiäärikauden valaiden, Zeuglodon, luurangoista Alabaman ja muiden Meksikonlahden alueen valtioiden rantamaalla. Michiganissä, Vermontissa ja Montreal-Quebecissä valaiden ja muidenkin meren elävien luurankoja on löydetty vuorten rinteiltä.

Merkkejä muinaisesta jääkaudesta on löydetty trooppisilta alueilta, Brasiliasta, Brittiläisestä Guianasta, Afrikasta ja Intiasta.

Choukoutien kylästä lähellä Pekingiä Kiinassa löydettiin luolista ja kallion halkeamista suuri joukko eläinten luita ja niiden joukossa luutuneita jäännöksiä ihmisen luurangoista. Ihmisluurankojen kallot oli puhkaistu ja niiden luut murskattu. Tutkimuksissa havaittiin outo asia: seitsemän ihmisen jäännöksistä osa oli eurooppalaisen, osa malesialaisen ja eskimotyypin edustajia. Myös luolaan kerääntyneiden eläinten jäännökset herättivät kummastusta: mammutteja, puhveleita, strutseja ja arktisia eläimiä sikin sokin hautautuneina ihmisluiden kanssa saven ja hiekan sekaiseen punaiseen savimaahan, jota Kiinan pohjoisosissa esiintyy runsaasti.

Saharasta on löydetty fossiileja ja luolamaalauksia, jotka osoittavat siellä kerran olleen rehevää kasvillisuutta. Arabian hiekkaerämaat ovat nekin joskus olleet kasvuston peitossa ja siellä on virrannut jokia. Löydetyt jo lähes tyystin hajonneet asutuskeskusten jäännökset puhuvat karua kieltään siellä muinoin vallinneesta inhimillisestä kulttuurista. Arabian niemimaan suuren aavikon länsiosassa on suuria terävien, mustuneiden kivilohkareiden muodostamia alueita. Kivet ovat niin tiheässä, että niiden ohi on vaikeaa päästä. Ne eivät voi olla tulivuorten purkausten ja maanjäristysten aiheuttamia. Ne ovat selvästi melko äskettäin muodostuneita ja astraalista perua.

Edellä luetellut esimerkit on otettu pääosin Velikovskyn kirjasta ”Earth in Upheaval”.

Voisi kuvitella, että ihmisten todistaessa maapalloa ja maankuorta järkyttäneitä tapahtumia, ne olisivat tallentuneet kansojen kansantaruissa ja –loruissa. Näin todella on tapahtunutkin.

Patten luettelee kirjassaan ”The Biblical Flood and the Ice Epoch” useita kymmeniä kansoja eri puolilta maailmaa, joiden kansantarinoissa esiintyy viittauksia suureen tulvaan, maan kuorta järkyttäneisiin tapahtumiin ja outoihin ilmiöihin taivaankappaleiden liikkeissä.

Velikovsky mainitsee kirjansa Worlds in Collision sivuilla 66, 76, 103, 130, 143 ja 148, Kalevalasta esimerkkeinä kohtia, joissa kerrotaan oudoista ja pelottavista ilmiöistä taivaalla ja maan pinnalla.

Näitä ilmiöitä tarkattiin ja pelättiin. Niitä myös tutkittiin.

Kansat uhrasivat ja rakensivat temppeleitä taivaanjumalille. Temppelit pyrittiin suunnittelemaan siten, että aamuauringon ensimmäiset säteet tulvivat oviaukosta suoraan alttarille. He rakensivat myös aurinkokelloja ja pylväitä auringon kiertosuunnan mukaan. Tutkittaessa näitä rakennuksia ja ajanmittauslaitteita on voitu todeta, että maapallon kiertoajassa tai auringossa on jotain mennyt pieleen: rakennusten tarkka suuntaus ei enää ole tarkka ja aurinkokello näyttää aikaa väärin.

Erikoisen tärkeitä henkilöitä olivat astrologit, jotka pystyivät selittämään tapahtumia mutta myös käyttämään niiden aiheuttamaa pelkoa ihmisissä omaksi hyödykseen.

Patten mainitsee erikoisen valveutuneita astrologi-pappeja esiintyneen Kaldeassa, Egyptissä, Saksassa, Druidien parissa Ranskassa, Kreikassa, Intiassa ja Amerikan intiaanien, Mayojen parissa.

Kouluissa ja opistoissa on kautta vuosikymmenien opetettu, että kivihiili- ja öljyesiintymät ovat syntyneet alueiden kasvuston, metsien ja puitten, hautautuessa maa- ja kivikerrosten alle, jossa ne kovan paineen ja kuumuuden vaikutuksesta ovat muuttuneet kivihiileksi ja öljyksi.

Tämä selitys sopii erittäin hyvin kehitysteorian puitteisiin häiriöttömästä kehityksestä ilman ulkopuolista häiritsijää, eikä sitä ole vakavammin edes yritetty selittää joistakin muista syistä johtuvaksi. Miten ne hautautuivat maakerrosten alle ei ole pystytty selittämään.

Velikovsky heittää kuitenkin Pattenin ja muidenkin kehitysteorian vastustajien tukemana ajatuksia, jotka ensi tuntumalta voivat tuntua liian kaukaa haetulta.

Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna ne pystyisivät selittämään muitakin selittämättömiä ilmiöitä maapallon mutta myös toisten planeettojen historiassa.

Entäpä jos maapallo kiertäessään omaa rataansa auringon ympäri oman kiertolaisensa kuun kanssa, onkin saanut asteroidia suuremman vieraan kaukaisesta avaruudesta, ei aivan kosketusetäisyydelle, mutta lähituntumaan kuitenkin? Onhan maapallo tosin saanut asteroidi vieraitakin, eräs niistä taisi tuhota kaikki hirmuliskot ja tehdä paljon muutakin pahaa, mutta se on toinen asia.

Entäpä jos tämä vieras onkin heilauttanut jäistä pyrstöään kuin keikaillen hujauttaessaan valtavalla nopeudella maan läheltä?

Entäpä jos näitä vierailuja onkin tapahtunut useamminkin niiden 15 vuosimiljardin kuluessa, jonka ikäiseksi maailmankaikkeutta sanotaan?

Entäpä jos maapallon kuoren repeileminen onkin tapahtunut jonkun avaruusvierailun johdosta?

Patten todistelee, että maapallo, sijoittuneena keskeisesti muihin aurinkokunnan planeettoihin verraten ja sivuuttaen suhteellisen läheltä joittenkin komeettojen ja meteorisuihkujen kiertorataa, on erikoisen todennäköinen vierailukohde. Patten kertoo myös, että maapallon kuorikerros on 8 – 48 km:n vahvuinen (5-30 mailia), pyrkien pitämään sisällään sen sulan magmamassan ja kantaen maailman meriä pinnallaan. Hän vertaa maapalloa paperipussiin täynnä hunajaa tai siirappia, keikkuen kiertoradallaan 1600 km tunnissa päiväntasaajalla ja lisäksi 105 600 km (66 000 mailia) tunnissa avaruudessa huomioimatta linnunradan omaa paljon suurempaa nopeutta.

Maapallo lienee ollut kuin nuori rakastanut, jonka sydän alkaa kiivaasti poukkoilla rakastettunsa nähtyään. Näin maapallon raskas sydänmassa, magma, oli alkanut liikehtiä ja pomppoilla rikkoen hauraan kuorensa monin paikoin. Tähän vaikuttivat sekä vierailijan vetovoima, magman sisäiset liikkeet että meriveden raju liikehdintä vuoroveden tapaan, mutta monikertaisella voimalla.

Entäpä jos monin paikoin esiintyvä punainen savi onkin saanut värinsä taivaalta astraalisateena?

Entäpä jos kivihiili ja öljy ovatkin peräisin toiselta taivaankappaleelta?

Entäpä jos jääkausi, jota tiedemiehet eivät halunneet ottaa lukuun ollenkaan, onkin seurausta tuon pyrstöään heilauttaneen oudon vierailijan aiheuttama?

Ehkäpä jos jääkauden kanssa samanaikainen vedenpaisumus, maailmanlaajuiset tulvat, olivatkin seurausta tuosta samasta vierailusta?

Tätä Velikovsky & kumppanit tosissaan esittävät.

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ.

Pyrin seuraavaksi esittelemään Velikovskyn ja Pattenin teorioita perustuen edellä kerrottuihin ”entäpä jos” ajatuksiin.

Patten on ymmärrykseni mukaan tutkija ja tiedemies, Velikovsky on analyytikko, joka ei itse tutki ja etsi todistusaineistoa kenttätyönä, hän analysoi toisten tutkimuksia ja teorioita.

”Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä”.

Näin Raamatun alkulehdellä oleva kertomus kuvaa maapallon alkutaipaleen näkymiä. (I Ms 1:2)

Englantilainen teksti kääntää ”oli autio ja tyhjä” muotoon: ”tuli autioksi ja tyhjäksi”.

Tämä ymmärretään siten, että Jumala tuhosi aiemmin luomansa maailman ja loi tilalle uuden.

Juutalaisten teologien, rabbien, mukaan meidän maailmamme ei ollut ensimmäinen, jonka Jumala loi. Hän loi niitä useita uusissa olosuhteissa, mutta tuhosi ne sitten.

Hän tuhosi myös vedenpaisumista edeltäneen maailman Nooan tulvassa lähes kokonaan.

v Patten esittää teorian, että 20 000 – 100 000 vuotta eKr. maapallo ja kuu kärsivät useista sarjoista pienehköjä katastrofeja. Silloin oli vähän tai ei ollenkaan biologista elämää maapallolla.

v Vuosien 10 000 – 20 000 eKr. välistä aikaa Patten kutsuu hiilivety - katastrofin aikajaksoksi. Lyell kutsuu aikaa paleozoiseksi ajaksi. Appalakian-Caledonian-Herzynian vuorijono, ja ehkä muitakin, muodostui silloin. Patten kuvailee, että maapallo oli tänä aikana pimeä ja surkea taivaallista alkuperää olevien kivihiilikerrostumien kaatopaikka.

§ Maapallo sai astraalisesta lähteestä typpeä, hiilivetyä ja sen yhdisteitä, joiden seurauksena muodostuivat kivihiili- ja öljykerrostumat. Ilmakehä sai lisäannoksen typpeä.

§ Tänä aikana luotiin elämä maapallolle useissa muodoissaan, ehkä yhtäkkiä.

v Vuosien 2 800 – 10 000 välistä aikaa Patten nimittää kivihiilijaksoksi (carboniferous interlude).

§ Tänä aikana maapallo sai vesihöyrykehänsä, ja maan pinnalle muodostui kasvihuoneilmasto. Maan ilmasto perustui lämmön tasapainoon. Maan biologia muodostui pääosin tällä aikajaksolla.

v Vuonna 2 800 maapalloa kohtasi astraalinen katastrofi ja sen seurauksena jääkausi ja vedenpaisumus. Alppien – Himalajan vuorijonot muodostuivat kuten myös Tyynenmeren ympäristön alueet. Maa sai astraalisia jääsateita magneettisten napojen alueille. Maa koki jatkuvia merien vuorovesi-ilmiöitä. Ne yhdessä kaatosateiden ja myrskyjen kanssa huuhtoivat, hautasivat ja fossiloivat suuren määrän biologisesta elämästä. Useimmat maakerrostumat muodostuivat tänä aikana, ehkä 8 kuukauden aikana.

§ Nooa seilasi arkkeineen 371 päivää siitä lähtien, kun hän sulki arkin aukot siihen saakka, kun hän avasi ne jälleen ja lähti ulos.

§ Maan höyrykehä tuhoutui ja ilmasto jäähtyi, sateet, tuulet ja myrskyt alkoivat, tulivat talven ja kesän vuorottelut. Ilmastoi ”normalisoitui”.

Vedenpaisumusta seurasi maan uudelleen asuttaminen, uusien sivilisaatioiden syntyminen, mm. Han, Mohenjo-daro, Inka, Maya, Minoa, Babylonia ja Egypti. Suuret pyramidit rakennettiin Egyptissä. Tänä aikana tapahtui suuria muutoksia Afrikan-Syyrian mannerlaattojen murtuma-alueilla. Israelin historiassa alkoi patriarkkojen aika. Juutalaiset orjuutettiin Egyptissä.

Pattenin aikataulun mukaan tämä aikajakso kesti vuoteen 1 450 eKr. Israelin kansan pakenemiseen Egyptistä. Aikatauluja on kuitenkin tulkittava hyvin harkiten ja vain suuntaa antavina.

Patten itse varustaa aikataulunsa merkinnällä + - 500 vuotta.

Mutta mistä astraalinen jää tuli?

Patten tekee oppineen arvauksen: Mahdollisuuksia on viisi: Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Neptunuksen ulkopuoliset alueet ovat mahdollisia.

Tekstistä voi päätellä, että Saturnuksen jäiset renkaat tai sen kuu ovat todennäköisin vaihtoehto. Amerikkalaisten avaruusluotain Cassini on parhaillaan valokuvaamassa ja tutkimassa niitä, joten muutaman kuukauden sisällä voinemme odottaa lisätietoa Saturnuksen renkaista ja pinnasta.

Luotain aloitti tutkimuksensa turvallisen 600 mailin tai suuremman välimatkan päästä kuvaamalla Saturnuksen suunnattoman suurta kuuta, Titania, lähettäen siitä ensimmäisiä kuvia maan pinnalle. Saturnuksen kuun arvellaan olevan kokonaan jään peitossa. Ensimmäisten kuvien mukaan ennakkotiedot ovat osoittautuneet virheellisiksi. Juoksevia ja valoa heijastavia nesteitä ei ole vielä pystytty havaitsemaan. Titanin pinta muistuttaa ”pähkinäkuorrutuksella päällystettyä sulavaa jäätelöä”. Titanin ilmakehä on koostumukseltaan 1.5 kertaa tiheämpi kuin maan ilmakehä. Siinä on orgaanisia ainesosia, eli erilaisia hiiliyhdisteitä.

Cassini lähettää jossain vaiheessa laskuvarjolla varustetun tutkimusluotaimen Titanin ilmakehään.

MAAPALLON VESIHÖYRYKEHÄ.

Maapalloa ennen jääkautta ja vedenpaisumusta ympäröinyt vesihöyrykehä (canopy) selittää monia muissa lähteissä esiintyneitä viitteitä ja todisteita.

Patten kertoo olettamuksistaan maan vesihöyrykehästä ja olosuhteista maan päällä.

Maapallon vesihöyrykehä koostui pääosin vesihöyrystä, mukana hiilidioksidia ja hyvin vähän hiilivetyä. Tämä kehä suojasi maan auringon suorilta säteiltä.

Maan höyrykehä salli lyhytaaltoisen auringon lämmön tulla maan pinnalle, mutta esti pitkäaaltoisen säteilyn karkaamisen ulos. Lämpötila maan pinnalla oli suhteellisen tasainen kaikkialla, mikä selittää lämpöisten maitten kasvien ja puitten kasvamisen nykyisillä arktisilla alueilla. Tästä johtuen ei ollut suuria ilman virtauksia kylmien ja lämpimien alueiden välillä, ei tuulia eikä myrskyjä, mutta ei myöskään sateita. Ei myöskään ollut sateenkaaria, jotka Jumala asetti taivaalle myöhemmin. Sateenkaari syntyy auringonvalon taittuessa vesipisaroista sateella.

I Mooseksen kirjassa tilannetta kuvataan seuraavasti:

Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä”. Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin. (I Ms 1:6-8)

Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan, ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut yhtään ruohoa kedolla, koska Herra Jumala ei vielä ollut antanut sataa maan päälle, eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan. (I Ms 2:4-6)

”Ja Minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä Minun ja maan välillä.”

(I Ms 9:13-14)

Ensimmäisessä Raamatun jakeessa kerrotaan, miten Jumala erotti höyrykehän ja merten vedet toisistaan ilmakehällä (taivaanvahvuus, firmament).

Toisessa kohdassa selitetään, miten maan kaste nousi illalla ilman vähän jäähtyessä ja kasteli maanpinnan. Ilma oli kuitenkin melkoisen kosteaa ja ehkä epämiellyttävääkin. On esitetty arveluja, että ihmiset hakivat suojaa luolista, ei välttämättä petoeläimiä vaan kosteutta pakoon.

Patten toteaa kirjassaan, että maan ilmakehän koostumus on ollut jonkin verran nykyisestä poikkeava. Typpikaasun osuus oli 70-75 %, nykyisin 77%; hapen osuus silloin 18-20 %, nykyisin 21 %; vesihöyryn osuus silloin 5-10 %, nyt 0-1.5 %; argonin osuus silloin ja nyt 1 %; hiilidioksidin osuus silloin 0.5-1%, nyt 0.5 %; eri kaasuja silloin 0.25-0.5 %, nyt 0.25 %.

Patten toteaa, että hiilidioksidin osuuden muutos aiheuttaa sen, että carbon-14 menetelmällä saadut aikamääritelmät ovat harhauttavia. Hiilidioksidin runsas osuus ilmakehässä tasaisen kosteuden ja runsaan valon kanssa soivat edulliset kasvu-olosuhteet kasvustolle, joka oli trooppisen rehevää.

Esimerkkinä tarkoitushakuisesta aikamääritelmästä Patten kertoo, että perinteisen kehitysteorian mukaisesti öljyn ikä määritellään 200 miljoonaksi vuodeksi. Tri W F Libby tutki Tampico alueen öljyesiintymän iän Meksikossa vuonna 1952. Sen mukaan öljyesiintymä syntyi noin 20 000 eKr. Velikovsky esittää kirjassaan Worlds in Collision teorian, että Venus oli aluksi komeetta, joka vieraili maan läheisyydessä historiallisena aikana kahdesti, n. 1500 ja 700-800 eKr. Maan öljy ja kivihiili-esiintymät ovat peräisin Venuksen pyrstöstä. Sen läheisyys aiheutti maan kamaralla monia mullistuksia ja katastrofeja, joista ensimmäinen sattui Israelin exoduksen aikaan. Venuksen ja Marsin keskinäinen kohtaaminen ja läheisyys maan kanssa aiheuttivat muutoksia maan kiertoradassa ja sen akselien suuntauksessa, mahdollisesti myös kiertonopeudessa akselinsa ympäri.

Patten on myös huomioinut, että ilmakehän koostumus muiden positiivisten tekijöiden kanssa on voinut olla ratkaisevan tärkeä ihmisten ja ilmeisesti eläintenkin korkeaan ikään. Pattenin mukaan yksi tällainen tekijä on ollut otsonin suurempi määrä vesihöyrykehän ulkopuolella. Se on tehokkaasti estänyt auringonvalon vahingollista säteilyä, röntgen-, ultravioletti- ja avaruussäteily .

Ultraviolettisäteily tunkeutuu ihmisen ihon läpi. Se on tärkeä D-vitamiinin syntymiseen. Sillä oletetaan olevan monimutkainen osuus ruuansulatusprosessissa. Nämä tekijät yhdessä vaikuttavat kalkkeutumisilmiöön ja kudosten kulumiseen, mikä puolestaan vaikuttaa vanhenemisilmiöön.

Suojaava vesihöyrykehä esti liiallisen ultraviolettisäteilyn tunkeutumisen maan pinnalle, Toisaalta kolmiatominen otsoni on voinut vaikuttaa vahingollisesti soluun. Patten arvelee, että ihmisten ruuasta ja vedestä on voinut puuttua elämälle ja hormonien muodostumiselle tärkeitä mineraaleja ja hivenaineita, koska ei ollut sateita eikä virtaavia vesiä, jotka olisivat huuhtoneet niitä maaperästä.

Raamatun kirjat antavat yksityiskohtaisen raportin ihmisten iästä ja sen kehityksestä. Adamista Nooaan saakka keskimääräinen ikä oli 900 vuoden kahta puolen. Nooasta lähtien uusien sukupolvien ikä alkoi jyrkästi alentua: Abraham eli 175 vuoden ikäiseksi, Mooses 130 vuotta, David noin 70 vuotta.

”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta tai enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse niin kuin me lentäisimme pois.” (Ps 90:10)

Patten kiinnittää huomionsa vielä yhteen asiaan, jättiläiskasvuun. Hän olettaa, että se johtui kasvuhormonin erityshäiriöistä yhdessä kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Tästä selittyisi muinaisten hirmuliskojen ja imettäväistenkin valtava koko. Diplodokus lisko oli yli 26 metriä pitkä, Bronosaurus yli 20 metriä, Tyrannosaurus 6 metriä. Tosin tällaisten eläinten ja liskojen on täytynyt elää olosuhteissa, joissa myös ruokaa oli runsaasti. Ehkä liskotkin elivät maan höyrykehän aikana.

Acromegaly, myös rauhastoiminnan häiriöstä johtuva, voi aiheuttaa eläimissä joittenkin luuosien liikakasvun, kuten mammuttien ja petoeläinten syöksy- ja torahampaiden suhteettoman koon.

Ihmisessä se ilmenee apinamaisena ulkonäkönä.

Darwin kiinnitti aikoinaan huomionsa löydettyjen ihmisfossiilien apinamaiseen ulkomuotoon. Patten arveleekin, että löydetyt apinamaiset ihmisfossiilit todistavat ihmisen hormonihäiriöistä mutta eivät ollenkaan kehityksestä apinasta ihmiseksi.

Raamatussa mainitut jättiläiset, anakilaiset, ovat voineet olla ennen vedenpaisumusta eläneiden suurikokoisten ihmisten jälkeläisiä, joiden suuri koko johtui häiriöistä ihmisten kasvuhormonien toiminnoissa. Jättiläiskokoisten ihmisten luurankoja on löydetty eri puolilta maailmaa.

”Niin filistealaisten joukoista tuli kaksintaistelija nimeltä Goljat, kotoisin Gatista. Hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen”. (1.Sam.17:4.)

”Taas oli taistelu Gatissa. Siellä oli kookas mies, jolla oli kuusi sormea kummassakin kädessä ja kuusi varvasta kummassakin jalassa, yhteensä kaksikymmentä neljä; hänkin polveutui Raafasta.” (2 Sam 21:20)

Goljat oli yli kolmen metrin pituinen. Hän kuului anakilaisiin, joita asui Kanaanin maan eteläosissa, Heidän esi-isänsä oli nimeltään Arba. Heidän pääkaupunkinsa nimi oli Kirjat Arba, jonka Kaaleb valtasi. Israelilaiset antoivat kaupungille uuden nimen, Hebron.

Israelilaiset hävittivät anakilaiset lähes sukupuuttoon, mutta Lähi Idässä voi vieläkin löytää ihmisiä, joilla on kuusi varvasta kummassakin jalassa ja kuusi sormea kummassakin kädessä.

Eräs kehitysteorian periaatteita on luonnollinen valinta (survival of the fittest). Löydettyjen fossiilien ja kokonaisten mammutin ja muiden eläinten ruumiiden perusteella on voitu todeta, että ne olivat erittäin hyvin varustetut vallitseviin olosuhteisiin, jopa paremmin kuin monet nykyiset lajit omiinsa. Kuitenkin kokonaisia lajiryhmiä menehtyi ja kuoli, ilman varoitusta. Niiden tilalle syntyi uusia lajeja, yhtäkkiä ja näköjään suuria määriä. Kehityksestä edellisistä lajeista, ns. puuttuvista renkaista, ei ole minkäänlaisia todisteita, ei kivettyneinä, fossiileina eikä elävinä.

MAANOSIEN LIUKUMINEN.

”Ja Eberille syntyi kaksi poikaa: toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan jakaantuivat maan asukkaat, ja toisen nimi oli Joktan. (1 Ms 10:25) Käännöksessä on virhe. Oikeampi käännös olisi:

”toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan maa jakaantui”.

Tämä Raamatun Sana voisi tarkoittaa aikaa, jolloin jää oli sulanut maan pinnalta ja valtameret asettuivat nykyisiin korkeuksiinsa. Sitä on sovitettu myös mantereiden liikkumiseen.

Varmaan yksi jos toinenkin on maailman karttaa tutkiessaan havainnut, miten Etelä Amerikan mantere näyttää kuin Afrikan länsikupeesta reväistyltä, ja muitakin paikkoja voidaan katsella kuin ne olisivat joskus kuuluneet yhteen. Eihän tämä suinkaan jäänyt huomaamatta tutkijoiltakaan, mutta kellään ei ollut uskallusta lausua huomiotaan ääneen. Se olisi heti tuomittu kerettiläiseksi ja haihatteluksi, mikä olisi haitannut pahasti edistymistä uralla ja luotettavana tutkijana.

Tutkijoita oli kylläkin ihmetyttänyt löydettyjen fossiilien ja monien muiden luonnon ilmentymien samankaltaisuus Eteläisen Amerikan ja Afrikan kesken, mutta asia oli haudattu hiljaisuudessa.

Saksalainen tutkija Alfred Wegener (1880-1930) oli kuitenkin yksi uskalikko, joka uskalsi puhua ääneen sen, mitä monet muut olivat ihmetelleet omissa kammioissaan ja haudanneet sen sinne. Wegenerin varsinainen tutkimusalue oli sää ja sen ennustaminen. Hän teki kuumailmapalloillaan tutkimusretkiä yläilmoihin. Ehkä hänen mahdollisuutensa irtautua maanpinnan kahleista edes muutamaksi tunniksi (hän piti veljensä kanssa kuumailmapallon kestävyysennätystä 56 tuntia) auttoi häntä myös nousemaan ahtaiden tiedemiesnormien kahleista.

Mannerten liikkuminen toisiinsa nähden kiehtoi häntä siinä määrin, että hän alkoi tutkia toisten tiedemiesten tutkimusten tuloksia ja kirjoituksia, joista hän toivoi löytävänsä tukea ajatuksilleen.

Ja hän löysi todisteita runsaasti. Tällaisia olivat vuoristomuodostelmat, kivihiiliesiintymät, fossiilit, mineraaliesiintymät, ammoniitti- ja trilobiittilöydöt ja grafoliittiliuskekentät. Verratessaan näitä toisiinsa eri mantereilla ne tuntuivat sopivan yhteen kuin suuren palapelin osaset.

Hän tutustui aikaisempien tiedemiesten esittämiin ajatuksiin, joiden mukaan mantereet olivat muodostuneet maanpinnan vajoamisen kautta. Heidän mukaansa muinoin oli ollut kaksi suurta mannerta, Gondwanaland, jonka nimen Eduard Scuss antoi sille vuonna 1885, ja Laurasia. Näitä oli erottanut toisistaan suuri meri nimeltään Tethyan Ocean, joka oli muodostunut maan vajoamisen kautta. Tähän teoriaan liitettiin muinainen kertomus Atlantiksen vajoamisesta mereen.

Wegener kehitteli näistä teorioista omia ajatuksiaan mannerten syntymisestä.

Gondwanaland oli voinut hajaantua ja siitä muodostuivat Afrikka, Etelämanner, Etelä-Amerikka, Australia, Intian niemimaa ja Arabia. Laurasiasta puolestaan muodostuivat Pohjois-Amerikka, Grönlanti, Eurooppa ja Aasian Himalajan vuoriston pohjoispuoliset osat.

Lopulta Wegener päätyi toteamukseen, että kaikki nämä olivat joskus muodostaneet yhden alkumantereen, jolle hän antoi nimen Pangaea.

Wegenerin ajatukset saivat ehdottoman tuomion maailman tiedemiespiireissä. Jotkut uskalsivat tunnustaa niiden mielenkiintoisen mahdollisuuden, mutta kukaan ei halunnut pilata tieteellistä arvokkuuttaan ja luotettavuuttaan – tai uraansa - näin mielipuolisilla ideoilla.

Wegenerin oli vaikea saada professorin paikkaa Euroopan arvostetuissa yliopistoissa. Lopulta Itävallan mitätön Grazin yliopisto tarjosi hänelle meteorologian professorin paikan.

Wegener kuoli ollessaan tutkimusmatkalla Grönlannissa vuonna 1930, makuupussissaan ja nahkavällyihin kietoutuneena, ilmeisesti sydänhalvaukseen. Hänen tutkijakumppaninsa hävisi tietymättömiin. Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty.

Wegener haudattiin jääkentälle lähelle löytöpaikkaa ja siihen pystytettiin korkea teräsristi. Myöhemmin todettiin, että liukuvat jäämassat olivat murskanneet ristin ja vieneet Wegenerin jäännökset mukanaan.

Siemen oli kuitenkin kylvetty maahan ja se iti aikanaan. Asiaa alettiin tutkia tieteellisesti.

Simon Winchester kertoo viehättävän sujuvasti kirjoitetussa kirjassaan ”Krakatoa”, Penguin Books, miten hän nuorena tiedemiehen alkuna sai tilaisuuden osallistua retkikuntaan, joka matkusti Grönlantiin hakeakseen sieltä todisteita, oliko mahdollista mantereiden siirtymistä tapahtunut.

Todistusaineistoon kuului maapallon magneettisuus, jonka tiedettiin vaikuttavan määrättyihin kalliomassoihin sulassa tilassa. Lukuun oli otettava tieto maan magneettisten napojen siirtymisestä aikojen kuluessa. Vuosi oli silloin 1965. Retkikunnan muiden tehtävien joukossa oli lohkoa itäisen Grönlannin kallioperästä lohkareita, joita sitten lähetettäisiin tutkittaviksi eri yliopistoihin.

Basaltti oli se kallio, jota haluttiin. Basaltilla on erikoinen ominaisuus. Jäähtyessään sen pienet rautaoksidipitoiset kristallit, jotka ovat heikosti magneettisia, toimivat pienten kompassien tapaan. Ne asettuvat tarkalleen maan magneettisten napojen suuntaisiksi jääden sitten iäksi paikoilleen.

Jos Grönlanti oli pysynyt paikoillaan, johon se jähmettyi 30 miljoonaa vuotta sitten, pienten basalttikristallien kompassit osoittaisivat suoraan pohjoisen ja etelän magneettisten napojen suuntaan. Löydettyään sopivan kallion tutkijat irrottivat useita basalttilohkareita merkiten tarkkaan muistiin paikan koordinaatit käyttäen aurinkokompasseja, koska normaalit kompassit ovat lähes kelvottomia niin lähellä magneettista napaa.

Löydökset lähetettiin tutkittaviksi, ja kuukausien odotuksen jälkeen saatiin vahvistus, joka oli todettu jo paikan päällä: Pienet kristallikompassit osoittivat 15 astetta sivuun magneettinavasta.

Lisätodisteita saatiin sitten eri puolilta maailmaa, jotka todistivat, että joskus tertiäärikaudella mantereet olivat todella liukuneet paikoiltaan.

Näin todistaa Simon Winchester.

TIETEEN VIRALLINEN KANTA.

Vertailun vuoksi on hyvä katsoa, mitä viralliset asiakirjat kertovat jääkaudesta ja ihmisestä.

The Record of Mankind; A Wesley Roehm ja Morris R Buske.

”Ihminen ilmestyi Eurooppaan ensiksi aikana, joka tunnetaan jääkautena. Se alkoi luultavasti

500 000 vuotta sitten”. Näin aloittaa edellä mainittu kirja esityksen ihmisestä. Kirja kertoo, miten satoja jalkoja (jalka n.30 sm) paksu jääpeite syntyi Pohjoisnavalla ja vähitellen hivuttautui etelämmäksi. Jäämassa peitti Pohjois-Amerikan etelässä Ohion ja Missourin jokien laaksoon asti, ja suuren osan Aasian, Venäjän ja Euroopan pohjoisosia aina Thames ja Rhine jokiin saakka. Jääkerroksia syntyi myös Alpeilla, Pyreneillä ja Kaukasuksella ja valui sieltä laaksoon.

Kirjan mukaan jääpeite eteni ja vetäytyi, siihen kuului useita lämpimiä ja kylmiä jaksoja. Me elämme kirjan mukaan nyt neljättä lämmintä kautta. Jääpeite vaikutti sekä ilmastoon että maan pinnan muodostukseen.

Kirjan mukaan Länsi-Euroopasta on löydetty kahden eri tyyppisen ihmisen fossiileja.

Yhtä niistä kutsutaan Neanderthalen ihmiseksi Saksassa olevan löytöpaikkansa mukaan. Kirja kertoo, että tämä yksilö muistutti kovin vähän ”modernia” ihmistä. Hän oli vain n. 150 sm:n mittainen, vahvarakenteinen, jykevä leuka, ulostyöntyvä poski, matala, luisu otsa ja komeat kulmakarvat.

Tämä ihminen eli kirjan mukaan viimeisen jääkauden aikana yhdessä luolakarhun, luolaleijonan, luolahyenan ja muiden kauan sitten hävinneiden eläinten kanssa.

Toinen tärkeä ihmistyyppi oli Cro-Magnon ihminen. Hänet nimettiin sen Rankassa sijaitsevan luolan mukaan, josta viiden ihmisen jäännökset löydettiin 1868.

Cro-Magnon eli maapallolla tuhansia vuosia edellisen ihmisen jälkeen. Hän muistutti nykyistä ihmistä. Hän oli kookas, leveät kasvot, hyvin muodostuneet posket ja suuret aivot.

Nämä ihmiset elivät aikana, jota kutsutaan vanhaksi kivikaudeksi (Paleoliittinen aikakausi) jonka arvellaan alkaneen 150 000 vuotta sitten. Tätä ihmistä kuvataan villiksi tai barbaariseksi.

Seuraavaa aikajaksoa kutsutaan nimellä uusi kivikausi (Neoliittinen kausi). Kirjassa kuvataan ihmisen edistymistä: hän oli keksinyt tulen käytön, hänellä oli työkaluja ja aseita ja hän oppi käyttämään nahkasta tehtyjä vaatteita. Hän osasi tehdä saviastioita ja piirteli kuvia luolan seiniin.

Tuntuu vähän oudolta tuo nahkojen käytön ”keksiminen”, sillä jääkauden aikana nuo ”barbaarit” tuskin hekään tulivat toimeen ilman jonkinlaisia suojaavia asuja jääkaudella. Mammutti ja luolakarhu hävisivät, poro muutti pohjoiseen, elefantti ja virtahepo muuttivat (?) Afrikkaan.

Kirjan mukaan uusi kivikausi (Neoliittinen kausi) alkoi n. 10 000 vuotta sitten.

Donald W Patten, jota olen referoinut usein aiemmin, ihmettelee tiedemiesten tapaa heitellä vuosisatoja ja tuhansia jopa miljoonia vuosia aikakausia arvioidessaan. Hän viittaa, miten Lyell arvioi jääkauden tapahtuneen miljoona vuotta sitten. Myöhemmin, uusien johtopäätösten ja laskelmien johdosta, hän antoi uudeksi aika-arvioksi: 35 000 eKr., joka sekin on liian aikainen.

Äskettäin uutisissa kerrottiin päälaen luun löytymisestä Afrikasta. Löytäjä arveli sen kuuluneen kauan sitten eläneelle alkuihmiselle. Päälaen luun pienestä koosta johtuen hän myös arveli, että sen omistaja oli ollut nainen, ilman ironiaa tai viittausta kana-aivoon.

Löydön tehnyt tutkija heitti lonkalta aika-arvion: 960 000 vuotta sitten. Kehitysteorian mukaan aikaa pitää olla riittämiin, jotta kehitys on ehtinyt käydä läpi kaikki tarvittavat välimuodot.

Ehkäpä tämä yksilö kuului johonkin täysin tuhottuun maailmankauteen.

KALDEALAISTEN UR.

Kaksoisvirtain Maa, jota kreikkalaisten mukaan kutsutaan Mesopotamiaksi, Virtain väliseksi maaksi, sijaitsee Eufrat ja Tigris virtain välisellä ja niiden ulkopuolisella laaksoalueella.

Nämä virrat saavat alkunsa Armenian vuoristosta, joka kuuluu nykyiseen Turkkiin.

Mesopotamia rajoittuu koillisessa Iranin Zagros vuoristoon, pohjoisessa Armenian vuoristoon ja lounaassa Syyrian ja Arabian erämaahan. Virrat laskivat muinoin kumpikin erikseen Persianlahteen, mutta vuosituhansien ja satojen kuluessa ne ovat muodostaneet yhteisen laskuvirran mereen.

Virrat tuovat mukanaan suuret määrät lietettä, jota laskeutuu hiljaa virtaavien jokien varsille ja suistoalueelle vallaten koko ajan uutta maata Persianlahdelta parikymmentä metriä vuodessa.

Koko laakson maaperä on hienoa liete- tai täyttömaata, englanniksi alluvian tai silt. Se on kasteltuna erittäin hedelmällistä, mutta kesän kuumuudessa halkeilee ja kuivuu kivikovaksi, jota alueen rajut tuulet varsinkin talviaikoina tempovat mukaansa hienonhienona pölynä, joka tunkeutuu kaikkialle.

Ilmasto on kesäisin sietämättömän kuuma, lämpötila pysyttelee 50 C-asteen tuntumassa. Sateita tulee talvisin hyvin niukasti ja useimmiten rajujen myrskyjen muodossa. Persianlahdella toisinaan raivoavat pyörremyrskyt nostattavat Persianlahden vedet pitkin laaksoa aiheuttaen paikallisia tulvia, hävittäen virtain rannoille rakennettuja rakenteita ja suolaten maaperän vaikeuttaen maanviljelystä.

Arkeologisissa kaivauksissa on voitu todeta, että tällaisia paikallisia katastrofeja on tapahtunut useita kivikaudelta lähtien, jättäen omat lietemaajälkensä hävitetyn sivilisaation päälle.

Asutus Mesopotamiassa on ikivanhaa. Löydetyistä ruukunpalasista on voitu todeta, että arviolta 4300 vuotta eKr. laaksossa asui ihmisiä. Mikäli edellisessä kirjoituksessa esitetty aikalaskelma jääkaudesta ja vedenpaisumuksesta pitää paikkansa, he elivät siellä ennen näitä tapahtumia.

Näille ihmisille, jotka asuivat siellä 4300-3500 vuosien välillä, on annettu heidän kaupunkinsa rauniokummun al-Ubaid mukaan nimeksi Ubaib-kansa. Al-Ubaid sijaitsee lähellä Urin kaupunkia.

Ensimmäiselle tunnistetulle sivilisaatiolle tutkijat ovat antaneet nimen Warkakausi, ajoittuen vuosien 3500-3100 välille. Nämä ihmiset ovat voineet olla subarilaisia, jotka muuttivat alueelle Mesopotamian pohjoispuolelta. He harrastivat maanviljelystä, kalastusta ja karjanhoitoa, heissä oli puuseppiä, kankaankutojia, savenvalajia ja seppiä. He käyttivät alkeellista kuvakirjoitusta, pictografiaa, jossa kukin kuva tarkoittaa yhtä sanaa.

Seuraava sivilisaatio sai nimensä löytöpaikkansa nimen mukaan Jemdet Nasr Bagdadin ja Babylonian välissä. Tämän esiin kaivetun kaupungin alkuperäistä nimeä ei tiedetä. Tämän kauden aikana kaulassa kannettavat sylinterisinetit ja pronssiesineet yleistyivät.

Kivikaudesta siirryttiin nyt pronssikauteen.

Tutkijat ovat arvioineet, että Jemdet Nasr-kauden ihmiset tulivat jostain etelästä, mutta toiset selittävät heidän kielessään olevien outojen sanojen olevan heidän oman kielensä vanhoja muotoja.

He muuttivat alueelle 3400 eKr. Nimi subarilainen tarkoitti nyt orjaa.

Vuoden 3000 paikkeilla eKr. uusi kansa tunkeutui Kaksoisvirtain maahan. Heistä käytetään nimitystä sumerilaiset. Ei tiedetä, keitä he olivat ja mistä tai miten he tulivat.

Kolmannella vuosisadalla eKr. elänyt babylonialainen pappi Berossus, joka harrasti historiaa, kertoo hirviökansasta, puoliksi ihminen puoliksi kala, joka äkkiarvaamatta ilmestyi Persianlahdelta.

Papin kertomuksen mukaan tämä kansa harrasti maanviljelystä, pystyi tekemään metalliesineitä ja osasi kirjoittaa. Heidän puhumansa kieli oli ennen tuntematon.

Viittaus kalasta näiden ihmisten yhteydessä on mielenkiintoinen. Ralf Edward Woodrow kertoo kirjassaan Babylon Mystery Religion, Ancient and Modern, kala-jumalasta, jota palvottiin Babyloniassa. Palvontamenoissa sen papit olivat pukeutuneet kalanmuotoiseen viittaan. Päässä heillä oli päähine, joka muistutti suu raollaan olevaa kalanpäätä. Marin kaupungin kaivauksista löydetyllä kuningasta esittävällä patsaalla on kalansuomusviitta päällään. Nykyisen Gazan alueen tienoilla muinoin asuneet filistealaiset palvoivat dagon-jumalaa (dag merkitsee kalaa) baal-sebubin ja atargatis (astarte) ohella. Mitä yhteistä kala-jumalan lisäksi sumerilaisilla ja filistealaisilla oli?

Kala-jumalan palvonta näyttää levinneen myös Roomaan. Kun keisari Konstantin kääntyi kristinuskoon ja kristinuskosta tuli Rooman valtion uskonto, Babyloniasta Roomaan levinneitä epäjumalan palvelusmuotoja sekaantui Rooman kirkon rituaaleihin ja symboleihin.

Kristillisten kirkkojen piispat käyttävät juhlatilaisuuksissa päässään hiippaa (mitre), joka on suora lainaus muinaisten kala-jumalan pappien käyttämästä kalanpääpäähineestä, suu hiukan raollaan.

Sumerilaisten tullessa Mesopotamiaan paikalliset asukkaat harrastivat maanviljelystä, joka perustui hyvin suunniteltuun kastelujärjestelmään. Ilman sitä maanviljelys ja inhimillinen elämä yleensä olivat mahdottomia alueen vihamielisessä ilmastossa.

Sumerilaiset soluttautuivat paikallisen väestön sekaan kehittäen edelleen jo siellä tunnettuja työmuotoja ja työkaluja lisäten niihin oman teknisen ja älyllisen osaamisensa. Sumerilaiset kehittivät vanhasta kuvakirjoituksesta piirto- eli nuolenpääkirjoituksen (cuneiform).

Kirjoitustavoissa erotetaan kolme päämuotoa:

v Kuvakirjoitus (ideogram tai logogram), jossa kukin kuva edustaa yhtä sanaa. Tässä muodossa tarvitaan satoja tai tuhansia merkkejä. Kiinan kieli on sellainen. Esim. arkkia tai laivaa merkitsevä kuvayhdistelmä Kiinan kielessä muodostuu merkeistä ”Kahdeksan ihmistä veneessä”, kuten suorana viittauksena Nooakin arkkiin.

v Toinen muoto on tavukirjoitus (syllable), jossa kullakin tavulla on oma merkkinsä. Tarvittavien kirjainmerkkien määrä Kaksoisvirtain maan kielissä putosi runsaaseen sataan.

v Kolmantena muotona käytetään alfabet-järjestelmä, joka perustuu kirjainten käyttämiseen. Niitä tarvitaan kahdenkymmenen ja viidenkymmenen merkin välillä.

Sumerilaiset kutsuivat itseään nimellä kengir tai sag-giga, mustapäät, ja kieltään nimellä emegir, ylevien kieli. Heidän lähinaapurinsa, seemiläiset akkadilaiset, antoivat heille nimen sumerilaiset.

Sumerilaiset olivat lyhyitä, vankkarakenteisia, joillakin oli pitkä parta, jotkut parrattomia, tumma pitkä tukka jakaantui keskeltä. He käyttivät lyhyttä hameentapaista tai pitkää kaapua. Myöhemmin pitkä hame tuli muotiin, jonka lisäksi he käyttivät pitkää shaalia, joka kiedottiin vasemmalta olkapäältä vyötäisille. Oikea olkapää oli paljaana.

Naisten tukka jakaantui myös keskeltä. Pitkä tukka letitettiin ja kiedottiin pään ympäri. He käyttivät pitkää, päästä jalkoihin ulottuvaa shaalia, oikea olkapää jätettiin paljaaksi.

Sumerilaiset osasivat pronssin teon lisäämällä tinaa tai arsenikkia kupariin.

He pystyivät valmistamaan rautaesineitä, mutta koska sen karkaisua ei tunnettu, sitä pidettiin liian pehmeänä työkaluihin ja sota-aseisiin. Sitä käytettiin lähinnä korujen valmistamiseen.

He pystyivät valmistamaan lasia, jota tosin käytettiin vain koruihin ja koristeisiin. Lasin käyttö ikkuna-aukkoihin yleistyi Euroopassa varhaisella keskiajalla.

Heillä oli savenvalajan työkaluja, pyörä ja uuni saviastioiden ja -esineiden polttamiseksi.

He oppivat lasittamaan valmistamiaan saviastioita ja savitiiliä.

Heillä oli purjelaivoja.

Heillä oli härkien tai aasien vetämiä auroja ja pyörillä varustettuja vaunuja.

Sumerilaiset ulottivat kauppamatkansa Syyriaan ja Välimerelle, ehkä Egyptiin saakka, jonne he veivät viljaa, taateleita, sipuleita ja valmistamiaan tuotteita: vaatteita, mattoja, aseita, jalokiviä.

He ostivat sieltä kalliitta kiviä, kultaa, hopeaa, kuparia, lyijyä, puutavaraa ja mausteita.

Babylonialaiset söivät neljä ateriaa päivässä, ja sama käytäntö lienee ollut sumerilaisillakin.

Aamiainen oli tukeva, lounas kevyt. Illallinen oli runsas ja ennen levolle menoa nautittiin kevyt iltapala. Leipä oli keskeinen ruoka. Sitä valmistettiin ohrajauhoista suurina ohuina levyinä, jotka paistettiin kuumennetun padan pohjalla. Menetelmä on edelleen käytössä Lähi Idän maissa, myös Israelissa sitä saa joistakin kaupoista. Vihannekset ja hedelmät olivat paljon käytettyjä.

Ohrasta valmistettiin eräänlaista puuroa veteen sekoitettuna. Vehnä oli toinen viljalaji.

Lihaa käytettiin silloin kun varat sallivat. Lammas ja vuohi olivat lehmien lisäksi yleisiä. Sianliha oli kielletty, mutta sikoja juoksenteli kaupunkien ja kylien kujilla vapaina, ja niitä myöskin syötiin.

Virroissa on aina kasvanut suuria kaloja, joita ammattimaiset kalastajat pyydystivät ja myivät.

Sumerilaiset osasivat valmistaa olutta ohrajauhoista, ja sitä nautittiin runsaasti. Olutta valmistettiin myös taateleista. Viini oli myös haluttua, mutta se oli kallista ja tuotettiin ulkomailta.

Hunajaa ja vahaa saatiin omista mehiläistarhoista, mutta erilaiset hedelmäsiirapit olivat myös yleisesti käytetyt ruuan valmistuksessa kuten myös Seesami-öljy.

Ruoka tuotiin pöytään suuressa, laakeassa metalli- tai lasitetussa saviastiassa, josta jokainen hamusi haluamansa kalan, lihan tai vihanneksen palan käteensä. Ruokailuvälineet tunnettiin, mutta niitä käytettiin vähän. Tämä yhteisateriamuoto on edelleen käytössä maaseudun asukkaiden keskuudessa.

Tavallisen käsityöläisen arkipäivä alkoi viiden maissa aamulla. Perheen äiti antoi kylvyn tai suihkun jälkeen keittiöorjalle ohjeet aamiaisen valmistamiseksi. Perheen isä meni yhdessä poikiensa kanssa talon katolle, jossa he kumartuivat kunnioittamaan nousevaa aurinkoa. (vrt. Hes. 8:16) Rukousten jälkeen nautittiin tukeva aamiainen. Perheen pää riensi ulos mennäkseen työpaikalleen, metalliverstaaseen tai kultapajaan tai savenvalajan työpajaan. Ensiksi hänen piti kuitenkin hoitaa velvollisuutensa kaupungin temppelissä, ehkä toimittamalla papeille lammas uhriksi tai maksamalla vapaaehtoisen uhrin. Työskenneltyään aamupäivän perheen pää palasi kotiin syödäkseen perheensä kanssa kevyen lounaan. Lounaan jälkeen hän vetäytyi päivän kuumimmaksi ajaksi viettämään siestaa vuoteeseensa vaimonsa kanssa. Herättyään päiväuniltaan hän rakasteli vaimonsa kanssa, sekä sen tuottaman nautinnon että uskonnon velvoittaman rituaalin tähden. Käytyään suihkussa, jossa orja kaatoi vettä hänen päälleen, hän oli valmis palaamaan työpaikalleen. Illalla hän palasi kotiinsa nauttiakseen runsaan illallisen. Temppelissä oli usein iltatilaisuuksia, joihin tuli osallistua. Ilta olikin jo pitkällä hänen palatessaan perheensä kanssa kotiin nauttimaan orjan valmistamaa kevyttä iltapalaa ennen nukkumaan menoa.

Tutkijoiden mukaan varhaisempina aikoina naisten tuli verhoutua huntuun mennessään ulos, mikä käytäntö oli ainakin Babyloniassa ja Assyriassa, mutta e tiedetä, oliko myös sumerilaisten naisten verhouduttava. Tämä käytäntö naisten verhoamisesta on siirtynyt islamiin.

Ihmiselämän riippuvuus luonnon olosuhteista Mesopotamiassa pakotti ihmiset etsimään voimia, jotka heidän mielestään hallitsevat ja ohjailevat näitä, ja jos mahdollista, lepyttämään niitä.

Sumerilaisilla oli neljä pääjumalaa: taivaanjumala Anu; ilmanjumala Enlil; vedenjumala Enki; ja maanjumala Ninhursag.

Muita jumalia olivat kuunjumala Nanna tai Sin; auringonjumala ja Nannan poika Utu; Nannan tytär nimeltään Inanna, hedelmällisyyden jumalatar. Seemiläiset kansat kutsuivat Inannaa nimellä Ishtar, israelilaiset palvoivat häntä nimellä Ashtoret.

Mutta nämä olivat vain pääjumalia. Niiden lisäksi tunnettiin ainakin 50 jumalaa, ehkä Anun lapsia. Joittenkin tutkijain mukaan jumalia oli tuhansia, jopa oluella oli oma jumalansa.

Temppeleissä oli vakituisia prostituoituja, myös miespuolisia, jotka oli kastroitu. Jokaisen naisen velvollisuus oli kerran elämässään antautua temppelissä jollekin miehelle, eikä tämä mitenkään vaikuttanut naisen kunniallisuuteen. Tapa lienee kuulunut osana hedelmällisyyskulttiin.

Raamatun kertomuksista tiedämme, että Abrahamin synnyinkodissa palvottiin myös epäjumalia, ja että siellä valmistettiin pieniä jumalankuvia tai -patsaita, kotijumalia, serafim. Näiden myynti oli osa perheen toimeentuloa. Perheen kotijumalille myös uhrattiin ja niiden omistajan uskottiin olevan oikeutettu osaan perheen pään perinnöstä tämän kuollessa. Tämän vuoksi Laban halusi hänen tyttärensä Rakelin ilman isänsä lupaa ottamat jumalankuvat takaisin.

Sumerilaiset tarkkailivat merkkejä tietääkseen olivatko jumalat suosiollisia vai olivatko ne jostain syystä ärtyneitä tai vihaisia. Jos oli pienintäkään epäilyä, että jumalat olivat pahoittaneet mielensä, niitä oli pyrittävä lepyttämään välittömästi. Pelko oli sumerilaisten jatkuvana riesana.

Sumerilaisen kuninkaan tärkein tehtävä oli kaupungin jumalan ja sen temppelin suojeleminen.

Sumerilaisessa Urukin kaupungissa hallitsi kuningas nimeltä Dumuzi. Kuolemansa jälkeen hänestä tuli jollain selittämättömällä tavalla karjan suojelija, suojelusjumala Dumuzi, mutta myös hedelmällisyyden ja kasvuston suojelijajumala. Hänen yhteydestään Inannan, hedelmällisyyden jumalattaren kanssa, on sumerilaisten kirjallisuudessa useita versioita. Dumuzin astuminen kuolleitten maahan aiheutti talven tulon ja kesän kuoleman.

Pelastaakseen maan taas talven kourista kaupunkivaltion kuningas esitti Dumuzin osaa, kukin omassa kaupungissaan, uuden vuoden kevään juhlallisuuksien aikana. Hänen velvollisuutensa oli suorittaa symbolinen, pyhä hedelmällisyysseremonia temppelin papittaren kanssa. Toimitusta varten temppelin ylimmälle tasolle oli rakennettu hedelmällisyyden jumalattarelle pyhitetty sakraalitila.

Rituaali oli äärimmäisen tärkeä: tulevatko kevään sateet ajallaan, vai tuleeko kuivuus, nälänhätä ja kuolema. Rituaali oli suoritettava joka kevät, vuodesta vuoteen.

Myytti Dumuzista siirtyi seemiläisille kansoille; siellä se tunnettiin nimellä Tammuz. (Hes 8:14-16)

Jumalia palvottiin, jotta ne auttaisivat ihmistä jokapäiväisissä askareissa ja suojelisivat häntä demoneilta, noituudelta, epäoikeudenmukaisuudelta toisilta ihmisiltä. Demoneita nähtiin kaikkialla, mutta erikoisesti niitä oli raunioissa, erämaissa, hautausmailla ja hyljätyissä taloissa. Juuri synnyttäneet naiset olivat erikoisen alttiita demonien hyökkäyksille. Koska poikalapset olivat tärkeitä, ne puettiin tytön vaatteisiin demonien harhauttamiseksi neljän viiden vuoden ikään saakka.

Taikausko oli osa uskontoa ja ennustaminen kuului asiaan. Väkivaltaisesti kuolleitten ja epäasiallisesti haudattujen haamuja pelättiin, ja papit ajoivat niitä ulos kuten myös demoneita loitsujen avulla.

Sumerilainen kaupunki oli kolmannen vuosituhannen ensipuoliskolta lähtien keskeinen muureilla varustettu keskuskaupunki, jota muurin ulkopuolella ympäröivät useat siihen riippuvuussuhteessa olevat kylät. Kylien asukkaat harjoittivat maanviljelystä ja karjanhoitoa. Ne tuottivat kaupungin tarvitsevat elintarvikkeet. Maanviljelys oli täysin riippuvainen kehittyneestä kastelujärjestelmästä.

He kehittivät myös pelloilleen auringon paahtavaa hellettä vastaan suojaistutuksia, puita ja pensaita. Temppeli omisti kahdeksannen osan kaupunkivaltion maasta, valtaosa kuului eri sukujen klaaneille. Maata viljeltiin yhdessä, eikä sitä voinut myydä ilman klaanin yhteistä päätöstä. Sellaisen maan omistajista muodostui kaupungin ylhäisö, hallitseva luokka. Heidän maitaan viljelivät köyhät, maattomat vapaat miehet, joista käytettiin nimitystä asiakas tai suojatti (clients). Mielenkiintoista on se, että tämä käytäntö on siirtynyt suoraan muhamettilaisuuteen, jossa myös esiintyy tällaisia riippuvuussuhteessa olevia raskaasti verotettuja suojatteja, kuten kristityt ja juutalaiset.

Sumerilaisessa yhteiskunnassa oli neljä luokkaa:

Yläluokka, vapaat miehet, riippuvuussuhteessa olevat vapaat miehet ja alimpana orjat.

Orjia saatiin pääasiassa sodissa vangituista vihollisista, mutta heitä myös ostettiin orjamarkkinoilta tai karavaanien ja laivojen mukana kulkevilta kauppiailta.

Tällä tavalla Jakobin poika Josef myytiin ismaelilaisille kauppiaille, jotka veivät hänet orjana Egyptiin ja myivät hänet siellä edelleen faraon henkivartijain päällikölle Potifarille. (1. Ms 39:1)

Professori Th Jacobsenin mukaan Urin kaupungissa oli kukoistavaa teollisuutta. Esimerkkinä hän kertoo Nanna-jumalan temppelistä löydetystä kuninkaan tekstiilitehtaan kirjanpidosta, jonka mukaan tässä villa- ja tekstiilitehtaassa työskenteli 9000 orjaa. Villaa ja nahkoja saatiin lammas-, vuohi- ja karjalaumoilta, joita oli kaupunkivaltion ulkokylissä kymmenin tuhansin.

Sumerilaisen kaupungin keskeisin rakennus oli valtavan kokoinen temppelikompleksi, porrastorni eli ziggurat. Urin kaupungin suurin temppeli oli kolmekerroksinen, arviolta yli 20 metrin korkuinen.

(Babylonin kaupungin porrastorni, jonka uskotaan olleen Baabelin torni, oli seitsenkerroksinen.)

Sitä ympäröi neljä pienempää temppeliä ja kuninkaan palatsi. Nimi porrastorni tulee siitä, että tornin jokainen kerros rakennettiin pienempänä kuin edellinen. Kullekin kerrostasolle päästiin tornin ulkopuolelle rakennettua portaikkoa myöten.

Kapeiden, päällystämättömien ja mutkaisten katujen varsille kaupungin hallitseva luokka rakensi yksi- tai kaksikerroksiset asuinrakennuksensa. Temppelin alimmat osat rakennettiin poltetuista tiilistä. Ylemmät kerrokset, kuten tavalliset asuintalotkin, rakennettiin yleensä polttamattomista savitiilistä. Seudulla satoi vähän, mutta joen vesi nousi sadekausina kostuttaen pehmeän maaperän ja pyrkien sisälle rakenteisiin. Kosteutta vastaan perustukset ja seinät alaosaltaan kuten myös lattiat käsiteltiin asfaltilla (bitumilla), jota alueella oli runsaasti saatavilla.

Talojen lattiat päällystettiin myös poltetuilla savitiilillä ja siveltiin asfaltilla. Ylempi luokka käytti mattoja lattioilla, tavallisen kansan taloissa oli maalattiat. Sisäseinät rapattiin ja kalkittiin.

Asuintalojen ulkoseinät tehtiin erittäin paksuiksi, pitkästi toista metriä. Tällä saatiin kesän hehkuva kuumuus pidettyä ulkona. Sisällä oli miellyttävän viileää. Katto oli puurakenteinen tasakatto, joka kallistettiin sisäänpäin sadeveden johtamiseksi säiliöön. Se käsiteltiin saven ja asfaltin sekoituksella vedenpitäväksi ja varustettiin kaiteella. Kattoa käytettiin ulkoportaan kautta oleskelutilana.

Ulko-ovi oli suoraan kadulta, mutta sen kautta pääsi pieneen eteistilaan, josta ei nähnyt sisätiloihin. Talon keskellä oli avara oleskelutila, jonne vieraat ohjattiin. Sen toisella sivulla oli keittiö ja palvelijain huoneet; sen vastakkaisella sivulla perheen oleskelutila, jossa perheen naiset olivat vieraiden tullessa taloon. Vieraan ei ollut sopivaa tiedustella talon naisväen asioita. Perheen olohuoneesta pääsi yhteen tai useampaan makuuhuoneeseen ja suihkuhuoneeseen.

Toisessa kerroksessa oli lisää makuuhuoneita, varastoja ja suihkuhuone.

Kaupungeissa oli hyvin toimiva viemäröintijärjestelmä, tutkijoitten mukaan edistyneempi kuin monissa alueen nykyisissä kaupungeissa. Juomavesi haettiin kaivolta.

Katujen varret olivat usein täynnä pieniä myyntikojuja, nykyisten basaarien edeltäjiä. Temppelillä oli omat myyntikojunsa, joissa myytiin sen verstaissa valmistettuja tuotteita kuten myös helposti pilaantuvia uhreja, hedelmiä ja ruokatarpeita, joita ihmiset olivat tuoneet temppeliin.

Pappien tehtävät olivat monenlaiset. He olivat erikoiskoulutuksen saaneita kirjureita ja heidän tuli hallita joskus kolme neljä kieltä. Kaikki toiminnot merkittiin huolellisesti ruokokynällä savitauluihin, joita säilytettiin temppelin arkistossa. Papit keräsivät uhrilahjat ja verot. He kirjasivat kansalaisten saamat tuomiot savitauluihin. Kaikesta pyrittiin pitämään kirjaa. Yhteiskunta oli hyvin järjestetty ja kaupungin asioita hoidettiin yhteisesti. Suuria juhlallisuuksia varten valittiin väliaikainen johtaja, hätätilannetta varten valittiin kuningas, mikä järjestelmä tuli pian pysyväksi rauhattomien olojen vuoksi. Kansa tarvitsi pysyvän suojelijan ja armeijan johtajan.

Papit eivät ilmeisesti toimineet koulujen opettajina, vaan sen hoitivat siihen erikoistuneet opettajat.

Kouluja kutsuttiin taulutaloiksi (tablet house). Nuorukaiset aloittivat koulun luultavasti kymmenen vuoden ikäisinä. He asuivat kotonaan ja lähtivät kouluunsa aikaisin aamulla ottaen lounaan mukaansa. Myöhästymisestä ja virheistä tai epäjärjestyksestä koulutunneilla rangaistiin lyömällä ruokokepillä. He aloittivat kopioimalla entisiä tauluja, mutta yhtä tärkeää oli kielen tai useamman täydellinen hallinta kielioppia myöten. Sumerian kielen ohella akkadian kieli oli tärkeä, kuten myös teknisten ja virallisten termien hallinta. Matematiikka oli myös tärkeä oppiaine.

Eräs oppilas Urin kaupungista kertoo koulupäivistään:

Minulla on kolme päivää vapaata kuukaudessa.

Juhlapäiviä on kolme kuukaudessa.

Siten minä olen 24 päivää kuukaudessa tauluhuoneessa.

Ne ovat pitkiä päiviä.

Ne olivat pitkiä päiviä nuorelle pojalle kuumissa luokkahuoneissa, mutta koulunkäynyt kirjuri, (scribe) oli erittäin arvostettu ja tärkeä henkilö. Heidän taitojaan tarvittiin kaikkialla, hallintotoimissa, kuninkaan hovissa, temppelissä, liiketoimissa, ihmisten keskinäisissä asioissa ja sopimuksissa, kirjeitten kirjoittajina. He olivat yhtä korvaamattomia kuin yksityissihteerit nykyisin.

Astronomia, tähtien tutkiminen, oli tärkeä kuun ja auringon liikkeiden arvioimiseksi, mistä taas määräytyivät uskonnolliset juhla-ajat. Porrastorneja rakennettiin tähtien tutkimista varten.

Arabian ja Syyrian suuret hiekkaerämaat ovat olleet muinoin kasvuston peittämiä viljavia alueita ihmisasutuksineen ja keitaineen ja niiden kautta virtaavine jokineen. Maapallon kuivuminen on muuttanut nuo alueet muutamia keidaspakkoja lukuun ottamatta asumiseen kelpaamattomiksi.

Siellä asuvat kansat joutuivat muuttamaan pois ja etsimään uusia asuinalueita.

Ihmisiä muutti ensin pieninä ryhminä, perheittäin, mutta vähitellen joukot kasvoivat.

Heitä tulvi myös Mesopotamiaan.

Piirtokirjoituksissa heistä käytetään nimitystä amurru, joka ehkä tarkoitti tiettyä heimoa, mutta jota sittemmin käytettiin koko kansasta. He tulivat pääasiassa Syyrian erämaasta. Eräässä kirjoituksessa viitataan vuoteen, jona kuningas Sharkalisharri voitti amurrut Basarissa.

Amurrujen invaasio kiihtyi sumerilaisten kolmannen Ur-dynastian aikana.

Ennen heitä (2750 jälkeen eKr.) Irakin seuduille oli Arabian keskiosista ja Syyrian erämaasta Jebel Sinjar alueelta muuttanut seemiläinen kansa, josta käytetään nimitystä akkadilaiset. He aloittivat akkadilaisen dynastian. Babylonian pohjoisosassa oli sumerilaisten tärkein keskus nimeltä Kish, jonka pääministerinä toiminut seemiläinen mies kuninkaan kuoltua otti itselleen hallitusvallan. Kuningas sai surmansa luultavasti eelamilaisten kädestä, jotka valloittivat maan vähäksi aikaa.

Uusi hallitsija oli Sharrum-kin, joka tunnetaan nimellä Sargon. Hän perusti kaupungin nimeltä Agade, jonka paikkaa ei tiedetä. Sargon valloitti vuonna 2371 eKr. alueet, jotka myöhemmin tunnettiin nimellä Babylon. Sargonin aloittama Akkadin dynastia hallitsi vuosisadan (2371-2230).

Sargon valloitti suuria alueita Eufratvirrasta Syyrian pohjoisosaan, Vähäaasiaan ja Irakin pohjoisosaan, joka tunnetaan nimellä Assyria. Akkadin dynastian aikaa kutsutaan kultaiseksi ajaksi.

Seuraava suuri hallitsija tästä dynastiasta oli Sargonin pojanpoika Naram-Sin, joka hallitsi alueita Armenian keskiosista Persianlahteen. Dynastian keskusjohtoinen hallinto kuitenkin romahti ulkoisen paineen vuoksi.

Babylonian pohjoisosaan tunkeutui vuoristokansa, gutialaiset, erikoisen raaka kansa. Heidän vuokseen talouden painopiste siirtyi Babylonian eteläosiin. Lagashin kaupunki kukoisti kuningas Gudean aikana. Säilyneiden kirjoitusten mukaan hänen erikoinen huolensa oli kaupungin jumalan temppelin rakentaminen, jonka materiaalia tilattiin monista maista: cedarpuuta Libanonista, bitumia ja kipsiä Kirkukista, kultaa Armeniasta, kiiltävää metallia ulkomailta, karneolia Melukasta.

Poliittinen painopiste oli kuitenkin siirtymässä Mesopotamian eteläosaan.

Ur oli jo vuodesta 2600 eKr. ollut sumerilaisten kulttuurikeskus. Tältä ajalta ovat peräisin Urin kaupungin kuuluisat kuningashaudat.

Sumerilainen kuningas ei halunnut mennä yksin tuon puoleisen elämän tuntemattomuuteen. Koko hänen hoviväkensä, jopa kokonaisia härkävaljakoita, haudattiin yhdessä kuninkaansa kanssa. Heille syötettiin ilmeisesti nopeasti vaikuttavaa myrkkyä, jonka jälkeen heidät asetettiin sieviin riveihin, heille annettiin mukaan ruokaa, varusteita ja kalleuksia, ja haudat suljettiin vuosituhansiksi odottamaan aikamme arkeologien nimellä tunnettuja haudan ryöstäjiä.

Vuonna 2100 eKr. Ur tuli sumerilaisen dynastian pääkaupungiksi. Tätä aikaa kutsutaan kolmanneksi Ur-dynastiaksi. Ur ja Akkadia muodostivat yhden valtakunnan.

Urin merkitys kasvoi huomattavasti sekä taloudellisesti että hallinnollisesti.

Urin suuren temppelin tekstiilejä ja oliiviöljyä myytiin satamaan nimeltään Makkan. Sieltä tuotiin kuparia, helmiä ja norsunluuta.

Urin dynastia kesti vuosisadan, mikä jätti Babylonian kaaokseen.

Levottomuuksien syynä olivat uusien seemiläisten amurru- tai amoriitti-kansojen muuttoaallot.

Sumerilaiset kutsuivat heitä halveksien ”erämaanasukkaiksi, jotka syövät raakaa lihaa, eivät rakenna koko elinaikanaan taloa itselleen eivätkä hautaa kuolleitaan”.

Lopulta Urin kuningas tajusi, ettei ongelma poistunut itsekseen. Oli ryhdistäydyttävä ja alettava puolustaa itseään asevoimin. Hän rakensi linnoituksia tunkeutujia vastaan, mutta hänen toimensa olivat onnettomasti myöhässä. Vähitellen erilliset kaupunkivaltiot joutuivat antautumaan tunkeutujille, ensin Eufratvirran keskivaiheilla, sitten itse Babyloniassa. Amoriitin kieli tunkeutui ihmisten, jumalien ja järjestöjen nimiin. Urin keskushallinto romuttui. Ensimmäinen selvästi amorilainen kaupunki oli Mari Eufratvirran varrella. Useimmiten amorilaiset kuitenkin mukautuivat kuuliaisiksi valtion palvelijoiksi kolmannen Ur-dynastian alaisuudessa. Yksi tällainen oli

Ishbi-Erra, joka palveltuaan aikansa Isin kaupungin johtajana viimeisen Urin kuninkaan alaisuudessa, perusti kaupunkiin oman dynastiansa irrottautuen Urin keskushallinnosta.

Lopullinen kuolinisku Ur-dynastialle tuli kuitenkin eelamilaisten kautta, jotka Persian eteläosista tunkeutuivat Uriin, lahtasivat sen asukkaat, hävittivät kaupungin ja veivät sen kuninkaan mukanaan.

Tämä tapahtui joskus vuoden 2000 paikkeilla eKr.

Urin kaupungin tuhon jälkeen toiset kaupunkivaltiot nousivat etualalle. Näistä huomattavimmat olivat Isin ja Larsa, joiden hallinnon aikaa kutsutaan Isin-Larsa aikakaudeksi (2006-1894). Larsan dynastia pääsi hetkeksi johtavaan asemaan, mutta sen valta tuhoutui 1763 eKr. Babylonin dynastian kuudennen hallitsijan toimesta. Hän oli kuuluisa lainlaatija Hammurabi (1792-1750).

Samoihin aikoihin Babylonian nousun kanssa syntyi toinen valtatekijä pohjoisempana. Tämä valtio oli Assyria, jonka amoriitti-sukuinen Shamshi-Adad tuli kuninkaaksi vuonna 1814 eKr.

Kolmas huomattava valtio oli Mari Eufratvirran keskivaiheilla, kunnes Hammurabi valloitti sen vuonna 1761 eKr. Marin valtio ulottui yli kolmesataa kilometriä Eufratin vartta pitkin. Sillä oli merkittävä osuus sumerilaisen kulttuurin etuvartioasemana. Sen kohtaloksi tuli Assyrian kuningas, joka käyttäen hyväkseen Marin palatsivallankumousta, asetti oman poikansa sen hallitsijaksi.

Babylonia koki saman kohtalon, kuin alueen muutkin valtiot: Persia valloitti sen 539 eKr.

Urin rauniokumpu, Tell al-Muqayyar, pystytyskumpu, jonka varjoon matkustajat pystyttivät telttansa auringon armotonta paahdetta vastaan, löydettiin n.15 kilometriä Eufratista länteen, 250 kilometrin päässä Persianlahdesta ja 220 kilometriä Baabelista kaakkoon. Eufratvirta kulki aikoinaan kaupungin vierestä, jonka satamaan laivat pääsivät Persianlahdelta.

Babylonian kuningas Hammurabin poika Samsuiluna hävitti Urin paikallisen kapinan vuoksi. Myöhemmät Babylonian kuninkaat Nebukadnessar ja Nabonaid rakensivat kaupungin uudelleen ja persialaiset jatkoivat rakennustöitä. Lopulta kaupunki kuitenkin tuhoutui ja unohtui vuosisadoiksi.

Ensimmäinen eurooppalainen, Basran brittikonsuli J E Taylor, jolla ei ollut alkeellistakaan

arkeologista koulutusta, tuli avustajineen rauniokummulle vuonna 1854. Hän päätti aloittaa työnsä korkeimmasta kummusta, joka kätki Ur-Nammun rakentaman kuunjumalan Nannan temppelin lähes alkuperäisessä asussaan. Taylor aloitti zigguratin ylimmästä kerroksesta purkaen sen katto- ja seinärakenteet, jonka tiilissä oli selvästi nähtävissä rakentajakuninkaan nimi Ur-Nammu. Taylor purki kerroksen löytämättä mielestään mitään arvokasta lopettaen työnsä turhautuneena.

Vasta 1923 työtä jatkettiin uuden ryhmän toimesta. Paikalliset asukkaat olivat kuitenkin voittaneet perityn pelkonsa raunioihin todetessaan, ettei englantilaisille tapahtunut mitään raunioihin koskiessaan, ja ryöstäneet temppelin rakennuskivet omiin taloihinsa muuttaen rauniokummun tasaiseksi kentäksi.

Tämä uusi ryhmä, jota johti sir Charles Leonard Woolley, kaivoi esiin Urin raunioituneen kaupungin vuosituhantisesta unohduksesta.

Juutalaisten kantaisä Abram, jonka nimi muutettiin muotoon Abraham, syntyi ja kasvoi Urissa.

Kaupungin väkiluku oli silloin eri arvioiden mukaan 35 000 – 200 000 asukasta.

Raamatun kertomusten mukaan Abram oli 75 vuoden ikäinen, kun hän sai kehotuksen lähteä maasta. Hänen isänsä eli vielä, hänellä oli kaksi veljeä, joista toinen oli kuollut.

Abramin syntymävuosi on myöskin epävarma. Arviot vaihtelevat 2150-1750 eKr. välillä.

Jotkut tutkijat ovat löytäneet toisen Urin kaupungin, joka olisi sijainnut Marin kaupunkivaltiossa.

Syntyikö Abram sitten siellä tai eteläisessä Urissa, on sinänsä toisarvoinen kysymys.

Urin kaupungissa harjoitettiin aktiivista kuun jumalan palvontaa; kuten myös hänen kodissaan.

Miten Abram sai uskonsa yhteen ainoaan elävään Jumalaan, joka ei asu ihmisten rakentamissa taloissa? Saiko hän kokea vainoa uskonsa takia? Emme tiedä vastausta näihin kysymyksiin.

Raamatun tutkijat ovat esittäneet Abramin saavuttua Kanaanin maahan, että yksijumalaisuus alkoi kehittyä silloin. Kehitysteorian mukaan kaiken pitää kehittyä jostakin.

Juutalaisten sukuluetteloiden mukaan Abram oli 58-vuotias, kun Nooa kuoli, Nooan poika Shem eli vielä 35 vuotta Abrahamin kuoleman jälkeen. Jospa Abram olikin perinyt heiltä uskonsa elävään Jumalaan? Jospa kehitys, mistä tutkijat puhuvat, olikin taantumusta ja vieraantumista yhdestä ainoasta ja elävästä Jumalasta?

Raamatun kertomuksen mukaan Abram oli 75 vuoden ikäinen, kun hän lähti Kaldean Urista, Ur Kashdim, kaldealaisten Urista, isänsä, vaimonsa Saran ja veljensä Haaranin pojan Lotin kanssa. Abramin veli ja Lotin isä Haaran oli kuollut Urissa. Toinen veli jäi vielä Uriin.

Emme tiedä, mihin yhteiskunnalliseen luokkaan Abram kuului Urissa, oliko hän kaupungin yläluokkaa, vapaa viljelijä vai maaton vapaa, joka viljeli toisten maata.

Asiayhteydestä voimme päätellä, että Abramin koti oli arvostettu ja varakas. Heillä oli todennäköisesti talo Urissa sekä lammas- ja vuohilaumoja paimentajineen.

Tästä voimme myös päätellä, että Abram kävi Urissa koulua ja oppi lukemaan ja kirjoittamaan akkadinkieltä. Papista historioitsijaksi muuttunut Flavius Josefus kertoo, että Egyptissä, jonne Abraham pakeni Kanaaninmaan nälänhätää, arvostettiin suuresti Abrahamin tähtitieteellistä tuntemusta, ja että hän opetti sitä egyptiläisille. Astronomia ja astrologia olivat korkealla tasolla Mesopotamian maissa, ja niitä opetettiin kouluissa tuleville kirjureille.

Abram lähti isänsä, vaimonsa ja veljensä pojan Lotin kanssa Urista 2100-1750 vuosien välillä. Neljänsadan vuoden epävarmuus määriteltäessä noita muinaisia aikoja johtuu saman pituisesta aukosta Egyptin ajanlaskussa, johon alueen maiden ajanlasku on totuttu perustamaan.

Abram suuntasi matkansa karavaanitietä pitkin Harraniin, joka oli tärkeä teiden risteyspaikka, ja jonka kautta kaikki karavaanit kulkivat Mesopotamiasta pohjoiseen tai rannikolle Kanaaninmaalle ja Egyptiin. Lammas- ja vuohilauman lisäksi hänellä oli aaseja kuormajuhtina. Kamelit tulivat käyttöön tutkijain mukaan vasta 1200-luvulla, vaikka Raamatun tekstin mukaan niitä oli Abrahamin aikaan. (1.Ms 24:10). Hevonen tuli Mesopotamian alueille indoeurooppalaisten arjalaisten mukana, jotka kesyttivät Venäjän eteläosan aroilla villeinä eläviä hevosia. He toivat mukanaan myös hevosten vetämät vaunut ja erikoisesti kevyet sotavaunut, jotka olivat liikkuvuudeltaan ylivoimaisia seudulla aikaisemmin käytettyihin härkien vetämiin vaunuihin verrattuina. Arjalaiset olivat ylimystöä hurrien valtakunnassa. He perustivat voimakkaan valtakunnan Haburin alueelle 1500-luvun alkupuolella. Tämä valtakunta tunnetaan nimellä Mitanni.

Lähdeteoksia.

H W F Saggs; Everyday Life in Babylonia & Assyria,Dorset Press, NY.

Chaim Potok; Wanderings , Chaim Potoks History of the Jews.Fawcett Crest, NY.

Werner Keller; The Bible as History, Bantam Books.

Ralf Edward Woodrow; Babylon Mystery Religion, ancient & modern

John Rogerson; Atlas of the Bible, Time Life.

HYKSOT JA AMALEKILAISET.

Egyptin varhaishistoriaa.

Egyptin esihistoria muistuttaa hämmästyttävästi samanaikaista kehitystä Mesopotamiassa.

Egyptin elämänlähde on Niilivirta, jonka alkujuuret sijaitsevat Itäisen Afrikan ylänköjärvillä.

Sieltä se virtaa nopeasti pohjoiseen Ylä-Egyptiin. Niili virtaa Ylä-Egyptin halki 800 kilometrin pituisessa ja vajaan viidenkymmenen kilometrin levyisessä laaksossa, jota vain vajaan kahdentoista kilometrin leveydeltä voidaan hyödyntää. Pian Kairon jälkeen Niilin alajuoksulla virta jakaantuu useisiin haaroihin ennen laskemistaan Välimereen. Haarojen muodostamaa aluetta kutsutaan Niilin Deltaksi. Egyptin maanviljelys ja maatalous oli keskittynyt Niilin varsille. Joki tulvii säännöllisesti kerran vuodessa levittäytyen kauas normaalista uomastaan peittäen alueet ohuella kerroksella hedelmällistä lietettä vetäytyen talvisateitten mentyä takaisin normaaliin uomaansa. Sateet ovat olemattomia Egyptissä helteisinä kesäkuukausina, mikä on pakottanut asukkaat kehittämään kastelujärjestelmiä jo ikimuistoisista ajoista lähtien.

Niilin normaali tulvakausi petti kuitenkin toisinaan eikä odotettua sateitten aiheuttamaa tulvimista tullutkaan. Silloin alueella nähtiin nälkää, koska virran vesi ei riittänyt kasteluun.

Esimerkkejä tästä on Raamatussakin. Jaakobin pojan Joosefin ollessa Egyptin pääministerinä kuiva kausi kesti seitsemän vuotta, ”seitsemän laihaa vuotta”.

Merkkejä ihmisasutuksesta on tutkijain mukaan Ylä-Egyptin alueelta 5000-6000 vuotta eKr.

Pysyvämpää asutusta, luultavasti heimojärjestelmään perustuvaa, on todettu 4300 vuotta eKr.

Egyptin historia on jaettu aikakausiin sitä hallinneiden kuningassukujen mukaan.

v Predynastinen aika 4000-3000 eKr.

v Dynastia 0 3000

v Protodynastia 2920-2575

v Vanha kuningaskunta 2649-2152

v I Välikausi 2152-2065

v Keskimmäinen kuningaskunta 2065-1781

v II Välikausi 1781-1550

v Uusi kuningaskunta 1550-1075

v III Välikausi 1075-664

v Myöhäiskausi 664-332

v Hellenistinen Kausi 332-30 eKr.

v Roomalainen Kausi 30-313 AD.

Edellinen luettelo perustuu teokseen “Ancient Egypt, Art and Archaeology of the lands of the Pharaohs”; White Star publishers.

Ensimmäinen hallitsija, jonka nimi on löydetty arkeologisissa todisteissa, on Narmer yhdessä ”skorpionikuninkaan” kanssa, jotka on sijoitettu 0-dynastian tai sitä edeltäneeseen aikakauteen.

Nimi ”skorpionikuningas” on annettu tälle hallitsijalle hänestä käytetyn skorpionisymbolin mukaan.

Egyptiläiset kirjurit eivät merkinneet kirjoituksiinsa hallitsijaa oikealla nimellään, vaan he käyttivät hänelle sopivaa symbolia tai kutsumanimeä, joita voi olla puoli tusinaa. Ne erotettiin muusta tekstistä piirtämällä soikio hallitsijaa (kuten myös jumalaa) kuvaavan nimen ympärille.

Egyptin perustajana pidetään kuningas Menesiä (Aha), ehkä Narmerin poika, joka yhdisti Etelä- ja Ala-Egyptin noin 3400 eKr. Kreikkalainen historioitsija Herodotus kirjoittaa, että Menes perusti Memphisin kaupungin Niilin Delta-alueelle. Kaupungin viereen rakennettiin pato, jolla pyrittiin ohjailemaan virran juoksua ja säännöstelemään vuosittaisia tulvia.

Tutkijat ovat todenneet nopeaa organisatorista, sosiaalista ja teknistä kehitystä jo ennen Menesin aikaa. Tekniseen kehitykseen liittyy metallurgian kehittyminen.

Vanhin alkeellista kuvakirjoitusta käyttävä teksti löydettiin ”skorpionikuninkaan” haudasta Abydosista. Nämä kaksi luista muistotaulua on ajoitettu vuodelle n.3400 eKr.

Paljon kehittyneempää kirjoitustyyliä edustaa Narmer taulu vuodelta 3000 eKr. Se löydettiin Hierakonpoliksesta, muinaisesta Nekhetin kaupungista.

Kuvakirjoituksesta kehitettiin varhain hieroglyfikirjoitus. Se perustuu foneettisiin merkkeihin, yksi merkki vastasi tavallisesti yhtä tavua. Jo vuonna 3500 eKr. tutkijat ovat todenneet egyptiläisten kehittäneen 24:än kirjaimeen perustuvan ”alfa-bet” kirjoituksen, johon länsimaissa käytetty kirjoitusjärjestelmä perustuu. Kirjoitusalustaksi kehitettiin papyrusrullat.

Egyptiläiset kirjurit käyttivät kirjoittamiseen pientä sivellintä. Löydetyt kirjoituspaletit ovat taidokkaita, usein norsunluusta tehtyjä koteloita, joissa on tila usealle siveltimelle ja 2-6 säiliötä eri väriselle musteelle. Egyptiläisiä kirjureita voidaan pitää herkkinä taiteilijoina. Heidän kirjoitusmerkkinsä ovat taidokkaita ja värikkäitä, ja niissä esitetään hämmästyttävän ilmeikkäästi ja helposti tunnistettavina eri kansojen edustajia kullekin kuuluvine erikoispiirteineen, kuten myös eläimiä ja lintuja ja symbolihahmoja, jotka edustivat eri jumalia.

Egyptiläiset piirsivät, kaiversivat ja valoivat kirjoituksiaan kaikkialle, erikoisesti hallitsijoitten hautakammioihin ja kansallisiin monumentteihin, temppeleihin, pilareihin, hallitsijoita esittäviin veistoksiin ja sfinkseihin. Egyptiläiset olivat fanaattisia asioiden muistiin merkitsijöitä. Hallitsijoiden sotaretket ja niiltä saadut sotasaaliit ja sotavangit merkittiin huolellisesti muistiin kunnioittamaan hallitsijan mahtia ja etevyyttä.

Egyptiläiset tekstiilit olivat kuuluisia. Heidän pellavakankaistaan käytettiin nimitystä ”kudottu ilma”, niin utumaisen läpinäkyviä ja taidokkaasti kudottuja ne olivat. Kudontataito lienee säilynyt nykypolvillekin, sillä islamin Kaabaa Mekkassa peittävä jättiläismäinen kangas kudotaan Egyptissä, josta se tuodaan vuosittaisessa juhlakulkueessa Mekkaan.

Egyptiläisten arvellaan kehittäneen ensimmäisen merenkulkuun soveltuvan laivan, jolla he purjehtivat Niiliä pitkin Välimeren maihin.

Egyptiläisillä oli useita jumalia. Niilinvirtaa ei palvottu, mutta kylläkin jumalaa, joka sitä sääteli.

He uskoivat sielun kuolemattomuuteen, mutta voidakseen säilyä hengissä se tarvitsi ruumiin kuoleman jälkeen. Siksi ruumiit balsamoitiin, ja sieluille rakennettiin asumuksia kuoleman jälkeistä olotilaa varten. Kuolleitten hautakammioihin varustettiin ruokaa, taloustavaroita, vaatteita, olipa joissakin kammioissa käymäläkin toilettitavaroita myöten. Tavallisen kansan ruumiita ei tiettävästi balsamoitu. Ehkäpä heidän sielujensa ei katsottu tarvitsevan elämää kuoleman jälkeen.

Pappisluokka oli Egyptissä vahva ja yhteen aikaan Theban papit hallitsivat maata. Papit hoitivat lasten kouluttamisen ja he pääasiassa toimivat lääkäreinä halliten yrttejä, rohtoja ja mystisiä loitsuja sairaiden parantamiseksi. Egyptiläiset lääkärit toimivat useiden naapurimaiden hallitsijoiden henkilääkäreinä.

Uuden Kuningaskunnan aikana farao Amenhotep IV, tunnettu nimellä Akhenaten (1350-1333), kehitti pyrkimystä yksijumalaisuuteen esittelemällä aurinkokiekon Atonin palvontaa. Siitä käytetään joskus nimitystä ”Amarna kerettiläisyys”. Amarna kirjeet ovat tältä ajalta.

Egyptin hallitsijat rakensivat itselleen hautakammioita, joiden päälle pystytetyt rakennelmat saivat valtavia mittasuhteita. Vanhan kuningaskunnan aikaa kutsutaan Pyramidien ajaksi. Silloin rakennettiin suurimmat ja kuuluisimmat pyramidit. Ensimmäinen porraspyramidi rakennettiin Saqqaraan noin vuonna 2360 eKr..

Keskimmäisen Kuningaskunnan aikaa kutsutaan ”kultaiseksi ajaksi”. Sinä aikana kukoistivat veistotaide, sekä siviili- että sotilasarkkitehtuuri, kirjallisuus johon kuului muinaisten kirjoitusten kopiointi, lääketiede (sekä ihmisten että eläinten), kuten myös matemaattiset tieteet. Herodotus kertoo, että kaikkien aikojen suurin temppeli, ”labyrintti”, rakennettiin tällä aikakaudella.

Valtion rajoja ja vaikutusvaltaa laajennettiin Lähi Itään, ja Nubia valloitettiin rikkaine kulta-alueineen.

Tätä kautta seurasi libyalaisen ylimystön feodaalikausi, eli ns. ylimystönkausi (2500-1580) levottomuuksineen ja sisällissotineen. Egypti heikkeni ja menetti valtaamansa alueet.

Kahdennetoista dynastian viimeisten hallitsijoiden, Amenemhat IV ja kuningatar Sebeknefrun (1781 eKr.) ja kahden seuraavan, aikana Egyptin historiamerkinnät sekaantuvat ja hämärtyvät.

Sekaannuksen ja taantumuksen syyksi todetaan usein seuraavien hallitsijoiden, 13. ja 14. dynastian, heikkous ja kyvyttömyys. Teorioita on kuitenkin muitakin, kuten jäljempänä nähdään.

II Välikausi (1781-1550) päättyi, ja Uusi Kuningaskunta aloitti uuden kukoistuskauden. Silloin oli useita voimakkaita hallitsijoita, kuningatar Hatsephut, hänen poikapuolensa Thutmosis III (1482-1450), yksi Egyptin suurimmista valloittajakuninkaista, sekä Amenhotep IV eli Akhenaten, auringonpalvoja. Thutmosis III valloitti Nubian ja Palestiinan ja kävi pystyttämässä muistomerkin itselleen Eufratvirran varrelle. Häntä on kutsuttu ”Egyptin Napoleoniksi”.

Mika Waltarin Sinuhe seikkaili näiden hallitsijoiden aikaan Lähi Idässä.

Poikakuningas Tutankhamun kuoli poikasena (1323). Hänen hautakammionsa oli täynnä aarteita.

Kukoistuskausi jatkui 19. dynastian aikana: Sety I; Rameses II ja Merneptah.

Kahdeskymmenes Dynastia (1187-1075) koostui useista Rameses-kuninkaista. Heidän aikanaan valtakunta kärsi valtataisteluista Theben pappien ja maallisten hallitsijoitten kesken.

Ancient Egypt esittää, että tällä kaudella Egypti taisteli heettiläisiä vastaan Kaadeksessa; Mooses syntyi mahdollisesti Sety I:n (1289-1279) aikana; ja tänä aikana israelilaiset pääsivät pakenemaan Egyptin orjuudesta Mooseksen johdolla, ehkä Rameses II:n (1279-1212) aikana.

Näihin Egyptin historian sekaviin vuosikymmeniin liittyy erottamattomasti erän outo kansa, joka jostain tunkeutui Egyptiin ja hallitsi maata vuosisadasta kahteen ja puoleen.

Tätä kansaa kutsutaan nimellä Hyksot.

HYKSOT.

Keitä hyksot olivat, mistä he tulivat ja koska he tunkeutuivat Egyptiin?

Jokaisella tietolähteellä näyttää olevan oma teoriansa ja vastauksensa näihin kysymyksiin.

Yritän seuraavassa käydä läpi muutamia näistä. Immanuel Velikovskylla on niin poikkeava ja raflaava teoria, että säästän sen omaksi kappaleekseen.

Ancient Egypt kertoo asiasta seuraavasti:

Oli olemassa siirtymävaihe, II Välikausi, jonka aikana ehkä 13. ja 14. Dynastian (1781-1650) heikkouden vuoksi Niilin Delta-alueelle pääsi hivuttautumaan seemiläissyntyisiä paimentolaiskansoja, jotka tulivat ehkä Aasian aroilta. Näitä ihmisiä kutsuttiin nimellä Hyksot. Nimi perustuu kreikkalaiseen muotoon sanoista Heka-Kasutt (vieraitten maitten hallitsijoita).

Egyptin pääkaupunki muutettiin Avarikseen Niilin Delta-alueella.

Hyksot hallitsivat Egyptiä noin 250 vuotta ja ulottui 15., 16., ja 17. dynastian aikoihin lukuisiin perättäisiin faraoihin, joista vain muutama tunnetaan nimeltä ja heidän toimistaan tiedetään.

II Välivaihe päättyi suunnilleen 1550 eKr. paikkeilla Ahmose I:n saadessa Egyptin valtikan. Hän aloitti 18. Dynastian, jonka aikana Egypti lopullisesti vapautui vieraan vallan alta.

The Record of Mankind kertoo samasta asiasta seuraavasti:

Ajan kuluessa maata hallitseva ylimystö koki tulleensa tarpeeksi vahvaksi asettaakseen kuninkaitten vallan kyseenalaiseksi. Aikaa, jolloin ylimystö oli vahvoilla, kutsutaan Feodaaliajaksi tai Ylimystön ajaksi (2500-1580). Syttyi sisällissotia, mikä sai Egyptin sekasorron ja heikkouden valtaan.

1800 eKr. paikkeilla hurjat Hyksot (hik´sos) tulivat maahan Länsi-Aasiasta ja valloittivat suurimman osan Egyptistä. Nämä valloittajat hallitsivat maata 200 vuotta.

Ylä-Egypti ei koskaan joutunut täysin Hyksojen valtaan. Egyptiläiset oppivat viholliseltaan teräsmiekan ja hevosvetoisten vaunujen käytön ja lopulta ajoivat tunkeutujat pois maasta. Faraot omivat nyt itselleen valloittajan roolin. He perustivat suuria armeijoita, tunkeutuivat Palestiinaan, Foinikiaan ja Syyriaan ja ulottivat valtansa Eufratin taakse. Myös Kyproksen ja Kreetan saaret tulivat Egyptin vaikutusvallan piiriin. Egyptin imperiumi kesti vuodesta 1580 vuoteen 1150 eKr., kun se menetti valloittamansa alueet. Egyptin valloittivat vuorostaan Etiopia, Assyria (525), ja Rooma (31 eKr.)

Iso Raamatun Tietosanakirja kertoo asian näin:

Hyksojen aika (15. ja 16. Dynastia alkaen n. v. 1730). Idässä asuneita kansanheimoja, seemiläisiä, heettiläisiä, hurrilaisia (hoorilaisia) ja arjalaisia tunkeutui puolustuskyvyttömään Egyptiin Suezin niemimaan kautta ja otti vallan käsiinsä. Näitä heimoja kutsutaan historiassa yhteisellä nimellä hyksoiksi. Nimi johtuu luultavasti egyptiläisestä sanasta helakhasut, ”vieraitten maitten hallitsija”. Osalla tämän ajan faraoista oli puhtaasti seemiläinen nimi. Hyksojen valta ulottui sekä Syyriaan - pääkaupunkina luultavasti Aleppo - että Egyptiin, missä Niilin laakson Avaris tuli uudeksi pääkaupungiksi. Egypti oli tänä aikana alttiimpi muun maailman vaikutteille kuin ennen, mutta sen kulttuurielämän kehittymiselle muukalaisvalta merkitsi pysähdystä. Koska hyksojen ajalta ei ole säilynyt montakaan muistomerkkiä, siitä tiedetään hyvin vähän. Joka tapauksessa voidaan todeta, että muukalaisten ansiosta Egyptissä opittiin tuntemaan hevosen ja sotavaunujen käyttö. Hyksot olivat vallassa luultavasti niihin aikoihin, jolloin Israel asui Goosenissa. Koska myös israelilaiset olivat seemiläisiä, he saivat verrattain suopean kohtelun niin kauan, kuin hyksojen valtakautta kesti.

Lopulta egyptiläiset nousivat muukalaisvaltaa vastaan. Vastarintaliike alkoi Thebestä ja sai yleistä kannatusta. Pitkäaikaisten taistelujen jälkeen onnistuttiin tungeksijat karkottamaan Egyptistä.

Haim Potok kertoo hyksoista Egyptissä juutalaisten historiassaan Wanderings (vapaasti kerrottuna).

Potok kertoo, että Beni Hassanin kuvernööri Khnumhotpe farao Sesostris II:n aikana (1897-1878) sai aasialaisen vieraan nimeltä Abisha ja hänen seurueensa, jotka toivat lahjana silmäväriä.

Pari sataa vuotta myöhemmin aasialaisia tunkeutui Delta-alueelle joukoittain. Heillä oli hevonen ja vaunut, yhdistelmäjousi, raskas käyrä miekka ja haarniska. Nämä ihmiset tulivat Syyriasta ja Palestiinasta, mutta heidän varustustensa alkuperä on tuntematon. Heillä oli seemiläisiä nimiä kuten Yakub-har ja Samuken. Lähes alastomat, tehottomin jousin, pienin kirvein ja kömpelöin kilvin varustetut egyptiläiset sotilaat hajaantuivat. Egyptiläinen historioitsija Manetho lainaa jotain tuntematonta vanhaa kirjoitusta, jossa kerrotaan alhaista syntyperää olevista miehistä, jotka arvaamatta tulivat itäisistä maista. Saatuaan Egyptin hallitsijat valtansa alle he sen jälkeen raakalaismaisesti polttivat kaupungit, tuhosivat jumalten temppelit ja alistivat asukkaat mitä vihamielisimmällä tavalla, sillä he surmasivat muutamia ja veivät toisten ihmisten lapsia ja vaimoja orjuuteen. Egyptiläiset kutsuivat heitä hik-khase, hyksoiksi, vieraan maan johtajiksi, jota nimitystä käytettiin beduiini sheikeistä Keskimmäisen Kuningaskunnan ajasta lähtien.

Egyptiläiset pitivät heitä hyökkäävinä barbaareina, vihasivat heitä ja olivat niin häpeissään, ettei mitään siitä ajasta kertovaa kirjoitusta talletettu, eikä yksikään egyptiläinen kirjuri halunnut jättää sellaista todistetta maansa häpeästä mitättömien aasialaisten käsissä.

Nämä seemiläiset tunkeutujat omaksuivat egyptiläisen kulttuurin, oppivat hieroglyfikirjoituksen ja heidän kuninkaansa ottivat egyptiläisiä nimiä. He olivat eteviä liikemiehiä ja heillä oli suuri määrä lastilaivoja käytössään. Arkeologit ovat löytäneet hyksojen merkitsemiä tavaroita kaikkialla Lähi Idässä.

Monet tutkijat uskovat, että tämä on aika, jolloin Joosef oli Egyptissä, noin 1660 eKr. Egyptiläinen farao olisi tuskin hyväksynyt halveksimaansa ”hiekalla eläjää” pääministerikseen. Hyksot eivät nähneet siinä mitään outoa. Joosef sai tuoda perheensä Kanaanin maasta Gooseniin Egyptin Delta-alueelle. Egyptiläisissä teksteissä ei ole mitään mainintaa Joosefista tai israelilaisista.

Hyksot hallitsivat Egyptin maata yli vuosisadan.

Taas kerran Etelä-Egyptistä tuli mies, joka pyrki yhdistämään hajonneen maan. Noin 1600 eKr. Theban kuningas aloitti vapaussodan. Hänen nimensä oli Kamose – Ka-Is-born. Sota eteni hitaasti, mutta egyptiläiset olivat oppineet hevosen, vaunujen, yhdistelmäjousen ja käyrän miekan käytön. Hänen veljensä ja seuraajansa kuninkaana vapautti Avarisin, ajoi hyksot pois kaupungista ja yhdisti valtakunnan. Uusi farao oli tullut Egyptiin, joka ei tiennyt mitään Joosefista.

Werner Keller kertoo näistä tapahtumista teoksessaan ”Bible as History”.

Keller kertoo Joosefista, Egyptin toiseksi mahtavimmasta miehestä.

Keller toteaa, miten tunnontarkasti ja yksityiskohtaisesti egyptiläiset merkitsivät muistiin kaiken, mitä massa tapahtui. Mutta nyt Egypti ei kerro mitään tutkijoille.

Vuosisatoja keskeytyksettä jatkunut tapahtumien rekisteröinti pysähtyy tyystin, ei vain Joosefista vaan kaikista valtakuntaa ja hallitsijoita koskevista asioista, vuoden 1730 eKr. paikkeilla.

Tätä Egyptiä kohdannutta pimeyttä kestää vuoteen 1580 eKr.. Jokin aavistamaton ja pelottava oli iskenyt Egyptiä vuonna 1730.

Yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, taistelijoita tunkeutui maahan vaunuissaan, loputon jono heitä pölypilvien saattelemana. Yötä päivää hevosten kavioitten kapse kuului raja-asemilla, kaupungin kaduilla, temppelien pihoilla ja faraon palatsien edustalla. Ennen kuin egyptiläiset huomasivat, heidän maansa oli valloitettu äkkirynnäköllä.

Voittajien hallinto alkoi verilöylyllä.

Hyksot, seemiläiset heimot Kanaanista ja Syyriasta, eivät tunteneet sääliä. Tuona kohtalokkaana vuonna 1730 kolmetoista vuosisataa kestänyt dynastioiden hallinto sai äkkilopun. Faraoiden valta hajosi noiden aasialaisten hyökkäyksen voimasta, ”vieraiden maiden hallitsijoiden”, mitä nimi hyksot tarkoittaa. Muisto hyökkäyksestä säilyi elävänä Niilin asukkaiden muistossa, kuten egyptiläinen historioitsija Manetho todistaa: ”Meillä oli kuningas nimeltä Tutimacus. Hänen aikanaan se tapahtui. En tiedä, miksi jumala oli kyllästynyt meihin. Arvaamatta idän alueilta tuli vierasrotuisia miehiä. Voitonvarmoina he marssivat maahamme. He ottivat sen voimallaan, helposti, ilman yhtään taistelua. Voitettuaan hallitsijamme he halukkaasti polttivat kaupunkimme, tuhosivat jumaliemme temppelit. Kaikkia asukkaita kohdeltiin erittäin julmasti, sillä toisia he tappoivat ja veivät toisten vaimoja ja lapsia orjuuteen. Lopulta he asettivat yhden heistä kuninkaaksi. Hänen nimenä oli Salitis, ja hän asui Memphisissä ja pakotti Ylä- ja Ala-Egyptin maksamaan veroa hänelle, rakensi sotilastukikohtia hänelle soveliaisiin paikkoihin – ja kun hän löysi kaupungin Saisin provinssissa (itään Niilin Bubastite haarasta ja sen nimi oli Avaris), hän rakensi sen uudelleen linnoitti pystyttämällä muureja ja asettamalla sinne 240 000 sotilasta.

Salitis meni sinne joka kesä osittain kootakseen viljaa ja maksaakseen miestensä palkat, osaksi kouluttaakseen sotilaitaan ja pelotellakseen ulkopuolisia.”

Keller kertoo, että Avariksen kaupunki tuli pelaamaan merkittävää roolia toisen nimisenä, Per-Ramesses, yhtenä israelilaisten orjakaupungeista Egyptissä.

Keller kertoo, miten Raamattu vaikenee ne 400 vuotta, mitkä Israelin kansa oli Egyptissä, mutta myös Egyptin historiatekstit ovat vaiti 150 vuotta. Mutta sitten virtahepolammikko muuttaa kaiken.

Keller kertoo osittain säilyneestä papyruksesta. Sen mukaan hyksos kuningas Apophis lähetti lähettiläänsä Avariksesta Ylä-Egyptiin viemään sanomaa Theben hallitsijalle nimeltä Sekenenre, joka oli hyksojen vasalli. Apophis ilmoittaa Sekenenrelle, että tämän virtahevot kaupungin itäpuolella pitävät sellaista meteliä yötä-päivää, ettei hän pysty nukkumaan. Tämä sytytti Egyptin kapinan vierasmaalaisten hallitsijoiden valtaa vastaan. Sekenenren muumio on Kairon museossa. Hänen päässään on viisi syvää miekanhaavaa, jotka hän oli saanut sodassa. Kapina levisi nopeasti kaikkialle maahan. Sekenenren joukot taistelivat Niiliä pitkin laskeutuvien sota-alusten tukemina vieraita isäntiään vastaan. Sota kesti vuosikausia. Sodan sankariksi nousi Sekenenren poika Ahmose I, isänsä seuraaja, joka valloitti Avariksen kaupungin. Hän oli silloin Egyptin uuden laivaston upseeri. Ahmosen hautakammiossa El-Kabissa on tallennettu hänen historiansa. Hän kertoo siinä ottaneensa vangiksi yhden miehen ja kolme naista, jotka farao antoi hänelle orjiksi.

Ahmosen muistokirjoituksessa kerrotaan, miten hän johti sotilasoperaatiota hyksojen Sharuhen kaupunkia vastaan Negevissä, Israelin Juudean vuoristosta etelään. Hän piiritti kaupunkia kolme vuotta, ennen kuin se saatiin valloitettua. Palkkioksi Ahmosen sai kultaa sekä kaksi naista ja yhden miehen, jotka farao antoi hänelle orjiksi. Kaupungista on jäljellä pieni kumpu nimeltä Tel-Far´a.

Ahmose I nousi Egyptin valtaistuimelle. Hänet tunnetaan myös nimellä Ahmes (1550-1525).

Keller esittää vahvana arvionaan, että 70 Jaakobin johtamaa juutalaista muutti Egyptiin 1720 eKr. eli toisen Välittävän Aikakauden aikana (1781-1550).

Exodus, eli pako Egyptistä, tapahtui Kellerin mukaan 1290 eKr., Ramesses II aikana (1301-1234).

KEITÄ OLIVAT HYKSOT JA AMALEKILAISET?

Immanuel Velikovsky: Ages in Chaos; Sphere Books, Ltd.

Esittelen seuraavassa Velikovskyn teorioita hänen edellä mainitun kirjansa perusteella.

Velikovsky perustaa tutkimuksensa paitsi lukuisiin historiallisiin teoksiin ja teorioihin myös kansantaruihin ja kansojen suussa säilyneisiin muistoihin. Tähän hänellä muinaisten kielten tuntijana on erinomaiset mahdollisuudet, mitä täydentää hänen analyyttinen koulutuksensa.

On myös huomioitava, että Velikovskylla oli tilaisuus käydä läpi teorioitaan Albert Einsteinin kanssa 18 kuukautta ennen Einsteinin kuolemaa.

Velikovsky pyrkii näkemään erilliset, toisistaan riippumattomat, muinaista maailmaa ravistelleet tapahtumat, laajempina ja usein samanaikaisina kokonaisuuksina. Se, ettei joistakin tapahtumista kerrota toisen tapahtuman yhteydessä, ei välttämättä sulje pois mahdollisuutta niiden samanaikaisuudesta ja jopa riippuvuutta tai syy-yhteyttä toisiinsa. Hän myös uskoo, että kansan suussa säilyneiden muistojen taustalla ovat todelliset tapahtumat, joskin usein enemmän tai vähemmän väritettyinä.

Velikovsky todistelee, että muinaista maailmaa muotoilleet kansainvaellukset ja niiden seurauksena syntyneet uudet imperiumit ja valtiot olivat seurausta luontoa koetelleista mullistuksista, kuten maanjäristykset, myrskyt, kaatosateet, tulvat, oudot sairaudet ja epänormaalit ilmiöt taivaalla.

Täten Egyptiä koetelleet vitsaukset Israelin orjuuden loppuaikana olivat laajempia ja saivat monet muutkin kansat käyttäytymään epänormaalisti.

Israelin kansan exodus, pako Egyptistä, hyksojen tunkeutuminen Egyptiin ja vallan anastaminen vuosisadoiksi oli seurausta vitsauksista, jotka olivat koetelleet valtakuntaa. Egypti oli heikko eikä pystynyt puolustautumaan. Israelin kansan pako ei Velikovskyn järkeilyn mukaan olisi voinut tapahtua vahvan faraon, esim. Rameses II: aikana, kuten usein esitetään. Tämän järkeilyn mukaan israelilaiset lähtivät Egyptistä ennen hyksojen tuloa maahan. Mutta he kyllä tapasivat hyksot silloin, kun nämä olivat matkalla Egyptiin; heitä kutsuttiin nimellä amalekilaiset, vakuuttaa Velikovsky

Velikovsky tutkii kirjassaan Egyptistä Memphistä, luultavasti Saqqaran pyramidien lähellä, löydettyä papyruskääröä. Sitä kutsutaan nimellä Ipuwer. Se päätyi Leidenin museon haltuun Hollannissa vuonna 1828, rekisteröity numerolla Leiden 344. Se julkaistiin 17-sivuisena kirjana, useimmissa 14 riviä kirjurien käyttämää pyhää (papillista) juoksevaa kirjoitustyyliä erotuksena kuvallisista hieroglyfeistä.

Ipuwer papyrus valittaa kansan kärsimyksistä, hävityksestä ja kauhuista.

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, onko se kuvausta todellisista tapahtumista vai profetiaa tulevista.

Todella, maa kääntyy ympäri kuten savenvalajan pyörä.

Kaupungit on tuhottu. Ylä-Egypti on kuivunut.

Kaikki on raunioina.

Palatsi on murskattu hetkessä.

Vuosien aikainen melu. Melu ei lopu koskaan.

Tekstin kääntäjä on epätietoinen, kuvaako tämä melu kovaa ääntä vai maanjäristystä. Maanjäristyksiin liittyy usein kumea maanalainen jyrinä, jota tässä ehkä tässä kuvataan.

Oi jos maa lopettaisi tuon äänen eikä jytinää olisi enää.

Velikovsky tarkastelee Ipuwerin tekstiä rinnakkain Raamatun exoduksen (2.Ms) kirjoitusten kanssa Egyptiä kohdanneista onnettomuuksista, joita Raamattu kutsuu nimellä vitsaukset.

Hän löytää hämmästyttävää yhdenmukaisuutta tekstien välillä.

Molemmissa puhutaan verestä, jota on kaikkialla, melkein samoin sanoin.

Vesi löyhkää eivätkä ihmiset voi juoda sitä.

Exoduksen mukaan rakeet tuhoavat kasvit ja katkovat puut kedoilla.

Ipuwerin mukaan puut on tuhottu, hedelmäpuita eikä kasveja enää löydy.

Molempien mukaan tuli polttaa kaiken, exoduksen mukaan rakeet ja tuli ovat sekoittuneet.

”Ei ole ruohoa maassa, karja on kurjassa kunnossa” (Ipuwer).

Exodus kehottaa kokoamaan karjan kedoilta. Ipuwer valittaa, että karja on jätetty irralleen eikä ole ketään, joka kokoaisi ne laitumelta. Kukin hakee omalle nimelleen merkityn karjansa.

Exoduksen yhdeksäs vitsaus oli pimeys: oli synkkä pimeys koko Egyptin maassa.

Ipuwer: ”Maa on pimeä (ilman valoa)”.

El-Arishin kaupungista 1860-luvulla löydetty monoliitti antaa lisävalaistusta tähän aikaan. Monoliitti on hellenistiseltä tai sitä edeltäneeltä ajalta, mutta se kuvaa menneitä tapahtumia. Siellä kerrotaan pimeydestä, joka oli ”niin tiheä, etteivät ihmiset eivätkä jumalat nähneet toistensa kasvoja”. Kukaan ei voinut poistua palatsista yhdeksään päivään. Pimeyteen liittyi voimakas tuuli, joka Josephuksen ja Philon mukaan esti yritykset kynttilöiden tai soihtujen käytöstä. Ihmiset eivät pystyneet edes puhumaan toisilleen, he olivat kuin transsissa paikoillaan maaten.

Pimeyttä kesti exoduksen mukaan 3 päivää, Egyptin lähteiden mukaan 9 päivää.

Egyptin kymmenes vitsaus oli kaikkien esikoisten kuolema viimeisenä yönä ennen exodusta.

Velikovsky vertaa tekstejä exoduskertomuksen ja Ipuwerin välillä. Hän tulee siihen toteamukseen, että tämän vitsauksen aiheuttajana oli luultavasti maanjäristys.

1.Ms 12:27 sanoo: ”Herran enkeli ohitti Israelin lasten talot Egyptissä, kun hän löi egyptiläisiä ja säästi meidän talomme.”

Sana ”löi” on alkukielessä ”nogaf”. Sitä käytetään aiheutettaessa voimakas isku, kuten härän puskiessa sarvillaan.

Ipuwer sanoo: ”Todella, prinssien lapset on isketty seiniä vasten. Todella, prinssien lapset on heitetty ulos kaduille. Vankila on tuhottu.”

Velikovsky hakee merkkejä Ipuweristä Israelin kansan halusta paeta Egyptistä.

Ipuwer kertoo, että ihmiset alkoivat kapinoida kuninkaan valtaa (emblem) vastaan, käärmeeseen kohdistetut maagiset loitsut oli paljastettu ja että ”kulta ja jalokivet oli ripustettu naisorjien kaulalle”.

Exoduskertomus kehottaa jokaista miestä ja naista pyytämään naapureiltaan hopea- ja kultakoruja.

Kaiken jälkeen egyptiläiset suorastaan työntävät israelilaiset ulos maasta antaen heille kaiken, mitä he pyytävät, etteivät he kaikki kuolisi.

Exoduksen mukaan farao sotilaineen tuhoutui Kaislameren aaltoihin.

Ipuwer papyrus toteaa, että farao menehtyi epätavallisissa olosuhteissa.

Papyrus on osaksi pahoin tuhoutunut, kuten juuri tällä kohtaa.

Ipuwer kertoo epäjärjestyksestä ja laittomuudesta maassa. Ihmiset varastelivat valtion omaisuutta.

Faraon palatsit olivat raunioina ja hallitusmiehet pakenivat. Virkamiehiä ei ollut, mutta orjat rohkaistuivat. Ihmiset tunkeutuivat yleisiin virastoihin ja yleisörekisterit varastettiin.

Samaan aikaan, kertoo Ipuwer, vieras heimo ulkomailta oli tullut maahan.

”Mitä on tapahtunut? Se on merkki aasialaisille saada tieto maan tilasta. Miehet - he tulevat tekemään lopun kuten tahtovat. Eikä ole ketään, jotka seisoisivat paikoillaan ja puolustaisivat itseään. Tänään pelko – enemmän kuin miljoona ihmistä – tuntemattomia – vihollisia – tunkeutuvat temppeleihin – itkekää.”

Edellisten tekstikatkelmien tarkoituksena oli osoittaa, että israelilaisten exodus tapahtui suuren kansallisen onnettomuuden aikana, josta myös egyptiläinen silminnäkijä Ipuwer kertoo.

Keitä hyksot olivat ja mistä he tulivat?

Velikovsky lähtee tarkastelemaan tätä ongelmaa ennakkoluulottomasti yhdistellen asioita siten kuin ei kukaan edellinen tutkija rohjennut tehdä.

Ensiksi Velikovsky keskittyy tutkimaan, keitä amalekilaiset olivat.

Hän toteaa, että 1.Ms 36:12 mukaan Amalek oli Eliphazin jälkeläinen, Esaun poika, Iisakin poika.

Velikovsky kertoo toisiin (nimeämättömiin) lähteisiin viitaten, että amalekilaiset taistelivat Mesopotamiassa Sodoman hävityksen aikoihin, eli Abrahamin elinaikana. He olivat jo silloin voimakas kansa eivätkä siten voineet olla Abrahamin jälkeläisiä.

Arabihistorioitsijoiden mukaan amalekilaiset ovat yksi vanhimmista arabiheimoista.

Arabitutkija Abulfeda kolmanneltatoista vuosisadalta kirjoittaa: ”Nooan pojalla Shemillä oli useita poikia, niiden joukossa Laud, jonka jälkeläisiä olivat Pharis, Djordjan, Tasm ja Amalek.

Toisten arabihistorioitsijoiden mukaan amalekilaiset olivat Haamin sukua ja esittävät heidän sukupuunsa sen mukaisesti.

Velikovsky toteaa, että amalekilaiset asuivat Mekkassa ja sen keskeisestä asemasta johtuen Arabian niemimaalla hallitsivat monia muita heimoja.

Mutta sitten alkoivat onnettomuudet.

Velikovsky kertoo Abu´l Faradjin (897-967) tallentamasta Laulujen kirjasta.

Kirja kertoo: Amalekilaiset rikkoivat pyhän alueen etuoikeuksia, ja sen vuoksi Kaikkivaltias Jumala lähetti heitä vastaan kaikkein pienimpiä muurahaisia, jotka pakottivat heidät lähtemään Mekkasta. Myöhemmin Herra rankaisi heitä kuivuudella ja nälällä ja näytti heille kaukaisen pilvisen taivaan. He kulkivat keskeytyksettä pilveä kohti, mutta eivät saavuttaneet sitä. Kuivuus oli kaiken aikaa heidän kintereillään. Lopulta Herra vei heidät synnyinmaahansa, ja lähetti heitä vastaan ”toufanin”, - tulvan (vedenpaisumuksen, deluge).

Kertomuksia tästä onnettomuudesta on muillakin.

Masudi kertoo samantapaisen tradition, jonka mukaan Mekkaa kohtasi katastrofi, nopeasti liikkuvat pilvet, muurahaiset ja muut merkit Herran vihasta.

”El-Hadjounista Safaan kaikki muuttui erämaaksi. Mekkan yöt olivat äänettömiä, ei merkkiäkään miellyttävistä kertomuksista. Me asuimme siellä, mutta kaikkein sekasortoisimmassa yössä kaikkein kauheimmassa hävityksessä meidät tuhottiin.” (arabihistorioitsija Masudi eli 900-luvulla)

Velikovsky tekee rohkeita päätelmiä. Hän toteaa, että amalekilaiset kohtasivat samoja vitsauksia, joiden kohteeksi myös egyptiläiset joutuivat. ”He todistivat tuhoavan tulvan Pi-ha-Khirotissa, jossa israelilaiset ylittivät Kaislameren” vähän ennen kuin he kohtasivat amalekilaiset.

Egyptiläisten lisäksi amalekilaiset ja monet muut arabiheimot joutuivat tuhoavien voimien uhreiksi.

Juutalaisten Midrash kertoo monissa kohdissa raskaina riippuvista pilvistä erämaataipaleen aikana.

Midrashin mukaan israelilaiset kohtasivat amalekilaiset tiheässä pilviverhossa.

Monet 900-1400-luvuilla eläneet arabihistorioitsijat kertovat vanhoihin kertomuksiin ja kadonneisiin kirjallisiin lähteisiin viitaten amalekilaisista, jotka valloittivat Syyrian.

Masudi kertoo: ”Kun tämä valloittaja (el-Welid, Douman poika) tuli Syyriaan, hän kuuli huhuja Egyptistä. Hän lähetti yhden palvelijoistaan nimeltään Ouna suuren sotajoukon kanssa. El-Welid sorti asukkaita, ryösti heidän omaisuutensa ja vei kaikki kalleudet, mitä vain löysi.”

Masudi kertoo erimielisyyksistä amalekilaisten keskuudessa. Toinen aalto tunkeutui Egyptiin. Sen johtajana oli mies nimeltä Alkan, sukunimeltään Abou-Kabous.

”Amalekilaiset menivät Egyptiin, hävittivät monia monumentteja ja taideteoksia. Amalekilaiset menivät Egyptiin ylittäen rajan, jonka he olivat jo kerran ylittäneet, ja alkoivat tuhota maata – murskata taideteoksia ja hävittää monumentteja.”

Velikovsky vertaa edellistä tekstiä Manethon kirjoitukseen Hyksojen tulosta Egyptiin:

”Hyksot raa´asti polttivat kaupungit, hävittivät jumalten temppelit maan tasalle ja kohtelivat maan asukkaita äärimmäisen julmasti.”

Tabari (838-923) toisti kertomuksia ja legendoja amalekilaisita faaraoista ja kävi läpi heidän sukuluetteloitaan. Seuraava tekstiote on kuvaava:

”Sitten Egyptin kuningas kuoli ja toinen kuningas, hänen sukulaisensa, nousi valtaistuimelle. Hän oli amalekilaista rotua nimeltään Kabous, Mosabin poika, Masouyan poika, Nemirin poika, Salwasin poika, Amroun poika, joka oli Amalekin poika.”

Egyptiläiset kutsuivat Hyksoja nimellä Amu., jota myös Velikovsky käyttää heistä.

Hyksos-Amu valloittajakansan valta ei rajoittunut vain Egyptiin ja Syyriaan. Heidän kuninkaittensa virallisia sinettejä on löydetty useista maista, joissa esiintyy kuninkaitten nimet Apop ja Khian. Kuningas Khian nimi on kaiverrettu Bagdadissa löydettyyn sphinksiin ja rasian kanteen, joka löydettiin Knossoksessa Kreetassa.

Hyksot palvoivat Sethiä, joka oli heidän pääkaupunkinsa Auariksen (Avaris) suojelija. Egyptiläiset pitivät Sethiä pimeän voiman henkilöitymänä (Isiksen ja Horuksen kilpailija) Ramesses kuninkaitten aikaan saakka.

Viimeinen Hyksojen Dynastia, Egyptin 17. hallitsijasuku, oli Manethon mukaan ”paimenten ja Theben kuninkaitten Dynastia”, tarkoittaen tällä, että Theben prinssit olivat Hyksojen vasalleja.

Hyksojen viimeinen farao oli nimeltään Apop II, merkittävä hallitsija.

Velikovsky arvelee, että israelilaiset pakenivat Egyptistä muutamia viikkoja tai ehkä vain muutamia päiviä ennen hyksojen/amalekilaisten tunkeutumista Egyptiin.

Tästä hän päättelee, että he kohtasivat toisensa pian israelilaisten lähdön jälkeen. Israelilaiset eivät ehkä tajunneet, mikä Egyptiä odotti. Velikovsky kutsuu hyksojen aikaa Egyptissä yhdenneksitoista vitsaukseksi. Väittämänsä tueksi hän tutkii Psalmia 78:49.

Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun,

kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen,

parven pahoja enkeleitä.

Velikovsky tutkii tekstiä sen alkukielellä, hepreassa. Hän toteaa, ettei Raamatun teksti missään puhu pahoista enkeleistä. Hän päättelee, että teksti on korruptoitunut.

”Enkeli” sanan erottaa sanasta ”kuningas” hepreassa äänetön kirjain alef sanassa, joka tarkoittaa enkeliä: mishlakhat malakhei-roim (lähettäen pahoja enkeleitä).

Velikovsky päättelee, että oikea muoto on: mishlakhat malkhei-roim (paimen-kuninkaiden tunkeutumisen). Kieliopillisesti roim pitäisi olla yksikössä, eikä sen merkitys ole paha (raoth).

Edellä mainittiin, että kansa vei myös Egyptin viralliset rekisterit.

Vanha juutalainen legenda kertoo, että ne joutuivat amalekilaisten käsiin.

Amalek vei Egyptistä juutalaisten synnyintodistukset - ne olivat Egyptin arkistoissa. Amalekilaiset tulivat juutalaisten leirin lähettyville ja, kutsuen heitä nimeltä, kehottivat heitä lähtemään leiristä ja liittymään heihin.

Ipuwer papyrus kertoo:

Todellakin, julkisiin virastoihin on murtauduttu ja väestönlaskenta luettelot on viety pois. Orjat tulevat orjien päälliköiksi.

HYKSOJEN HALLITUSKAUDEN PITUUS EGYPTISSÄ.

Velikovsky tarkastelee eri tutkijoiden laatimia arvioita hyksojen hallituskauden pituudesta.

Useimmat ovat yksimielisiä siitä, että hyksojen valta päättyi 1500-luvulla, joko 1580 tai 1500, eli II Välittävän aikakauden loppumiseen ja Uuden Kuningaskunnan alkamiseen. Hyksojen hallitusvallan aikana Egyptissä oli kaksinkertainen hallinto: ylin kuningasvalta oli hyksoilla, mutta sen rinnalla oli egyptiläinen vasallikuningas.

Arviot hyksojen hallitusvallan pituudesta liikkuvat 100 ja 1660 vuoden välillä.

Velikovsky perustaa oman arvionsa Raamatun ilmoitukseen: Israelin kansan erämaavaelluksen aika 40 vuotta + tuomarien aika 400 vuotta, eli 440 vuotta. Tälle arviolle hän hakee perusteluja.

Amalekilaisia muutti Lähi Itään, Syyriaan ja Kanaanin-maahan, samoihin aikoihin, kun israelilaiset olivat Egyptissä. He hallitsivat näitä alueita ja omaksuivat siellä uudenaikaiset asejärjestelmät, sotilaiden haarniskat ja hevosten käytön ratsuina ja sotavaunujen vetäjinä. Tämä selittää kuvaukset hyksojen (amalekilaisten) käyristä miekoista, haarniskoista ja sotavaunuista heidän tunkeutuessaan Egyptiin. Näitä heillä ei varmaankaan ollut rymistellessään Arabian erämaissa.

Tutkijat ovat todenneet hevosten tulleen Mesopotamiaan 1500-luvulla arjalaisten kautta. Tämä aikamäärä voi olla liian myöhäinen. Tieteen totuus perustuu kunkin hetkisiin tietoihin. Voihan olla, ettei arkeologin lapio ole vielä sattunut kauhaisemaan kohtaa, joka todistaisi arjalaisten tai armenialaisten tuoneen hevosia Mesopotamiaan ja Syyriaan jo aikaisemminkin.

Davidin ja Salomon aikana n. 1000 paikkeilla eKr. hevonen oli yleinen Lähi Idässä. Salomo välitti niitä Armeniasta muihin maihin, kuten myös egyptiläisiä vaunuja, jotka olivat taidokkaita ja haluttuja Mesopotamiassa. (1.Kun. 10:28-29)

Ison Raamatun Tietosanakirjan mukaan Saul kruunattiin Israelin kuninkaaksi 1052 eKr., ja Daavid vastaavasti 1012 eKr.; Joosua johti israelilaiset Jordanjoen yli 1408 eKr.; Israel aloitti exoduksensa Egyptistä 1448 eKr.; ja Joosefista tuli Egyptin pääministeri 1887 eKr.

Jos Velikovskyn ehdotus amalekilaisten tulosta Egyptiin samoihin aikoihin, kun israelilaiset lähtivät sieltä, pitää paikkaansa, vuosi 1500 eKr. oli aika, jolloin Hyksos-Amun valta alkoi Egyptissä.

Niiden harvojen dokumenttien valossa, mitä noista ajoista on olemassa, egyptiläisten taistelu maahan tunkeutuneita vieraita vastaan kesti pitkiä aikoja, ehkä vuosisatoja. Egyptiläinen farao hallitsi koko Hyksos-Amu valtakauden ajan Ylä-Egyptissä Thebestä käsin vasallikuninkaana.

Velikovskyn teoria sotkee koko kauniin Egyptin faraoiden luettelon ja heidän dynastiansa ajat.

Mutta kaiken kaikkiaan, ”he has got a point”, kuten englantilainen sanoisi, eli siinä on järkeä.

Kaiken edellä esitetyn aineiston valossa tuntuu ilmeiseltä, että hyksot olivat amalekilaisia. Molemmat tunkeutuivat Egyptiin, molemmat olivat raakoja ja mellastivat maassa barbaarien tapaan. Ei tunnu uskottavalta, että kaksi erillistä kanssa olisi valloittanut Egyptin maan samoihin aikoihin käyttäen samoja aseita ja varusteita ja käyttäytyen hyvin samankaltaisesti.

On tietenkin mahdollista, että Hyksos-Amujen mukana tuli Syyriasta muitakin kansoja, kuten arjalaisia ja heettiläisiä, kuten tuntuisi luonnolliselta. Hallitsivat ovat kaikkina aikoina hamunneet armeijaansa sotilaita valloittamistaan maista.

Israelin kansa ei tavannut amalekilaisia Egyptissä, mutta he kohtasivat toisensa sen jälkeen, kun israelilaiset olivat ylittäneet Kaislameren. (2.Ms 17:7-16) Rabbiinisen tradition mukaan Joosuaa vastaan taistelevia amalekilaisia oli 400 000. Ei ollut kysymys jostain pienestä erämaaheimosta.

Velikovsky esittää amalekilaisten pääkaupungin valtauksesta kuvauksen, joka poikkeaa täysin perinteisestä. Hän perustaa esityksensä farao Ahmosen muistokirjoitukseen.

Seurasin kuningasta jalan, kun hän ajoi vaunuissaan.

Joku piiritti Avarisin kaupunkia.

Minä taistelin urhoollisesti majesteetin edessä.

Joku taisteli veden partaalla Avarisin kanaalin penkereellä.

Oli taas taistelu tässä paikassa, ja minä osallistuin taisteluun.

Joku taisteli tässä Egyptissä, joku valloitti Avarisin. Silloin minä sain elävän vangin.

Joku piiritti Sharuhenia kuusi vuotta ja majesteetti valloitti sen.

Velikovsky päättelee tekstistä, että egyptiläisillä oli liittolainen, ”joku”, jonka nimeä tai kansallisuutta ei kerrota muistokirjoituksessa.

Kuka tämä liittolainen olisi voinut olla? Afrikan puolella ei ollut sellaisia valtioita, ja Mesopotamia oli kaukana. Mutta Israelin kansa oli asunut jo vuosisatoja omassa maassaan ja sillä oli nuori, äskettäin valittu kuningas, ensimmäinen Israelin historiassa. Hän oli kuningas Saul.

Kuningas Saul sai käskyn profeetta Samuelilta:

Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä.

Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on, äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset,

raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit. (1.Sam.15:2-3)

Saul teki, kuten häntä kehotettiin. Hän kutsui kansan kokoon ja kokosi itselleen suuren armeijan: 200 000 jalkamiestä ja 10 000 Juudan miestä.

Kun Saul tuli lähelle amalekilaisten kaupunkia, asettui hän laaksoon väijyksiin.

Ja Saul sanoi keeniläisille. Tulkaa ja erotkaa ja siirtykää pois amalekilaisten joukosta, etten minä hukuttaisi teitä heidän kanssaan; sillä te teitte laupeuden kaikille israelilaisille, kun he tulivat Egyptistä. Niin keeniläiset erosivat amalekilaisista.

Ja Saul voitti amalekilaiset ja ajoi heitä takaa Havilasta Suuriin päin, joka on Egyptistä itään päin.

Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksi miekan terällä. (1.Sam. 15:5-8)

Velikovsky tekee rohkean päätelmän: Avaris oli se kaupunki, jonka Saul valloitti. Keeniläiset olivat midianilaisia, ja he saivat vapaasti poistua kaupungista. Alkukielessä ”laakso” (nakhal) tarkoittaa joen pengertä, tai jokilaaksoa. Raamatun tekstissä mainittu Amalekin kuningas oli Apop II.

Tästä alkoi Egyptin lopullinen vapautuminen amalekilaisten vallasta.

Osa amalekilaisista pääsi pakenemaan, ja he pakenivat toiseen kaupunkiinsa nimeltään Sharuhen Israelista etelään. Ahmosen muistokirjoituksen mukaan hän oli osallisena sen valloittamisessa.

Amalekilaisia oli kuitenkin israelilaisten kiusana vielä Daavidin aikana.

Näihin aikoihin filistealaiset saapuivat Kaftorista ja asettuivat asumaan Välimeren rannikolle nykyisen Gazan alueille. He yrittivät tunkeutua Egyptiin, mutta heidän yrityksensä torjuttiin.

Filistealaiset sekoittuivat amalekilaisiin siten, että Manetho piti heitä amalekilaisten sukulaisina.

Velikovsky käsittelee tässä yhteydessä vielä yhtä asiaa: Missä Avaris (Auaris, Hyksos-Amu pääkaupunki) sijaitsi? Yleensä se sijoitetaan Niilin Delta-alueelle, Pelusiumiin, Tanisiin tai Tel el-Yehudiyehiin. Viimeisessä paikassa on löydetty hyksojen hautoja, mutta se oli pieni paikka.

Velikovskyn mukaan Manetho-Josephus teksti: - ”löydettyään kaupungin, joka sijaitsi sopivasti virran Bubastisin haaran itäpuolella” – tulisi kääntää: ”joka sijaitsi virran Bubastisin haarasta itään”.

Velikovskyn mukaan Raamatun tekstit tukevat hänen ideaansa:

”Daavid lähti miehinensä, ja he tekivät ryöstöretkiä gesurilaisten, geresiläisten ja amalekilaisten maahan. Sillä nämä asuivat siinä maassa, joka muinoin ulottui Suuriin päin ja Egyptin maahan asti.” (1.Sam. 27:8)

Tämä antaa vihjeen amalekilaisesta kaupungista Egyptin rajalla, mutta ei itse Egyptissä.

Sana Avaris merkitsee erämaa-alueen kaupunki. Se sijaitsi erämaan laidalla.

Velikovsky heittää rohkean päätelmän: Avaris on sama kuin el-Arish. Se sijaitsee sopivasti Egyptin rajalla ja hallitsee tieyhteyttä Mesopotamian suuntaan. Amalekilaiset linnoittivat kaupungin rakennuttamalla sinne korkean muurin ja sijoittivat sinne 240 000 sotilasta.

Haremhab, Egyptin farao ennen 19. Dynastiaa, rankaisi lainrikkojia leikkauttamalla heidän nenänsä.

Heidät lähetettiin paikkaan nimeltä Tharu, Egyptistä koilliseen, koska heitä pidettiin saastaisina.

Roomalaiset ja kreikkalaiset virkailijat kutsuivat nenättömien asuinpaikkaa nimellä Rhinocolura tai Rhinocorura (pois leikattu nenä). Paikka on tunnistettu samaksi kuin nykyinen el-Arish.

Septuaginta kutsui Egyptinjokea, ”Nakhal Mizraim”, nimellä Rhinocorura. El Arish sijaitsee sen alajuoksun varrella. Joki on nykyisin suurimman osan vuotta kuivana.

Israelilaiset kohtasivat Amalekin vielä kerran. Se tapahtui Babyloniaan pakkosiirrettyjen israelilaisten ja Persian hovin korkean virkamiehen, agagilaisen Haamanin, Hammedatin pojan, välillä. Hän oli luultavasti kuninkaallista sukua amalekilaisten heimosta. Haamanilla oli pohjimmaisena pyrkimyksenä tuhoat juutalaiset täysin, mutta menetti siinä oman henkensä.

Tästä kaikesta kertoo Esterin kirja Raamatussa.

Lähdeteoksia.

Immanuel Velikovsky: Ages in Chaos, Sphere Books, LTD.

Roehm, Buske, Webster, Wesley: The Record of Mankind, D C Heath & co Boston.

Chaim Potok: Wanderings, History of the Jews; Fawcett Crest.

Werner Keller: The Bible as History, Bantam Books.

Giorgio Agnese, Maurizio Re: Ancient Egypt, art and archaeology of land of the faraohs.

John Rogersson: Atlas of the Bible, Time Life Books.

Iso Raamatun Tietosanakirja.

KREETIT JA PLEETIT.

Niin Jooabin miehet sekä kreetit ja pleetit ja kaikki urhot lähtivät liikkeelle hänen jäljessään, he lähtivät Jerusalemista ajamaan takaa Sebaa, Bikrin poikaa.

2.Sam 20: 7.

Keitä olivat nämä kreetit ja pleetit?

Iso Raamatun Tietosanakirja kertoo heistä seuraavaa:

Daavidin joukkoihin kuuluivat erillisenä osastona kreetit ja pleetit, jotka aina mainitaan yhdessä. He olivat luultavasti ulkomaalaisia palkkasotureita (henkivartijoita).

Pleettien on oletettu tarkoittavan filistealaisia, joita sana kreetit myös tarkoittanee.

Kreetit, hepreaksi kereti(m), olivat meille tuntematon kansa. Jo hyvin varhain oletettiin nimen olevan yhteydessä Kreetan saareen, mutta täyttä yksimielisyyttä kansan alkuperästä ei ole. 1.Sam. 30:14 osoittaa kreettejä asuneen mm. Kanaanin maan lounaisosassa; Hes. 25:16:ssa ja Sef. 2:5:ssa heidät mainitaan filistealaisten rinnalla (ja samastetaan ilmeisesti näihin).

Kreeteillä ja pleeteillä tarkoitetaan kuningas Daavidin henkivartiostoa, joka luultavasti koostui palkkasotureista, vieraitten kansojen jäsenistä.

Heprealainen sana hakkari, käännetty ”kaarilaiset”, tarkoittaa palkkasoturien muodostamaa kuninkaan henkivartiostoa. Erään selityksen mukaan nämä olivat kotoisin Vähän-Asian Kaariasta. Ko. heprealainen sana esiintyy myös 2 Sam. 20:23:ssa, missä masoreetit (juutalaiset oppineet) ovat kuitenkin lukeneet hakkereti (suomennettu kreetit), koska se esiintyy yhtä aikaa sanan happeleti (pleetit) kanssa.

Englantilaisessa Raamatun käännöksessä tuo sanapari esiintyy muodossa ”Kerethite (Crerethites) and Pelethite (Pelethtites)”, lyhennettynä ”Keri (Kari) ja Pleti”.

Immanuel Velikovsky (käytän hänestä käytännön syistä lyhennettä IV) on tutkinut kreettien taustoja ja tehnyt sieltä merkittäviä löytöjä. Hän kertoo niistä kirjassaan Ages in Chaos.

Esittelen seuraavassa niistä tärkeimpiä ja kiinnostavimpia.

IV aloittaa tutkimuksensa vuonna 1928 Ras Shamran rannikolla Syyrian pohjoisosassa aloitetuista ja toistakymmentä vuotta kestäneistä kaivauksista. Kaivauksissa löydettiin kaupunki, siihen liittyvä satama sekä runsaasti arkeologien kaipaamia ruukunpalasia, käyttöesineitä, kalleuksia ja kokonainen kirjasto savitauluja täynnä kirjoituksia vähintään neljällä kielellä.

Tutkimuksissa kaupunki tunnistettiin muinoin useaan kertaan hävitetyksi ja uudelleen rakennetuksi kaupungiksi nimeltä Ugaris. Kaupungin rauniot sijaitsevat pohjoiseen syyrialaisesta kaupungista nimeltä Latakia, muinaisesta Laodikean satamakaupungista.

Ugaris on mielenkiintoinen siksi, että se mainitaan usein Egyptissä kuningas Akhnatonin rakentaman kaupungin el-Amarnan palatsin raunioista löydetyistä ns. el-Amarna kirjeissä. Akhnaton (Akhenaten 1350-1333 eKr.) rakensi el-Amarnan harjoittaakseen siellä aloittamaansa aurinkokiekon palvontaa. Kaupunkia käytettiin vain 25 vuoden ajan, jonka jälkeen se hylättiin. Kaupunki rappeutui ja raunioitui kokonaan. Ugariksen sitoutuminen el-Amarna kirjeisiin on tärkeä havainto Ras Shamran kirjeitten kirjoittamisen ja Ugarin kaupungin ajoittamiseksi.

El-Amarnan raunioista, vähemmässä määrin myös Thebestä, löydettiin runsaasti myöhäisemmän Mykeneläistyylin mukaisesti maalattuja ruukkuja. Vastaavasti Mykenestä Kreikasta on löydetty muutamia egyptiläisiä esineitä, joiden on todettu kuuluneen Amenhotep II, Amenhotep III ja hänen vaimonsa Tiyn aikaan (XVIII Dynastia, Uusi Kuningaskunta 1550-1075) . Tämä sitoo aikamäärittelyn vuoden 1380 paikkeille.

Tähän saakka kaikki hyvin ja järjestyksessä.

Ras Shamran kaivauksissa päästiin aina neoliittikauteen, eli myöhäiseen kivikauteen saakka.

Sen yläpuolella oli kerrostuma, josta löydettiin Egyptin XVIII ja XIX dynastian aikaan sovitettuja esineitä. Kaupungin sataman kaivauksista löydettyjen esineitten todettiin olevan peräisin Kyproksesta ja Mykenestä; muodoista ja maalaustavoista päätellen 1500-1400-, osin 1300-luvulta eKr. Tämä vahvisti käsityksiä aikamäärittelystä Egyptin löytöjen kanssa.

Kreetan saaren pohjoisrannoilla Knossoksessa kukoisti aikoinaan rikas kulttuuri, jota kutsutaan Minolaiseksi lähes legendaarisen kuninkaansa Minoaan mukaan. Minolainen kulttuuri jaetaan kolmeen osaan, varhainen, keski- ja myöhäinen kausi, ja kukin niistä edelleen kolmeen osaan: I, II, ja III osa. Kreikan mykeneläinen kulttuuri noudattelee sama jakoa ja ajoittuu samoihin aikoihin.

Minolainen ja hellenistinen kulttuuri alkoi kivikaudella ja jatkui pronssikaudella. Niiden ajoittaminen on kuitenkin osoittautunut hankalaksi. Ainoa johtolanka on näiden kulttuurien yhteydet egyptiläiseen kulttuuriin. Ruukku- ja esinelöydöistä päätellen yhteys Minolaisen sekä Mykeneläisen kulttuurin ja egyptiläisen kulttuurin välillä on ollut tiivistä.

Kreeta raunioitui pahoin katastrofissa juutalaisten exoduksen aikoihin, joka yleisen käsityksen mukaan ajoittui Egyptin Keskimmäisen kuningaskunnan (2065-1781) ja Minoan keskimmäisen II aikakauden tienoille. Hyksojen hallitessa Egyptiä Kreeta vapautui Egyptin vaikutuksesta Minolaisen kulttuurin keskimmäisen III aikajakson aikoihin. Hyksos-kuninkaan Khian nimellä merkitty rasian kansi on löydetty Knossoksesta. Sekä Egyptin että Kreetan kulttuurien uusi elpyminen alkoi hyksos-kuninkaitten menetettyä valtansa Egyptissä.

IV on tutkinut sekä Kyproksessa että Ras Shamran hautausmaalta löydettyjä hautakammioita, joilla on selviä yhtenäisyyksiä, kuten niiden yläpuolelle ulkoilmaan ulottuva kanava, jota pitkin vainajille toimitettiin uhreja. Tämän IV katsoo todistavan vääjäämättä siitä, että ne olivat samaa kansaa, ja että Ras Shamran asukkaat olivat tulleet Syyrian rannikolle Kyproksesta tai sen kautta.

Ras Shamran arkeologisten löytöjen perusteella on voitu todeta, että kaupungilla oli vilkkaat yhteydet kaikkien lähialueiden valtioiden kanssa: Mesopotamiaan, Egyptiin, Kreikkaan ja sen saaristoon sekä Kanaanin maahan.

Tätä tukee esinelöytöjen ohella eikä mitenkään vähäisemmässä määrin kaupungin kirjaston runsas kirjekokoelma. Yhteyksiä on hoidettu ainakin neljällä kielellä.

Kaupungissa oli koulu, jossa opetettiin tulevia kirjureita hallitsemaan neljää kieltä.

Tästä alkavat ongelmat, jotka ovat askarruttaneet ja jakaneet tutkijoita.

Kaksi savitaulujen käyttämistä kielistä oli suhteellisen helppo tunnistaa ja niitä osattiin lukeakin. Savitaulut on kirjoitettu nuolenpää- (kiila-) eli cuneifrorm kirjoituksella neljää kieltä käyttäen.

Ensimmäinen kieli oli sumerilainen, silloin jo kuollut, jota oppineet edelleen käyttivät.

Toinen kieli oli akkadin, Babylonian liikemiesten ja poliitikkojen käyttämä. Kauppiaitten laatimia kuitteja ja tilauksia löydettiin akkadin kielellä. Pari taulua muistutti suuresti el-Amarna kokoelmaa, minkä perusteella voitiin tehdä selkeä yhteys Ras Shamran ja el-Amarnan välillä.

Ugarit eli Ras Shamra oli kansainvälinen kaupunki paitsi yhteyksiensä myös asukkaittensa suhteen.

Yhdessä taulussa kerrottiin kuningas Nikmeden karkotuksesta sekä hänen kanssaan eri kansallisuuksien edustajia, niiden joukossa asukkaita Alasiasta (Kyproksesta), Kharista (joiden sanottiin olevan hurreja) ja Jm´anista, jolla tarkoitetaan joonialaisia.

Tässä on ensimmäinen ongelma.

Jos tuo aika sijoittuu 1400-luvulle eKr, kuten Egyptin hallitsijasukujen kronologian mukaan pitäisi, silloin ei voitu viitata joonialaisiin. Samassa taulussa mainitaan yhden karkotetun kotikaupungiksi Didyme Jooniassa. Kaupungissa harjoitettiin Apollo Didymeuksen palvontaa; nimi Didymeus esiintyy eräässä toisessa taulussa. Didymestä kaivetut antiikkijäännökset ajoittavat ne 800-luvulle.

Ugaritissa pidettiin tarkkaa kirjaa silloin käytetyistä laivoista. Iliadin yhteydessä on myös luettelo laivatyypeistä, jotka tutkijoiden mukaan on liitetty siihen myöhemmin. Nyt Ugaritin luettelon tultua päivänvaloon tutkijat ovat joutuneet toteamaan, että Iliad on saanut vaikutteita Ugaritista.

Iliad on yleisen käsityksen mukaan kirjoitettu 700-luvulla, alkuperä tulee 1200-700-luvulta eKr.

Kolmas kieli Ras Shamran kirjaston savitauluissa oli jo vaikeampi pala tutkijoille. Nämä suurehkot taulut oli kirjoitettu alfabet-järjestelmällä, sillä niissä esiintyi vain 30 erilaista merkkiä. Cuneiform-järjestelmässä tavumerkkejä, kuten akkadissa, on satoja. Persialaiset käyttivät jo yksinkertaistettua cuneiform järjestelmää, jossa oli 36 merkkiä.

Useat tutkijat saivat samoihin aikoihin eräänlaisen neronleimauksen keksimällä, että ehkä kysymys oli vanhasta hepreasta cuneiform-järjestelmää käyttäen. He korvasivat cuneiform merkit heprealaisin aakkosin ja huomasivat voivansa lukea tekstiä vaivatta.

Mutta tämä toi esiin toisen ongelman:

Jos tämä oli alfabet-järjestelmällä kirjoitettua hepreaa, se oli yksi maailman vanhimmista alfabet kirjoituksista. Lisäksi todettiin, että järjestelmä oli huomattavan kehittynyt ja luultavasti perustui vielä vanhempaan alfabet-järjestelmään, ja sitä kirjoittivat israelilaiset.

Kolmas ongelma liittyi sen ajoitukseen: Jos se ajoittui 1500-luvulle eKr., yleisen kronologian mukaan israelilaiset olivat silloin vielä Egyptissä.

Mutta jospa näiden taulujen kirjoittajat olivatkin kanaanilaisia?

IV vähän ilvehtii tässä tutkijoitten kustannuksella. Israelilaisten pyhissä Kirjoituksissa kanaanilaisia pidettiin synnillisinä, joiden syntien mitta oli täyttymässä. Nyt Ras Shamran ”heprealaisissa” savi- tauluissa esitetään korkeaa moraalia, johon kuuluu järjestys ja oikeudenmukaisuus. Tämän perusteella näyttää, etteivät israelilaiset mitenkään eronneet kanaanilaisista. Tauluissa on lukuisia kirjoituksia, jotka ovat kuin suora lainaus israelilaisten kirjoituksista, joita ei silloin vielä ollut olemassakaan, koska Raamatun kriitikkojen mukaan ne kirjoitettiin aikaisintaan joskus 400-luvulla.

Jopa israelilaisten jumalanpalvelusjärjestelmäkin näytti olevan lainausta kanaanilaisilta.

Mutta vakavasti: kirjoitusten tyyli ja poljento, uskonnolliset myytit ja kultit, vanhat tavat, paino- ja pituusmitat, lääketiede, vaatteet, naisten kalleudet ja helminauhat todistavat kiinteästä yhteydestä Ugaritin ja Jerusalemin välillä 800-900-luvulla eKr. Kehittynyt kirjoitustaito oli yleinen Israelissa.

RAAMATTUKRITIIKKI.

Viimeisen lähes sadan vuoden ajan Raamatun kriitikot ovat kuuluttaneet kahta perusväittämää:

1. Ennen kuninkaitten aikaa eli 1000 eKr. israelilaisilla ei ollut mitään kirjoitettuja Raamatun kirjoja.

2. Monet kohdat Raamatussa ovat myöhemmältä ajalta kuin mitä Kirjoitukset itse esittävät tai juutalainen rabbiininen traditio kuvaa.

Ras Shamran savitaulut todistavat kahdesta tosiasiasta:

1. Jo 1500-luvulla eKr. hepreaa kirjoitettiin pitkälle kehittyneellä alfabet-järjestelmällä, jolla oli pitkä kehityshistoria takanaan.

2. Monet Raamatun traditiot ja legendat olivat eläviä, ja Raamatun tyyli, kuvaileva muoto ja tapa ilmaista asioita oli käytössä kuutisen sataa vuotta ennen kuin Raamatun kirjat oli koottu, jopa ennen rabbiinisen tradition esittämiä aikatauluja.

Kriitikot ovat väittäneet, ettei Psalmeja ja Sananlaskuja ole voitu muotoilla Daavidin ja Salomonin aikoina, vaan ne ovat saaneet asunsa 600-300-luvulla eKr.

Samoin monet profetioiden kohdat on heidän mukaansa kirjoitettu hellenistisellä ajalla, ja Jesajan monet ilmaisumuodot ovat peräisin Makkabilaissodista 600 vuotta Jesajan jälkeen. Nyt samoja ilmaisumuotoja ja ideoita on käytetty Ras Shamrasta löydetyissä savitauluissa 600-700 vuotta ennen profeettojen aikaa. (yleisesti hyväksytyn egyptiläisen ajanlaskun mukaan)

Luonnollinen seuraus ja johtopäätös olisi ollut, että tutkijat olisivat todenneet uusien todisteiden kumonneen heidät aiemmat kronologinsa ja korjanneet ne todisteiden mukaisiksi.

Neljäs kieli Ras Shamran kaivauksissa löydetyissä savitauluissa on nimeltään ”khar”.

Sumerinkieliset sanat varustettiin selityksillä kharin kielellä, mikä lienee ollut paikallisen väestön käyttämä kuten myös hallituksen virallinen kieli. Mutta khar on vaikealukuinen, eikä se ole suostunut täysin avautumaan kielenkääntäjille. Tarvitaan sanakirja kharista sumeriin.

Ennen Ras Shamran tekstilöytöjä khar (khr) esiintyi monissa arkeologisissa dokumenteissa.

Akkadi käyttää muotoa ”khurri” ja egyptiläiset dokumentit mainitsevat nimen ”kharu”.

Itäisestä Anatoliasta Boghazkeuin arkistoista löydettiin kirjeitä, jotka on kirjoitettu kielellä, jolle annettiin nimi ”khri”. Kieltä puhuvia ihmisiä kutsuttiin nimellä khr.

Tutkijat ovat tulkinneet nuolenpäätekstejä eri tavoin, mutta ovat lopulta sopineet yhteisestä muodosta kielelle: ”khur”, ja sitä puhuvasta kansasta nimellä hurri (hurrians tai hurrites).

Selviä todisteita hurrien yhteyksistä Palestiinaan on löydetty Tel Taannekista, Jisreelin laaksosta.

Hurrien vaikutus on tuntunut Armeniasta Egyptin rajoille ja Välimeren rannoilta Persian rajoille.

Mutta historia ei tunne kansaa nimellä hurrit.

Egyptiläiset kutsuivat Välimerta nimellä Kharin Meri.

Israelin kuninkailla oli henkivartijoinaan miehiä, joita kutsutaan Raamatussa nimellä kreetti.

Herodotus kertoo historiassaan, että kreetit (carians) kehittivät ja valmistivat aseita, ja ettei missään Syyriassa eikä Palestiinassa ollut niin paljon aseita kuin Ras Shamrassa.

Targumin käännöksessä kreeteistä käytetään nimeä jousimies.

Epätietoisuus hurrien kielestä jatkuu tutkijoitten parissa. Se ei ole indo-eurooppalainen eikä germaaninen, se ei ole myöskään seemiläinen.

Ras Shamran kaivauksissa on voitu todeta, että kaupunki tuhottiin väkivaltaisesti eikä sitä tämän viimeisen hävityksen jälkeen ole rakennettu uudelleen. Amenhotep II (Raamatun Zerah) hätisteli Ugaritia, mutta hän menetti Palestiinan ja Syyrian hallinnon Mareshahin taistelussa.

Ugaritin kaupunki tuhottiin joko Amenhotep III:n tai Akhnatonin aikana 900-luvulla.

Egyptin vasallikuningas Tyyrosta kirjoitti raportin Egyptin faraolle havainnoistaan Ugaritin kohtalosta: ”Tuli on polttanut Ugaritin, kuninkaan kaupungin, puolet siitä on tuhoutunut, toinen puoli ei; eikä Hattin (Assyrian) armeijan sotilaita ole siellä”.

Kreetit (hurrit) ajettiin pois Kreetalta ja Ugarista, mutta he purjehtivat Välimeren toiselle puolelle, Pohjois-Afrikkaan, ja perustivat sinne kaupungin nimeltä Karthago (Carthage).

Tämä on tiivistetty Immanuel Velikovskyn tutkimusten tulos kreeteistä ja pleeteistä, sekä Egyptin, Minolaisen, Hellenistisen ja Israelin kansan kulttuurien aikatauluista.

Selviä ristiriitoja ja selvittämättömiä ongelmia sisältyy yleisesti hyväksyttyihin käsityksiin noista muinaisista ajoista.

Kerron seuraavaksi el-Amarna kirjeistä Velikovskyn opastuksella, koska nekin liittyvät oleellisesti näihin tutkijoita rasittaviin ongelmiin ja Raamatun henkilöihin.

EL-AMARNA KIRJEET.

El-Amarna kirjeet saivat nimensä arkeologien antamasta keinotekoisesta nimestä Tel el-Amarna rauniokummulle, joka kätki erämaan hiekkakerrosten alle Egyptin faraon Amenhotep IV itselleen rakennuttaman hallituskaupungin nimeltä Akhet.-Aton. Kaupunki sijaitsi Niilin itärannalla suunnilleen Theben ja Memphisin puolivälissä.

Farao Amenhotep yritti vieraannuttaa Egyptin sen aikaisemmasta Ammon-jumaluudesta ja juurruttaa tilalle uuden Aton-jumaluuden, jota edusti aurinkokiekko. Farao Amenhotep IV muutti asumaan uuteen kaupunkiinsa ja otti itselleen uuden nimen Akhnaton (Akhenaton).

Akhnaton hallitsi neljännes vuosisadan. Hänen kuolemansa jälkeen Atonin palvonta kiellettiin kerettiläisenä, entinen jumaluus palautettiin ja asukkaat muuttivat pois kirotusta kaupungista.

Hyljätty kaupunki rapautui ja raunioitui inhimillisten ja luonnonhävitysten kautta peittyen vähitellen hiekkaan ja unohtuen lopulta kokonaan ihmisten tietoisuudesta.

1800-luvun viimeisellä puoliskolla paikallinen vaimo löysi muutaman savitaulun kuokkiessaan pihamaataan. Taulut myytiin mitättömästä summasta, ja ne päätyivät lopulta Louvren museoon.

Niitä pidettiin väärennöksinä, kunnes niiden todellinen arvo havaittiin.

Löytö aloitti kuumeisen etsinnän rauniokummun alueella. Mukana oli sekä koulutettuja arkeologeja että aarteen etsijöitä, joiden taitamattomissa kaivauksissa lukuisia tauluja tuhoutui tai joutui keräilijöiden käsiin joutuen näin tutkijoiden saavuttamattomiin.

Kaikkiaan 360 savitaulua voitiin pelastaa. Niiden oletetaan kuuluneen el-Amarnan kirjastoon, jonka kirjevarastosta osa lienee kuljetettu paikalle Thebestä, muutamia löydettiin Palestiinasta ja Syyriasta. Muutamissa tauluissa käsitellään eeppisiä aiheita, suurin osa on Egyptin faraon kirjeenvaihtoa Lähi Idän hallitsijoiden ja muiden tärkeiden henkilöiden kanssa.

Osa kirjeistä on osoitettu faraolle, nimellä Nimmuria (Amenhotep III), jonka kirjeet luultavasti tuotiin kirjastoon Thebestä, suurin osa faraolle nimellä Naphuria (Amenhotep IV, Akhnaton).

Velikovsky käyttää omaa mittakeppiään määritellessään kirjeiden kirjoittajia ja heidän aikaansa. Hän lähtee siitä, että yleisesti hyväksytystä Egyptin hallitsijoiden kronologiasta on nipistettävä 600 vuotta. Näin hän tunnistaa Amenhotep III:n ja IV:n aikalaisiksi Lähi Idän hallitsijat:

Jerusalemissa hallitsi Juudean kuningas Jehoshaphat (Joosafat), Samariassa Israelin kuningas Ahab ja Damaskoksessa Syyrian kuningas Ben-Hadad. Heidän kirjoittamiaan kirjeitä farao Amenhotep III:lle ja Amenhotep IV:lle löytyi el-Amarnan kuninkaallisesta kirjastosta.

Noin 70 vuotta aiemmin farao Thutmose III (Totmes) oli valloittanut Kanaanin maan ja ryöstänyt Jerusalemin Temppelin aarteet. Egypti oli ulottanut valtansa Syyriaan saakka.

Kuningas Salomon jälkeen Israelin kuningaskunta jakaantui kahteen osaan: Rehovam hallitsi Juudea ja osaa Benjaminia Jerusalemista; Rehobeam hallitsi pohjoista osaa ja kahtatoista sukukuntaa Samariasta, hänen kuningaskuntaansa nimitettiin Israeliksi. Rehobeam oli Egyptin pakomatkallaan ystävystynyt Egyptin faraoiden kanssa eikä Thutmose III koskenut hänen kuningaskuntaansa valloitusretkellään. Israel oli vasallisuhteessa Egyptiin.

Jerusalemista lähetetyissä kirjeissä toistuu nimi ”habiru”, joka uhkaa kuningaskuntaa Jordanjoen takaa. Toisissa kirjeissä, jotka tulivat toisesta paikasta, kerrotaan kansasta nimeltä sa-gaz-mesh, joka mainitaan useaan kertaan. Nimen alkuosa sa-gas voidaan lukea myös muodossa habatu, joka tarkoittaa kurkunkatkaisijaa tai ryöstäjää. Velikovsky toteaa useisiin yhtäläisyyksiin viitaten, että habiru ja sa-gas (habatu) tarkoittavat samaa (moabilaisia ja ammonilaisia).

Syyriasta lähetyissä kirjeissä pyydetään apujoukkoja kuningas hattin aiheuttamaa uhkaa vastaan.

Syyria oli myös vasallisuhteessa Egyptiin, mutta suhde katkesi Akhnatonin aikana.

Hatti on yleensä ymmärretty tarkoittavan kansaa nimeltä heetti. Myöhempinä aikakausina faraot Seti ja Ramses II (XIX dynastia) kävivät katkeria taisteluja heettien kanssa.

Velikovskyn uudessa historian määrittelyssä hatti tarkoittaa Assyriaa.

Toinen tukijoita työllistänyt ja jakanut kansa on habiru. Jotkut tutkijat olettivat, että tämä kansa tarkoitti israelilaisia, jotka Joosuan johdolla rynnistivät Jordanjoen yli Luvattuun maahansa.

Koska kirjeissä käsitelty aika koski Amenhotep III:n ja IV:n aikaa, israelilaisten olisi täytynyt lähteä Egyptistä Thutmose III:n tai Amenhotep II:n aikoina. Nämä faraot olivat mahtavia despootteja ja valloittajia, eikä tunnu uskottavalta, että pako olisi voinut tapahtua heidän aikanaan.

Yleisemmin hyväksytyn teorian mukaan israelilaiset pakenivat Egyptistä Ramses (Rameses) II:n tai hänen seuraajansa Merneptahin aikana. Mutta nämäkin olivat voimakkaita hallitsijoita.

Koska tutkijoiden käsityksen mukaan el-Amarna kirjeet kirjoitettiin ennen israelilaisten exodusta, kirjeissä mainittu habiru ei siinä tapauksessa olisi voinut tarkoittaa israelilaisia, jotka olivat vielä Egyptissä. Mutta kuka oli se seemiläinen, joka kirjoitti Jerusalemista?

Kirjeissä kerrotaan seemiläisnimisestä henkilöstä Dudu, jolle farao Akhnaton rakensi arvokkaan hautakammion hallituskaupunkiinsa Akhet-Atoniin.

Toinen seemiläinen nimi kirjeissä on Ianhama, joka viitteiden mukaan oli vastuussa valtion viljavarastoista.

Joosuan kirjassa, jossa käsitellään israelilaisten tuloa Kanaanin maahan ja maan valloitusta, ei mainita sanallakaan Egyptin vaikutuksesta maassa, eikä kirjeissä mitenkään viitata Joosuaan tai hänen valloituksiinsa Kanaanin maassa.

Tämä tarkoittanee sitä, ettei Egyptillä ollut vaikutusvaltaa Kanaanin maassa israelilaisten tullessa sinne. Egyptiä hallitsivat hyksos-kuninkaat israelilaisten exoduksen jälkeen eivätkä nämä olleet vielä vakiinnuttaneet valtaansa Egyptissä (Velikovskyn teorian mukaan).

Velikovsky tekee rohkean yhteenvedon.

El-Amarna kirjeitä ei kirjoitettu 1410-1370 eKr., kuten yleisesti on uskottu, vaan 870-840 eKr., aikana jolloin kuningas Jehoshaphat (Joosafat) hallitsi Juudeassa ja Ahab Israelissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Juudean ja Samarian hoveissa oli oppineita kirjureita, jotka hallitsivat cuneiform (nuolenpää) kirjoituksen. Samarian hallitsija kirjoitti kuutisenkymmentä kirjettä, josta farao muistutti häntä: ”Sinä kirjoitat minulle enemmän kuin kukaan toinen hallitsija”.

Velikovsky ei perusta aikamääritystään pelkästään el-Amarna kirjeisiin tai Raamatun teksteihin, vaan todisteina ovat myös Moabin kuninkaan Meshan stele sekä Assyrian kuninkaan Salmanesser II:n muistokirjoitus.

Kirjeissä mainittu kaupunki Urusalim tarkoittaa ilman muuta Jerusalemia.

Sumur (Sumura) ja Gubla on usein mainittu kirjeissä. I Kun. 16:24 mukaan Israelin kuningas Omri osti kukkulan mieheltä, jonka nimi oli Shemer, ja rakensi siihen muureilla varustetun hallituskaupunkinsa, jolle hän antoi nimen Samaria.

Todisteiden mukaan Gubla toimi hallituskaupunkina Syyrian miehittäessä Samarian. Omrin poika Ahab rakensi Jizreelin kaupungin vaimolleen Iisebelille, joka toi foinikialaisen Belian palvonnan Israeliin. Jizreelin alkuperäinen nimi lienee ollut Gubla. Kaupungin paikkaa ei ole löydetty.

El-Amarna kirjeet vahvistavat jo aiemmin todettua käsitystä, että kirjoitus- ja lukutaito oli varsin yleinen Juudean ja Israelin alueilla. Kuninkaitten kirjurit hallitsivat heprean lisäksi akkadin cuneiform kirjoituksen käyttäen pitkälle kehitettyä alfabet-järjestelmää.

Velikovsky päättelee, että näihin aikoihin kirjoitettiin Raamatun tekstiaiheet, joita myöhemmät editoijat käyttivät kootessaan juutalaisten Pyhät Kirjoitukset. (vrt. 2. Kun. 22:7-8)

RAAMATTU – SALAISUUKSIEN KIRJA.

Minä avaan suuni vertauksiin,

minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa

maailman perustamisesta asti. (Mt. 13:35)

Ja Hän sanoi heille: Niin on jokainen kirjanoppinut,

joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi,

perheenisännän kaltainen,

joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa. (Mt 13:52)

Varsin monen Raamattuun tutustuneen kuulee valittavan, ettei Vanha Testamentti, kuten olemme tottuneet nimittämään Raamatun ensimmäistä osaa, avaudu heille. Jotkut menevät vielä pitemmälle selittäen, ettei Vanha Testamentti kuulu kristityille ollenkaan, se kuuluu juutalaisille, jotka on kirottu pois Jumalan armojärjestyksestä.

Samaan hengenvetoon muutamat selittävät, että kristityt palvelevat Uuden Testamentin Jumalaa, joka ei ole sama kuin Vanhan Testamentin kiivas ja kostava Jumala.

On tietenkin tunnustettava, että Vanhassa Testamentissa on paljon tekstiä, sukuluetteloita, jumalanpalvelussääntöjä, sääntöjä elämää ja käyttäytymistä varten, jotka on tarkoitettu vain juutalaisille. Vierauden tuntua lisää suomalaisen käännöksen vanhahtava teksti.

Mutta on perusteellisesti väärin ja virheellistä väittää, ettei Vanha Testamentti kuulu ollenkaan ns. uuden liiton kansalle.

Isossa Raamatun Tietosanakirjassa on kahdeksan suuren sivun luettelo Uuden Testamentin kohdista, jotka on suoraan lainattu Vanhasta Testamentista tai joissa viitataan siihen.

Ison Raamatun Tietosanakirjan toimitus kiteyttää näiden yhteenkuuluvuuden seuraavasti:

”Uusi Testamentti on kätkettynä Vanhassa Testamentissa, Uusi Testamentti selittää Vanhaa testamenttia.”

Ketähän Jeesus rukoili kulkiessaan opetuslastensa kanssa Kanaaninmaan pölyisiä polkuja?

Kenenkähän kanssa Hän sanoi olevansa yhtä: Minä ja Isä olemme yhtä?

Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä

iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat Minusta. (Joh. 5:39)

Hän sanoi heille: Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet,

mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät,

eivät näkisi ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi. (Lk 8:10)

Älkää luulko, että Minä olen tullut Lakia tai profeettoja kumoamaan,

en Minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

Sillä totisesti Minä sanon teille: Kunnes taivas ja maa katoavat,

ei Laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto,

ennen kuin kaikki on tapahtunut. (Mt 5:17-18)

Varmaan monet ovat itseni tavoin ihmetelleet, miksi Jumala valitsi Israelin kansan pappiskansakseen, jonka kanssa Hän näyttää olleen jatkuvassa ristiriidassa. Ainakin kolmeen kertaan Hän aikoi tuhota koko kansan erämaavaelluksen aikana ja kasvattaa Mooseksesta itselleen uuden kansan, mutta katui sitten ajatustaan.

Olisi voinut kuvitella, että Hän, joka katselee asioita, nykyisiä, menneitä ja tulevia kuin kirjasta, kuten aikamme tiedemiehetkin olettavat avaruudessa olevan mahdollista, olisi pystynyt näkemään, mihin Abrahamin siemen tulee johtamaan. Mooses todistaa heistä näin.

Sillä minä tunnen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi. Katso, minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa vastaan,

saati sitten minun kuoltuani. (V Ms. 31:27)

Mutta Israelin kansassa oli yksi heille tyypillinen ja ominainen piirre: He ovat aina olleet mustasukkaisen kiihkeitä säilyttämään heille uskotut Pyhät Kirjoitukset.

On lukemattomia kertomuksia siitä, miten juutalaiset oppineet ovat omalla ruumiillaan pyrkineet viimeiseen asti suojelemaan Torarulliaan.

Jumala taisi sittenkin tietää, minkälaisen kansan Hän valitsi kirjoitustensa suojelijaksi.

Voisimme esittää johdantokysymyksen: Miksi Toran kirjoitukset ovat niin tärkeitä?

Tarkoitukseni on syventyä tähän kysymykseen juutalaisesta näkökulmasta.

Oppaanani on tri Jeffrey Satinoverin kirja The Truth behind the Bible Code, josta poimin siinä esitettyjä havaintoja ja huomioita, sekä muita alan teoksia.

Tri Satinever toimi Harvardin Psykologian ja Uskonnon luennoitsijana, jonka jälkeen hän opiskeli fysiikkaa Yalessa. Lapsi- ja yleinen psykologia on hänen erikoisalansa.

Juutalaisten Tora käsittää Mooseksen viisi kirjaa, joita he pitävät kaikkein tärkeimpinä kirjoina.

Juutalaisten koko Raamattu on nimeltään Tanakh, joka tulee sanoista. Torah (Pentateuch), Nevi´im (Prophets), ja Ketuvim (Writings eli Hagiographa). Siihen kuuluu 24 kirjaa sekä lisäksi ns. apogryfikirjat, joita ei ole hyväksytty yleiseen kaanoniin. Tanakhin kirjat kanonisoitiin toisen Temppelin aikana, mutta vielä toisella vuosisadalla vaadittiin joittenkin kirjojen poistamista luettelosta. Kirjojen teksti auktorisoitiin lukuisiin käsikirjoituksiin perustuen ns. masoreettien toimesta kymmenennen vuosisadan aikana. Masoreetti tarkoittaa traditiota.

Juutalaisen tradition mukaan Tora ei ollut vain inspiroitu kuten mikä tahansa muu Tanakhin kirja,

vaan Jumala saneli sen suoraan Moosekselle kirjain kirjaimelta. Teksti ei myöskään ollut jaettuna sanoihin tai kappaleisiin, vaan se oli jatkuva virta heprealaisia kirjaimia.

Tämä tapahtui juutalaisen tradition mukaan tarkalleen 50 päivää Egyptistä paon jälkeen.

Tähän liittyy eräs mielenkiintoinen havainto.

Länsimaiset Raamatun tutkijat ja kriitikot ovat väittäneet, että Tanakhin kirjat kirjoitettiin vasta 400-luvulla, ja ettei sitä ennen juutalaisilla ollut mitään kirjoitettua tekstiä niistä.

Miten jumala olisi voinut sanella heprealaisia kirjaimia kirjoitustaidottomalle?

Mooses oli juutalaisen tiedon mukaan egyptiläinen prinssi, jolle varmaan opetettiin kaikki sen ajan viimeiset tiedot ja taidot. Mooses ei varmaankaan ollut luku- ja kirjoitustaidoton.

Kuten edellisestä luvusta voitiin päätellä, kirjoitustaito oli korkealla tasolla ja varsin yleinen Israelissa ainakin jo kuninkaitten aikana n. 1050 eKr., luultavimmin paljon aikaisemmin.

Tieto siitä, miten Tora annettiin Moosekselle, kulki suullisena perintönä juutalaisten keskuudessa. Vasta paljon myöhemmin tätä tietoa alettiin tallentaa kirjoituksin, koska juutalaisiin kohdistuvat jatkuvat vainot ja katastrofit olivat vaarassa hävittää suullisen perintötiedon kokonaan.

Toinen suullisen tietona suusta suuhun kulkeva perintö oli se, että kirjoitetun Toran lisäksi Jumala antoi Moosekselle suullisen Toran, Oral Torah, jossa selitettiin, miten kirjoitettua Toraa tulee lukea. Tästä kerron myöhemmin lisää. (Sana Tora, opetus, käännetään usein sanalla Laki)

Juutalaisille on aina ollut erittäin tärkeää, että uudelleen käsin kirjoitettu Toran teksti on virheetön, että jokainen kirjain on mukana. Oppineet laskivat kirjainten lukumäärän kussakin kirjoittamassaan tekstin osassa, ja jos se ei täsmännyt aikaisemmin todettuihin lukuihin, koko kirjoitettu osa hävitettiin.

Mutta kirjoitettu Pyhä Teksti oli juutalaisille kuin elävä olento. Käytöstä poistettuna se varastoitiin määrättyyn paikkaan temppelissä tai synagogassa, että ne voitaisiin haudata sopivassa tilanteessa.

Mistä tämä Toran ylen määräinen kunnioitus johtui?

Juutalaiset uskoivat, että Jumala oli kätkenyt Toran kirjaimiin salattuja ilmoituksia ja tietoja.

Tämä uskomus ei ollut vain epämääräistä ylihengellistämistä, vaan se perustui perintötietoon. Vilnan Gaon, oikealta nimeltään Elijah Salomon (Elijahu ben Salomon 1720-1797),

jota pidettiin aikansa henkisenä jättiläisenä ja käytännön järjen pikkutarkkana toteuttajana, antoi seuraavan lausunnon:

”Kaikki mitä oli, on ja tulee olemaan maailman loppuun saakka, on sisällytetty Toraan, Raamatun ensimmäiseen viiteen kirjaan.” Hän vielä täydensi sitä sanoen: Ei vain yleisesti, vaan yksityiskohtaisesti jokaisesta henkilöstä, mitä hänelle tapahtuu synnyinhetkestä kuolemaan saakka; kuten myös jokaisesta eläimestä, kasvista ja yleensä kaikesta, missä on elämän henki.

Juutalaisilla on kertomuksia myös muista epätavallisen lahjakkaista ihmisistä, jotka tiesivät ja ymmärsivät Toran kirjaimiin kätketyt salaisuudet.

Sekä Moses ben Maimon, Maimonides (Rambam 1135-1204), että Moses ben Nachman, Nachmanides (Ramban 1194-1270) joutuivat antamaan käytännön todisteen uskomuksensa todenperäisyydestä.

Ramban pystyi antamaan epäilijälle tämän oman nimen Toran määrättyyn paikkaan kätketyissä kirjaimissa. Hän sai tiedon siitä ilmestyksen tapaisesti julkisessa opetustilaisuudessa.

Toran jokaisen kirjaimen tunnontarkka säilyttäminen oli juutalaisille niin tärkeää, että oppineet tähdensivät: Jos muutat yhdenkään Toran kirjaimen, aiheutat maailmanlopun.

Tähän voidaan lisätä alussa siteerattu Mt 5:15 Jeesuksen lausunto: ”Kunnes taivas ja maa katoavat, ei Laista (Torasta) katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut”.

Vilnan Gaon eli aikakaudella, jonka jälkeen tiede eteni jättiläisharppauksin, mutta samoin myös ateistiset suunnat. Kaikkea vanhaa ja perittyä alettiin epäillä ja hyljeksiä.

Uusien aatteiden mukana hävisivät myös uskomukset Toran ainutlaatuisuuteen ja uskomus suullisena perintönä kulkevasta tiedosta.

Mutta oli sentään poikkeuksiakin.

Rabbi Michael Weissmandl oli myös pienestä lähtien epätavallisen lahjakas sekä Toran tuntemisessa että matematiikassa. Hän syntyi ja vaikutti elämänsä alkuvuosina Sloveniassa, muutamia vuosia ennen natsien nousua valtaan Saksassa ja juutalaisten holocaustia.

Hän sai innoituksensa Toran salaisuuksiin tutustuttuaan 13.-vuosisadalla eläneen Rabbenu Bachyan kommentaareihin. Voidakseen paremmin hallita Toran 304 805 kirjainta hän rakensi itselleen 10 kertaa 10 kirjaimen ruudukon. Tämä helpotti määrävälein sijoittuvien kirjainten etsintää.

Kaikki tämä oli tehtävä käsityönä, koska teknisiä apuvälineitä ei ollut käytettävissä.

Weissmandl joutui elämään natsien pahimpien juutalaisvainojen aikaan. Hän pyrki pelastamaan Euroopan juutalaisia kehitellen ns. Eurooppa suunnitelman. Se tarkoituksena oli ostaa juutalaisia suunnattomia korvauksia vastaan. Hän pystyi siirtämään Slovakian juutalaisten lastaamista kuolemanleireille neuvottelujen ajaksi. Lopulta aie raukesi varojen puutteeseen. Hän itse joutui perheineen karkotettujen joukkoon ja sullottiin härkävaunuun matkalle kuolemanleirille Auschwitziin lähelle Krakovaa. Härkävaunun kolkutellessa hidasta tahtiaan Weissmandl teki raskaan päätöksen. Hän alkoi viilata leipään kätkemällään pienellä viilalla vaunun pienessä ikkunassa olevia kaltereita pakoa varten. Mutta vain hän itse pelastuisi, vaimo ja lapset oli jätettävä vaunuun matkalla varmaan tuhoon. Hän pääsi kuin ihmeen kautta partisaanien joukkoon ja lopulta sodan päätyttyä muutti Yhdysvaltoihin.

Kaikki hänen tutkimuksistaan suurin ponnistuksin tekemänsä muistiinpanot tuhoutuivat sodassa.

Kaiken surunsa ja itsesyytöksensä kätkien Weissmandl keskittyi Toran salaisuuksien tutkimiseen.

Hän oli varma Toran kirjaimiin kätketyistä salaisuuksista, jotka oli mahdollista paljastaa rabbi Bachyan ohjeiden mukaan valitsemalla kirjaimia määrävälein Toran tekstistä.

Monet juutalaiset oppineet olivat vuosisatojen aikana tutkineet ja kirjoittaneet näistä salaisuuksista, mutta vain viittauksina peläten heihin kohdistuvia jatkuvia hyökkäyksiä. Tekstien joutuminen vääriin käsiin olisi voinut herättää välittömän karkotuksen maasta.

Eikä heidän pelkonsa ollut aiheeton. Vuosien 1182 – 1495 välillä juutalaiset kokivat 16 suurta karkotusta tärkeimmistä juutalaiskeskuksista Euroopassa.

Rabbenu Bachya oli saanut tiedot Toran salaisuuksista Nechunya ben HaKanahilta, joka eli Juudean Emmauksessa ensimmäisen vuosisadan aikana roomalaisten hävitettyä Jerusalemin.

HaKanah oli puolestaan saanut tietonsa vieläkin aiemmin eläneeltä oppineelta, nimeltään Rabbenu Tam, joka oli havainnut Mooseksen 1. kirjeen alussa sen ensimmäisistä jakeista Jumalan

42-kirjaimen Nimen.

Tähän Nimeen oli kätketty tietoja Jumalan toimista maailmankaikkeuden synnyn ja ihmisen luomisen välisestä ajasta, joiden perusteella oli mahdollisuus määritellä ”ajat ja aikakaudet”.

Tämä tehtiin useiden kirjainvaihdosten kautta (permutation). Prosessia kutsutaan nimellä atbash, josta on esimerkkinä Jer.25:26 ja Jer.51:42 (edellisessä Seesak (Sheshak) tarkoittaa Baabelia, jälkimmäisessä se on käännetty sanalla Baabel). Yksinkertaisin muoto siitä on vaihtaa rivin ensimmäinen ja viimeinen kirjain keskenään, seuraavaksi toinen alusta ja toiseksi viimeinen kirjain keskenään jne.

HaKanah oli Zoharin, kabbalistien salaisena pidetyn pääteoksen, laatijana pidetyn rabbi Simeon ben Yochain oppilas.

Juutalaisten oppineiden tutkimukset tekstien salaisuuksista olivat perustana myöhempien aikojen gryptologian, salakirjoituksen, syntyyn. He kutsuivat sitä Hesekielin mukaan ”pyörä pyörässä” menetelmäksi. Näennäisen yksinkertaiseen ja viattomaan tekstiin oli kätketty salainen sanoma salaisella järjestelmällä, jonka vain sen laatija ja vastaanottaja tunsivat.

Salaiset tiedot ja sanomat ovat tulleet entistä tärkeämmiksi valtioiden emämaan ja sen asiamiesten välisessä yhteydenpidossa, kuten myös pyrkimyksissä siepata ja tulkita vieraan valtion salaisia viestejä. Erikoisesti sota-aikoina viestien koskemattomuus ja vastustajan viestien lukeminen ilman ilmitulemista olivat korvaamattomia. Kaikki sotaa käyvät valtiot osallistuivat tähän.

Rabbi Weissmandl toimi tehokkaasti USA:n salaisen tiedustelun palveluksessa kehitellen omaa gryptologiaa ja ratkoen vastapuolelta siepattujen koodisanomien salaisuuksia.

Hänen lisäkseen korkeaan matematiikkaan ja qantum mekaniikkaan perehtynyt tutkija John von Neumann työskenteli kuumaisesti samojen ongelmien parissa. Von Neumannia pidetään yhtenä modernin tiekoneen keksijänä, mihin sota pakotti hänet.

Tietokoneen kehitys aloitti huiman nousunsa sodan jälkeen.

Tietokone on myös avannut kokonaan uusia näkymiä Toran salaisuuksien tutkimukselle.

Tutkijat ovat kehitelleet useita ohjelmia, joiden avulla tavallinen maallikko ja alkukieliin perehtymätönkin voi käydä läpi Toran salaisuuksia, joskin kovin pintapuolisesti.

Tutkijoilla on ollut ainainen ristiriita järjen ja uskon välillä. Toisaalta he perustavat tutkimuksensa ja laskelmansa vankkoihin perusasioihin, mutta toisaalta heidän on myönnettävä, ettei kaikki sittenkään toimi kellon mukaan, joka joskus on asetettu käyntiin.

Avaruusfysiikka on joutunut hyväksymään quantum teorian, joka perustuu muutaman prosentin todennäköisyyteen. Aivan kuin Kaiken Luoja olisi varannut itselleen nuo prosentit, joiden puitteissa Hänellä on mahdollisuus valita useasta mahdollisuudesta rikkomatta omia lakejaan.

Tutkijat ovat uumoilleet, että olisi mahdollista rakentaa tietokone, joka toimisi tällä periaatteella. Toiset ovat esittäneet, että voitaisiin yhdistää tietokoneen kapasiteetti ja ihmisen aivotoiminta, joka tuntemattomasta syystä pystyy toimimaan quantum periaatteen mukaisesti.

Tunnettu ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal (19.06.1623-19.08.1662), jota pidetään statistiikan perustajana ja myöskin tietokoneen perusteiden esittäjänä, tunnusti lyhyen elämänsä aikana ihmiselämän vastakohtaisuuden suhteessa Jumalan olemassa oloon:

Koska ei ole olemassa täyttä varmuutta asiassa, oletus siitä, että Jumala on olemassa, korvaa monin verroin oletuksen, että Häntä ei olisi olemassa, kuten myös menetykset epäuskosta. Hän totesi, että usko on lopultakin järjellinen valinta, eikä mitään muuta.

”Sydämellä on syynsä, joista järki ei tiedä mitään.” Hän piti materiaalista maailmaa itsessään mahdollisuuksien summana, ei ennalta määrättynä koneena, jonka kukin toimintamuoto määräytyy edellisistä. Tämä luultavasti auttoi Pascalin tieteellisessä työssä statistiikan parissa.

Pascal piti Vanha Testamenttia salakirjoituksena.

Mutta, kuten Satinover toteaa, me olemme hukanneet avaimen.

Tietokoneen ja siihen sovitettujen ohjelmien kehittymisen myötä Raamattuun kätkettyjen salaisuuksien ja erikoisesti raamattukoodin tutkimus on yleistynyt räjähdysmäisesti.

Mukaan tulivat israelilaiset matemaatikot ja tutkijat, Witztum, Rips ja Rosenberg, jotka julkaisivat tutkimustensa tuloksia Statistical Science julkaisussa elokuussa 1994. Artikkeli käsitti heidän tutkimuksiaan 1. Mooseksen kirjaa, josta he olivat löytäneet tunnettujen rabbien ja muiden henkilöiden nimiä, elinpäiviä ja jopa tärkeimpiä toimiaan koodattuina Toran tekstiin.

Tutkijat ja matemaatikot ovat tutkineet todennäköisyyttä, että ne olisivat siellä satunnaisesti, ja joutuneet toteamaan, että todennäköisyys on useimmissa tapauksissa yksi kymmenistä tuhansista.

Epäilijät ovat vakuutelleet, että samanlaisia tuloksia voitaisiin löytää maailman suurista kirjoista, Talstoin tai muiden teksteistä. Kokeilut ovat poikkeuksetta epäonnistuneet.

Israelin samarialaisilla on oma Toransa, johon on kokeiltu samaa menetelmää. Se ei toimi sielläkään, koska heidän tekstinsä poikkeaa juutalaisen Toran tekstistä.

Raamattukoodin tietokoneohjelmat eivät toimi, jos yksikin kirjain puuttuu tai on väärässä paikassa.

Raamattu kieltää kaikenlaisen povaamisen, tulevien tapahtumien ennustamisen.

Samaa ovat tähdentäneet myös raamattukoodin tutkijat, ettei sitä tule eikä voi käyttää ennustamiseen.

Yksi järkyttävä pyrkimys tulevan tapahtuman tuntemiseen on kuitenkin kirjattu.

Se koskee Persianlahden sotaa Irakin ja USA:n johtaman liittoutuman välillä 1991.

Sota ei varsinaisesti koskenut Israelia, mutta Irakin presidentti Saddam Hussein oli julkisesti uhannut iskeä Israeliin sodan aikana. Pelkona oli, että Saddam käyttäisi kemiallisia ja biologisia kärkiä Scud ohjuksissaan aiheuttaakseen mahdollisimman suurta tuhoa Israelin kansalle.

Israel oli lupautunut pitämään ohjuksensa ja superhävittäjänsä maassa, vaikka Saddam lähettäisikin kuolettavia terveisiään Israeliin.

Mutta oli äärettömän tärkeää tietää, milloin mahdolliset ohjusiskut tapahtuisivat. Tiedustelu ei pystynyt vastaamaan tällaisiin kysymyksiin.

Tietojen mukaan, joita ei ole vahvistettu, muutamat raamattukoodin tutkijat tapasivat Mossadin, Israelin tiedustelupalvelun asiamiehiä. Tutkijoilla oli jo tiedossaan, mistä asiaa voisi kysellä.

Moraalinen ja uskonnollinen ongelma selvitettiin sillä, että Lakia voi rikkoa elämän säilyttämiseksi.

Mossad ja IDF olivat laatineet alustavan luettelon mahdollisista päivistä. Kolme päivää oli ehdolla.

Nyt keskityttiin raamattukoodin mahdolliseen vahvistukseen.

Kaikkien ällistykseksi raamattukoodi ilmoitti samat päivämäärät kuin Mossadin ja IDF:n esittämät.

Yksi esitetyistä päivistä oli lähinnä koodin avaintekstiä

Se osoittautui päiväksi, jona ensimmäiset Scudit iskivät Israeliin, 03 shevat kuuta 5751, eli länsimaisen kalenterin mukaan tammikuun 18. päivänä 1991, toisena päivänä sodan syttymisestä. Satinover kertoo, että Witztum, Rips ja Katz löysivät tuon päivämäärän ennen sodan syttymistä.

He löysivät myös muita sotaan liittyviä sanoja: Scud, russian, missile, Tzaddam (arabiaksi), Saddam, Hussein, Irak, Schwarzkopf (liittouman johtaja), America, in Saudi Arabia. Myös CNN:n Irakin reportterin nimi löytyi, samoin Tel Aviv, jonne ensimmäiset Scudit ammuttiin.

Saddam Hussein ei lopultakaan käyttänyt joukkotuhoaseitaan, mutta tuho oli silti suuri:

Kaikkiaan 39 Scudia ammuttiin, jotka vahingoittivat 3 773 asuntoa, joissa oli 10 992 huoneistoa, ja tuhosivat 1235 yksityistaloa täysin. Raipparangaistuksessa Israelin Lain mukaan sai antaa 39 lyöntiä, ettei vahingossa löisi yhtä liian monta. Oliko tämä Jumalan rangaistus Israelille?

Vain yksi ihminen kuoli ja hänkin iskun jälkiseurauksena sydänkohtaukseen, vaikka useita ihmisiä kiskottiin ulos raunioiden keskeltä.

Raamattukoodin tutkijat ja soveltajat ovat olleet valtaosin juutalaisia, mutta myöhemmin myös muiden uskontojen edustajia on uskaltautunut mukaan.

Yksi heistä on Grant R Jeffrey, tunnettu puhuja ja useiden kirjojen kirjoittaja. Hän tarkastelee raamattukoodeja kristityn julistajan näkökulmasta kirjassaan the Mysterious Bible Codes, Word Publishing. Paitsi yleisemmin tunnettuja löytöjä hän esittää kirjassaan lukuisia omia havaintojaan.

Muutamia otsikoita, puuttumatta niiden yksityiskohtiin:

- Walesin prinsessan Dianan kuolema, Exodus 28:10, Jeffrey.

- Aids, 1.Ms.19:15-17, Doron Witztum.

- Kuningas Franz Josef I, 1.Ms 44:6, 45:11,15,17,19, Witztum

- Rauhanprosessi Israelin ja PLO:n välillä, V Ms 8:16-9:8.

- Pääministeri Rabinin murha, 1.Ms. 48:13-49:3, Jeffrey.

- Oklahoman kaupungin pommitus 1995, 1. Ms.

- Israelin rajapoliisin Toledanon murha 1992, 1. Ms., Moshe Katz.

- Hebronin massamurha, (tri Goldstein), 1 Ms.25:9, 13:15, 31:10, 4. Ms 19:21.

Kristittynä Grant Jeffreytä ovat kiinnostaneet Jeesus Nasaretilaista ja hänen maan päällistä vaellustaan koskevat ilmoitukset Vanhan testamentin kirjoista.

Näitä hän on löytänytkin runsaasti erikoisesti Jesajan luvuista 52 ja 53.

Grant Jeffrey tutki myös Uuden Testamentin kreikankielistä laitosta kehittämällään ohjelmalla. Hän havaitsi, että myös sinne on koodattu salaisia tietoja, vaikka sen yhdenvertaisuutta alkuperäisten kirjoitusten kanssa ei olekaan vaalittu sellaisella huolella kuin Toran ja VT:n tapauksissa.

Olen edellisessä raapaissut vasta aivan pintakerroksia Raamatun salaisuuksista.

Kuitenkin sieltä löydetyt salaiset koodit ja tiedot ovat vain sivujuonteita.

Jeesus sanoi juutalaisille: ”Te tutkitte Kirjoituksia, sillä mielestänne niissä on iankaikkinen elämä”.

Tämä sisältää sen iankaikkisen totuuden, minkä Satinover myös toteaa:

Ihmeet ja merkit menettävät nopeasti tehonsa. Todisteiksi niistä ei ole.

Hyvä ystäväni Vilho Virolainen oli elämän rajussa puristuksessa menettänyt terveytensä ja vioittanut selkänsä niin, että hänet lähetettiin sairaalasta kotiin kuolemaan evästyksellä:

”Lääketiede on tehnyt kaikkensa, enempää emme voi auttaa”.

Vilhon vaimo Ida kertoi kainostelematta: ”Hänen alaruumiinsa oli osittain halvaantunut eikä mikään toiminut enää kunnolla. Hän ulosti ihonsa kautta”.

Vilho ei voinut nukkua sängyssä, vaan keinutteli itseään keinutuolissa puolivalveilla tuskiensa kourissa.

Tässä tilassa hänen ystävänsä kustansivat hänelle matkan Yhdysvaltoihin Kathryn Kuhlmanin kokoukseen, mutta koska hän ei saanut paikkaa sinne, hän meni Kuhlmanin ystävien kokoukseen. Vilho kertoi, että kokouksen aikana hän tunsi kuin höyhenen kevyen kosketuksen selkäänsä pitkin.

Hän tiesi, että jotain oli tapahtunut, mutta vasta hotellihuoneessaan hän halusi varmistua asiasta: Vaimonsa kauhuksi hän teki kaikenlaisia liikkeitä eikä mihinkään koskenut eikä vihlonut.

Tultuaan kotiinsa Hämeenlinnaan naapurit ja sukulaiset tulivat töllistelemään ihmettä, mutta Vilhon sanojen mukaan ei se muuttanut kenenkään sivullisen elämää.

Mutta Vilhon elämän se muutti kokonaan. Koko lopun elämänsä hän kulki pitkin Karjalan tanhuvia tilaisuudesta toiseen, todistaen, rohkaisten ja pyrkien omalla viehättävän estottomalla karjalaisen olemuksellaan näyttämään todeksi, miten elävä usko elävään Jumalaan ihmisessä vaikuttaa.

Raamatun suurin salaisuus ja ihme on sen uudeksi luovassa voimassa.

Mutta kirjana Raamattu on vain paperia, jolle on painettu joukko kirjaimia ja sanoja.

Sinä voit repiä sen kappaleiksi tai jättää pölyttymään kirjahyllyysi, ei se vastusta sitä.

Raamatun Sanan uudeksi luova voima tulee ilmi silloin, kun se tulee lihaksi Sinussa.

Tämä on Raamatun ja Toran suurin salaisuus.

Mutta Pascalin sanoin: usko on lopultakin järjellinen ratkaisu.

Jokainen päättää itse, haluaako hän uskoa vai ei, eivätkä maalliset ihmeet voi sitä synnyttää.

”Ei kukaan voi tulla Minun tyköni, ellei Isä, joka on Minut lähettänyt, häntä vedä.” (Jh 6:44)

”Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka jumala on lähettänyt.” (Jh 6:29)

Jeesuksen vertaus köyhästä Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä valottaa tätä.

Kuoltuaan Lasarus pääsi Abrahamin helmaan.

Mutta rikas mies, joka ei välittänyt sielunsa asioista eläessään, joutui kuoltuaan vaivan paikkaan.

Hän pyysi Abrahamia lähettämään Lasaruksen kastamaan sormensa pää veteen ja kostuttamaan hänen kieltään siinä kovassa tulessa, missä hän oli.

Mutta Abraham sanoi, ettei se ole mahdollista, koska heidän välillään on suuri juopa.

Sitten rikas mies pyysi, että Abraham lähettäisi jonkun kuolleista kertomaan hänen viidelle veljelleen, etteivät hekin joutuisi siihen samaan vaivan paikkaan.

Mutta Abraham vastasi siihen: ”Heillä on Mooses ja profeetat, uskokoot heitä.

Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, eivät he usko, vaikka joku kuolleista nousisi ylös.”

(Luukas 16:19-31)

Kastel 04.08.04

Gabriel.